Jouluinen Tampere – Joulun taikaa Joulutorilla ja Tallipihalla
Jouluinen Tampere on aina kaunis ja viihtyisä ja joulun taikaa pääsee tunnelmoimaan helposti esimerkiksi Joulutorilla ja Tallipihalla. Joulu on ehdottomasti oma lempijuhlani ja rakastan tehdä jouluvalmisteluja. Meillä perinteisiin jouluvalmisteluihin kuuluu kevyt joulusiivous, lahjojen valmistus ja paketointi, joulukoristelut joululaulujen tahdissa ja tietysti kornit jouluelokuvat kuuman glögin kera. Tykkään tehdä itse joululahjat läheisille käsitöiden tai leipomusten muodossa, sillä en tykkää tuhlata rahaa turhaan krääsään vain siksi, että “jotain pitäisi antaa”. Joskus saatan tehdä myös ihania löytöjä joulumarkkinoilta, jos eteen tupsahtaa esimerkiksi kiinnostava pienyrittäjän käsityökoju.
Tänä vuonna 2020 olen nauttinut jouluvalmisteluista entistä enemmän, johtuen varmasti erikoisesta vuodesta ja seuraavan vuoden tietämättömyydestä. Jouluvalmistelut ovat antaneet energiaa, iloa ja tunnelmaa ja kaiken epävarmuuden keskellä se on ainakin varma, että joulu tulee.
Joulutori täynnä joulun tunnelmaa, upeita käsitöitä, glögiä ja herkullisia ruokia
Tampere on osoittautunut hyväksi kaupungiksi asustaa jälleen tänäkin vuonna, sillä jouluperinteistä ei ole tingitty korona-aikanakaan. Perinteinen Tampereen Joulutori löytyy pystytettynä Keskustorilta tänäkin vuonna, kun taas monessa muussa kaupungissa ympäri maailman on joulumarkkinoita jouduttu perumaan, valitettavasti.
Joulutori on hieman aiempaa avarampi turvavälejä ajatellen ja esimerkiksi perinteisen Glögiteltan sisäänpääsyä on rajoitettu. Maskisuositus on voimassa ja on toki suotavaa miettiä oma torikäynti sellaiseen kellonaikaan, että välttyisi suurimmilta ruuhkilta. Tampereen Joulutori on kaunis ja monipuolinen ja myynnissä on aina herkullisia ruokia ja upeita käsitöitä. Joulutorilla on tietenkin paikalla myös itse Joulupukki. Glögiteltan ja myyntikojujen lisäksi torilta saa myös suosittuja Munkkikahvilan munkkeja, jotka ovat maailman parhaat! (Ainakin allekirjoittaneen mielestä. Saatavilla myös vegaanisena ja erittäin herkullisena sellaisena!). Suosittelen siis lämpimästi käymään, onhan meillä Tampereella myös tämän vuoden kauneimmaksi äänestetty joulukuusi.
Tampereen Joulutori 2020 on avoinna 22.12. saakka, joten jos tänä vuonna ei paikalle ehdi, niin ensi vuonna sitten uudestaan!
Historiallinen Tallipiha lumoaa myös jouluna
Joulutorin lisäksi Tampereella voi nautiskella joulutunnelmasta myös Tallipihan Joulumarkkinoilla, jotka ovat avoinna 23.12. saakka. Tallipihalla pääsee tekemään löytöjä käsityömyyjiltä, sekä tutkimaan Tallipihan omien putiikkien tarjontaa. Tallipihan Joulussa on tarjolla hevosvaunuajelua ja onhan se Joulupukki vikkelänä kaverina tännekin ehtinyt. Perheen pienimmät (miksei isommatkin) tykkäävät varmasti myös ihastella Vilho-aasia ja pikkuponi Lassia.
Tallipihan perinteinen ja suosittu Suklaapuoti on todellinen vetonaula huikean valikoimansa vuoksi ja tänäkin harmaana lauantaina jonoa oli pitkälle ulos asti. Emme jääneet jonottamaan, pääsemmehän itse tamperelaisina sinne toistekin. Tallipihan puodit ovat avoinna vuoden ympäri ja ainakin näin joulun aikaan joka päivä.
Tarkemmat aukiolot sekä Tallipihan koko tarjonta selviää nettisivuilta.
Muita pieniä ja isoja joulumyyjäisiä
Joulutorin ja Tallipihan lisäksi Tampereella on erilaisia pienempiä joulumyyjäisiä ja toripäiviä, kuten pitkät perinteet omaavat Ahlmanin Joulumyyjäiset (peruttu tänä vuonna 2020), sekä monia muita. Ahlmanin ympäristö on ihana maalaismiljöö, jossa voi Joulumyyjäisten lisäksi nautiskella oman tilan lähituotteista, hörpätä kahvit Tilapuodin kahvilassa, yöpyä Kartanolla ja opiskella itselle vaikka uuden ammatin eläintenhoidon, ravintola-alan tai matkailun parissa. Lue lisää matkailualan opinnoista ja Ahlmanista tästä blogiartikkelistani.
Lisää vinkkejä joulunaikaan Tampereella tarjoaa vuosittain esimerkiksi VisitTampere.
Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että olemme saaneet nauttia näin tunnelmallisesta joulunalusajasta ja joulu on pian ovella. Jouluihmisenä Joulutori ja sen antama jouluinen tunnelma on iso osa omaa joulua ja vaikkei se suinkaan ole se tärkein asia, on se silti mahtava lisä. Tämä ei suinkaan ole itsestäänselvyys, kuten tänä vuonna on tullut huomattua moneen otteeseen ja monenkin eri asian kohdalla. Moni on jäänyt ilman tätä joulumarkkinoiden tunnelmointia tänä vuonna Suomessa ja maailmalla ja toivon todella, että ensi vuonna tilanne on jo toinen.
PS. Mikäli joululahjat on vielä hakusessa tai muuten vain tykkäät kivoista makrameekäsitöistä, otan ilolla uusia tilauksia vastaan Boho Knotting By Tiina verkkokauppani kautta sekä sähköpostilla: loveyourboho@hotmail.com. Makrameesivuni löytyy myös Instagramista @bohoknottingbytiina.
Onko teidän kaupungissa tänä vuonna järjestetty joulumarkkinoita? Minkälaisilta teidän kaupungin joulumarkkinat näyttävät ja missä Suomessa tai maailmalla sijaitsee lempijoulutorisi? Kerro kommenttikenttään! 🙂
Hyvää joulunodotusta!
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla
20 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Otsikon nähtyäni ajattelin, että en olekaan ollut Tampereen joulutorilla, mutta jo tuosta ensimmäisestä kuvasta tunnistin paikan heti, olenhan minä tuolla ollut. En kuitenkaan pimeänaikaan ja kuvien perusteella se on silloin upeimmillaan. Tykkään yleisesti käydä joulutoreilla, niistä tulee mukavan jouluinen fiilis. Oma suosikkijoulutori taitaa olla entisessä kotikaupungissa Turussa.
Tiina Johanna
Itsekin olen sitä mieltä, että pimeällä Joulutori on parhaimmillaan. Valot näkyvät silloin kauniisti ja on tunnelmallisempaa. 🙂 Turussa olisi ihana käydä joulutorilla, sekin on varmasti upea!
Maapalloilija
Tampereen joulutori ja valot oli kyllä tänä vuonna viimeisen päälle hienot 🙂
Tiina Johanna
No kyllä, ehkä paremmat kuin koskaan! 🙂
Siiri
Tallipiha on kyllä ihana! Tänä vuonna on jäänyt markkinoiden kiertely vähemmälle. Hienosti on Tampereella onnistuttu luomaan tunnelmaa vähäisestä lumesta huolimatta 🙂
Tiina Johanna
Kiitos kommentista! 🙂 No kyllä, tänä vuonna ehkä jopa paremmin kuin koskaan! Hyvää vuodenvaihdetta!
Ne Tammelat
Näyttää ihanan tunnelmalliselta! Me kävimme Tampereella marraskuun puolivälissä, mutta silloin toria vasta rakenneltiin. Siellä oli kyllä kauniita valaistuksia jo silloin pitkin kaupunkia. Harmittavasti Helsingissä Tuomaan markkinat peruttiin tänä vuonna, mutta ehkäpä ensi vuonna sitten paremmalla onnella.
Mukavaa joulua!
Tiina Johanna
Tykkäsin myös kovasti noista uusista valoista, joita on pitkin rakennuksia heijastettu. Tuomaan Markkinoilla olen käynyt ja harmistuin myös kovasti, kun kuulin, että sitä ei nyt tänä vuonna järjestetä. Syyn toki ymmärrän tämän takana, mutta siltikin. Ensi vuonna sitten! Ihanaa joulua teille! 🙂
Pirkko / Meriharakka
Ah, näyttää niin tunnelmalliselta. Olenkin nähnyt jo näistä kuvia tamperelaisten ystäviemme Facebook-julkaisuissa ja vähän kateellisena kuolannut tunnelman perään, mutta emme nyt kuitenkaan ole tässä tilanteessa lähteneet joulumarkkinoiden ja -valojen takia Tampereelle.
Tiina Johanna
Juu, tänä vuonna oli pistetty iso vaihde silmään selvästi valaistuksen suhteen. Kaunista oli. Tänään ne jo toria purkivatkin pois.. Toivottavasti kaikkialla olisi jo ensi jouluna parempi tilanne ja toritkin auki! 🙂 Hyvää joulua!
Stacy
Vasta tänään luin tämän ja sattumoisin kävinkin sekä joulutorilla että Tallipihalla. Kumpikin on minulle jotakuinkin kielletty maailma, sillä kaikki lihottaa tai on krääsää. Onhan tietysti nättiä katseltavaksi. Ei ollut kyllä aasia eikä joulupukkia silloin, kun minä olin paikalla.
En ole yhtään jouluihminen ensinnäkin edellämainituista syistä ja toiseksi siksi, että olen yksin ja yksinäiselle joulu on pimeää, ankkeaa aikaa sen lisäksi tietysti, että hallitus haluaa tieten tahtoen tehdä ihmisistä entistä yksinäisempiä.
Kun näin on, niin iloitsen siitäkin pienestä sosiaalisuudesta, mitä moiset kaupalliset tapahtumat voivat tarjota.
Tiina Johanna
Itse tyydyin myös vain katselemaan ruokatarjontaa, sillä olen vegaani ja harvemmin joulutorien tarjontaan vegaaneille sopivaa ruokaa kuuluu. Hyvä syy siis olla ostamatta ja lihomatta, ainakaan torilla. 🙂 Nyt jo toreja puretaan pois, joten voipi olla että pukki ja aasi ovat päässeet joululaitumille ennen sitä.. Heh. Hyvää joulua sinulle!
Elina / elinanmatkalaukussa
Waaaaau, ompa ihanan näköistä, ensi vuonna pitää kyllä päästä Tampereen joulumarkkinoille! Oon kerran vaan käynyt Suomessa (Helsingissä) joulumarkkinoilla ja siihen ne jääkin, kun oon aina ulkomaille lähtenyt. Tosi tunnelmalliselta näyttää! Vaikka muutenkin tunnelmoin joulua vuosittain, niin tänä vuonna joulu on ollu koko loppusyksyn/vuoden odotetuin asia, kun ei oo ollu mitään muuta mitä odottaa. Saas nähdä mitä sitä alkaa odottamaan jouluaaton jälkeen, heh 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinne!
Tiina Johanna
Tänä vuonna oli todella panostettu kaikkeen kovasti. Joka vuosi on kyllä toki, mutta tänä vuonna ehkä hieman ekstraakin vielä. 🙂 Kyllä tämä joulu selvästi on ollut aiempaakin odotetumpi juhlan aihe, vaikka kova jouluihminen olen aina. Saas nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Ihanaa joulua! 🙂
Suvi / Suvin matkassa
Näyttääpä ihanalta ja tunnelmalliselta. Tampereen joulutori on kyllä ensi vuonna nähtävä, näyttää niin kivalle!
Tiina Johanna
Kiitos kommentistasi! 🙂 Suosittelen ehdottomasti, oli todella tunnelmallista ja kuka ties kuinka ihana jälleen ensi vuonna. Hyvää vuodenvaihdetta!
Kohteena maailma / Rami
Tampereen joulutori ja Tallipihan joulu on kyllä illan pimeydessä molemmat varsin tunnelmallisia. Itse en joulutorille innostunut jonottamaan, mutta onneksi yksi ilta ohi kävellessä pääsi jonottamatta sisään. Glögi lasi-iglussa olisi maistunut, mutta en sitä etukäteen alkanut varailemaan – hieno idea sinänsä!
Tiina Johanna
Onko siellä ollut ihan jonottamistakin? Hmm, tämä oli ihan uutta, en kertaakaan tähän ilmiöön törmännyt ohi kulkiessani tai torilla käydessäni nyt tänä vuonna. Glögitelttaan kyllä olisi joutunut jonottamaan kun olivat tosiaan rajoittaneet kävijämääriä sisällä, joten sinne emme jonotelleet vaan pyörimme muuten vain torilla. 🙂 Iglu oli kyllä kaunis iltavaloissa ja kiva idea todellakin, niitä olisi voinut olla useampikin, niille varmasti olisi ollut kysyjiä enemmänkin, ehkä. 🙂 Hyvää vuodenvaihdetta sinne!
Noora / Seikkailumielellä
Joulutori ja Tallipiha kuuluvat minunkin vakiokohteisiini aina joulun alla. Tänä vuonna tuo koko Keskustorin jouluvalaistus on ollut kyllä hieno! Sekä Suklaapuotiin että torille jouduin hetkisen jonottamaan, mutta Tallipihalla kävin myös muutamaan otteeseen puotien jo suljettua, jolloin alueella pääsi ihastelemaan valoja ja tunnelmaa ihan omassa rauhassaan.
Tiina Johanna
Kiitos kommentista! Ehdottomasti, tänä vuonna oikein erityisen kaunis valaistus. 🙂 Itse en noihin torin jonoihin törmännyt (onneksi), mutta Suklaapuotiin oli sen verran jonoa, että valitettavasti jäi siksi käymättä. Pääsee sinne toistekin. 😀 Hyvää vuodenvaihdetta!