• Matkavuosi,  Travel Lifestyle,  Uncategorized,  Vuoden parhaat

    Vuoden 2024 matkakooste ja parhaat palat

    Vuosi 2025 on jo pitkällä ja uusia matkakokemuksia on tälle uudelle vuodelle jo ehtinyt kertyä. Palataan silti vielä hieman viime vuoteen ja kerrataan, mitä kaikkea vuosi pitikään oikein sisällään. Kap Verdeltä lähdettyämme tarkoitus oli kokea Eurooppaa ja tutustuttaa mieheni kotimaahani Suomeen. Tavoite oli pysyä koko viime vuosi vain Euroopassa, silti nauttien auringosta ja uusista matkakokemuksista. Näitä mielestäni myös saimme ja koimme. Tässä vihdoin vuoden 2024 matkakooste ja parhaat palat!



    Saarihyppely Kanarialla

    Aloitimme vuoden palaamalla tammikuussa takaisin Afrikan rannikolle, sillä suuntasimme Kanariansaarille kahdeksi viikoksi kiertelemään. Ensimmäisen viikon vietimme kodinvaihdossa Gran Canarialla, saaren monipuolisessa pääkaupungissa Las Palmasissa. Tutustuimme myös läheiseen Agaeten valkoiseen kylään, joka oli oikein viihtyisä. Alun perin tarkoitus oli kiertää myös Gran Canarian eteläpuolta, mutta eteen tuli pari muuttujaa ja päädyimme lopulta muuttamaan suunnitelmia.

    Toisen viikon vietimme Fuerteventuran saarella. Nappasimme lautan Las Palmasista Morro Jableen, josta suuntasimme bussilla saaren pohjoiskärkeen, Corralejoon. Fuerteventura oli kuivakan kaunis hiekkadyynisaari, vähän kuten kotisaaremme Sal Kap Verdellä. Gran Canaria vei näistä kahdesta Kanarian saaresta voiton, mutta Fuerteventura oli oikein tervetullut kokemus myös.

    Tutustu Kanarian saarihyppelyymme näiden artikkelien kautta:

    Las Palmas Gran Canaria


    Hääpäiväksi Tukholmaan

    Maaliskuussa vietimme ensimmäistä hääpäiväämme, eli paperihäitä. Halusimme viettää tätä juhlaa kahdestaan jotenkin erityisesti, mutta ei ollut toiveena kuitenkaan lähteä pitkälle reissulle. Näin ollen lähdimme Tukholman risteilylle Silja Serenaden kyydissä ja tämä osoittautui ihan täydelliseksi valinnaksi. Nautimme kuohuvaa DeLuxe -hytissämme, rentouduimme porealtaassa, söimme hyvin ja mieheni pääsi samalla ensimmäistä kertaa kokemaan risteilylaivan tarjontaa. Päivä Tukholmassa oli myös rento ja mukava ja Tukholma todella yllätti positiivisesti.

    Tässä artikkelissa Päivä Tukholmassa -risteilymme kokemuksia:

    Tukholma


    Violettina kukkiva keväinen Portugali

    Toukokuussa suuntasimme ystäviä tapaamaan Lissaboniin ja nauttimaan vanhoista kotikulmistani. Toukokuun loppupuolella Lissabonin jakarandapuut kukkivat jo viimeisimmillään, mutta vielä niiden violettia kauneutta pääsi ihailemaan. Aurinko lämmitti jo kivasti, joten muutama huikea rantapäivä Setúbalissa ja Arrábidan luonnonpuiston upeilla rannoilla tuli vietettyä vanhaan tuttuun tapaan myös. Teimme lisäksi päiväretken Sintraan, sillä äitini oli mukana matkassa ja halusimme esitellä hänelle paikkoja. Majoituksena meillä oli kodinvaihdon kautta hankittu huikea kolmen makuuhuoneen idyllinen portugalilainen kattohuoneisto Campo de Ouriquen asuinalueelta. Mikäli kodinvaihto kiinnostaa, tutustu aiheeseen lisää täällä.

    Lisää Lissabonin matkatunnelmia:

    Lissabon


    Kesäsateita Turun saaristossa

    Kotimaan matkailu ei ole parhaita puoliani. Ei siksi, etteikö Suomessa kaunista nähtävää olisi vaan siksi, että yleensä vain mieluummin käytän ajan ja rahan muihin maihin tutustumiseen. Nyt tilanne kuitenkin oli hieman erilainen, sillä halusin esitellä omaa kotimaatani miehelleni ja samalla voisi tutustua itsekin johonkin uuteen kotimaan kohteeseen. Näin ollen suuntasimme heinäkuussa aurinkoiseen Turun saaristoon.

    Saaristomaisemat oli kauniit, tunnelma viehättävä ja Pieni Rengastie oli yllättävän nopea. Mukana automatkassa oli jälleen seikkailijasieluinen äitini, sekä uusi seikkailijalisäys, pieni ranskanbulldoggimme Sumu. Matkan aikana nautin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Suomessa olosta, eikä kevyet kesäsateetkaan haitanneet. Poikkesimme Pornaisissa, Nauvossa, Seilin saarella, Paraisilla ja Naantalissa. Vietimme matkalla myös muutamat kivat mökkiyöt ihanissa metsämaisemissa grillaten ja rentoutuen. Tästä matkasta on poikkeuksellisesti tulossa blogiartikkeli vasta vähän myöhemmin, mutta tunnelmia voi ihastella Instagramin kautta:


    Mallorca hurmasi syntymäpäiväjuhlijat

    Perinteisen kotimaan kesän jälkeen oli tunne, ettei halua kesän vielä loppuvan. Syyskuussa oli syntymäpäivieni aika, joten päätimme suunnata johonkin lämpimään juhlia viettämään. airBaltic lentää sopivasti kotikaupungistamme Tampereelta suorin lennoin Mallorcalle, joten päätös oli helppo: Mallorcalle mars! Tasan kymmenen vuotta sitten vietin syntymäpäiviäni samaisella saarella äitini kanssa, joten tämä tuntui olevan vähän kuin tarkoitettu tapahtumaan. Oli yllättävän helppoa lähteä matkaan suoraan omalta kotikentältä ilman, että pitäisi ensin matkustaa Tampereelta Helsinkiin. Tampereen lentokenttä on lisäksi melko pieni, joten turvatarkastus on nopea eikä kentälle tarvitse varata paljoa aikaa.

    Mallorcan pääkaupunki Palma on yksi Euroopan lempikaupungeistani. Se on monipuolinen ja mielenkiintoinen ja tekemistä riittää. Lisäksi kaupunki on sopivan paikallinen, eikä liian turistinen (vaikka toki turistejakin on). Joskus haaveilin jopa muuttavani tänne, mutta sitten ajattelin, että ehkä saarielämä ei ole minua varten. Kukapa olisi arvannut, että noin kahdeksan vuotta myöhemmin muutan pienelle eksoottiselle saarelle Afrikan länsirannikolle asumaan..

    Miten sujui syntymäpäivämatka Mallorcalla? Lue lisää:

    Alcudia
    Onnea minä! 🙂
    Soller Mallorca


    Revontulia, ensimmäinen lasi-iglukokemus ja Joulupukki

    Marraskuussa hyppäsimme yöjunaan ja puksutimme pohjoiseen. Tälle reissulle mahtui monta ensimmäistä kertaa: Ensimmäinen kerta junan makuuhytissä, ensimmäinen kerta Rovaniemellä, ensimmäinen kerta lasi-iglussa majoittuen, ensimmäinen kerta revontulia nähden, ensimmäinen kerta jäätä veistäen, ensimmäinen kerta Joulupukin Pajakylässä, ensimmäinen kerta porojen kyydissä.. Tämä matka ei ollut siis hieno kokemus vain miehelleni, vaan myös itselleni. Nautimme pohjoisen retkestämme täysin rinnoin ja tähän glögintäyteiseen jouluhenkiseen matkaan oli täydellistä päättää vuoden 2024 matkat, sillä joulukuussa hyggeilimme vain kotoisasti Tampereella.

    Lisää ensimmäisestä kerrastamme revontulien alla:

    Arctic Snowhotel & Glass igloos



    MITÄ SEURAAVAKSI?

    Vuoteen mahtui sekä uutta että vanhaa, mutta ennen kaikkea ihania ja ikimuistoisia hetkiä. On ollut mielenkiintoista seurata mieheni sopeutumista Eurooppaan ja suomalaisiin tapoihin, eikä kaikki aina ole mennyt kuin toivoisi, mutta pääasiassa kotiutuminen on sujunut melko mukavasti. Elämäämme tuli ihastuttamaan myös pieni ranskanbulldoggipentumme Sumu, jonka kanssa jokainen päivä on täynnä iloa ja vauhtia. On ollut ihan mahtavaa pitkästä aikaa viettää tavallisia arkisia hetkiä Suomessa asuvien läheisten kanssa.

    Matkavuosi 2025 on jo kovassa vauhdissa, vuoden ensimmäinen reissu takana ja seuraava kolkuttelee jo ovella. Vuosi 2024 vietettiin vain Euroopassa, joten tänä vuonna on luvassa jälleen kauemmas vieviä matkoja ja täysin uusia maita. Paluu Kap Verdelle puhuttaa kovasti, joten pysy kuulolla ja katsotaan mihin vuosi 2025 meidät vie!


    MINKÄLAISIA REISSUJA SINUN VUOTEESI 2024 MAHTUI? JAA KOKEMUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja

  • Joulu,  Joulupukin Pajakylä,  Rovaniemi,  Suomi

    Joulupukin Pajakylä – Taianomaisia elämyksiä joulun ihmemaassa

    Joulupukin Pajakylä


    *Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä

    Kaukana pohjoisessa Lapin lumisten tunturien keskellä sijaitsee paikka, jossa joulun taika herää henkiin joka päivä vuodesta. Joulupukin Pajakylä Rovaniemellä ei ole pelkästään matkakohde – se on elämys, joka saa sydämet sykkimään joulun lämpöä ja iloa. Pienestä asti olen tästä paikasta haaveillut ja vihdoin tuli hetki toteuttaa tämä jokaisen jouluihmisen bucket list kokemus. Joulupukki Express, eli VR, kuljetti meidät marraskuussa yöjunalla Tampereelta Rovaniemelle tutustumaan tähän kiehtovaan joulun ihmemaahan, jossa Joulupukki ja porot meitä odotti (tai toisinpäin).


    JOULUPUKIN PAJAKYLÄ – 7 SYYTÄ VIERAILUUN


    NAPAPIIRIN TAIKAA

    Pajakylässä pääsee heti ensitöikseen ylittämään maagisen napapiirin, joka merkitsee myös siirtymistä joulun erityisalueelle. Tämä symbolinen hetki on monille vierailijoille erityinen kohokohta ja tästä on mahdollista saada myös pientä maksua vastaan sertifikaatti infopisteestä, laminoituna tai ilman. Me ajattelimme, että kun nyt kerran täällä olimme ja turhan krääsän sijaan jotain muistoja päivästä kuitenkin halusimme, niin otetaan sertifikaatti napapiirin ylityksestä. Onhan se ihan hauska ja näin joulun alla tämä nimillämme varustettu kultareunainen todistus pääsi osaksi joulukoristelujamme paraatipaikalle.

    Napapiiri


    TAPAA JOULUPUKIN POROT JA KÄY POROAJELULLA

    Eihän Joulupukin Pajakylä olisi mitään ilman poroja! Näitä ihania pohjoisen karvakuonoja on aina ilo tavata ja meille nämä olivat ihan yksi päivän kohokohdista. Pajakylän porot sijaitsevat Joulumuorin talon edustalla ja porot kuljettavat innokkaita kävijöitä sekä pienillä poroajeluilla piha-alueen ympäri, että myös pidemmillä metsäkierroksilla. Emme kumpikaan ole koskaan poroajelulla olleet, joten tämä oli pakko kokea. Vierailumme aikana ei metsäkierroksia ollut saatavilla, joten teimme vain lyhyemmän ajelun piha-alueella. Tämäkin oli mukava kokemus ja lopuksi sai vielä silitellä poroja.

    Poroajelu Rovaniemi
    Poroajelulla ensimmäistä kertaa
    Poroajelu Rovaniemi
    Poroajelu kiersi Joulumuorin talon ympäristöä
    Poro


    HUSKYT JA MUUT PUKIN KARVAISET YSTÄVÄT

    Joulupukin Pajakylässä pääsee tutustumaan huskyihin ja muihin pukin karvaisiin ystäviin. Nämä kaikki sijaitsevat Pajakylän perällä ja myös näihin on erillinen pääsymaksu. Huskyja emme ehtineet tervehtimään, sillä huskytarha sulkeutui harmiksemme jo klo 15. Nämä muutkin karvaiset jätimme suosiolla välistä, sillä olemme monenlaisia kotieläimiä jo useasti rapsutelleet elämämme aikana ja sisäänpääsy olisi ollut melko kallis siihen nähden. Lapsiperheille tämä on kuitenkin varmasti ihana kokemus ja miksei muillekin, jos huvittaa!


    TAPAA JOULUMUORI GLÖGIN ÄÄRELLÄ

    Joulumuorin talo sijaitsee porojen takana ja sinne vievä polku on kuin satuelokuvasta jouluvaloineen. Joulumuorin talo on itseasiassa pieni kahvila, jonka yläkerrassa on mahdollista käydä tervehtimässä Joulumuoria 10 euron maksua vastaan. Valokuvia tapaamisesta ei saa itse ottaa, mutta tapaamisen jälkeen voi halutessaan ostaa valokuvaajatontun ottaman kuvapaketin muistoksi. Me jätimme muorin tapaamisen toiseen kertaan, sillä pääsymaksu ei meitä oikein innostanut.

    Joulumuorin talo
    Joulumuorin talo kahviloineen oli ulkoisesti yksi paikan kodikkaimpia
    Joulumuorin talo


    TAPAA JOULUPUKKI JA KOE JOULUN TAIKAA

    Joulupukin tapaaminen on monen joulua rakastavan ihmisen suuri haave ja niin se oli myös meidän. Joulupukin toimistossa on matkamuistomyymälä, jonka takaa paljastuu huikea taianomainen polku itse Joulupukin toimistolle. Lahjapakettien ja värikkäiden jouluvalojen loisteessa kuljimme merkittyä polkua, kunnes pääsimme perille – jonoon. Täällä oli pari muutakin. No, onneksemme ei jono kuitenkaan liian pitkä ollut ja onni potkaisi myös siinä, kun kuulimme tämän tapaamisen olevan ILMAINEN. Jopas jotain, ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi. Valokuvaaminen oli toki täälläkin kielletty, mutta tonttukuvaajan otoksia sai halutessaan ostaa tapaamisen jälkeen muistoksi. Kuvapaketin (2 kuvaa + video tapaamisesta) hinta on 50 euroa, tarkkaa summaa en muista. Nämä otokset me ostimme, sillä käynti oli meille sen verran ikimuistoinen kokemus ja piti siitä jotain pysyvääkin saada ihailtavaksi jälkikäteen. Tapaaminen jääköön meidän joulun salaisuudeksi.

    Joulupukin Pajakylä
    Joulupukin toimisto iltaloisteessa
    Joulupukin toimisto
    Reitti kohti Joulupukkia alkakoon
    Joulupukki


    KAHVILOITA, RAVINTOLOITA JA JOULUPUTIIKKEJA

    Pajakylä on edellä mainittujen aktiviteettien lisäksi myös täynnä erilaisia ravintoloita ja kahviloita, joista varmasti löytyy jokaiselle jotain pientä ja isompaa purtavaa. Kävimme nautiskelemassa sekä kuumaa glögiä että herkullista kaakaota eri kahviloissa ja nälkää pidimme muhkeiden korvapuustien ja maukkaiden joulutorttujen avulla. Mikäli kuitenkin isompi nälkä iskisi, suosittelisin suuntaamaan Santamus -ravintolaan tuhdille lounaalle. Lounaan jälkeen voi vielä napata viileän jälkkärijuoman Arctic SnowHotelin pop-up Jääbaarissa, joka sijaitsee ravintolan takana.

    Mikäli shoppailu ja matkamuistot kiinnostaa, niin putiikkeja täällä riittää. Jokainen putiikki on kuitenkin melko samantyylinen, eli sekä paikallisia käsitöitä että jouluaiheisia matkamuistoja täynnä. Muuta emme toisaalta odottaneet, emmekä halunneet. Me pyörimme mielellämme katselemassa näitä joulujuttuja ja pari kivaa kotiinviemistäkin tarttui mukaamme. Joulupuotien lisäksi Pajakylässä on esimerkiksi Iittalan, Marimekon ja Pentikin myymälät.

    Kaakao
    Karkkikeppikaakaot
    Korvapuusti ja glögi


    KIRJOITA JOULUPUKILLE PÄÄPOSTISSA

    Vierailu joulun ytimeen ei olisi mitään ilman Joulupukin Pääpostissa käyntiä. Tämä toimii aivan tavallisena postitoimistona, mutta sen lisäksi täällä voi ihastella maailmalta Joulupukille tulleita kirjeitä ja kirjoittaa myös oman kirjeen suoraan paikan päällä. Me kun olimme täällä viettämässä unelmiemme jouluhenkistä päivää ja uusia elämyksiä hakemassa, päätimme kirjoittaa Joulupukille kivan pikku kirjeen. Kirjeen sisältö jääköön myös meidän ja pukin väliseksi asiaksi, mutta tämä kyllä kruunasi meidän Pajakylän retken täysin.

    Vinkki! Postin kassalta saa ostaa kaunista jouluaiheista paperia kirjeen kirjoittamista varten (Yksi A4/1€), joten ei hätää jos et ole kirjeen tekoon etukäteen tiennyt tai muistanut varautua.

    Joulupukin Pajakylä Posti
    Myös Kap Verde löytyi omasta lokerostaan
    Joulupukin Pajakylä posti info


    JOULUN TODELLINEN IHMEMAA

    Joulupukin Pajakylä on paikka, jossa joulu ei ole pelkkä päivä kalenterissa – se on elämys, joka kestää läpi vuoden. Tämä lumoava paikka on täydellinen kohde kaikille, jotka kaipaavat joulun taikaa ja iloa sydämeensä. Vaikka täällä moni asia maksaa erikseen ja ihmisiä riittää, niin on käynti kuitenkin kaiken tämän arvoinen. Jokainen saa tehdä kokemuksesta sellaisen kuin itse haluaa ja kokea sen omannäköisen jouluelämyksen. Tämä on sellainen kerran elämässä -kokemus, jonka voi toki halutessaan tulla kokemaan aina uudelleen ja uudelleen.

    On ihanaa olla kotoisin Joulupukin satumaisesta kotimaasta ja on huikeaa, että Suomessa on tällainen lähes kaikkialla maailmalla tunnettu paikka. Vaikka matkailua, aurinkoa ja turkoosia merta rakastan kovasti, niin joulu on minulle tärkeää aikaa – omien suomalaisten jouluperinteiden siivittämänä.

    Lämmin glögi kädessä, herkulliset joulutortut edessä. Hyvää joulua ja antoisaa uutta reissuvuotta kaikille lukijoille!


    TUTUSTU JOULUPUKIN PAJAKYLÄN TARJONTAAN JA RETKIIN TÄSTÄ:



    Joulupukin Pajakylä porot



    Joulupukin Pajakylä Rovaniemi

    OLETKO SINÄ KÄYNYT JO JOULUPUKIN PAJAKYLÄSSÄ TAPAAMASSA JOULUPUKKIA JA POROJA? IHANAA JOULUA! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja

×