Pala kauneinta Tamperetta – Lillan Hotel Café Butik
*Kaupallinen yhteistyö: Lillan Hotel Café Butik
Viinikan puutaloalueen keskiössä, aivan Viinikan kirkon kupeessa sijaitsee Tampereen kaunein ja idyllisin pieni boutiquehotelli, Lillan Hotel & Café Butik*. Tämä vaalea puurakennus kätkee sisälleen tunnelmallisen kahvilan herkullisine tarjoiluineen ja brunsseineen, houkuttelevan putiikkimyymälän ja Tampereen ensimmäisen – ja ainoan – boutiquehotellin.
Vain pienen kivenheiton päässä Tampereen keskustasta pääsee nauttimaan rauhallisesta ja rosoisen tyylikkäästä vanhan puutaloidyllin tunnelmasta. Kesäisin suositun kahvilan puutarhassa voi nautiskella kahvikupposen kukkivan omenapuun alla ja keväällä terassin värittää kauniina kukkivat kirsikkapuut.
LILLAN ON VIINIKAN VIIHTYISÄ HELMI
Jos kaikki olisi mennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan, olisimme parhaillaan juhlistamassa äitini kuusikymppisiä Etelä-Ranskan auringossa ja Nizzan vilkkaassa rantakaupungin vilinässä. Koronakevät kuitenkin pisti matkailijoiden reissusuunnitelmat uusiksi ja pienen pohdinnan jälkeen olikin jo päivänselvää, miten ja missä korvaavat juhlat viettäisimme. Tämä ihastuttava Viinikan helmi, Lillan Hotel & Café Butik*, on ollut mielessä jo pitkään ja vihdoin tuli oivallinen tilaisuus tällekin paljasjalkaiselle tamperelaiselle päästä tutustumaan paikan antimiin täydellä sydämellä.
Paikan päällä meitä tervehti iloisesti itse omistaja, Harri Paltila, ja pienen kuulumistenvaihdon jälkeen hän opasti meidät huoneeseemme numero viisi, eli vanhaan Johtajattaren huoneeseen. Lillan on rakennettu taloon, jonka historia ylettyy peräti vuoteen 1928 asti. Rakennus on aikoinaan toiminut alunperin Tampereen Pirkankadulla tyttökoulun tiloina, mutta tamperelainen kultaseppä Kustaa Hiekka päätti lahjoittaa talon uuden museonsa tieltä Tampereen Naisyhdistykselle. Rakennus siirrettiin hirsi hirreltä nykyiselle paikalleen Viinikkaan ja siitä muodostui naispalvelijattarien vanhainkoti.
Sittemmin rakennus on toiminut tiloina myös kehitysvammaisten lasten hoitokodille, kunnes vuonna 2016 se ostettiin nykyisen boutiquehotellin käyttötarkoitukseen ja siitä muodostui Lillan.
Johtajattaren vanha huone, meidän huoneemme, sijaitsi pääkerroksessa ja oli sisustukseltaan tyylikäs, sopivan rosoinen hirsiparruineen ja samalla kuitenkin perinteitä kunnioittavan moderni. Tilavaan huoneeseemme kuului myös minibaari, taulu-tv, kapselikeitin ja kaunis kylpyhuone vanhoilla ladonovilla. Kylpyhuoneesta löytyviä pehmeitä puuvillapyyhkeitä saa ostaa myös mukaansa putiikkimyymälästä, eikä omia pesuaineitakaan tarvitse vaivautua mukaan ottamaan, ellei sitten tahdo.
HOTELLI, KAHVILA JA PUTIIKKI SAMAN KATON ALLA
Huoneen mukavuudet houkuttelivat jäämään sisälle, mutta emme voineet olla tutkimatta hieman muutakin ympäristöä. Meillä oli ihana kunnia saada nauttia täysin typötyhjästä kahvilasta ja ulkopuolisilta suljetuista terassitiloista, sillä kahvio on koronan vuoksi suljettu ja talon antimet ovat toistaiseksi vain hotellivieraiden saatavilla. Kesällä tilanne tulee olemaan jo aivan toinen, sillä Lillan jaksaa houkutella kävijöitä niin matkailijoiden kuin paikallisten lähiasukkaiden muodossa uudelleen ja uudelleen. Eikä suotta.
Ihastelimme kahvion vanhoja huonekaluja ja yksityiskohtia ja tepastelimme ranskalaishenkeä huokuvan terassin läpi aina takapihan puutarhaan ja pihamyymälään saakka. Siinä missä sisäputiikista saa hankittua kaiken tarpeellisen pienyrittäjien koruista ja vaatteista ekologisiin pesuaineisiin ja sisustustarvikkeisiin, ulkomyymälästä löytyy kaikki aina rautakastelukannuista sesonkikukkiin ja olkihattuihin. Mitäpä sitä enää muuta voisi toivoakaan?
BOHEEMI ASUINALUE JA KAUNIITA TALOJA
Kun kahvihammas on tyydytetty, etupihan kirsikkapuut katsastettu ja takapihan omenapuitakin ihasteltu, voi siirtyä kävelylle läheiseen Viinikan puistoon ja tutustua Viinikan ja Nekalan värikkääseen puutalotarjontaan.
Kesällä voi suunnata myös piknikille vaikkapa viereiseen Lampipuistoon sorsia katselemaan ja skumppaa hörppimään. Itse olen Tampereen tunnetuimman puutalo-alueen, Pispalan, tyttöjä alunperin, mutta Nekalassa myös pitkään asuneena voin lämpimästi suositella näitä seutuja koluamaan. Aikoinaan ehkä hieman karussakin maineessa ollut kaupunginosa on nykyään alkanut kehittyä entisestään ja on nostanut kiinnostustaan boheemina ja mielenkiintoisena asuinalueena.
Jos ei ihan Nizzaan asti päästy, niin Lillanin vanha puutaloidylli ja ystävällinen palvelu korvasi matkaperuutuksesta johtuneen harmituksen erinomaisesti. Kirsikkana kakun päällä toimi vielä herkullinen aamiainen, joka ainakin näin koronakeväästä johtuen poikkeuksellisesti toimitettiin automaattisesti huoneeseen. Aamiaiseen kuului kaikkea mitä kunnon aamiaiseen voikaan kuulua: kahvi, tee, appelsiinimehu, vihermehu, maalaisleipää ja erilaisia juustoja sekä leikkeleitä (myös vegaanisena), tuorepuuroa ja marjoja sekä tuoreita hedelmiä, croissantia ja marmeladia unohtamatta tietenkään. Harvinaista herkkua minulle, joka yleensä vain halvoissa hostelleissa matkailee.
Kiitoksia tästä ihanasta ja rentouttavasta elämyksestä Lillan*!
Oletko sinä käynyt Lillan Boutique Hotelissa ja jos olet, niin mitä tykkäsit? Aiotko mennä, jos et vielä ole? Kerro kommenttikenttään!
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla
25 Comments
Suvi / Suvin matkassa
Onpas ihanan kuuloinen hotelli, josta en ollut aiemmin kuullut. Tykkää aina matkustaessani yöpyä boutique hotelleissa, niiden persoonallisuuden vuoksi. Tämä menee ehdottomasti korvan taakse odottamaan seuraavaa Tampereen matkaa.
Tiina Johanna
Boutiquehotellit ovat kyllä yleensä todella ihastuttavia, paljon sielukkaampia kuin isot ketjuhotellit! 🙂 Lillania voin lämpimästi suositella, todella kaunis paikka ja ihana henkilökunta. <3
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
Siis wau! Ehdottomasti menee korvantaakse tämä majoitus! 🙂 Onneksi sait jonkun korvaavan “matkan” järkättyä Nkzzan peruuntumisesta huolimatta. 🙂
Tiina Johanna
Suosittelen ehdottomasti, todella ihana paikka! 🙂 Kyllä tällaisella pienelläkin irtiotolla on vaan iso voima, vaikka ei kovin kauaksi kotoa edes lähdetty tällä kertaa.
Paratiisireportteri
Johan oli kauniin ja viihtyisän näköinen majapaikka! Samalla oli kiva löytää kirjoituksen kautta Viinikka, joka oli minulle ihan tuntematon kaupunginosa, vaikka Tampereella olenkin monesti käynyt.
Tiina Johanna
Lillan on todella viehättävä pieni paikka, lähellä keskustaa, mutta kuitenkin tarpeeksi kaukana. 🙂 Viinikka-Nekala on mukavaa ja mielenkiintoista aluetta, erityisesti jos vanhat puutalo-alueet kiinnostavat. 🙂
Maria Pirnes
Kahvila ja butiikki kuulostivat niin mukavilta, että Tampereella piipahtaessa voisi käydäkin 🙂
Isä omisti joskus pienen puutalo-osakkeen Nekalassa, muuten ei ole tullut kuin ohiajeltua. En tällaisesta hotellista tiennytkään. Kiitos vinkistä!
Tiina Johanna
Ehdottomasti kannattaa poiketa kahville tai vaikkapa aamiaiselle! 🙂 Lillan on kohtalaisen uusi, muutaman vuoden vasta ollut toiminnassaan. Panostavat tunnelmaan ja palveluun oikein ihanasti. 🙂
Marjo siitonen
Kahdesti olemme yöpyneet Lillanissa ja olen aivan hurmaantunut paikkaan. Aamupala siellä on ehkäpä Suomen paras (normaalioloissa) ja muutenkin tunnelma jotenkin niin ihana. Olin toivonut, että saisin viettää nyt äitienpäivän siellä, mutta tämän vuoden kevät muutti suunnitelmat. Toivottavasti pääsen taas pian!
Tiina Johanna
Voi, ihana kuulla, enkä ihmettele yhtään. Lillan on ihana! 🙂 Aamiainen on nytkin poikkeusoloissa yhtä lailla herkullinen, vaikka nyt söimmekin huoneessa eikä yleistä aamiaisbuffetia ollut tarjolla. Saimme itse valita listalta, mitä haluamme! Hienosti ottavat nykytilanteen huomioon ja toimivat sen mukaisesti, silti yhtään palvelusta ja tunnelmasta tinkimättä! 🙂
Siiri
Viihtyisän näköinen paikka. Mukavaa lukea kotimaankohteista nyt kun ulkomaanmatkojen toteutumisesta ei vielä tiedä.
Tiina Johanna
Se on todella viihtyisä, suosittelen poikkeamaan joskus, jos mahdollisuus tulee! 🙂
Anne/ Matkahetket
Hurmaava paikka! <3 Laitan tämän mieleen, Tampereella pitäisi muutenkin käydä taas joskus pitkästä aikaa. Nämä kotimaa -aiheiset postaukset kiinnostavat todella paljon juuri nyt.
Tiina Johanna
Suosittelen poikkeamaan, todella mukava paikka! 🙂
Merja / Merjan matkassa
Olipas viihtyisän oloinen hotelli. Kiva, että saitte jotain korvaavaa järjestettyä synttärimatkan tilalle. Missä päin Tamperetta Viinikan kaupunginosa on? Onko keskustaan pitkä matka?
Tiina Johanna
Viinikka on jopa ihan kävelymatkan päässä keskustasta, eli alle 2km. Aivan hotellin edestä kulkee myös bussi. Todella helposti saavutettavissa ja kävellen noin 20min päässä keskustasta. 🙂 Suosittelen käymään!
Reeta / Tarinoita valoisista maisemista
Tampereella asuessani en Lillanilla koskaan edes piipahtanut, mikä harmittaa kovasti. Olen kuullut paikasta pelkkää hyvää ja postauksesi jatkaa samaa hyvää mainetta. Mutta tiedä vaikka tulevana kesänä olisi mahdollisuus viettää yö Lillanissa jos Tampereella tulee piipahdettua 🙂
Tiina Johanna
Lillanista on varmasti mahdotonta löytää huonoa sanottavaa, se on todellakin ihana ja maineensa veroinen paikka. Ehdottomasti suosittelen käymään, majoittumaan tai ainakin kahvittelemaan! 🙂 Kesällä varmasti parhaassa loistossaan, mutta huone kannattaa varata ajoissa, sillä niitä on vain viisi! 🙂
Kaisa
Onpas idyllinen paikka ja ihana sisustus! Tällaisia irtiottoja kaivataan nyt koronakevään keskellä 🙂
Tiina Johanna
Lillan on todellakin kaunis paikka. 🙂 Olen samaa mieltä, kaikki pienet irtiotot kannattaa käyttää hyödyksi, jos vain mahdollista. Tämäkin hoitui todella hienosti koronarajoitteita noudattaen.
Noora / Seikkailumielellä
Olen käynyt Lillanissa kerran brunssilla ja mietin jo tuolloin, että täytyisi joskus testata se myös staycationin merkeissä. Ehkä tulevana kesänä tulee tällekin mahdollisuus ja aikaa, kun matkailu rajoittunee lähinnä kotinurkille 🙂
Tiina Johanna
Ehdottomasti kannattaa! 🙂 Vaikka itsekin nyt Tampereella asustelen, niin tuntui kuin olisi minilomalle lähtenyt. Heh. 🙂
Anna | Tämä matka -blogi
Mielenkiintoinen uutuus majoitusrintamalle!
Olen alkanut merkitsemään muistiin ja korvamerkkailemaan blogijuttuja, mitä missäkin kaupungissa mielenkiintoista tai erikoista on. Kun näyttää siltä että kotimaassa ollaan tämä kesä ainakin osittain. Tässäpä hyvä lisä listaan 😀
Tiina Johanna
Lillan on todellakin erinomainen valinta käyntikohteeksi, majoitukseksi tai vaikka kahvittelupaikaksi. Ihana miljöö ja kaunis rakennus kaikin puolin. 🙂 Itsekin olen alkanut tutkia entistä enemmän kotimaan kohteita nykytilanteen vuoksi, joten ymmärrän hyvin! 🙂
matchoffice
Ihanalta näyttää.Niin kaunista ja yksilöllistä.
Kiitos hyvin kirjoitetusta viestistä!