-
Nizza & Etelä-Ranska – Matka joka jäi tekemättä
Monen muunkin matkailijan tavoin myös meillä peruuntui kevään osalta matka nykytilanteen vuoksi. Tämä oli myös ensimmäinen matka, jonka olemme koskaan joutuneet täysin perumaan, tämäkin vain tilanteen pakon vuoksi. Matka oli varattu minulle ja äidilleni äitini 60 -vuotissyntymäpäivien kunniaksi ja matkakohteeksi valikoitui tällä kertaa kaunis Etelä-Ranskan seutu ja tukikohtana olisi toiminut vilkas Nizza. Tämä matka jäi nyt kuitenkin tekemättä.Matkan peruuntuminen harmittaa aina. Pakko silti sanoa, että olemme onnekkaita siinä, että tämä oli ensimmäinen matkaperuutus elämäni aikana ja toivottavasti näitä ei ainakaan paljoa tule tulevaisuudessakaan vastaan. En kuitenkaan aio surkutella asiaa sen enempää, sillä it is what it is. Mieli virkeänä pidän nokan kohti tulevaa ja Etelä-Ranska kauneuksineen kyllä odottaa vielä tulevaisuudessakin. Ajattelinkin, että olisi mukava uppoutua matkatunnelmiin tulevasta haaveillen, ei menetettyä murehtien.

@ kuvapankki Pixabay
Nizza – täydellinen tukikohta Rivieran tutkimiseenNizza on Ranskan viidenneksi suurin kaupunki täynnä hulinaa, luksusta ja välimerellistä tunnelmaa. Sininen meri ja ranskalainen tyyli houkuttelee, erityisesti vanhankaupungin kadut ja kauniit rakennukset ovat mielenkiintoista ihasteltavaa. Tätä vanhaakaupunkia ja merimaisemaa odotimme itse kaikista eniten, sillä luksuselämä ei taas ole niinkään omaan makuuni.
Hyviä syitä, miksi valitsimme juuri Nizzan kohteeksemme edullisten lentojen lisäksi oli myös kaupungin helppous ja hyvä sijainti. Nizzan hintataso on toki monia muita Etelä-Euroopan rantakaupunkeja korkeampi, mutta suomalaiseen hintatasoon tottuneena emme tätä pitäneet esteenä. Nizzassa on myös helppo liikkua paikasta toiseen kävellen ja pidempiä matkoja varten löytyy kaupungista toimiva julkinenkin liikenne.

@ kuvapankki Pixabay
Upeita päiväretkikohteita vieri vieressäNizza on erinomainen tukikohta muun Etelä-Ranskan tutkiskeluun ja juna- sekä bussimatkat hoituvat helposti ja kohtuu nopeasti eri kylien ja kaupunkien välillä. Läheltä löytyy useita mielenkiintoisia pieniä ranskalaisia kyliä ja kaunista rantaviivaa sekä henkeäsalpaavaa maisemaa.
Ympäriltä löytyy esimerkiksi elokuvajuhlistaankin tunnettu Cannes, kauniista vanhastakaupungistaan tuttu Antibes sekä ehkä Rivieran yksi ihanimmista helmistä, Villefrance-sur-Mer. Myös Saint-Jean-Cap-Ferrat on suosittu päiväretkikohde sekä tietenkin lähellä sijaitseva formuloista ja luksuselämästä tunnettu Monaco. Näiden lisäksi ihastuin ikihyviksi Eze -nimiseen pikkukylään, jossa yhdistyy kauniisti vuoristokylän idylli ja upeat merinäkymät.
Tällä erää nämä kaikki ihanat vanhat kaupungit, mukulakivikadut, pienet mielenkiintoiset kujat ja rakennukset, sekä vuoristokylät merimaisemineen jäävät kuitenkin odottamaan tulevaa. Matkaa on tunnelmoitu paljon kuvien ja kiinnostavien blogipostauksien muodossa ja sitten kun mahdollisuus jälleen koittaa, niin tämä tutkimusmatka Etelä-Ranskaan koittaa. Sitä odotellessa halusin kuitenkin jakaa myös teille muille luettavaksi ihania blogiartikkeleita näistä edellämainituista kohteista ja Nizzan värikkyydestä, joiden parissa itsekin olen fiilistellyt. 🙂
- Nizza – Ranskan Rivieran ihana keskus // Kerran Elämässä – Matkailusivusto
- Cannes – Ranskan Riviera // Levoton Sielu Maailmalla – Matkablogi
- Saint-Jean-Cap-Ferrat – oh la laa mitä silmäkarkkia! // Boarding Time – Matkablogi
- Villefranche-sur-Mer – Ranskan Rivieran suloisin kylä // Kerran poistuin kotoa – Matkablogi
- Eze – Ranskan Rivieran kaunein kylä // Kerran poistuin kotoa – Matkablogi

Monaco @ kuvapankki Pixabay 
Eze @ kuvapankki Pixabay 
Villefrance-sur-Mer @ kuvapankki Pixabay
Oletko sinä päässyt käymään Nizzassa ja nauttimaan Ranskan Rivieran tunnelmasta? Minkälaisia muistoja paikasta on jäänyt? Kerro kommentteihin! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla -
Matkasuunnitelmat 2020 – Uusi unelmien matkavuosi
Niin huipentui mahtava matkailuvuosi jälleen ja uusi vuosi 2020 on otettu avosylin vastaan. Matkailujalkaa vipattaa jo kovasti ja monenmoisia matkasuunnitelmia on tullut päässä pyöriteltyä tulevan vuoden ja jopa seuraavankin varalle. Osa suunnitelmista onkin jo laitettu täytäntöön ja osa on vielä mietintä-asteella, mutta onhan tässä vuosi aikaa siirtyä ajatuksista tekoihin.Lue vuoden 2019 parhaista reissupaloista täältä.
Mitä luvassa vuonna 2020?
Matka2020 -Messut
Mikä parempi paikka aloittaa matkailuvuosi kuin Matka2020 -Messut? Matkamessut tarjoaa inspiraatiota, ideoita, haaveita ja mahdollisuuksia uudelle vuodelle ja parasta onkin lähteä messuille avoimin mielin. Inspiraation lisäksi odotan tapaavani uusia samanhenkisiä matkailijasieluja ja muita matkabloggaajia, sillä mielestäni uusille reissukavereille on aina tilaa!Jälkitunnelmia viime vuoden messuilta täällä.
Lontoon kadut kutsuvat

Lontoo / Pixabay
Helmikuussa odottelee ensimmäinen kunnollinen Lontoon matkani, kun pääsen vihdoin Gatwickin lentokentän ulkopuolelle tutustumaan kaupunkiin. Viime vuonna käväisin maassa peräti kolmesti, mutta maisemia näin vain yläilmoista käsin ja brittiaksenttia sain kuulla vain lentokenttämyymälässä välipalaostoksilla. Josko nyt vihdoin olisi siis aika ottaa Lontoo haltuun kunnolla? Matkan tarkoituksena olisi myös nähdä ihania uusia Englannissa asuvia ystäviäni, joihin sain kunnian tutustua viime vuoden syksyisen vapaaehtoistyömatkani aikana Teneriffalla.Äidin kuusikymppiset vietetään maailmalla

Olemme nyt ilmeisesti puolivahingossa luoneet perinteen, jossa jokaiset syntymäpäivät vietetään ulkomailla reissaten. Viime vuonna lähdimme viettämään äitini syntymäpäiviä San Franciscoon ja Pohjois-Kalifornian luontomaisemiin ja tänäkin vuonna synttärimatka olisi edessä. Kohde on vielä avoinna ja tällä kertaa eivät aikataulut anna periksi pitkälle kaukomatkalle, mutta unohtumaton matka on varmasti silti luvassa. Päässä on kuitenkin pyöritelty sellaisia kaupunkikohteita, kuten Pariisi, Rooma, Firenze, Lissabon.. Saa nähdä, mihin lopulta päädymme.Meistä ei muuten ole koskaan matkoilla otettu kovin montaa yhteiskuvaa ja tämäkään Kalifornian matka ei ollut poikkeus. Tämä yllä näkyvä kuva on toinen kahdesta olemassa olevasta yhteiskuvasta ja tämäkin on kohtalaisen epäonnistunut kaikin puolin, kiitos tuulen muovaaman tukan ja äitinkin silmät sattuivat menemään kiinni juuri kuvaushetkellä. Tämän täydellisen epätäydellisen turistikuvan taustalla komeilee Montereyn komea Bird Rock, joka on tuo tasainen leveä kivi keskellä merta vasemmalla. Lintuja siitä ei pahemmin erota.
Viime vuoden Kalifornian unohtumattomia matkakokemuksia löytyy täältä.
Konserttimatkalle Puolaan

Varsova / Pixabay
Jos joku on aiemmin blogia lukenut, niin on voinut mahdollisesti rivien välistä huomata minun olevan suuri Guns N’ Roses -bändin fanittaja ja yhtyeen keikoilla on tullut kierreltyä muuallakin kuin vain Suomessa. Viime vuoden maaliskuussa käväisimme katsomassa kitaristi Slashin toista kokoonpanoa Madridissa ja vuonna 2018 meidät saattoi bongata Gunnareiden keikalta Barcelonasta.
Tänä vuonna emme suinkaan mene bändiä katsomaan Espanjan lämpöön, kuten olisi ehkä voinut olettaa, vaan suuntaammekin tällä kertaa heidän perässään Puolaan ja kauniiseen Varsovan kaupunkiin. Matkalla olisi tarkoitus tutustua myös maahan pääkaupungin ulkopuolella ja käydä mahdollisesti myös Krakovassa sekä Auschwitzissä.
Itselläni olisi pienenä kasvavana haaveena napata myös toinenkin yhtyeen konsertti kesälle, mutta vielä toistaiseksi sopivaa lokaatiota ei ole valikoitunut reissusuunnitelmiin (budjetista puhumattakaan, heh..).Espanjan kaunis Andalusia, Baleaarit, sekä kotoinen Valencia

Menorca / Pixabay
En osaa edes ajatella matkavuottani ilman Espanjaa. Tuttuun vanhaan kotikaupunkiin Valenciaan on ehdottomasti mentävä tänäkin vuonna auringosta nauttimaan ja ystäviä tapaamaan ja tälläkin kertaa olisi tarkoitus yhdistää matkaan myös jotakin uutta Espanjaa. Tämä ”jokin uusi” on vielä avoinna, mutta näin harvinaisena suomalaisena esimerkiksi Andalusia on itselleni vielä täysin uutta ja koluamatonta seutua ja kauniit Baleaarien saaret olisi taas kätevästi saavutettavissa lautalla Valenciasta, joten arpaa heitämme tänä vuonna näiden vaihtoehtojen välillä.
Nämä reissusuunnitelmat olisi tarkoitus ajoittaa myös mahdollisesti omien syntymäpäivieni kohdalle, sillä paras tapa juhlia syntymäpäiviä on edelleenkin tietenkin reissaaminen!You, me, New York

New York / Pixabay
Kun puhutaan unelmien kaupungista, alkaa lämmin onnellisuuden tunne samantien valtaamaan mieleni ja silmieni edessä näen Manhattanin siluetin. Mielessäni alkaa pyöriä Sinkkuelämää -sarjan jaksot ja Yksin kotona 2 -elokuvan jouluinen tunnelma ja jos minulta kysytään, mitä haluaisin kaupungissa nähdä ja kokea, vastaisin kaiken. New York on haaveideni kaupunki ja tänä vuonna toteutan tämän suuren haaveeni lähtemällä viettämään joulua ja vuodenvaihdetta tähän upeaan paikkaan, johon niin monet unelmiaan lähtevät toteuttamaan. Matkan kruunaa vielä joulun aika, sillä kukapa ei haluaisi viettää edes kerran elämässään Christmas in New York? No, minä ainakin haluan.Muita tavoitteita ja toiveita uudelle vuodelle 2020?

Edellä mainittujen matkojen lisäksi tänä vuonna olisi tavoitteena, tai ainakin suurena toiveena, päästä tekemään jälleen jokin todella mielekäs blogiyhteistyö sekä täyttää nämä vielä toistaiseksi avoimena olevat aukot matkasuunnitelmissa. Haluan jättää vuoteen myös tilaa spontaaniudelle ja yllätyksille ja vaikka osa suunnitelmista onkin tehty, voi ne aina myös muuttua. Erilaiset vapaaehtoistyöprojektit ja työmahdollisuudet maailmalla kiinnostavat myös kovasti, joten tästäkin syystä on hyvä jättää tilaa muutoksille ja uusille ideoille matkavuoden varrella.Matkailun ohella on tavoitteena myös juhlia vihdoista viimein venähtänyttä valmistumisjuhlaani täällä Suomessa sekä jatkaa espanjankielen opintojani eteenpäin.
En malta odottaa, että pääsen näitä haaveita toteuttamaan ja innolla odotan, mitä kaikkea muuta vuoteen tuleekaan vielä mahtumaan. Palataan siis tarkastelemaan tämän matkavuoden suunnitelmien toteutumista ja kehittymistä uudelleen puolivuosikatsauksen merkeissä kesällä.

Mitä suunnitelmia sinä olet tehnyt tälle uudelle matkavuodelle 2020? Tykkäätkö suunnitella kaiken valmiiksi vai jätätkö tilaa spontaaniudelle? Kerro kommenttikenttään!Hyvää uutta vuotta 2020!
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla




