-
Matkahaaveet 2021 Top 5: Uskaltaako jo haaveilla?
Hipheijaa!Tämä vuosi alkaa jo lähentyä loppuaan hiljalleen ja tämä ei ole ollut ollenkaan sellainen vuosi, kun olemme odottaneet. Varmasti tämä vuosi on herättänyt monenlaisia tunteita kaikille ja vaikuttanut myös matkoihin, uusiin matkasuunnitelmiin ja jopa haaveisiin. Näin kävi allekirjoittaneellekin, mutta nyt vuoden loppupuolella on uudet matkahaaveet alkaneet nostaa jälleen päätään.
Tarkkoja matkasuunnitelmia en ole uskaltanut luoda vielä ensi vuodellekaan, mutta haaveita ja ideoita on alkanut tulvia mieleen senkin edestä. Näitä ajattelin myös jakaa nyt täällä blogin puolella ja toivottavasti muutkin uskaltautuvat jälleen uusista matkoista ja kokemuksista haaveilemaan!
1. TYÖSKENTELY ULKOMAILLAHuomaan haaveilevani entistä enemmän jälleen isommasta ja pitkäkestoisemmasta matkakokemuksesta ja elämänmuutoksesta. Levottomat jalat ja koronarajoitteiden tuoma ahdistus yhdessä ovat saaneet heräteltyä jälleen halun työskentelystä ulkomailla, joka olisi samalla myös mahdollisuus tutustua matkakohteeseen syvemmin ja laajemmin. Työharjoittelu Valenciassa oli upea kokemus ja samaa fiilistä huomaan kaipaavani, kuten myös paluuta Espanjaan. Tällä hetkellä en ole kuitenkaan vielä löytänyt mieleistä työmahdollisuutta Espanjasta ja oman alani työt ovat muutenkin kurjassa tilanteessa tällä hetkellä. Vaihtoehtoisia mahdollisuuksia ja mielenkiintoisia tilaisuuksia on kuitenkin jo löytynyt, joten saa nähdä mistä sitä itsensä vielä löytää!
2. KONSERTTIMATKAViime vuoden peruuntunut Guns n’ Rosesin konserttimatka Puolaan harmitti kovasti, mutta ensi kesälle on joitakin konsertteja aikataulutettu jo uudelleen. Ensi kesän tilanteesta isojen tapahtumien suhteen ei tosin voi vieläkään tietää varmaksi, mutta jos mitään ei uskalla yrittää niin ei silloin mitään voi saadakaan. Tarkoitus olisi siis uusiin lippuihin jälleen satsata ja toivoa parasta, että peruuntumisia ei tulisi.
3. YSTÄVIÄ TAPAAMAANTänä vuonna on myös ystävyyssuhteet kokeneet kolauksen fyysisen näkemisen saralla, sillä ulkomailla asustelevia ystäviä ei ole päästy laisinkaan tapaamaan. Englannin ystävieni kanssa sain onneksi alkuvuodesta vielä viettää aikaa Lontoossa käydessäni, mutta Italian, Espanjan ja Irlannin ystävien kanssa on jouduttu tyytymään vaihtamaan kuulumisia vain etänä. Heidän näkemistään odotan jo kovasti ja toivottavasti saamme pian jo yhdessä halauksia vaihdella.
4. PALUU ESPANJAANJo kodiksi muotoutuneeseen Valenciaan on palattava vuoden tauon jälkeen, käymään tai pidemmäksi aikaa, se jää vielä nähtäväksi. Tämä todennäköisesti tulee tapahtumaan jo edellä mainittujen kohtien puitteissa jollakin tapaa, mutta piti se nyt silti erikseen mainita. Heh. 🙂
5. UUSI KAUKOMATKAKOHDEOlisi upeaa päästä napsaamaan jälleen jokin uusi kaukomatkakohde bucket listiltä. Kohteina olen pyöritellyt päässäni esimerkiksi Kanadaa, paluuta Usan länsirannikolle, ensimmäistä visiittiä Usan itärannikolle, Meksikoa, Costa Ricaa, Panamaa, Kuubaa ja Uutta-Seelantia. Myös uudet vapaaehtoistyömahdollisuudet kiinnostavat. Vaihtoehtoja siis on, mutta päätöksiä eikä valintoja vielä ole tehty sen enempää. Jokaisella kohteella on puolensa ja aika näyttää, mihin sitä päätyy ja kuinka maailmalla erinäiset tilanteet jatkuvat, mutta haaveilla kannattaa aina ja mitä isommin, sitä parempi. Unelmat ja tavoitteet antavat voimaa!
On hyvä välillä kirjoittaa omia toiveita, haaveita ja suunnitelmia ylös, jotta niistä tulee konkreettisia tavoitteita. Jos tältä listalta saan ensi vuoden aikana edes jotakin napattua ja toteutettua, olen onnellinen. Tämä vuosi on opettanut paljon ja erityisesti sitä, että onnellisuus lähtee niistä pienistä arjen hetkistä. Matkailu on itselleni tärkeä osa omassa arjessa ja useat onnellisimmat hetkeni ovat jollakin tapaa aina liittyneet matkailuun ja tapahtumiin. Ihminen on sopeutuvainen ja koen, että myös matkailu- ja tapahtuma-ala tulee vielä löytämään väylänsä rajoitteiden keskellä, kunhan vain annamme tälle mahdollisuuden. Innolla ja jännityksellä siis peukut pystyssä kohti ensi vuotta, sekä uusia haasteita ja kokemuksia!
MITÄ REISSUHAAVEITA SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ? OLETKO JO USKALTANUT SUUNNITELLA JOTAKIN TARKEMMINKIN? MITÄ MUITA AJATUKSIA TÄMÄ VUOSI ON HERÄTTÄNYT? JAA KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla -
Varsova & Krakova – Puola, joka jäi kokematta
Elämämme toinen matkaperuutus osui kohdalle vain hieman edellisen Etelä-Ranskan matkan peruuntumisen jälkeen. Tämä oli jo odotettavissa, vaikkakin ehkä jollakin tapaa toivoin, että näin ei kävisi. En surkutellut Ranskan matkamme peruuntumista, enkä aio surkutella nyt tätäkään. Siteeraankin ovelasti itseäni ja toistan:“Ajattelinkin, että olisi mukava uppoutua matkatunnelmiin tulevasta haaveillen, ei menetettyä murehtien.”
Tämän vuoden kolmas reissukohde olisi ollut monipuolinen ja kaunis Puola. Matkamme aikana olisimme majailleet niin Krakovassa kuin pääkaupunki Varsovassa, jossa olisimme myös päässeet jälleen nauttimaan suosikkiyhtyeemme Guns n’ Rosesin konsertista. Kyseinen konsertti oli myös pää-asiallinen syy tälle koko matkalle ja kaikki muut suunnitelmat kyhäilimmekin tämän konsertin ympärille. Pakko myöntää, että juurikin tämä konsertin väliinjääminen tässä tilanteessa eniten harmittaakin. Onneksemme olemme kuitenkin molemmat yhtyeen nähneet ennenkin ja tulevaisuudessa tulemme toivottavasti vielä uusiakin tilaisuuksia tähän saamaan. Puolaankin pääsee sitten, kun taas reissaamisesta tulee ajankohtaisempaa.
VARSOVA – PUOLAN VÄRIKÄS PÄÄKAUPUNKIVarsovassa sekoittuu uusi ja vanha. Kaupunki on ehkä jäänyt Krakovan varjoon matkailukohteena, mutta tämän miljoonakaupungin lumo ei silti ole yhtään vähäisempi. Varsova on toisen maailmansodan aikaan pommitettu maantasalle lähes kokonaan ja sittemmin rakennettu uudelleen ja kaupungin historian tuntu on varmasti käsinkosketeltavissa.
Varsovasta löytyy runsaasti toisen maailmansodan ja juutalaisten historiaa, sekä mielenkiintoista kulttuuritarjontaa. Lisää nähtävyyksiä löytyy neljä kilometriä pitkän Kuninkaallisen Tien varrelta. Varsovan silmiähivelevän kaunis vanhakaupunki on luonnollisesti myös Unescon maailmanperintökohde.
KRAKOVA – HISTORIALLINEN HELMITämä aina 1500 -luvun lopulle saakka Puolan pääkaupunkina toiminut ihastuttava kaupunki on säilyttänyt historiallisen tunnelmansa nykypäivään saakka ja kaupunki onkin monen suosikkikohde maahan matkatessa. Krakovassa voi tutustua pääkaupunki Varsovan tavoin monipuoliseen kulttuuritarjontaan, mielenkiintoiseen kaupungin historiaan sekä juutalaisvainojen aikaiseen historiaan. Täällä kannattaa myös ehdottomasti tutustua juutalaiskaupunginosa Kazimierzin tarjontaan. Krakovan kaunis vanhakaupunki on myös Unescon maailmanperintökohde, eikä suotta.
Krakovasta meidän oli myös monen muun matkailijan tavoin tarkoitus käydä tutustumassa kuuluisiin Auschwitzin keskitysleireihin, jotka herättävät monenlaisia tunteita ja antavat meille kaikille tärkeän muistutuksen historian kauheuksista.
PUOLA KUTSUU EDELLEENPuola on monipuolinen maa ja tarjoaa paljon muutakin, kuin entisen ja nykyisen pääkaupungin, Krakovan ja Varsovan. Puolan hintataso on edullinen, julkiset liikenneyhteydet toimivat ja jokainen kaupunki tarjoaa jotakin omaa ja erilaista. Maan historia on vailla vertaansa ja kaunis arkkitehtuuri kukoistaa. Olen myös kuullut ja lukenut, että ruoka- ja juomakulttuuri tarjoaa veden kielelle paikallisilla herkuillaan höystettynä.
Kaupunkilomailun lisäksi myös Puolassa voi nauttia rantatunnelmasta esimerkiksi pohjoisrannikon seudulla, tai lähteä tutustumaan maan upeaan luontoon ja vuorimaisemiin. Puolasta löytyy erilaisia Unescon kohteita laidasta laitaan, joista jokainen on näkemisen ja kokemisen arvoinen.
Kieltämättä näiden perusteella matkan peruuntuminen tältä erää vähintäänkin kismittää, mutta tulevaisuudessa tulemme kyseisen matkan vielä toteuttamaan ja entistä parempana varmasti. Uusia ideoita kehittelenkin jatkuvasti, matkatunnelmia on ylläpidetty ja kohotettu erilaisten blogipostausten ja matka-artikkeleiden muodossa. Ottaisin mielelläni vastaan myös lisävinkkejä tulevasta matkasta haaveilua ja suunnittelua varten. Tässä muutamia artikkeleita muilta bloggaajilta, jotka ovat jo Puolaan ehtineet tutustua ja jotka ovat inspiroineet itseäni tämän oman matkan suunnittelussa:
- Krakova – kaksi kiehtovaa kaupunginosaa // Travellover -Matkablogi
- Eurotrip: Vierailu Varsovassa kuuluu yleissivistykseen // From sunset last night to sunrise this morning -Matkablogi
- Kauhujen Auschwitz // NiceMatkaaja -Matkablogi
- Matkakohde: Puola // Kerran elämässä -Matkasivusto
Muista lukea myös ajatuksia toisesta peruuntuneesta matkastamme Etelä-Ranskaan ja kauniiseen Nizzaan täältä, sekä tutustua tämän vuoden vielä toistaiseksi ainoaksi jääneeksi matkakseni Lontooseen ja Portsmouthiin, Englantiin.
Matkojen peruuntumisesta voi ja kannattaa kirjoittaa yhtä lailla kuin matkojen toteutumisestakin, sillä se voi herättää ajatuksia ihan uudella tavalla ja luoda matkahaaveista entistä parempia. Sillä tavoin saa myös purettua tuntojaan, jos harmitus on suuri ja samalla saada vertaistukea toisilta matkailijoilta. Muistetaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, se yleensä avaa ikkunan johonkin uuteen ja mahdolliseen.OLETKO SINÄ KÄYNYT PUOLASSA? KERRO MAAN PARHAIMMAT NÄHTÄVYYDET JA KOKEMUKSET KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla