-
Ensikertalaisen Pariisi – Rakkautta ensisilmäyksellä
*Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä
Pariisi on yksi maailman suosituimmista matkakohteista, ja hyvästä syystä! Romanttinen tunnelma, upea arkkitehtuuri, herkullinen ruoka ja rikas kulttuurihistoria tekevät siitä täydellisen paikan niin viikonloppulomalle kuin pidemmällekin vierailulle. Pariisi kuvataan historian ja romantiikan keskuksena useissa eri elokuvissa ja sarjoissa, joista uusimpana paljon suosiota kerännyt Emily in Paris. Olen haaveillut Pariisista koko ikäni, mutta koskaan en ole sinne päätynyt matkaamaan. Syytä tähän en keksi yhtäkään. Onneksi vihdoin tämä asia tuli korjattua, kun tammikuussa lensimme ensimmäistä kertaa Eiffel-tornin valojen loisteeseen romanttiselle ja viinintäyteiselle minilomalle unelmiemme Pariisiin.
Unelmien PariisiLentomme saapui myöhään illalla kaukaiselle ja pienelle Beauvaisin kentälle, josta hyppäsimme shuttlen kyytiin kohti keskustaa. Shuttle jätti meidät yli tunnin ajomatkan jälkeen Saint-Denisin asemalle, josta nappasimme metron kohti majoitustamme. Majoituksemme sijaitsi Eiffel-tornin lähellä keskeisellä paikalla. Kello oli jo paljon ja vettä satoi viileänä tammikuisena iltana aivan kaatamalla. Meitä tämä ei haitannut, sillä olimmehan Pariisissa.
Majapaikkamme sijaitsi kadulla, jonka päässä loisti kauniina Eiffel-torni. En ollut uskoa silmiäni saavuttuamme perille. Tästä hetkestä olin aina haaveillut. Jätimme reput majapaikkaan ja juoksimme kaatosateessa pimeässä katsomaan tornia, aivan kuin vaihtoehtoa ei olisi edes ollut. Se oli tehtävä. Ja se oli sen arvoista. Tästä hetkestä alkoi ensimmäinen Pariisin seikkailumme.
Parhaat nähtävyydet ja upeat elämyksetSeuraavat kaksi päivää heräsimme kukonlaulun aikaan ja kiersimme nähtävyyksiä ja kaupunkia. Ensimmäisenä aamuna olimme varanneet nousun Eiffel-tornin toiseen kerrokseen (huippu oli matkamme aikaan suljettu), jonka jälkeen poikkesimme crepellä ja kävelimme Champs-Èlysées’lle ja Arc de Triomphelle. Täältä suuntasimme tutustumaan historialliseen ja ikoniseen Montmartreen, jossa meillä oli varattuna kävelykierros paikallisen oppaan johdolla. Silloin tällöin tykkään opastettuja kierroksia hyödyntää, sillä jotkut paikat ovat sen ekstratiedonmurusen arvoisia. Montmartre oli sen arvoinen ja oli mahtava kuulla alueen historiasta asioita, joita en muuten olisi saanut koskaan ehkä tietää. Tutustu lisää opastettuihin kierroksiin Montmartressa tästä.
Toisena aamuna olimme varanneet sisäänpääsyn Pariisin katakombeihin, jota voin ehdottomasti suositella kaikille kiinnostuneille. Olisin mieluummin halunnut kierroksen ilta-aikaan tunnelman vuoksi, mutta vain aamu-aikoja oli enää saatavilla. Katakombit olivat hienot ja itse historia on mielenkiintoinen, josta voi oppia lisää kierrokseen kuuluvan audio-oppaan avulla. Myös opastettuja kierroksia on saatavilla, joiden mukana pääsee tutustumaan normaalin kierroksen lisäksi kielletyille käytäville, katso tästä lisää.
Katakombeilta suuntasimme katsomaan upeaa Notre-Damen katedraalia, joka on vihdoin auki yleisölle karmean tulipalon ja jälleenrakennusprojektin jälkeen. Katedraali on edelleen remontin alla osittain, mutta sisätilat ovat valmiit ja avoinna vierailijoille. Katsoin lapsena elokuvaa nimeltä Notre-Damen kellonsoittaja, jonka tapahtumat sijoittuvat juuri tänne. Eihän tätä nähtävyyttä siitä syystä voi jättää väliin.Notre-Dame sijaitsee Île de la Citén alueella, joka on todella viihtyisä. Tästä poikkesimme myös Latin Quarteriin ja lopulta kävelimme Louvren museota katsomaan Seine-jokea pitkin. Harmiksemme Louvren pihapiiri oli osittain suljettu presidentin vierailun vuoksi, joten emme päässeet tutkimaan lasipyramidia lähempää.
Aika hyvin kahdelta päivältä, eikö?
Rakastu kaupunkiin kiireettömästiUskokaa tai älkää, ehdimme myös nauttia matkastamme rauhassa ja ilman kiireen tuntua, vaikka aikaa oli rajallisesti ja koettavaa paljon. Hyvällä suunnittelulla ja pääsylipullisten nähtävyyksien aikatauluttamisella mahdollistimme sen, että loppupäivät olivat rentoja ja saimme katsella kaupunkia kaikessa rauhassa. Ehdimme poiketa metrolla jopa ystäväpariskuntamme luona hieman kauempana keskustasta. Olimme liikenteessa aamusta myöhäiseen iltaan, kiertelimme ja ihastelimme, nautimme herkullisia lounaita ja illallisia ihanissa ranskalaisissa bistroissa ja ehdimme tehdä kaikkea sitä, mitä olimme toivoneetkin. Eikä ollut edes kiire.
Ensi kertaan jää odottamaan vielä paljon upeita nähtävyyksiä ja paikkoja, ihania kahviloita ja kauniita puistoja. Ensi kerta on jo varattu, joten pian tapaamme uudelleen, Pariisi!
TUTUSTU PARIISIN PARHAISIIN ELÄMYKSIIN JA OPASTETTUIHIN KIERROKSIIN:
OLETKO SINÄ KÄYNYT PARIISISSA? MITÄ PIDIT? JAA KOKEMUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
-
Palma de Mallorca: 7 syytä rakastua Välimeren hurmaavimpaan kaupunkiin
*Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä
Palma de Mallorca, Mallorcan pääkaupunki, on täydellinen yhdistelmä historiallista charmia, luonnonkauneutta ja modernia mukavuutta. Tämä kaupunki vei sydämemme täysin – eikä ihme! Palman monipuolisuus tekee siitä ihanteellisen lomakohteen niin rantalomailijoille, kulttuurinnälkäisille kuin herkkusuillekin. Kävin Palmassa ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten päiväretkellä ja ihastuin kaupunkiin niin, että vannoin tulevani uudelleen. Nyt tulin ja ihastuminen jatkui. Jälleen vannoin, että tulen vielä uudelleen.
Tässä 7 syytä, miksi sinunkin kannattaa rakastua tähän Välimeren aarteeseen:
1. La Seu -katedraali: Palman sydän ja sieluEnsimmäinen syy löytyy heti meren ääreltä: Palman ikoninen La Seu -katedraali. Tämä goottilainen mestariteos on vaikuttava näky niin ulkoa kuin sisältäkin. Kirkon sisätiloissa kohoavat valtavat holvit ja värikkäät lasimaalaukset, jotka loistavat auringonvalossa upeasti. Gaudín upeat modernistiset lisäykset tuovat katedraaliin lisää uniikkia viehätystä. Erityisesti katedraalin ympäristö, jossa meri kimaltelee taustalla, tekee paikasta unohtumattoman. Meille tämä kokemus oli yksi matkamme kohokohdista. Jonoa tänne on, joten suosittelen hankkimaan katedraalin sisäänpääsyn jonon ohi etukäteen tästä.
Powered by GetYourGuide
2. Turkoosit merimaisemat ja rantapäivän taikaaPalma ei todellakaan olisi näin täydellinen ilman sen upeita rantoja. Yksi unohtumattomimmista päivistämme oli rantapäivä Palman vaaleahiekkaisella rannalla, Palma Beachilla. Turkoosi meri, kirkas taivas ja täydellinen hiekan pehmeys loivat täydellisen rantatunnelman ja tänne sai unohtaa arjen huolet ja murheet. Päivä rannalla oli juuri sitä rentoutumista, mitä lomalla kaipaa – ja meri oli niin houkuttelevan kirkas, että tuntui melkein mahdottomalta nousta vedestä pois. Pitkä rantabulevardi oli loistava paikka kävellä maisemia ihastellen – toisella puolella kaupunki ja toisella meri. Aika kiva, eikö?
3. Vanhankaupungin kapeat kadut ja hurmaavat putiikitPalman vanhakaupunki on kuin astuisi ajassa taaksepäin. Sen sokkeloiset kujat, kauniit kivitalot ja pienet putiikit houkuttelevat tutkimaan. Me vietimme useita tunteja kävellen näillä historiallisilla kaduilla, ihastellen piilossa olevia sisäpihoja ja pysähdellen välillä pieniin putiikkeihin ja kahviloihin. Alueen tunnelma on viehättävä ja aito, sekä jotenkin täynnä yllätyksiä – jokaisessa nurkassa odottaa uusi kaunis rakennus tai näkymä. Rakastan kierrellä vanhoja kaupunginosia ja uppoutua niiden syövereihin, niissä jos missä on tunnelmaa! Hauska kävelykierros paikallisen oppaan kanssa on loistava tapa tutustua Palman vanhaankaupunkiin, joten varaa kierros tästä seuraavalle matkallesi.
Powered by GetYourGuide
4. Monipuolinen kulttuuri ja historiaPalma on täynnä historiaa. Kaupungissa voi tutustua arabialaiseen kylpylään Banys Àrabs, kävellä historiallisella muurilla tai vierailla Bellverin linnassa, joka tarjoaa upeat näkymät yli kaupungin ja meren. Menneisyys ja nykypäivä sulautuvat Palmassa harmonisesti, ja se tekee kaupungista kiehtovan kohteen kulttuurin ystäville. Meillä ei valitettavasti aika riittänyt ihan kaikkeen, joten tässä jälleen yksi syy palata takaisin. Taas. Tutustu Palma de Mallorcan nähtävyyksiin helposti ja kätevästi meidän tapaamme kävellen tai vaikkapa Hop on Hop off -bussin kyydissä!
Powered by GetYourGuide
5. Herkullinen ruoka ja tunnelmalliset ravintolatPalma on kulinaristin unelmakohde. Kaupungin ravintolatarjonta vaihtelee autenttisista tapaksista moderneihin fine dining -elämyksiin. Illalliset vanhankaupungin tunnelmallisilla terasseilla ovat kokemus, jota ei unohda. Herkuttelimme matkan aikana useissa eri ravintoloissa ja kahviloissa, mutta kyllä oma lempipaikkani oli ehdottomasti vanhassakaupungissa sijaitseva Gaudi Terraza Cafe. Suosittelen varaamaan pöydän etukäteen Fork Appin kautta, sillä sovelluksen kautta saa jopa -50% alennuksen täällä ja monessa muussa ravintolassa (alennukset ja niiden ajankohdat vaihtelee). Käytä koodiani ”8245F67D” ja saat 100 Yums alennuspistettä hyödynnettäväksi!
6. Ostosmahdollisuudet jokaiseen makuunPalmassa yhdistyvät modernit liikkeet ja paikalliset käsityöläisputiikit. Vanhassakaupungissa pienet design-liikkeet ja uniikit putiikit houkuttelevat löytöretkelle, kun taas Passeig des Born -bulevardi tarjoaa luksusbrändejä ja tyylikkäitä kahviloita. Me emme hirveästi aikaa käyttäneet shoppailuun ja vaatekauppojen kiertelyyn tällä kertaa, mukaan tarttui koko reissulta itseasiassa vain yhdet pitkät housut. Ehkä liian käytännöllistä ja budjettiystävällistä – No, näin nyt kävi. Tällä kertaa satsasimme hyvään ruokaan ja elämyksiin enemmän, mutta Palma on kyllä täynnä hyviä shoppailumahdollisuuksia sitä haluaville.
7. Palman monipuolisuus tarjoaa jokaiselle jotakinPalma ei ole vain yksi asia – se on kaikkea. Kaupunki on yhtä aikaa historiallinen, trendikäs, rentouttava ja elämää sykkivä. Rantapäivien ja nähtävyyksien lisäksi voit viettää aikaa esimerkiksi kävellen kauniissa puistoissa tai pyöräillen rantareittiä pitkin. Palman vetovoima piilee sen kyvyssä tarjota jokaiselle jotakin, ainakin minun mielestäni täysi kymppi!
Palma – Kaupunki, jossa viikko ei riitäMeidän kokemuksemme Palmasta oli täynnä kauneutta, monipuolisuutta ja rentoa tunnelmaa. Kaupunki tuntuu tarjoavan jokaisella käynnillä jotain uutta, ja viikon lomamme jälkeen jäi tunne, että emme ehtineet nähdä kaikkea. Vieläkään! Palma on ehdottomasti kaupunki, johon haluaa palata – yhä uudelleen ja uudelleen.
Jos etsit matkakohdetta, joka yhdistää kaiken, mitä täydelliseltä lomalta voi toivoa, Palma de Mallorca on juuri sinulle. Täällä yhdistyy aurinko ja rannat, sekä mielenkiintoiset kaupungit. Lähde kokemaan itse ja rakastu tähän Välimeren hurmaavimpaan kaupunkiin!
TUTUSTU TÄSTÄ PALMA DE MALLORCAN PARHAISIIN AKTIVITEETTEIHIN JA OPASTETTUIHIN RETKIIN JA VARAA OMASI:
OLETKO SINÄ KÄYNYT MALLORCALLA? OLIKO PALMA LISTALLASI JA MITÄ PIDIT? JAA KOKEMUKSESI JA AJATUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja