Puutaloja, historiaa, pitsiunelmia – TERVTULO RAUMALL!
Viime artikkelissani kerroin kesäisistä tunnelmistamme päiväretkellämme Kristiinankaupunkiin ja Merikarvialle. Tällä kertaa vierailemme Raumalla, johon olen koko alkukesän halunnut päästä käymään niistä ihanista vanhankaupungin puutalomaisemista nautiskelemaan.
Rauma, tuo Suomen neljänneksi vanhin kaupunki, sijaitsee eteläisessä Satakunnassa, aivan Turun ja Porin välissä kotoisasti rannikolla. Raumalla sijaitsee ainoana Suomessa peräti kaksi Unescon maailmanperintökohdetta, suosittuna turistikohteenakin tunnettu Pohjoismaiden suurin vanha yhtenäinen puutaloalue, Vanha Rauma, sekä toisena kohteena Sammallahdenmäen pronssikautiset röykkiöhaudat, joka on Suomen ensimmäinen arkeologinen Unescokohde.
Vanha Rauma
Vanha Rauma on kaunista ja idyllistä vanhaa puutaloaluetta, josta löytyy runsain määrin kahviloita, ravintoloita ja erilaisia putiikkeja. Paikka on suosittu turistikohde ja erityisesti kesäkuumalla meno saattaa käydä hyvinkin vilkkaaksi.
Unescon listalle Vanha Rauma pääsi vuonna 1991 ja paikka kuuluu myös yhdeksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Vanha Rauma on ainutlaatuinen myös siksi, että sen ulkomuoto on säilynyt kohtalaisen samana jo keskiajalta saakka. Kaupunki on kokenut useita tulipaloja, mutta näistä huolimatta tämä ihastuttava vanhakaupunki on onnistunut säilyttämään alkuperäisyytensä muutamia pieniä poikkeuksia ja korjauksia lukuunottamatta.
Kaunis Vanha Rauma koostuu kapeista kujista ja jokaisella puutalolla on oma nimensä. Suomen kapein katu, Kitukränn, löytyy myös täältä. Muita nähtävyyksiä Vanhalla Raumalla on muun muassa Pyhän Ristin kirkko, Rauman raatihuone, Rauman taidemuseo sekä Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot. Jos aikaa ja kiinnostusta museonähtävyyksiä kohtaan riittää, niin lisää nähtävää tarjoaa vielä laivanvarustajan kotimuseo Marela, sekä rakennusperinnemuseo Kirstin talo.
Rauman seudulla pääsee nauttimaan myös lukuisista erilaisista tapahtumista ympäri vuoden, mutta tunnetuimpia ovat varmasti heinäkuiset tunnelmalliset ja perinteikkäät Pitsiviikot sekä tietysti yhtä lailla pitkät juuret omaava juhannusfestari RMJ – Raumanmeren Juhannus.
Itse onnistuimme osumaan paikalle juurikin Pitsiviikkojen aikaan ja paikalla oli monenmoista esitystä ja myyntikojua, avoimia pihoja ja paljon pitsiä tietenkin. Itse pitsimissikilpailua emme päässeet näkemään, koska se ajoittui vasta seuraavalle päivälle.
Lisää Rauman tapahtumista, vanhankaupungin opastetuista kierroksista ja muusta puuhasta löytyy osoitteesta visitrauma.fi.
Muuta nautiskelun arvoista Rauman seudulla tarjoaa kauniit saaristo- ja merenrantamaisemat sekä esimerkiksi Poroholman purjelaivasatama komeine purjelaivoineen.
Oletko sinä käynyt Raumalla? Mitä pidit? 🙂
<3: Tiina Johanna
Seuraa matkassa mukana:
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla
Tietolähteenä: Wikipedia
8 Comments
Mari
Rauma nyt vaan on niin kiva. Itselleni hyvinkin tuttu kaupunki. Olen joskus todennut, että Rauma on minulle kuin Tallinna helsinkiläisille. Kun tekee mieli kahville keskiaikaiseen ympäristöön, ajelen sinne. Jaksan silti aina ihmetellä sen ihanuutta!
Tiina Johanna
Se todella on! Kuulostaapa kivalta, että se on noin helposti ja mukavasti lähellä ja saatavilla, jos mieli tekee sinne lähteä. Kyllä sitä vaan Suomessakin on niin paljon mukavia kaupunkeja ja paljon hienoa nähtävää! 🙂
Iida in Translation
Oi kun ihanan tunnelmalliset kuvat! ☺️
En ole valitettavasti käynyt Raumalla vuosiin, vaikka olenkin Satakunnan naapurista kotoisin. Pitää kyllä käydä vaikka ensi kesänä verestämässä omia muistikuvia! ☺️ Nuo pikkukadut ovat kyllä jääneet kauniina mieleen.
Tiina Johanna
Kiitoksia. 🙂 Rauman pikkukadut ovat todella ihania ja tunnelmallisia! 🙂
Tiina
Pirkko / Meriharakka
Poikkesimme, mekin, viime kesänä taas kerran Vanhassa Raumassa samalla kun kävimme Sammallahdenmäellä. Silloin ei tosin ollut mitään pitsiviikkoja – ehkä olisi ollut kiva kokemus käydä siellä silloin, sillä tavallisena arkipäivänä kaupunki oli melko hiljainen, heinäkuussakin.
Tiina Johanna
Pitsiviikot oli mukava kokemus, tosin kävijöitä oli sitten sitäkin enemmän. Toisaalta itse pidän rauhallisemmasta tunnelmasta, mutta kerrankos sitä tunkuakin kestää! 🙂 Hienoa oli silti. Sammallahdenmäellä haluaisin itsekin vielä päästä käymään, se kun jäi vielä uupumaan näiltä pikku retkiltämme rannikon suunnille tällä kertaa. :/
Tiina
Periaatteen Nainen
Olipa kaunis Rauma!
Länsi-Suomi on hävettävän huonosti hallussa, mutta ehkä senkin aika olisi jos nyt tsemppaisi kotimaanmatkailun kanssa…
Tiina Johanna
Itselläkin on paljon tuntematonta seutua ihan läpi Suomen, nyt vasta hiljalleen myös alettu skarppaamaan tuon kotimaan matkailun suhteen. Olen myös ollut siinä aikas surkea. Paljon kaunista ja mielenkiintoista nähtävää kuitenkin riittää, joten suosittelen lähtemään tutkimaan! 🙂
Tiina