Espanja,  Muutto Ulkomaille,  Työharjoittelu Espanjassa,  Valencia

Työharjoittelussa hostellissa Espanjassa


Nyt se sitten vihdoin alkoi!

Nimittäin työharjoitteluni täkäläisessä hostellissa täällä Valenciassa, syy miksi reissuun alunperinkin lähdimme. Tai no, se syy minkä ympärille aloimme tätä koko Espanjaan muuttoa suunnitella.  

Pari ensimmäistä päivää takana ja olo on hämmentynyt, innostunut, kiinnostunut ja taas hämmentynyt. Ainahan uudet haasteet jännittävät ja innostavat, mutta tässä tapauksessa pakettiin heitetään mukaan vielä uudessa maassa työskentely ja uuden työn oppiminen, ja vieläpä uudella kielellä, jota ei vielä kovin hyvin osaa arkisia asiointeja kummemmin. Toki englanninkielellä pärjää pitkälle, koska onhan kyseessä matkailu- ja asiakaspalvelualan yritys ja suuri osa asiakkaista on turisteja muista maista. Kuitenkin sitä espanjan taitoa täytyy petrata, koska on myös asiakkaita, jotka eivät puhu kuin espanjaa ja työkavereidenkin kanssa olisi kiva höpistä enemmän espanjaksi. 

Fiilikset työpaikasta ovat toiveikkaat. Vielä jännittää uudet asiat ja vielä vasta tutustutaan työhön, työpaikkaan ja työkavereihin. Olenhan juuri vasta oppinut miltä pysäkeiltä bussini edes kulkee. No, nyt toisen päivän jälkeen osaan jo avata ulko-oven napista asiakkaille, sekä matkalaukkusäilön oven. Tiedän mistä löytyy puhtaita pyyhkeitä ja osaan kutakuinkin hoitaa aamiaisen esillepanon ja hoitaa lopulta koko aamiaistarjoilun kunnialla läpi. Olen päässyt kiertämään hostellia läpi ja tutustumaan muihin juokseviin hommiin ja vähän olen päässyt naputtelemaan vastaanoton tietokoneellakin asioita. 

Vielä en ymmärrä respan tietokonehommista paljoakaan, mutta eipä niitä minulle kunnolla ole vielä näytettykään. Hostellimme tarjoaa myös paljon lisäpalveluita polkupyöristä erilaisiin aktiviteetteihin, joita jatkuvasti asiakkaille yritetään myydä. Olen pelkästään sivusta seuraamalla oppinut miten esitellä uusille tulokkaille hostellin tarjontaa, sillä vanhemmilla konkareilla on jo muodostunut selkeästi ymmärrettävät myyntipuheet, joita on ilo kuunnella ja opetella vierestä. Pikkuhiljaa.


Eilen pääsin osallistumaan mukaan vanhan kaupungin opastetulle kävelykierrokselle, jota hostellimme tarjoaa. En ole koskaan aiemmin vastaaville osallistunut, sillä olen aina tykännyt itse tutkia ja ottaa asioista selvää omin päin matkoillani. Tämä oli kuitenkin todella mielenkiintoinen kokemus ja oppaamme oli hauska, rento ja innostava. Hän osasi kertoa paljon kaupungin historiasta ja piti tarinat ytimekkäinä ja kiinnostavina, eikä mennyt liiaksi jaaritteluksi. Hän kertoi ja näytti paljon sellaisia asioita, joita ei itsenäisesti tulisi reissaajana ollenkaan huomioitua. Tästä syystä siis ehdottomasti aion jatkossakin vastaavia kierroksia hyödyntää, jos vain mahdollista.


Toivottavasti hyvät fiilikset työpaikan ja harjoittelun suhteen tulevat jatkumaan ja katsotaan mitä kaikkea hauskaa eteen vielä tuleekaan. Tulen tänne blogiin raportoimaan kuulumisia jatkossakin, joten laittakaahan blogi seurantaan.

Viikonlopun työvuoroja odotellessa!

<3: Tiina Johanna

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×