-
Kuvahaaste: Vuosi 2018 kuvina
Niin taas yksi vuosi vierähtänyt eteenpäin, täynnä unohtumattomia hetkiä ja uusia kokemuksia sekä uusia ystäviä. Vuoden aikana olemme esimerkiksi ehtineet käydä kahteen eri otteeseen Tallinnassa, hoitaa monia erilaisia opiskelu- ja työkuvioita ja asua puolisen vuotta työharjoitteluni vuoksi Espanjan upeakulttuurisessa Valenciassa.
Näin vuoden vaihteessa on hyvä pysähtyä katsomaan kulunutta vuotta ja miettiä, mitä vuodesta on jäänyt käteen.Ennen kuin uuden tulevan vuoden seikkailut laitetaan käyntiin, niin otetaan katsaus vielä vuoteen 2018 ja kaikkeen mitä se onkaan pitänyt sisällään.
1. Vuoden suosikkikuva
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä kuva on suosikkini siitä syystä, että tämä on otettu sinä päivänä kun Valenciaan muutimme. Muutto oli yhden suuren unelman täyttymys ja tämä ranta on yksi lempipaikoistani.
Elämä Valenciassa on itsessään niin tärkeä ja suuri kokemus, että merkitys tämän kuvan takana on se, mikä tästä tekee suosikkikuvan.2. Arjen luksusta
Arjen luksus koostui tänä vuonna pienistä arkisista iloista. Kun toteuttaa unelmaansa ja elää sen keskellä, niin joka hetki tuntuu luksukselta. Kun voit kävellä viiden minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalle uimarannalle ja nauttia halvan mehujään auringossa silloin kun huvittaa tai kun olet niin innoissasi joka päivä matkaamassa töihin bussilla, koska bussimatka sisältää niin hienoja nähtävyyksiä ja rakennuksia ja hauskaa puheensorinaa matkalla. Tällaisista asioista olen aiemmin nauttinut vain lyhyemmillä lomareissuilla, mutta nyt ne yhtäkkiä ovatkin osa jokapäiväistä elämää ja tavallista arkea.
Mielestäni se on luksusta!3. Kesäkuva
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tuli vietettyä koko kesä Espanjassa. Ajattelin, että koska kaksi aiempaa kuvaa ovat jo rantakuvia, niin tämä voisi sitten olla Valencian upeasta keskustasta, joka varsinkin kesä-aikaan vilisee täynnä iloista kansaa ja puheensorina raikaa. Kesä. <34. Ihana majapaikka
Näistä muutamista majapaikoista tälle vuodelle voittaja on ehdottomasti pieni kodikas Alicanten AirBnB -asuntomme. Omalta terassilta oli huikeat näkymät ylös Santa Barbaran linnoitukselle, ja toisaalla taas alas laskeutuvat näkymät kaupungin kattojen ylle ja kohti merta. Vielä joulukuun alussa saimme paistatella 20 asteen lämmössä ja auringonpaahteessa tällä terassilla aamukahvia juoden.5. Hauska muisto
Kun suosikkibändi valtaa Barcelonan, niin valtaamme mekin. Tämä keikkamatka oli erittäin hauska, täynnä mielenkiintoisia ihmiskohtaamisia ja kommelluksia sekä hyvää musiikkia. Eihän tätä listaa voisi rakentaa ilman yhtäkään mainintaa Guns n’ Rosesista!
Erityisesti matka kohti konserttia oli todella mielenkiintoinen, sillä Montjuicin alueelle saimme matkata täpötäydessä bussissa muiden keikkamatkailijoiden kanssa, sekä kävellä useammankin kilometrin verran kiemurtelevia aidoitettuja reittejä kohti omia lippupaikkojamme lavan edustalle. Päivä oli kuuma ja kävelyä riitti, mutta kaikin puolin onnistunut ja hauska muisto!6. Herkullinen hetki
Ehdottomasti lukuisat tapas -ruokailumme! Kuvia olisi tähänkin kohtaan ollut vaikka kuinka monia, mutta tämä riittäköön nyt, sillä tässä maistan ensimmäistä kertaa kalmaria, joka on Valencian kalastajakaupungissa ehdoton must do!7. Se ei-niin-hohdokas muisto
Vaikka kuvat ovatkin kauniita ihanasta lumisesta Tallinnasta, niin matkamme sijoittui yhteen kylmimmistä hetkistä mitä kyseisessä kaupungissa on aikoihin koettu. Tämä oli vuoden alkupuolta, kun kova pistävä viima iski jokaisen vaatekappaleen läpi ihoa vasten niin lujasti, että ulkona oli lähes mahdotonta olla.
Myös hotellimme oli todella tylsän oloinen ja täynnä suomalaisia viinarallituristeja, laivamatkakin oli aika mitäänsanomaton.
Toukokuinen äitienpäivämatkamme taas oli jo paljon onnistuneempi retki auringonpaisteen ja pirteämmän tunnelman vuoksi.8. Rakkaassa seurassa
Tänä vuonna on nautittu Mikan kanssa mahtavasta yhteisestä elämyksestä yhdessä ja tietenkin myös ihanien ystävien ja rakkaiden perheenjäsenten vierailuista luonamme Valenciassa, mutta siitäkin huolimatta ei ollut kysymystäkään siitä mitä tähän kohtaan valitaan.
Nämä ihanat ihmiset, joiden seurasta olen saanut työharjoitteluni ajan työpaikalla nauttia, ovat tehneet tästä vuodesta ihan huikean. Parempaa työporukkaa en olisi voinut kuvitella saati toivoa, harmi että ihan jokaikistä ei samaan kuvaan saatu. Itkuja tuli lähdön hetkellä itkettyä ja itku meinasi tulla tätäkin kuvaa valitessa. Te quiero mucho!9. Suosikkikuva itsestä
Kuva on otettu 29-vuotissyntymäpäivänäni. Pyrin joka vuosi juhlistamaan synttärit ulkomailla ja tänä vuonna sain viettää ne uudessa kotikaupungissani Valenciassa, ulkosuomalaisena.
Elämä Valenciassa on tuonut suuresti onnea ja iloa, uusia ystäviä, hienoja kokemuksia, sekä kasvattanut ihmisenä. Minusta se kaikki ilo näkyy tässä kuvassa naamasta aidosti, ja tällaiset kuvat itsestäni on muutenkin harvassa (yleensä en katso kameraan ollenkaan).10. Unohtumaton maisema
Tämä Guadalest Valleyn postikorttimaisema on kyllä tämän vuoden ykkönen maisemakuvissa. Näky on piirtynyt verkkokalvoille ja tunnelma sitä katsoessa oli jotenkin todella rauhoittava ja epätodellinen. Lisäksi saimme kokea tämän ihanien ystäviemme kanssa, jotka olivat meitä Suomesta tulleet katsomaan.Ja vielä muutama ekstramuisto..
Tänä vuonna ei ole ruksattu kymmeniä eri maita bucket listilta eikä valloitettu uusia mantereita, mutta tänä vuonna on eletty unelmaa ja elämää senkin edestä.
Tämä kymmenen kuvan lista on erittäin hyvä, mutta koen tarpeelliseksi nostaa esille vielä muutaman lisäkuvan. Tässä siis vielä muutamia ikimuistoisia hetkiä lisää vuodelta 2018!
Ja se iki-ihana Valencia..
Tämä vuosi on siis ollut todella ihania hetkiä täynnä. Ensi vuonna on aika laittaa opinnot pakettiin, seurata sydäntä kohtia entistä huikeampia seikkailuja maailmalla, kokea ensimmäinen kaukomatka, palata jo kodiksi muodostuneeseen Valenciaan ja kokea myös miltä tuntuu täyttää kolmekymmentä.Näin ennen seuraavan synttärivuoden alkua voin jo vihjaista, että en ole koskaan tuntenut eläväni elämää yhtä täysillä ja nyt ne seikkailut vasta alkavat! Kolmekymmentä, otan sinut vastaan ylpeästi ja avosylin. Uusia matkoja odottaen ja vanhoja lämmöllä muistellen, sekä tietenkin, Valencia I’ll be back!
Hyvää uutta vuotta 2019!
<3: Tiina Johannainstagram: @tiinajohannaaa
-
Aamukahvia Alicanten auringossa
*artikkeli sisältää Airbnb alelinkinKuten jo viimeisimmästä artikkelista kävikin ilmi, niin koleaan ja harmaaseen Suomeen paluu on jälleen koittanut. Tuntemukset ovat vielä jokseenkin utopistiset, ei ihan ole tullut sisäistettyä asiaa vaikka kylmyys kolkutteleekin auringon sijasta ikkunan takana.
Valenciasta lähtö oli haikea ja vaikea. Vaikka kyseessä ei ole lopullinen poismuutto ja uudet ystävät säilyvät kyllä, niin kyllähän se lähtö silti tuntui aika surkealta ja varsinkin, kun tiesi Suomessa olevan todella harmaata ja kylmää. Minä kun niin siitä auringosta ja eläväisestä kulttuurista pidän..
No, saimme onneksi viettää pari viimeistä päivää vielä ihanassa Alicanten kaupungissa, josta suorat lentomme Suomeen lähtivät. Alicante on meille jo entuudestaan tuttu viime vuoden matkoilta, mutta oli ihana pariksi päiväksi poiketa jälleen. Alicantessa lämpöä oli vielä hieman enemmän kuin Valenciassa, hiveltiin ihan 24 astetta ja joka aamu sai nautiskella auringonpaahteessa terassilla vielä aamukahvia. Tämä siis joulukuussa. Ihanaa!
Meillä oli sama AirBnB -asunto kuin vuosi sitten käytössämme, ihan vanhan kaupungin yläpäässä suloinen pieni koto. Haemme aina majoituspaikkoja valitessamme persoonallisuutta ja kodikkuutta, sekä tietenkin paikallista tunnelmaa, ja koska tämä valinta oli loistava vuosi sitten niin miksei nytkin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan AirBnB:n asuntotarjontaa ja vieläpä hyödyntämällä tämän 31€ alennuskoodin, niin ei sitten hintakaan päätä huimaa (vaikka maisemat niin tekisivätkin)!
Alicante on ihastuttava, hieman Valenciaa pienempi rantakaupunki, jossa kaikki sijaitsee kätevästi kävelymatkan päässä. Moderni keskusta kauppoineen, vanha kaupunki suloisine kujineen ja rakennuksineen sekä nähtävyyksineen, upea satama-alue ja rantabulevardi sekä pääuimaranta kaikki helposti saatavilla, majoituit sitten missä tahansa. Kaiken keskellä pääsee nauttimaan hienoista maisemista, jotka aiheuttaa korkean vuoren päälle rakennettu Santa Barbaran linna. Linnaan pääsee mukavasti kapuamaan vanhan kaupungin juurelta ja samalla saa pysähdellä nautiskelemaan siintävistä ranta- ja merimaisemista ja kauempana näkyvistä vuoristomaisemista.Alicantessa saimmekin säikähdellä ja hämmentyä välillä hieman liikaakiin, kun muita suomalaisia ilmaantui vähintään pari kertaa päivässä vastaan. Kuten jo vuosi sitten kaupungista kirjoitin, niin täällä vaaleat piirteet ja pohjoismaalaiset turistit eivät ole enää niin harvassa, kuin Valenciassa. Silti ei kannata antaa sen häiritä, kaupunki on kuitenkin todella kiva!
Rantabulevardilla kävelyn, linnan maisemista nautiskelun, hyvän ruuan ja aurinkoisten aamukahvien nauttimisen jälkeen koitti kuitenkin lopulta lähdön hetki takaisin Suomeen.
Pari ensimmäistä yötä vietimme ystäviemme omakotitalon kellarissa vierashuoneessa, koska saimme muuttopäivän järjestymään uuteen asuntoomme vasta pari päivää myöhemmin. Tällä kertaa muutto hoitui vain kamat varastosta autoon -periaatteella, koska olimme ennen Espanjaan lähtöämme päättäneet irtisanoa aiemman asuntomme ja tunkea tavarat myyntiin sekä varastokoppiin säilöön.
Nyt istun keskellä olohuonettamme ja odottelen uutta pian kuljetuksena saapuvaa tv-tasoamme. Josko tästä hiljalleen uuden kodin saisi, ainakin seuraavaan seikkailuun asti?
Hyvää ja harmaata alkuviikkoa viidennen kerroksen sumuisista maisemista!<3: Tiina Johanna