Portsmouth – Englannin kaunis satamakaupunki
Englannin matka on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa ja paljon enemmän, kuin mitä maalta osasinkaan odottaa. Lontoo on tietenkin ihan omaa luokkaansa ja kaupungin sykkivä tunnelma punaisine busseineen vie matkailijan ihanasti mennessään. Nyt on kuitenkin tullut aika karistaa pääkaupungin tumut kannoilta ja suunnata tutkimaan muita mantuja, tarkemmin sanottuna eteläisempää Britanniaa ja sen maaseutu- sekä rannikkomaisemia.
Portsmouth, rento satamakaupunki
Muutaman Lontoossa vietetyn päivän jälkeen tapasin Portsmouthista kotoisin olevia ystäviäni ja koko reissuunkin inspiroittaneen Steel Pantherin konsertin jälkeen suuntasimme yhdessä Lontoosta takaisin ystävieni kotikonnuille Englannin etelärannikolle, viehättävään Portsmouthin satamakaupunkiin.
Portsmouth kuuluu Hampshiren kreivikuntaan ja on aikoinaan ollut myös tärkeä sotilassatama sekä laivaston tukikohta. Myös kaupungin matkailuarvo on kytköksissä sen merihistoriaan ja kaupungissa pääseekiin tutustumaan vaikkapa telakkamuseoon, HMS Victory -laivaan tai Normandian maihinnousun museoon. Vanha kaupunginosa on todella viehättävä ja mikäli komeita näköaloja kaipailee, kannattanee suunnata satamassa korkeana kohoavaan valkoiseen The Spinnaker Tower -näköalatorniin teelle.
Mielestäni Portsmouthin viehätys piilee kuitenkin sen kauniissa rakennuksissa ja ystävällisen rennossa elämänmenossa. Kaupungissa on runsaasti kokemisen arvoisia ravintoloita, kahviloita ja puoteja sekä mielekäs satamakaupungin tunnelma. Ihmiset ovat mukavia ja lähes joka nurkan takaa voit löytää pubin kahvittelua tai olutta/viinilasillista varten. Englannissa kun ollaan, niin teen merkitystä lienee turha edes erikseen mainita, sillä sitä juodaan täällä enemmän kuin paljon!
Siinä missä Lontoossa sai nautiskella kauniista auringonpaisteesta, Portsmouthissa sai niskaansa kylmää tuulta ja kuurosateita. Toki välillä aurinkokin pilkahteli pilvien välistä, mutta enimmäkseen oli liian kylmä viettää aikaa ulkona maisemia katsellen. Ystäväni kierrättikin minua tämän vuoksi enimmäkseen autolla seutuja ihastelemassa ja näin hyytävien helmikuisten rannikkoilmojen keskellä se ei haitannut ollenkaan.
Wickham ja Hampshiren kaunis maaseutu
Toisena päivänäni kävimme ajelemassa hieman kaupunkialueen ulkopuolella ja ulkoiluttamassa ystäväni koiria maaseudun vehreydessä, sillä suurin toiveeni oli päästä näkemään hieman brittiläistä maalaismaisemaa. Ajelimme Wickhamin kylän ympäristössä, jossa on luontoa, peltoja, metsää ja kauniita maalaistaloja sekä rauhallista pienen kylän tunnelmaa.
Kylmyys vallitsi tämänkin pienen päiväretken aikana, joten ulkoilut jäivät lyhyeen, mutta lähellä sijaitseva maalaispubi pelasti meidät matkailijat viimalta. Englannissa on ihanaa, että vegaanin ei ole ensinnäkään vaikeaa löytää hyvää ruokaa koskaan ja ihanaa on myös se, että koirat saimme ottaa mukaamme lähestulkoon minne vain, eikä tämä idyllinen maalaispubikaan ollut poikkeus. Koirat saivat ystävälliseltä pubin emännältä keksejä ja omat vesikupit, me saimme suuret kupit kuumaa ja maukasta teetä. Aivan kuten kuuluukin.
Käväisimme vielä paluumatkalla Wickhamin keskiöstä löytyvässä pienessä vegaanikahvilassa teellä ja välipalakakulla, ja koiratkin saivat jälleen paljon rapsutuksia ja huomiota osakseen. Tämän suloisen kahvion kyljessä toimi myös kiinnostavalta vaikuttava vanhan tavaran puoti, mutta valitettavasti puoti oli jo suljettu emmekä ehtineet sitä enempää kierrellä. Ehkäpä ensi kerralla, jos seudulle vielä eksymme.
Hampshiren seutu etelärannikolla on todella mielenkiintoista ja kaunista ja ehdottomasti vierailun arvoista aluetta. Näin talvikautena Portsmouth näytti kyllä miellyttävältä paikalta, mutta ystäväni kertoi, että kesällä kaupunki herää henkiin oikein kunnolla. Kesä-aikaan rantatunnelma vallitsee kaupungissa, Clarence Pierin tivoli vetää ihmisiä puoleensa ja ilmatkin ovat suotuisammat kaupungin ja rannikon kiertelyyn. Näin ollen sovimmekin, että seuraavan vierailun tekisin kesä-aikaan. Tällöin luvassa tulee olemaan myös vierailu historialliselle Isle of Wight -saarelle, joka on suosittu kesäkohde sekä myös Unescon biosfäärialueisiin kuuluva saari.
Oletko käynyt Portsmouthissa tai Englannin etelärannikkoa kiertelemässä? Mitä pidit? 🙂
<3 Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla
16 Comments
Sandra
Olipas kiva postaus ja ihana uusi blogituttavuus! Klikkasin tänne Reissupostauksista, ja ihastuin heti blogisi kuviin ja ulkoasuun. Mielenkiintoinen juttu, josta tuli mieleen ihanat vanhan ajan brittisarjat ja sellainen mennyt maailma <3
Tiina Johanna
Kiitoksia paljon kommentista ja ihanaa, kun tykkäät! 🙂 Tervetuloa vain seuraamaan blogia ja toki myös Facessa/SoMessakin. Ihana saada positiivista palautetta ja samalla saada itsekin mukavia uusia blogituttavuuksia!
Hannele Laakso
Olipa ihanaa päästä idylliselle maalaismaisemareissulle paikkoihin, joita ei ole tullut ajatelleeksikaan. Ja tuo vanhan tavaran puoti! No, luultavasti ”säästit”, kun se oli kiinni. Tai näin minä aina itseäni lohdutan…..
Tiina Johanna
Ehdottomasti! Heh, todellakin säästin varmasti, sillä olin vieläpä reissussa vain tavallista hieman suuremmalla repulla, eli siis käsimatkatavaroilla. Olisi tullut aika paljonkin kuluja lisää, jos olisin innostunut liikaa löytöjä tuolta tekemään. Oli kuitenkin ihana vilaukselta puodin tavaroita kurkistaa ja ehkä joskus sieltä jotakin löytöjä pääsee vielä tekemäänkin. 🙂
Paratiisireportteri
Kiitos Portsmouthin kuulumisista! Hyvän näköistä settiä. Itseäni on kiinnostanut kohde juuri Amiraali Nelsonin laivan takia ja näyttää siltä että muutekin käymisen arvoinen kaunis paikka. Säästä huolimatta!
Tiina Johanna
Kiitos kommentistasi! 🙂 Voin kyllä suositella kaupunkia, se on kaunis ja ravintolatarjonta erinomainen, joka makuun. Lähistöllä paljon hyviä retkikohteita maaseudusta rannikkopaikkoihin myös ja kesällä tuo varmasti onkin iha eri luokkaa niin tunnelman kuin säänkin puolesta. 🙂
Anna K. - Kaukaa haettua
Todella kauniita vanhoja taloja! Rakastan värikkäitä ovia ja ikkunanpieliä. Mutta jaan kanssasi sen, ettei kylmällä säällä tee mieli hengailla ulkona. Kylmyys vie fiilikset koko paikasta.
Itse olen ollut Jerseyn saarella, joka oli myös kaunis ja ihanan vihreä! Mutta ei siellä ollut edes kesällä kovin lämmin. 🙂 Tässä omat vinkkini tuolle saarelle.
https://www.rantapallo.fi/kaukaahaettua/2015/06/27/5-vinkkia-jerseylle-mita-nahda/
Tiina Johanna
Jerseyn saarella olisi myös mielenkiintoista joskus käydä, kiitos vinkistä. Täytyy käydä lukaisemassa tuo postauksesi siitä! 🙂
Taina
Ihana postaus! En ole käynyt Brittilän rannikolla, mutta haluaisin kovasti. Näyttää tosi viehättävältä ja olisi varmasti ihanaa kierrellä tuolla niin kaupungissa kuin maaseudullakin.
Tiina Johanna
Suosittelen, jos vain joskus mahdollisuus tulee lähteä kiertelemään seutuja Briteissä. 🙂
Martan matkassa-blogi
Tyttäreni asui Brightonissa ja Portsmouth on ollut monesti mielessä käyntikohteena. Kävimme viime kesänä tuolla Isle of Wrightin saarella ja se oli kyllä kiva paikka. Olipa kiva lukea Potrsmouthista ja ehdottomasti käydä myös siellä, mikäli tulee vielä sillä suunnalla liikuttua. Kivoja vinkkejä käyntikohteista ja etenkin tuo Normandia museo kiinnostaa. Muistan kuulleeni että Portsmouthissa olisi Outlet kylä? Juna taitaa olla paras tapa Lontoosta, meneekö suoraan vai vaihdon kautta? Paljonko mahtaa lippu maksaa?
Tiina Johanna
Voin kyllä suositella Portsmouthia, oikein viihtyisä kaupunki. Kesällä tosiaan varmasti vielä mukavampi, kun rannikkokaupungista kuitenkin kyse. 🙂 Suoria junia on tarjolla iso määrä Lontoon ja Portsmouthin välillä, ei kestä kun n. 1-1,5h matka ja hinnat vaihtelivat 10-20 punnan välillä. Itse ostin Omion, eli entisen goeuro.comin kautta. Kannattaa ostaa hyvissä ajoin, niin saa halvemmalla. 🙂 Outlet kylästä en tiedä valitettavasti, sillä en itse shoppailua pahemmin tämän reissun aikana harrastanut eikä tästä syystä tullu edes puheeksi ystäväni kanssa. Täytyy kuitenkin kysyä, nyt kun asian otit puheeksi! Tulen matkaamaan Portsmouthiin varmasti kesällä uudelleen, joten silloin varmasti lisää kaupunkivinkkejä sieltä luvassa.
Eveliina | Korkkarit rinkassa
Oho, vaikka vietänkin kesäisin paljon työn puolesta aikaa Englannissa, en saanut millään tätä kohdetta kartalle. Piti ihan avata mapsit! Hullaannuin ihan täysin noihin söpöihin rantakoppeihin. Lähimpänä olen käynyt pari kertaa Brightonissa, mistä myös löytyy vastaavanlaisia rantakoppeja, hieman värikkäämpinä tosin! 🙂
Tiina Johanna
Nuo rantakopit olivat kyllä todella suloiset. Itsekin muistelin ne nähdessäni, että olen kuullut Brightonissa vastaavia olevan ja sinne haluaisinkin seuraavalla vierailullani päästä myös käymään! Ovat varmasti vielä hienommat! 🙂 En varmasti olisi itsekään ehkäpä ikinä Portsmouthiin eksynyt, jos ystäväni ei siellä asuisi. Onneksi asuu ja onneksi kävin, hieno paikka. 🙂
VEERAPIRIT / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa
Kävin viime keväänä Lontoossa ja voi että miten tykkäsin tuosta kaupungista. <3 Olisin niin kovasti halunnut yhdistää samaan reissuun päiväretkeen johonkin idylliseen pieneen englantilaiseen kylään. Se jäi ensi kertaan.
Tiina Johanna
Lontoo on upea. <3 Itsekin haluaisin päästä tutkimaan lisää Englantia ja sen maaseutua, niitä pieniä kyliä. 🙂 Toivottavasti pian!