Espanja,  Kanariansaaret,  Soolomatka,  Teneriffa

San Cristóbal de La Laguna -Pohjois-Teneriffan historiallinen helmi


Teneriffan saaren yksi parhaimmista vierailukohteista on saaren pohjoispuolella, aivan pääkaupunki Santa Cruzin vieressä sijaitseva yliopistokaupunki San Cristóbal de La Laguna, joka vuonna 1999 pääsi myös Unescon maailmanperintökohdeluetteloon.

Tämä kaupunki on toiminut Teneriffan pääkaupunkina vuoteen 1723 saakka, ennen kuin titteli siirtyi nykyiselle pääkaupungille, Santa Cruzille. La Lagunaksikin kutsuttuun kaupunkiin pääsee kätevästi joko omalla autolla tai vaikkapa suoralla bussilinjalla numero 015 Santa Cruzin bussiasemalta ja liput maksavat vain hieman päälle euron/suunta. Myös Puerto de la Cruzin kaupungista on suorat bussiyhteydet Lagunaan. Lisätietoa Teneriffan busseista saat täältä.


La Lagunan bussiasemalta täytyy ensin kävellä pieni matka kivitalojen ympäröimää tietä pitkin syvemmälle kaupunkiin, jotta pääsee käsiksi paikan viehättävyyteen ja niihin upeisiin vanhoihin rakennuksiin ja vanhan kaupungin katuihin. Kävelymatka on lyhyt ja matkalla voi ihastella vaikkapa kivitalojen seiniin maalattuja suuria ja värikkäitä muraaleja sekä tietysti kaupungin yliopistoaluetta.


San Cristóbal de La Lagunan vanhassa kaupunkialueessa on oma hohtonsa ja se kyllä näkyy. Rakennukset ovat kauniita ja katuja on mukava kierrellä ympäriinsä, välillä pysähtyen vaikkapa kahville johonkin useista miellyttävän oloisista terasseista. Kaupungista saakin parhaan kokemuksen irti vain olemalla, katselemalla ja kiertelemällä sekä nautiskelemalla alueen tunnelmasta.

Tässä yliopistokaupungissa on asukkaita reilu 150 000 ja kaupungin vuonna 1792 perustettu yliopisto on Kanariansaarten vanhin yliopisto. La Lagunan suojelluista rakennuksista 361 on peräisin 1500-1700 -luvuilta ja ne edustavat islamilaistyylistä mudejar -arkkitehtuuria, joiden lisäksi muita suojeltuja rakennuksia löytyy 1800- ja 1900 -luvuilta. Myös Teiden observatorio sijaitsee Lagunan kaupungissa.

Kiertelyn ja kahvittelun lomassa on suositeltavaa poiketa myös ihastelemassa Lagunan kirkkoja, luostareita sekä palatseja, jos vain aikataulut antavat periksi. Myös museioiden ystäville löytyy kaupungista tarjontaa.


Oletko sinä käynyt tai oletko kenties menossa käymään La Lagunassa? Mitä pidit?

<3: Tiina Johanna

Instagram: @tiinajohannaaa
Facebook: Kookospalmun alla
Blogit.fi: Kookospalmun alla

6 Comments

  • Eeva / Eevagamunda-blogi

    San Cristóbal de La Laguna näyttää söpöltä – ja näissä kuvissa paljon pienemmältä kuin 150 000 asukkaan kaupungilta! Arkkitehtuuri ja tunnelma muistuttavat kovasti muita saaren kaupunkeja. Ihanan värikästä! Pitää pistäytyä, jos tulee lähdettyä uudelleen Teneriffalle.

    • Tiina Johanna

      Se oli todella suloinen paikka ja itseasiassa tuo keskeisin vanha alue on todella pieni. Siinä ei kauaa mene kun sen läpi ja ympäri kävelee, ellei pysähtele matkalla nautiskelemaan ja kahvittelemaan esimerkiksi. Sopii hyvin puolipäiväretkeksi. Suosittelen pistäytymään, on se kuitenkin kaunis paikka ja Unescokohde. 🙂

  • Kohteena maailma / Rami

    Mun mielestä Laguna on Teneriffan kiehtovin kaupunki. Mieletön arkkitehtuuri ja ruokakulttuuri. Ajattelin, että joskus teen lomareissun Teneriffalle siten, että olen Lagunassa 3-4 yötä ja toiset samanlaiset Orotovassa. Sitten yksi samanmoinen pätkä jossain kohtaan jossain mukavassa pienessä rantakylässä Etelä-Teneriffalla esim. Alcalassa.

    • Tiina Johanna

      Ei kuulosta ollenkaan huonolta vaihtoehdolta ja kaupunkiin pääsisi varmasti ihan uudenlaisella tavalla tutustumaan, kun olisi kunnolla aikaa. Hidas matkailu onkin parhainta, silloin pääsee sisälle paikalliseen elämänmenoon paremmin ja löytää ihan uusia puolia matkakohteesta. 🙂 Laguna on kaunis kaupunki. 🙂

  • Travelloverin Annika

    Muistaakseni vain yksi näkemistäni Unescon maailmanperintökohteista on ollut sellainen, että voi hyvä tavaton, miten tämä voi olla listalla. Unesco-status on siis mulle tae kiinnostavasta kohteesta, ja siltä tämä kaupunki tosiaan näyttää. Myönnän, etten osannut ajatella Kanarian saarilta löytyvän maailmanperintökohteita. Mulle ne ovat vain turistisaaria. Ihanaa olla väärässä.

    • Tiina Johanna

      La Laguna on todella ihana kaupunki ja en ihmettele yhtään, että on Unescolistalle päätynyt. 🙂 On myös ihana päästä bloggaamaan paikoista, joilla on todella vääränlainen maine ja itse pääsee näitä ajatuksia kääntämään. Kanarialla on itse asiassa todella paljon upeita maisemia ja luontokohteita sekä muutenkin monipuolista nähtävää. Turistimaine valitettavasti vääristää kuvaa 🙁 Turistikeskukset ovat toki aika kamalia ainakin minun mielestäni, mutta niistä ei paljoakaan tarvitse kauemmas matkata, kun jo pääsee käsiksi kauniiseen luontoon ja paikallisuuteen! Juurikin toissapäivänä keskustelin kansainvälisillä Slush-messuilla erään Kanarialaisen miehen kanssa ja hän kehui Gran Canarian maasta taivaisiin esimerkiksi. Kunhan ei ota matkaa pakettimatkana ja pysyy omilla reiteillään, niin saa aikaiseksi ihan erilaisen kokemuksen Kanarialta. 🙂 Suosittelen kyllä, jos mahdollisuus tulee!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×