10 Upeaa unelmakohdetta – matkahaaveiden blogihaaste
Niin se nakki napsahti sitten minullekin vihdoin! Kiitoksen ja kunnian tästä annan Merjan Matkassa -blogin Merjalle, joka haastoi minut omassa erinomaisessa haavelistassaan mukaan kertomaan minun matkahaaveistani. Moni matkabloggaaja on kyseiseen haasteeseen jo tarttunutkin, mutta eiköhän yksi mattimyöhäinenkin mukaan vielä mahdu? Kiitoksia myös tämän suurta mietintää aiheuttaneen haasteen alkuperäiselle ideoitsijalle, Kohteena maailma -blogille.
Näitä kohteita ei suinkaan ollut kovin helppo pohtia, sillä kyltymätön tiedonjano ja krooninen matkakuume sekä meille monelle hyvin tuttu wanderlust -geeni aiheuttavat vaikeuksia rajata matkahaaveita vain kymmeneen kohteeseen tai asiaan. Itselläni haaveet kasvavat ja muuttuvat lähes päivittäin, tai ainakin kuukausittain. Mitä enemmän löydän uusia inspiroivia kohteita ja mitä enemmän opin jostain uudesta kulttuurista, sitä enemmän syvälle uurrettu matkahaavepapyrukseni venähtää.
Vaikeuksista huolimatta sain kuin sainkin kuitenkin nämä kymmenen tällä hetkellä eniten kiinnostavaa kohdetta rajattua mukaan haasteeseen. Nämä ovat kohteita, joista olen koko elämäni eniten haaveillut ja joiden toivon toteutuvan myös realistisesti mahdollisimman pian.
Paikka – Kalifornia
Kalifornian osavaltio Amerikassa on täynnä upeaa luontoa ja rentoa elämäntyyliä. Kaliforniasta löytyy kaikille jotain aina luonnonläheisestä hippityylistä kulttuurinnälkäisille sekä tietenkin shoppailuintoilijoille. Itseäni kiinnostaa maisemat, luonto, meri sekä eläimet. Kaupunkielämä, San Francisco, Los Angeles ja San Diego..
Onneksi voin myös tämän listan myötä todeta, että Kalifornian ensikosketukseni tulen saamaan hyvinkin pian, sillä lentoliput San Franciscoon on hankittu ja lähtöön ei enää montaa viikkoa ole!
Tapahtuma – Guns n Roses -konserttikiertue läpi Euroopan
Olen koko ikäni haaveillut näkeväni Guns n Roses -yhtyeen alkuperäisessä kokoonpanossaan livenä ja pari vuotta sitten tämä vihdoin tapahtui, kun Not in this Lifetime -kiertue rantautui Hämeenlinnaan ja valloitti koko pienen kyläpahasen. Sittemmin yhtye tuli käytyä katsastamassa myös viime vuonna Barcelonassa ja yhtyeen kitaristin Slashin olen nähnyt sitäkin useampaan otteeseen siellä täällä pitkin ikää konsertoimassa. Seuraava mistä haaveilenkin kyseisen yhtyeen kohdalla olisi kiertää Eurooppa heidän konserttiensa mukana.
Vaikka tämä haave nousi suosikkivalinnakseni tähän kohtaan, olen myös erittäin kiinnostunut erilaisista suurista maailmanluokan festivaaleista Euroopassa ja Amerikassa. Nykypäivänä vain valitettavasti esiintyjät eivät ole pahemmin minun makuuni ja mitä ihmeellisimmät nimet ovat vallanneet ennen niin kovat rokkifestarit. Ehkä joku vuosi kuitenkin Coachella voisi olla kova?
Kotimaan kohde – Porvoo
Helsinki, Turku, Tampere ja Porin Yyteri on jo nähty. Vanhalla Raumallakin on tullut jo käytyä ja vaikka meinasin Turun saariston tähän kohtaan aluksi laittaa, niin päädyin kuitenkin Porvooseen. Miksi?
Olen todella surkea kotimaan matkailija, käyn paikoissa mutta en halua koskaan minnekään. Matkahaaveeni kohdistuvat aina ulkomaille. Porvoo tarjoaa kuitenkin kesäkaupungin kaunista tunnelmaa jokirannan ja vanhankaupungin ansiosta ja saaristoakin löytyy. Uskoisinkin asiaa tutkittuani, että voisin hyvin päivän tai pari Porvoossa viihtyä!
Kaupunki – Havanna
Latinorytmien aatelia, värikkäitä jenkkiautoja, tanssin huumaa.. Rakastan lattarikulttuuria ja Havanna on ollut haavekohteissani niin kauan kuin vain muistan. No, Kuuba maakohteena kokonaisuudessaan, mutta Havanna sen keskiössä. Harrastan itse lattaritansseja ja unelmoin lattarirytmien täyteisestä matkasta Kuubaan ja eritoten Havannaan. Myös muita Karibian saaria haaveilen kokevani vielä ja toiset kiinnostavat kohteet olisi ehdottomasti Puerto Rico sekä Bahama!
Maa – Meksiko
Toinen toistaan upeammat Cenotet, maya-rauniot ja temppelit, kirkas merivesi ja kuuma aurinko.. Yhdistettynä meksikolaiseen elämänmenoon ja ruokatarjontaan. Paljon puhuttu Meksiko jakaa mielipiteitä, mutta minun mieltäni ei muuta mikään. Vaistoan suuren seikkailun tuntua ja hyvää rusketusta!
Saari – Havaiji
Tämä olisi käynyt myös luontokohteeksi seuraavaan kohtaan, mutta päätyikin jo tähän. Havaiji on todella upea ja monipuolinen paikka upean luontonsa ja kulttuurinsa vuoksi. Havaiji on aina tuntunut myös jotenkin todella kaukaiselta ajatukselta, lapsena luulin sen olevan vain elokuvien keksintöä. Nyt aikuisena tämä taianomainen saari on kuitenkin liimautunut ämpärilistalleni, eikä sieltä pois pääse ennen kuin se on koettu.
Extreme – Sukellus
Monen mielestä tämä voi vaikuttaa hölmöltä, mutta valitsin kohtaan sukeltamisen. Vaikka rakastan merta ja luontoa ja kaikkea mitä meri pitää sisällään, pelkään sitä myös yhtä paljon. Säikähdän, jos uidessani meriheinä osuu jalkaani tai jos näen jotain epämääräistä lillumassa meren pinnan alapuolella. Lapsena Kreikassa aloin kirkumaan kurkku suorana, kun jättiuimarenkaani lipui tumman korallialueen päälle keskellä turistirantoja.
Sukellus on siis suuri haaveeni ja samalla suuri pelkojen voittokokemus. Haluan sukeltaa avomerellä, valaiden ja haiden ja delfiinien seassa. Joskus sen vielä teenkin!
Majoitusmuoto – Camping
Paluu nuoruuteen! Nuorempana telttailin todella paljon. Telttailin kaverin omakotitalon pihassa, telttailin leirintäalueilla, lähdimme keskelle metsää juhannuksen viettoon telttailemaan..
Nyt haaveilen telttailusta erilaisissa upeissa maisemissa ympäri maailman. En olisi koskaan uskonut näin aikuisiällä enää innostuvan telttailuelämästä, mutta niin vaan kävi. Olisi ihana herätä luonnon keskellä katsellen vuoristomaisemia tai alla siintävää mahtipontista avomerta.. Olen myös kinunnut Mikalta turkoosia hippivolkkaria ja glamping (glamour camping) voisi myös olla kiva kokemus, mutta toistaiseksi tämä olisi budjettiystävällisin vaihtoehto minulle. Takaisin luontoon!
Luontokohde – Brittiläinen Kolumbia
Tähänkin olisi voinut valita aiemmin mainitun Havaijin tai monta muuta yhtä upeaa kohdetta. Valitsin kuitenkin tämän, koska tämäkin on kuulunut pikkulapsesta saakka unelmakohteisiini. Silloin kun muut matkailivat perheensä kanssa Kreikassa ja miettivät omatoimimatkailua isona tyttönä tai poikana Amerikkaan, minä katselin valasdokumentteja ja haaveilin Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta. Vaikka kristallinkirkas turkoosi merivesi ja auringon lämpö on ihanaa, niin tätä unelmakohdetta ei voiteta edes niillä.
Ruoka ja juoma – Espanja
Jotenkin luulen, että tämä ei varmasti monelle tullut yllätyksenä minun kohdallani. Yksittäistä ravintolaa ja tai kaupunkia en tähän osannut listata, sillä olen kokenut hyviä ruoka ja juoma elämyksiä ympäri maata. Jokaisella kaupungilla on oma juttunsa, kuten Valencialla on sieltä lähtöisin olevat Paella ja Agua de Valencia -cocktail.
Joka puolella olen kuitenkin aina saanut nauttia herkullista kahvia, toinen toistaan maukkaampia edullisia tapaksia, hyvää raikasta viintä ja sitä paellaakin saa monessa eri muodossa ympäri Espanjaa. Espanjan ruoka- ja juomakulttuuri ovat iskostuneet minuun todella syvälle siellä asuessamme, enkä ole koskaan ollut samaan aikaan niin onnellinen ruuan äärellä kuin tapaksia napsiessani.
Espanja on aina ykkönen
Tässä olisi minun 10 matkahaavettani. Yksi ylitse muiden tulee aina olemaan Espanja, mutta halusin saada listalle näkyviin muitakin kohteita. Seikkailuistamme sekä asumisesta Espanjan Valenciassa voi lukea lisää täältä.
Jos matkahaaveeni kiinnostaa suuremmassa määrin, kokonaisen Bucket Listin löydät täältä.
Minkälaisia kohteita sinä kasaisit omalle listallesi? Jaa kommenttikenttään!
Haastan seuraavaksi mukaan omat 10 matkahaavettaan kertomaan:
Fin Nomads – Johanna & Jarkko
Ansku BCN – Ansku
Iina travels – Iina
Shining Journey – Sonja
From Lapland to South – Sanna & Jenna
Haasteen säännöt:
Kerro omista reissu-unelmistasi ja laita postauksen linkki Kohteena maailma -blogin kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin. Kopioi nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta siinä viisi bloggajaa kertomaan reissu-unelmistaan.
<3: Tiina Johanna
Seuraa IG: @tiinajohannaaa
Seuraa FB: Kookospalmun alla
Kaikki artikkelin kuvat: Ilmainen kuvapankki Pixabay
22 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Kalifornia on upea kohde. Onko meno-paluu San Franciscoon? Jos paluulentoa ei ole, niin hyvä idea voisi olla rannikkoa pitkin menevä valtatie 1. Erityisesti se on hyvä ajaa pohjoisesta etelään, koska silloin pääsee ajamaan rannikon puolta.
Havanna oli meidän mielestä hieman liian turistinen. Ja turitisella en nyt tarkoita turistien määrää, vaan sitä, miten turisteihin suhtaudutaan. Koko ajan joku on tarjoamassa jotain eikä yleisesti uskota, jos sanoo ei. Sen vuoksi Bahama voisi olla parempi kohde.
Tiina Johanna
Valitettavasti nyt tällä kertaa menopaluu San Franciscoon. Ensi vuonna olisi tarkoituksena lähteä vähän pidemmälle Kalifornian matkalle, joten silloin varmaankin Highway 1 tulee tutuksi. Itselläni ei ole mitään ennakko-odotuksia Havannasta (eikä liiemmin Bahamasta), avoimin mielin menen sitten kun sen aika tulee.. Hyvä tietää ennalta, että tällaiseen mahdollisesti voi törmätä. Havanna kuuluu lattaritanssiperinteidensä vuoksi listalle ensisijaisesti, eikä pelkästään “vain yhtenä matkakohteena maailmassa”, joten siksi kohde on erittäin tärkeä, turismista huolimatta. 🙂 Kiitoksia tiedosta kuitenkin, hyvä varautua etukäteen! -Tiina
Terhi
Näitä haaveita on pakko peukuttaa. Lähtisin mieluusti Kaliforniaan tai Havaijille ja lattaritanssien harrastajalle Havanna on kyllä ehdoton kohde.
Tiina Johanna
Kiitoksia 🙂 Ja kyllähän ne omat haaveet aina muuttuu, mutta nämä ovat tällä hetkellä ylitse muiden. Oli myös vaikea pohtia juuri kyseisiin kohtiin sopivia valintoja, yllättävän haastava haaste siis. Loppuvuodesta tai viimeistään ensi vuonna mahdollisesti luvassa hieman pidempääkin Kalifornian matkaa laajemmassa mittakaavassa ja toiveena olisi yhdistää myös Havaiji tähän pidempään reissuun. Saa nähdä kuinka käy! 🙂 -Tiina
Merja / Merjan matkassa
Upeita haaveita! Me käytiin viime kesänä Kaliforniassa ja yhdistettiin samaan reissuun myös Havaiji. Muuten sinne ei tulisi lähdettyä, kun on niin kaukana, mutta San Franciscosta oli “vain” 5 tunnin lento Oahun saarelle. Kivaa SF:n reissua! Todella kiva kaupunki, tykkäsin kovasti.
Tiina Johanna
Voi että, nyt alkoi suorastaan harmittamaan ettei tällä kertaa päästy tähän pian tulevaan Kalifornian reissuumme yhdistämään mitään muuta. Yleensä kun tykkään myös napata useamman kohteen “samalla vaivalla”. No, onneksi olemme uutta ja pidempää matkaa Kalifornian seudulle suunnittelemassa vielä myös ensi vuodelle (tai ehkä jopa loppuvuodelle), joten tällöin olisi tarkoitus yhdistää reissuun useampaakin kiinnostavaa kohdetta kerralla. Kiitoksia tiedosta, että ei tuon kauempaa kestäisi lento! 🙂 -Tiina
Maiju
Aivan ihania matkaunelmia! Näitä on mukavaa lukea ja hakea inspiraatiota omiinkin unelmiin. Itse seurasin lapsena isän kanssa Avaraa luontoa lauantai-iltaisin ja kun muut suuntasi Kanarialla tai Kreikkaan, niin mietin vain että pääsisimpä mitä upeampiin luontokohteisiin. Haaveilin Etelä-Amerikan kärjestä, Etelämatereesta, pingviineistä, Afrikan savanneista yms.
Tiina Johanna
Ihanaa, voin niin samaistua kyllä! 🙂 Lapsena haaveilin luontomatkailusta ja olen aina ollut suuri luonnon monimuotoisuuden ja eläinten rakastaja. Toki teini-iässä kiinnostus oli hetken aikaa shoppailussa ja kaikessa turhassa, mutta nyt onneksi viisaampana taas niiden alkuperäisten haaveiden äärellä. Kokemukset ja upean luonnon ihaileminen antaa paljon enemmän kuin mikään materia koskaan! Hyviä reissuja sinne tälle vuodelle, katsotaan mihin kaikkialle sitä tänä vuonna päädytäänkään.. 🙂 -Tiina
Katja / Lähtöselvitetty
Ihania haaveita! Me olemme käyneet viime vuosina useamman kerran Aasiassa, ja nyt olenkin alkanut siirtämään katsetta enemmän länteen päin. Juuri Kalifornia, Karibian meren saaret ja ehkä jopa Havaijikin olisivat oman haavelistan kärjessä.
Ja siitä olen täysin samaa mieltä, että Valencia on ihana! Olen viettänyt siellä vain yhden yön, mutta mikään muu paikka maailmassa ei ole jäänyt harmittamaan yhtä paljon, kun sieltä on pitänyt lähteä.
Tiina Johanna
Ihana kuulla, että teilläkin samoja haavekohteita löytyy. Itsellä myös vastapainoisesti Aasia odottaa vielä vuoroaan. 😉 Suosittelen ehdottomasti palaamaan Valenciaan vielä jos mahdollisuus tulee, paljon riittää tekemistä ja nähtävää. 🙂 Hyviä reissuja teille! -Tiina
Christa
Kivoja haaveita. Kelpaisi kyllä minullekin matkakohteiksi. Havanna oli vähällä päätyä oman postaukseenikin.
Noista olen käynyt Porvoossa, Espanjassa ja Meksikossa. Porvoo on yksi viehättävimmistä kaupungeista Suomessa. Suosittelen yöpymistä Pariisin Villessä. Meksikon Jukatanin alueistaan tykkäsin kovasti, vaikka siellä turisteja olikin. Temppelin ja cenotet olivat upeita . Valenciaan ihastuin minäkin.
Tiina Johanna
Kiitoksia paljon suosituksesta tuon Porvoon suhteen, ajattelin todella tänä kesänä napata itseäni niskasta kiinni ja käydä katsastamassa lisää kotimaatakin, hyvin varmasti juurikin Porvoon. Jukatanin alue kiinnostaa Meksikossa itseänikin ensisijaisesti, ja cenotet houkuttelevat niin paljon! 🙂 Ihana että viihdyit myös Valenciassa, on aina mukava kuulla hyviä kokemuksia omasta toisesta kotikaupungista. 🙂 Hyviä reissuja sinulle! -Tiina
Sari / matkalla lähelle tai kauas
Vielä näitä viestejä on kiva lukea! Ihania matkahaaveita! Telttailusta tuli mieleeni, että me kerran kokeilimme kesällä ja herätessä kuumaan auringonpaisteeseen, ei enää ole hirveää hinkua telttailuun löytynyt😀
Tiina Johanna
Heh, en osaa itsekään sanoa mistä tämä leiriytymisen hinku on tullut, ehkä aika kultaa muistot? 😀 Täytyy kokeilla järjestää asia sellaisessa matkakohteessa, että maisemat voittaisivat telttailun “haittapuolet” 😉 Katsotaan mikä tunnelma on sen telttaretken jälkeen sitten, haluanko poistaa listalta vai innostunko entisestään. Heh. 😀 -Tiina
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
Ihania unelmia! <3 Meksiko ja Brittiläinen columbia on kyllä makeita kohteita varmasti! 🙂 voi kunpa pääsisi kokemaan kaikki! 🤭😅
Tiina Johanna
Kiitoksia, ja nimenomaan, maailma on niin täynnä ihania paikkoja ja joka paikkaan kun tekisi mieli päästä 😀 Toivottavasti vielä pääsemmekin. 🙂 -Tiina
VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi
Porvoo on kyllä ihana kotimaan kohde – vuodenajasta riippumatta. ❤️
Itse haaveilen muun muassa New Yorkissa, Malediiveista, Australian road tripistä sekä Toscanasta. Näitä voisi listata loputtomiin!
Tiina Johanna
Hyvä että pidit Porvoosta, vahvistaa omia suunnitelmia kaupunkiin matkata, kun en tosiaan yleensä kotimaassa kauheasti matkaile (ehkä häpeä myöntää, mutta..) 😉 New York, Malediivit, Aussit yms. kuuluvat kyllä minunkin suuremmalle bucket listille, mutta nyt näiden otsikoiden puitteissa listalle pääsi nämä mainitut kohteet. Yritin myös rankata kohteita ajankohtaisuuden perusteella, eli mitkä tulen toteuttamaan 1-2 vuoden sisällä ensisijaisesti. Mutta ehdottomasti näitä voisi listata ikuisuuden, joten toivotaan että taas haasteitakin alkaisi pyöriä lisää ja erilaisia! 🙂 Hyvää reissuvuotta! -Tiina
Katja
Kiva lista! Monta kohdeta joihin itsekin toivon vielä pääseväni.
Toivottavasti moni haaveistasi toteutuu!
Mikäli San Franciscossa käytössä on auto, niin suosittelen käymään hieman pohjoisemmassa, ihanassa Bolinasin kylässä. Parkkipaikkaa autolle sieltä on vaikea löytää jos ei ole liikenteessä heti aamusta, koska paikka on niin pieni ja surffareiden suosiossa mutta se tunnelma siellä on ihan eri kuin muissa pienissä rantakylissä!
Matkan varrella myös upea Muir Woods.
Tiina Johanna
Toivotaan näin ja kaikkeni varmasti teen näiden haaveiden toteutumisen eteen. 😉 Kiitoksia vinkistä San Franciscoon, jos vain saamme tai päätämme ottaa auton käyttöön niin ehdottomasti pistän korvan taakse tämän. Kuulostaa sen verran ihanalta idealta, kiitoksia tästä. 🙂 Hyvää kevättä ja reissuvuotta! -Tiina
Kohteena maailma / Rami
Itselle kävisi kaikki muut paitsi Gun’s ‘n’ Rosesin keikka. Näin bändin vuonna 1991 Helsingissä kovassa vedossa ja sitä näkyä en halua himmentää verkkokalvoiltani 🙂
Meksikolle iso suositus, yksi lempparimaistani. Neljä reissua sinne tehnyt ja tulevaisuudessa varmasti vielä useita lisää.
Tiina Johanna
Oli varmasti upea konsertti! 🙂 Hyvä kuulla positiivisia kokemuksia Meksikosta, itse olen niin haltioitunut kyseisestä maasta ja se on ehdottomasti koettava. Harmittaa usein, kun kannustusta tälle ei omasta lähipiiristä tiuhaan irtoa, lähinnä varoittelua rikollisuudesta. 😉 Kiitos siis tästä suosituksesta! -Tiina