Krakova,  Matkasuunnitelmat,  Puola,  Uncategorized,  Varsova

Varsova & Krakova – Puola, joka jäi kokematta


Elämämme toinen matkaperuutus osui kohdalle vain hieman edellisen Etelä-Ranskan matkan peruuntumisen jälkeen. Tämä oli jo odotettavissa, vaikkakin ehkä jollakin tapaa toivoin, että näin ei kävisi. En surkutellut Ranskan matkamme peruuntumista, enkä aio surkutella nyt tätäkään. Siteeraankin ovelasti itseäni ja toistan:

“Ajattelinkin, että olisi mukava uppoutua matkatunnelmiin tulevasta haaveillen, ei menetettyä murehtien.”


Tämän vuoden kolmas reissukohde olisi ollut monipuolinen ja kaunis Puola. Matkamme aikana olisimme majailleet niin Krakovassa kuin pääkaupunki Varsovassa, jossa olisimme myös päässeet jälleen nauttimaan suosikkiyhtyeemme Guns n’ Rosesin konsertista. Kyseinen konsertti oli myös pää-asiallinen syy tälle koko matkalle ja kaikki muut suunnitelmat kyhäilimmekin tämän konsertin ympärille. Pakko myöntää, että juurikin tämä konsertin väliinjääminen tässä tilanteessa eniten harmittaakin. Onneksemme olemme kuitenkin molemmat yhtyeen nähneet ennenkin ja tulevaisuudessa tulemme toivottavasti vielä uusiakin tilaisuuksia tähän saamaan. Puolaankin pääsee sitten, kun taas reissaamisesta tulee ajankohtaisempaa.

Krakova / ilmainen kuvapankki Pixabay


VARSOVA – PUOLAN VÄRIKÄS PÄÄKAUPUNKI

Varsovassa sekoittuu uusi ja vanha. Kaupunki on ehkä jäänyt Krakovan varjoon matkailukohteena, mutta tämän miljoonakaupungin lumo ei silti ole yhtään vähäisempi. Varsova on toisen maailmansodan aikaan pommitettu maantasalle lähes kokonaan ja sittemmin rakennettu uudelleen ja kaupungin historian tuntu on varmasti käsinkosketeltavissa.

Varsovasta löytyy runsaasti toisen maailmansodan ja juutalaisten historiaa, sekä mielenkiintoista kulttuuritarjontaa. Lisää nähtävyyksiä löytyy neljä kilometriä pitkän Kuninkaallisen Tien varrelta. Varsovan silmiähivelevän kaunis vanhakaupunki on luonnollisesti myös Unescon maailmanperintökohde.

Varsova / ilmainen kuvapankki Pixabay


KRAKOVA – HISTORIALLINEN HELMI

Tämä aina 1500 -luvun lopulle saakka Puolan pääkaupunkina toiminut ihastuttava kaupunki on säilyttänyt historiallisen tunnelmansa nykypäivään saakka ja kaupunki onkin monen suosikkikohde maahan matkatessa. Krakovassa voi tutustua pääkaupunki Varsovan tavoin monipuoliseen kulttuuritarjontaan, mielenkiintoiseen kaupungin historiaan sekä juutalaisvainojen aikaiseen historiaan. Täällä kannattaa myös ehdottomasti tutustua juutalaiskaupunginosa Kazimierzin tarjontaan. Krakovan kaunis vanhakaupunki on myös Unescon maailmanperintökohde, eikä suotta.

Krakovasta meidän oli myös monen muun matkailijan tavoin tarkoitus käydä tutustumassa kuuluisiin Auschwitzin keskitysleireihin, jotka herättävät monenlaisia tunteita ja antavat meille kaikille tärkeän muistutuksen historian kauheuksista.

Krakova / ilmainen kuvapankki Pixabay


PUOLA KUTSUU EDELLEEN

Puola on monipuolinen maa ja tarjoaa paljon muutakin, kuin entisen ja nykyisen pääkaupungin, Krakovan ja Varsovan. Puolan hintataso on edullinen, julkiset liikenneyhteydet toimivat ja jokainen kaupunki tarjoaa jotakin omaa ja erilaista. Maan historia on vailla vertaansa ja kaunis arkkitehtuuri kukoistaa. Olen myös kuullut ja lukenut, että ruoka- ja juomakulttuuri tarjoaa veden kielelle paikallisilla herkuillaan höystettynä.

Kaupunkilomailun lisäksi myös Puolassa voi nauttia rantatunnelmasta esimerkiksi pohjoisrannikon seudulla, tai lähteä tutustumaan maan upeaan luontoon ja vuorimaisemiin. Puolasta löytyy erilaisia Unescon kohteita laidasta laitaan, joista jokainen on näkemisen ja kokemisen arvoinen.

Kieltämättä näiden perusteella matkan peruuntuminen tältä erää vähintäänkin kismittää, mutta tulevaisuudessa tulemme kyseisen matkan vielä toteuttamaan ja entistä parempana varmasti. Uusia ideoita kehittelenkin jatkuvasti, matkatunnelmia on ylläpidetty ja kohotettu erilaisten blogipostausten ja matka-artikkeleiden muodossa. Ottaisin mielelläni vastaan myös lisävinkkejä tulevasta matkasta haaveilua ja suunnittelua varten. Tässä muutamia artikkeleita muilta bloggaajilta, jotka ovat jo Puolaan ehtineet tutustua ja jotka ovat inspiroineet itseäni tämän oman matkan suunnittelussa:

Muista lukea myös ajatuksia toisesta peruuntuneesta matkastamme Etelä-Ranskaan ja kauniiseen Nizzaan täältä, sekä tutustua tämän vuoden vielä toistaiseksi ainoaksi jääneeksi matkakseni Lontooseen ja Portsmouthiin, Englantiin.

Varsova / ilmainen kuvapankki Pixabay


Matkojen peruuntumisesta voi ja kannattaa kirjoittaa yhtä lailla kuin matkojen toteutumisestakin, sillä se voi herättää ajatuksia ihan uudella tavalla ja luoda matkahaaveista entistä parempia. Sillä tavoin saa myös purettua tuntojaan, jos harmitus on suuri ja samalla saada vertaistukea toisilta matkailijoilta. Muistetaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, se yleensä avaa ikkunan johonkin uuteen ja mahdolliseen.

OLETKO SINÄ KÄYNYT PUOLASSA? KERRO MAAN PARHAIMMAT NÄHTÄVYYDET JA KOKEMUKSET KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂

<3: Tiina Johanna

Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla

26 Comments

  • Eveliina / Reissukuume

    Itselläni ei ole kovin ruusuiset kuvat Puolasta, sillä meidät on koetettu ryöstää tai huijata siellä useampaan otteeseen. Auschwitz on vielä käymättä, joten sen verran täytyy vielä Puolan puolella piipahtaa 😀

    Augustow on suloinen puolalainen veden ympäröimä kaupunki. Pysähdyimme siellä road tripilla ja viihdyimme hyvin 🙂

    • Tiina Johanna

      Voi ei, kamalaa! 😮 Sellainen jättää aina varmasti hieman kurjan maun suuhun kyseisestä matkakohteesta, vaikka muutoin olisi voinut olla ihan kiva reissu.. Augustow kuulostaa mukavalta, kiitos vinkistä! 🙂

  • Johanna

    Puola on yksi meidän suosikkimaista. Ollaan kierrelty siellä omalla autolla useamman kerran. Siellä on kivoja pieniä kaupunkeja, kaunista maaseutua ja persoonallisia hotelleja, vanhoja linnoja yms.

    • Tiina Johanna

      Kylläpäs kuulostaa kivalta. Linnoista olenkin lukenut jo jonkin verran. Tarkoitus oli itsekin seikkailla ympäri Puolaa hieman laajemmin sitten, kun matka vihdoin tulisi ajankohtaiseksi taas. 🙂

      • Sari / matkalla lähelle tai kauas

        Kyllä meitä matka hulluja nyt hieman koitellaan. No koitetaan kestää. Meillä on peruuntunut yksi reissu ja todennäköisesti kesäkuun Norjan matkamme tulee peruuntumaan myös.
        Puolassa olen käynyt vasta Gdanskissa ja Sopotissa. Kumpikin käymisen arvoisia.
        Muissa Puolan kaupungeissa on tarkoitus käydä, kun lento on mahdollista jopa Turun suunnalta.

        • Tiina Johanna

          No nimenomaan, nyt koetellaan kyllä kaikkia. Kyllä me tästä selviämme ja täytyy vain nyt elellä hetki kerrallaan ja nauttia elämästä rauhassa ja juuri tässä hetkessä. 🙂 Gdansk kiinnostelee myös kovasti, se on kauniin oloinen kaupunki myös!

  • Teija / Lähdetään Taas

    Pääasiassa minäkään en harmittele matkojen peruuntumisia, mutta aina kun alkaa olla lähdön aika, se harmitus nostaa päätään.
    Minä olen käynyt Puolassa noin 20 vuotta sitten, eikä ole tullut lähdettyä sen jälkeen, kun aina on joku paikka, missä en ole käynyt ja ne aina ajaa näiden jo käytyjen edelle. Voi olla, että ulkomaanmatkailun auetessa ehkä nämä lähikohteet on sitten minullakin ylempänä listalla.

    • Tiina Johanna

      Kyllähän se aina kismittää, vaikka yrittääkin pysyä positiivisena. Itseäni ärsyttää tuo konsertin väliinjääminen eniten. :/ Saa nähdä kuinka tämä nykytilanne tulee vaikuttamaan ihmisten matkailutottumuksiin, ainakin hetkellisesti varmasti tulee jonkin verran muuttumaan kohdevalinnat, matkatavat ja matkojen tiheydet. 🙂 Itsekin vielä ihan suunnitelmat avoinna nyt, odottelen miten tilanne etenee.

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Myös meiltä peruuntui Puolan matka. Meidän oli tarkoitus matkustaa nimenomaan Krakovaan. Pidämme luontokohteista kovasti, jonka vuoksi meidän oli tarkoitus Auschwitzin lisäksi vierailla Ojcówin kansallispuistossa ja Tatravuorilla.

    Nyt on peruuntunut lisäksi Intian tiikerisafari ja Slovenian ja Pohjois-Italian reissu. Kesällä on pitkä Pohjois-Amerikan reissu varattuna, jonka suhteen näyttää kyllä erittäin huonolta.

    • Tiina Johanna

      Luontokohteet kiehtovat kyllä kaupunkireissaamisen ohella kovasti ja erityisesti nuo Tatravuoret ovat alkaneet nyt myös kiinnostaa, kun niitä kovasti on nyt suositeltu. Teilläkin aika paljon kaikenlaista mahtavaa ollut tiedossa, todella kurjaa että kaikki nyt peruuntuu.. :/ Toivottavasti saatte vielä uusia tilaisuuksia näille upeille matkoille! 🙂 Tsemppiä myös sinne!

  • Ne Tammelat

    Harmi, että matkoja on nyt peruuntunut. Tietysti terveys tulee ensin.

    Me kävimme pari vuotta sitten road tripillä, joka ulottui eteläiseen Puolaan saakka. Meillä oli paikallinen tuttava pitämässä meistä hyvää huolta, mutta pois lähtiessä meinattiin jäädä loppuiäksemme tietullin taakse jumiin, kun eivät saaneet laskutettua parin euron arvoista tiemaksua miltään kortiltamme. Emme olleet tietenkään älynneet varautua tähän, kun emme olleet käteistä rahaa vielä missään muualla tarvinneet.

    Tämän vinkin myötä, hyvää reissua Puolaan kun se taas on mahdollista. Ihan mukava ja kaunis paikka se on. 🙂

    • Tiina Johanna

      Peruuntumiset ovat aina kurjia, eikä varmastikaan sellaisia, mitä kukaan reissaaja tykkäisi tehdä. Toivottavasti tulevaisuudessa kuitenkin vielä mahdollisuuksia tulee! 🙂 Hyvä tietää, kiitokset vinkistä! Nuo tietullit varmasti välillä ovat hankalia. Itse en omista ajokorttia, joten siksi yleensä kuljen julkisilla enemmän. Joskus road tripit olisi kuitenkin erilaisiin paikkoihin toiveissa erillisen kuskin kanssa, joten hyvä laittaa tämäkin tieto korvan taakse. 🙂

  • Johanna M. / Muu maa mandariini

    Puola on minusta kiva maa ja parasta siellä on Tatra-vuoret! Harmi että teidän reissu siirtyi, mutta hyvää varmasti kannattaa odottaa. 🙂

    Tykkäsin Krakovasta enemmän kaupunkina kuin Varsovasta, mutta Varsovan vanhakaupunki tosiaan on todella kaunis. Suosittelen käymään Krakovassa Oskar Schindlerin tehtaassa, joka on nykyisin juutalaisten historiaa käsittelevä, todella mielenkiintoinen museo!

    • Tiina Johanna

      Noita vuoria on nyt kovasti täällä kehuttu kommenteissa jo useampaan otteeseen, joten täytyy kyllä sisällyttää ne ehdottomasti seuraavaan reissusuunnitelmaan! Kiitoksia vain kovasti vinkistä! 🙂 Ainakin näin peruuntuessa sai mahdollisuuden suunnitella hieman uudelleen matkaa ja venyttää aikataulujakin, eli vol.2 versio ehdottomasti käyttöön näillä petratuilla vinkeillä. Tuo museo kiinnostaa kovasti, aihepiiriä kun olen lukenut ja seurannut paljon aikoinaan. Historia on aina mielenkiintoista, erityisesti kun aihe on näin tärkeä. 🙂

    • Sonja / Shining Journey

      Harmi, että matka Puolaan peruuntui. Olen käynyt siellä pari kertaa ja molemmilla kerroilla Auschwitz on jäänyt väliin, vaikka sinnekin piti mennä. On tullut outoja sattumuksia, joiden takia tuo kamala historiallinen paikka on jäänyt kokematta ja olen miettinyt, että ehkei mun olekaan tarkoitus sinne päästä… 🙄

      Tämä vuosi on sitten ihan oma lukunsa. Omat suunnitelmat monien asioiden suhteen ovat menneet aivan uusiksi. Olen todennut, että parempi on elää nyt vain päivä kerrallaan ja mennä spontaanisti eteenpäin. Monia haaveita olen siirtänyt suosiolla eteenpäin, osan vaihtanut kokonaan uusiin.

      Paljon tsemppiä uusille reissuille ja ihanaa kesää! 😊

      • Tiina Johanna

        Heh, ilmeisesti maailma on ollut sitä mieltä, että ainakaan vielä ei ole ollut aika sinne Auschwitziin mennä. 🙂 Ehkä joskus vielä mahdollisuus tulee! Olen aika samoilla linjoilla myös, päivä kerrallaan eteenpäin ilman turhan suuria suunnitelmia. Tokihan aina haaveilla voi, mutta nyt yritetty keskittyä vain elämään hetkessä niin parhain päin, kuin mahdollista. Tsemppiä sinnekin ja ihanaa kesää myös! 🙂

  • Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Kiitti linkistä 🙂 Puola oli kyllä kiva maa! Mulla ei ollu oikein mitään ennakko-odotuksia siitä, ja meninkin sinne vaan Auschwitzin takia. Mutta etenkin Varsova yllätti positiivisesti ja Krakovassakin oli ihan kiva tunnelma. Joskus pitää palata sinne vielä Tatravuorten takia. Toivottavasti säkin pääset pian kokemaan Puolan monipuolisuuden 🙂

    • Tiina Johanna

      Hyviä kirjoituksia on aina mukava linkitellä. 🙂 Auschwitz on varmasti se tunnetuin nähtävyys Puolassa. Tatravuoret ovat alkaneet houkutella itseäkin, nyt kun niitä niin kovasti on kehuttu. Toivottavasti pian pääsisi todellakin, täytynee nuo vuoret sisällyttää ohjelmaan tällä kertaa myös!

  • Paula - Viinilaakson viemää

    Mekään emme ole vielä päässeet käymään Puolassa vaikka minua ainakin kiinnostaisi se kovasti. Minulla on useampi puolalainen ystävä, ja heiltä olen niin paljon oppinut paikallisesta kulttuurista, että jotenkin se on itse koettava. Kuvien perusteella, ja myös mitä olen aiemmin nähnyt, näyttää kyllä ihanan tunnelmalliselta. Toivottavasti teidänkin reissu toteutuu sitten tulevaisuudessa.

    • Tiina Johanna

      Toivotaan peukut pystyssä, että pääsisimme kaikki pian reissailemaan taas, edes jossakin määrin ja hiljalleen! 🙂 Puola todellakin vaikuttaa hienolta maalta ja monipuoliselta sellaiselta, joten toivottavasti sinne pian pääsisi kokemaan kulttuuria ja elämää!

  • Periaatteen Nainen

    Mulla on kokemusta vain 15 vuoden takaa Varsovasta muutaman yön verran, ja siitä ei jäänyt mikään hirvittävän positiivinen kuva – joskin monet Puola-fanit ovat sittemmin oikoneet, että kyseessä on väärinymmärretty kaupunki jolla on runsaasti tarjottavaa. Sen kuitenkin muistan, että ruoka oli erinomaista ja ravintoloita joka lähtöön!

    • Tiina Johanna

      Ruoka- ja ravintolakulttuuria olen itsekin kuullut kehuttavan paljon. Toivottavasti se suosisi vegaanejakin, jää nähtäväksi sitten kun reissuun joskus pääsemme! 🙂 Avoimin mielin tulevaisuudessa sitten Puolaan menemme joka tapauksessa ja toivottavasti maa tarjoaisi tällä tavoin parastaan. 🙂

    • Tiina Johanna

      Kiitos kommentista! 🙂 Gdansk ja Sopot vaikuttavat myös mielenkiintoisilta, taitaa tulla vielä tästä tulevaisuuden Puolan matkan uusintaversiosta aikamoinen junaseikkailu kun niin paljon kivaa nähtävää tullut lisää mielen päälle! 🙂

  • Noora / Seikkailumielellä

    Puola on yksi niistä maista, joka on yllättänyt minut positiivisesti – siksi varmaan olenkin siellä käynyt kahdesti ihan lähivuosien aikana 🙂 Sekä Varsova että Krakova on tullut nähtyä ja näistä jälkimmäinen oli itselleni enemmän mieleen. Krakova tuntui monipuolisemmalta ja historia oli vahvemmin läsnä, kuin lähes kokonaan jälleenrakennetussa Varsovassa.

    • Tiina Johanna

      Samaa olen kuullut paljon tuon Krakovan ja Varsovan välillä ja ainakin kuuleman perusteella varmasti oma mielipiteeni tulee olemaan samoilla linjoilla, mutta jää nähtäväksi. Ilman suuria ennakko-ajatuksia menemme sitten kun sen aika tulee, toivottavasti molemmat kaupungit tulevat olemaan hyvä kokemus! 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×