• Sisustus,  Travel Lifestyle,  Uncategorized,  Yhteistyö

    Sisusta maailma kotiisi – Matkatunnelmaa tauluilla + Desenio alekoodi!


    Kaupallinen yhteistyö: Desenio.fi

    Kun maailmalle ei ole mahdollista lähteä tunnelmoimaan ympäristöä, voi fiilistellä upeita paikkoja ja matkamuistoja kotona. Olen tänä vuonna innostunut sisustamaan kotiamme asioin, joilla saisi kodin ilmettä virkistettyä ilman suurta kulutusjuhlan tuntua. Rakastan mehikasveja ja kaktuksia ja näitä löytyykin meiltä jo hyvä määrä. Opettelin myös tekemään erilaisia makrameetöitä itse ja nyt näistä osa löytyy omiltakin seiniltä ja nämähän ovat toimineet myös hyvinä lahja-ideoina muille. Sisustuksemme onkin tällä hetkellä kohtalaisen boheemi ja reissuhenkinen, heh.

    Virkistävillä kasveilla ja rakkailla käsitöillä voi siis saada ihmeitä aikaan, eikä turhaa krääsää tule kerrytettyä nurkkiin. Näiden lisäksi erilaiset taulut ja valokuvat tuovat väriä huoneisiin ja vievät samalla katsojan muihin maisemiin, Los Angelesin kaduille tai Pariisiin idyllisen kahvilan terassille. Olen pitkään haaveillut ihanista julisteista Desenio julistekaupassa ja nyt vihdoin sain ensimmäiset kauniit vintagetyyliset matkailujulisteeni kotiin kannettuna. Toinen juliste on iso valokuva surffivanista merenrannan edessä ja toinen taas pienempi kuva kuplavolkkarista ja surffilaudasta. Nämä kaksi päätyivät ostoskoriin pitkän parituntisen mietinnän ja arpomisen jälkeen, enkä voisi olla tyytyväisempi.

    Uudet julisteet kodin ilmettä värittämään


    Laaja valikoima kuvia, kehyksiä ja inspiraatiota

    Desenion valikoimassa on runsaasti erilaisia julisteita ja kuvia eri kategorioista, kuten matkailu, luonto, muoti ja eläimet. Omat lempikuvani löytyvät lähes poikkeuksetta kaikki vintage -kategorian alta. Kaikki julisteet ovat laadukkaita ja kokovaihtoehtoja löytyy hyvin. Desenio on koonnut myös valmiiksi upeita malleja tauluseinistä ja tauluseinä on myös hieno katseenvangitsija kotona. Tyylejä ja malleja on valmiina monenlaisia ja sivulla on mahdollista suunnitella myös oma tauluseinä.

    Parasta on, että sivusto ehdottaa automaattisesti omaan kuvaan sopivia kehyksiä ja nämä kaikki on mahdollista saada omaan lähipostiin tai vaikka suoraan kotiin tuotuna. Itse en vielä kehyksiä tilannut, sillä halusin kokeilla muutamia jo valmiiksi kotoamme löytyviä kehyksiä ensin kuviin. No, isompaan julisteeseen en sopivia löytänytkään, joten kehykset meneekin heti seuraavaksi tilaukseen.

    Tauluseinä, mallikuva / Desenio.fi
    Tauluseinä, mallikuva / Desenio.fi


    Reissutunnelmaa taulujen muodossa

    Olen sitä mieltä, että meidän kotona ne parhaat sisustusasiat ovat ehdottomasti kirpputoreilta löydetyt vanhat matkalaukut, virkeyttä tuovat viherkasvit, matkamuistomagneetit sekä itse tekemäni makrameet. En ole kovin materialistinen ihminen (enää nykyään) ja suuri osa huonekaluistammekin on kirppislöytöjä. Nyt on ihana saada lisätä nämä kauniit matkatunnelmaa luovat taulut seinille ja uppoutua niiden tuomaan reissufiilikseen. Toivon hartaasti, että olisin parhaillaan tuon vaaleansinisen surffipakun sisällä merimaisemia ihastelemassa!

    @Desenio
    @Desenio

    Tykkäätkö sinä sisustaa? Mikä on lempijuttusi kotonasi? Voisiko sisustustaulut luoda lisää tunnelmaa kotonasi? Hyödynnä nyt 10% alekoodi DSTIINAJOHANNA Desenio verkkokaupassa ja virkistä kotisi ilmettä! Julisteet ja taulut ovat myös ihana joululahja-idea!


    Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Kodinvaihto,  Majoitus

    Ilmainen majoitus matkalle?


    *sisältää alelinkin HomeExchange.com

    Olen useaan otteeseen kuullut, kuinka moni tyytyy haaveilemaan erilaisista matkoista läpi elämänsä kuitenkaan koskaan niitä toteuttamatta. Kuinka tämä jokin unelmien loma tuntuu niin kalliilta ajatukselta, ettei siihen koskaan uskalla edes tarttua saati asiaa pidemmälle tutkia.

    Moni tietää vain sen 1-2 nettisivua, mistä matkoja etsiä ja useasti nämä heittävät ensimmäisenä eteen sen kolme tuhatta euroa maksavan pakettimatkan johonkin lämpöiseen resorttiin. Summan näkeminen pelkästään saa jo ihmisen kavahtamaan ja perääntymään puolustuskannalle. Nyt on niin kallista, ettei näillä palkoilla ainakaan kymmeneen vuoteen..

    Sitten se jää. Siihen ehkä palataan vuoden päästä, mutta todetaan jälleen sama asia, ja taas se jää siihen.

    Täytyy kuitenkin muistaa, että muitakin vaihtoehtoja on.


    Monelle meistä nämä runsaat vaihtoehdot ovat hyvinkin tuttuja, mutta monelle taas ei läheskään. Tässäkin asiassa pätee tuttu lausahdus, oppia ikä kaikki. Jokainen kokeneempi reissaaja on joskus ollut kokematon. Jokaiselle vaihtoehdot ovat löytyneet pikku hiljaa ottamalla asioista ja eri mahdollisuuksista selvää. Jokaisella on myös ne omat jutut, millä tavalla haluaa matkustaa ja mitä matkaltaan haluaa. Kaikki ne ovat yhtä oikein.

    Itse en ole koskaan ollut erityisen varakas ja kaikki reissut menee budjettimatkailun puolelle reippaasti. Itseäni ei myöskään edes kiinnosta suuret lomaresortit, vaikka näissäkin olen joskus yöpynyt. Nykyään pieni värikäs ja edullinen hostelli tuntuu paljon mielekkäämmältä, mutta vuoden päästä voin taas olla eri mieltä. Onneksi on vaihtoehtoja.

    On hostelleja, hotelleja, motelleja, bed&breakfasteja, kotimajoitusta muutama mainitakseni. Nämä kaikki kuitenkin vielä maksavat, osa enemmän ja osa vähemmän. Sitten on olemassa kodinvaihto.

    Kodinvaihto on monelle varmasti tuttu elokuvasta Holiday, jossa Cameron Diaz ja Kate Winslet vaihtavat kotejaan uuden rentouttavan loman toivossa (tämä on muuten yksi omista lempielokuvistani). Monelle tämä vaihtoehto on jo tuttu juttu, mutta nyt haluan avata asiaa enemmän niille, kenelle tämä on uutta.

    Nimensä mukaisesti kyseessä on siis vaihto kodista toisen ihmisen kotiin ja päinvastoin. Sivustoja löytyy muutamia googlettamalla, mutta varmasti suosituin on HomeExchange.com, joka on myös oma suosikkini. Homma toimii yksinkertaisuudessaan niin, että etsit haluamastasi kohteesta itseäsi kiinnostavia ja tarpeisiisi sopivia asuntoja ja sitten laitat viestiä ja varauspyyntöä asunnon omistajalle. Ennen tätä täytyy tietenkin viimeistellä oma profiili tietoineen sekä itsestä että omasta kodista.

    Rekisteröityminen maksaa noin 100 euroa, mutta maksaa itsensä takaisin jo pelkästään yhdellä tai kahdella toteutetulla lomalla. Tämä on vielä pieni maksu kokonaiskuvaan nähden, sillä tämä mahdollistaa muutoin ilmaisen majoituksen vaikka koko vuoden ajaksi. Itse olemme kokeneet upeita majapaikkoja ja erilaisia majoituksia ympäri maailmaa kodinvaihdon kautta ja samalla päässeet kokemaan matkakohteita paikallisesta näkökulmasta. Osa majapaikoista on sellaisia, joihin emme rahallisesti olisi muutoin koskaan voineet majoittua budjetin vuoksi.


    Jos joku kammoaa vielä ajatusta oman kodin avaamisesta ventovieraille, niin ei hätää. Se ei ole pakollista.

    Kodinvaihtoloman voi tehdä myös sivustolla käytettävillä vieraspisteillä (GuestPoints), eli sivuston valuutalla. Edes tämä ei vaadi sinulta omaa rahaa, sillä rekisteröitymisen ja profiilin teon yhteydessä saat ison kasan pisteitä lahjaksi. Pisteillä maksettu ”kodinvaihto” tapahtuu tällöin kuin mikä tahansa muukin kotimajoitus, eli sinä menet lomalle kyseiseen kotiin, joka on sinulle on varattu, mutta kukaan ei tule sinun kotiisi.

    Kodinvaihdon voi tehdä pisteillä maksun lisäksi myös eri aikaisena vaihtona. Tällöin voit mennä jonkun luokse, hän menee jonnekin muualle ja tulee sinun kotiisi jonakin toisena sovittuna ajankohtana. Tällöin sinä vuorostasi annat kotisi hänelle. Tämä on nimeltään non-reciprocal exchange.

    Suosittelen kuitenkin harkitsemaan ehdottomasti myös ihan perinteistä kodinvaihtoa, sillä se on ilmaista molemmille osapuolille myös pisteiden osalta. Nekin säästyvät.

    Luotettavuutta asioiden sujuvuuteen kannattaa hakea arvosteluja läpikäymällä. Uutena aloittelijana kannattaa muistaa, että myös vastapuoli ajattelee sinusta varmasti täysin samoin ja ottaa riskin, sillä sinulla ei arvosteluja vielä pohjalla ole. Rehellisyys ja avoimuus toisen kanssa viestittelyssä siis on kaikkein aa ja oo, molemmin puolin.


    Kyllä
    . Majoitus voi siis olla täysin ilmaista. Yhtäkkiä matkalta tippuikin iso kasa hintaa pois, kun ei tarvitsekaan tuhlata sitä kolmea tai neljää sataa (tai enemmän) hotelliin. Ja vaikka majoitus olisikin vaihtoehtoisesti halvassa hostellissa, niin eikö se oma kodinvaihdon kautta saatu rantatalo olisi vaikka hieman mukavampi?

    Kuten jo alussa sanoin, vaihtoehtoja on ja tämä on yksi niistä. Meille tämä on erittäin tärkeä vaihtoehto, koska budjetilla olemme useimmiten liikenteessä. Tänä vuonna meillä on luvassa jälleen upeita matkoja, jotka eivät olisi olleet mahdollisia toteuttaa ilman tätä vaihtoehtoa.

    Tästä syystä myös kaikille teille uusille kodinvaihdosta (ja sen eri muodoista) kiinnostuneille annankin mahdollisuuden tienata heti rekisteröitymisen yhteydessä 250 vaihtopistettä! Vieraspisteitä saat jo muutenkin runsain määrin rekisteröityessä, mutta tämän linkin kautta rekisteröitymällä saat vielä 250 lisää!


    Ota pisteet talteen ja toteuta se lomahaaveesi, joka vihdoin voisikin olla mahdollista!

    Jos jokin askarruttaa aiheeseen liittyen tai muutoin haluat jakaa omia kokemuksiasi kodinvaihdosta, niin jätähän kommenttiboksiin viestiä. Kuulen ja vastaan mielelläni. 🙂

    <3: Tiina Johanna

    *kaikki artikkelin kuvat: ilmainen kuvapankki Pixabay

×