-
Sisusta maailma kotiisi – Matkatunnelmaa tauluilla + Desenio alekoodi!
Kaupallinen yhteistyö: Desenio.fiKun maailmalle ei ole mahdollista lähteä tunnelmoimaan ympäristöä, voi fiilistellä upeita paikkoja ja matkamuistoja kotona. Olen tänä vuonna innostunut sisustamaan kotiamme asioin, joilla saisi kodin ilmettä virkistettyä ilman suurta kulutusjuhlan tuntua. Rakastan mehikasveja ja kaktuksia ja näitä löytyykin meiltä jo hyvä määrä. Opettelin myös tekemään erilaisia makrameetöitä itse ja nyt näistä osa löytyy omiltakin seiniltä ja nämähän ovat toimineet myös hyvinä lahja-ideoina muille. Sisustuksemme onkin tällä hetkellä kohtalaisen boheemi ja reissuhenkinen, heh.
Virkistävillä kasveilla ja rakkailla käsitöillä voi siis saada ihmeitä aikaan, eikä turhaa krääsää tule kerrytettyä nurkkiin. Näiden lisäksi erilaiset taulut ja valokuvat tuovat väriä huoneisiin ja vievät samalla katsojan muihin maisemiin, Los Angelesin kaduille tai Pariisiin idyllisen kahvilan terassille. Olen pitkään haaveillut ihanista julisteista Desenio julistekaupassa ja nyt vihdoin sain ensimmäiset kauniit vintagetyyliset matkailujulisteeni kotiin kannettuna. Toinen juliste on iso valokuva surffivanista merenrannan edessä ja toinen taas pienempi kuva kuplavolkkarista ja surffilaudasta. Nämä kaksi päätyivät ostoskoriin pitkän parituntisen mietinnän ja arpomisen jälkeen, enkä voisi olla tyytyväisempi.
Laaja valikoima kuvia, kehyksiä ja inspiraatiotaDesenion valikoimassa on runsaasti erilaisia julisteita ja kuvia eri kategorioista, kuten matkailu, luonto, muoti ja eläimet. Omat lempikuvani löytyvät lähes poikkeuksetta kaikki vintage -kategorian alta. Kaikki julisteet ovat laadukkaita ja kokovaihtoehtoja löytyy hyvin. Desenio on koonnut myös valmiiksi upeita malleja tauluseinistä ja tauluseinä on myös hieno katseenvangitsija kotona. Tyylejä ja malleja on valmiina monenlaisia ja sivulla on mahdollista suunnitella myös oma tauluseinä.
Parasta on, että sivusto ehdottaa automaattisesti omaan kuvaan sopivia kehyksiä ja nämä kaikki on mahdollista saada omaan lähipostiin tai vaikka suoraan kotiin tuotuna. Itse en vielä kehyksiä tilannut, sillä halusin kokeilla muutamia jo valmiiksi kotoamme löytyviä kehyksiä ensin kuviin. No, isompaan julisteeseen en sopivia löytänytkään, joten kehykset meneekin heti seuraavaksi tilaukseen.
Reissutunnelmaa taulujen muodossaOlen sitä mieltä, että meidän kotona ne parhaat sisustusasiat ovat ehdottomasti kirpputoreilta löydetyt vanhat matkalaukut, virkeyttä tuovat viherkasvit, matkamuistomagneetit sekä itse tekemäni makrameet. En ole kovin materialistinen ihminen (enää nykyään) ja suuri osa huonekaluistammekin on kirppislöytöjä. Nyt on ihana saada lisätä nämä kauniit matkatunnelmaa luovat taulut seinille ja uppoutua niiden tuomaan reissufiilikseen. Toivon hartaasti, että olisin parhaillaan tuon vaaleansinisen surffipakun sisällä merimaisemia ihastelemassa!
Tykkäätkö sinä sisustaa? Mikä on lempijuttusi kotonasi? Voisiko sisustustaulut luoda lisää tunnelmaa kotonasi? Hyödynnä nyt 10% alekoodi DSTIINAJOHANNA Desenio verkkokaupassa ja virkistä kotisi ilmettä! Julisteet ja taulut ovat myös ihana joululahja-idea!
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla -
Camden Town – Lontoon urbaania tunnelmaa ja vaihtoehtokulttuuria
Lontoo on täynnä monenlaista nähtävää ja koettavaa ja matkailijalle varmasti tärkeintä onkin ensimmäisenä ottaa haltuun ydinkeskustan alueet. Keskustan vilinän voi kuitenkin hetkittäin karistaa kannoiltaan ja suunnata tutkimaan laajalle levittäytyneitä ja ydinkeskustan kupeessa sijaitsevia erilaisia ja mielenkiintoisia asuinalueita, kuten Kensington, Chelsea, samannimisestä elokuvastakin tunnettu kaunis Notting Hill tai erityisesti vaihtoehtokulttuuristaan tutuksi tullut Camden.
Boheemia vaihtoehtokulttuuriaCamden Town on värikäs, mielenkiintoinen, erikoinen ja omaperäinen alue. Täällä viihtyvät niin rock-ihmiset, punkkarit, hipit, vintagen ystävät kuin kulinaristitkin. Alue on aikoinaan 1970 -luvulla kehkeytynyt punkrock -musiikin keskittymäksi ja Camdenissa on viihtynyt sekä esiintynyt niin Sex Pistols, The Ramones, The Clash kuin Amy Winehousekin. Camden Town on kehittynyt viime vuosien aikana roimasti, mutta alueen viehätys ei ole hävinnyt kehityksen myötä. Päinvastoin.
Camden High Street on täynnä toinen toistaan hauskempia vaatekauppoja ja pikkuputiikkeja sekä ruokapaikkoja ja vähintään joka toisella liikkeellä komeilee jotakin isoa tennaria, elefantin päätä, nenärengasta tai muuta vastaavaa rakennelmaa seinillään ja katoillaan. Kadun varrelta voi helposti tehdä hyviä löytöjä, mutta toki myös turistikrääsää mahtuu mukaan.
Ihmisvilinä ei haitannut menoa, sillä maisemat veivät kaiken huomion ja keskityin tunnelmoimaan sitä jotakin, mitä vanhoina lapsuuden Sex Pistols -aikoinani jo kuvittelin täältä löytyvän. Rokkia ja rosoisuutta, punkkia ja vaihtoehtomeininkiä, mielenkiintoisia putiikkilöytöjä. Alue ei ehkä ole sama kuin 1970 -luvulla (toisaalta mistäpä minä tietäisin, enhän ollut edes syntynyt vielä silloin) mutta kyllä siltikin rokkiminä täällä viihtyi enemmän kuin hyvin näin 2020 vuonnakin.
Vintagelöytöjä ja herkullisia ruokiaCamden Market on kauppapaikka, jossa pääsee tutkimaan torikojuja toisensa perään ja nauttimaan kirpputorilöydöistä. Camden Marketilta saat varmasti myös runsain määrin inspiraatiota, mikäli olet omaperäisestä pukeutumisesta kiinnostunut.
Camden on loistava paikka myös herkullisen ruoan ystäville, sillä alueen ravintolatarjonta sekä katuruokakojut ja jälkkäriherkut pitävät huolen, ettei täältä tarvitse lähteä nälkäisenä pois. Nämä eivät ole ylihintaisia eikä suinkaan pelkkää turistimössöä, vaan oikeasti kokeilun arvoisia syömisiä. Kylläpä vain tämänkin vegaanihipin mieltä lämmitti, kun pääsi täysin vegaanisen burgeriravintolan antimien ääreen. Jälkiruoaksi oli hyvä vetäistä vielä High Streetin varrelta löytyvästä jäätelöbaarista vegaaninen suklaajätski. Namskis.
Suuria ostoksia en lähtenyt kojuista tekemään, koska olin vain pienellä repulla reissussa, mutta muutama uusi nenäkoru sekä korvakorut kyllä tarttui mukaan. Onneksi korut mahtuvat pieneenkin tilaan, eivätkä lisää liiemmin painokilojakaan lentokoneessa.
Aurinkoisen kanaalin varrelta kohti rokkitunnelmiaMyös tänä virkistävänä päivänä Camden Townissa minua helli lämmin aurinko ja maisemat näyttivät jotenkin erityisen kauniilta sen vuoksi. Oli ihana tallustella Regent’s Canal -joen varrella aamun auringosta nautiskellen ja imeä itseensä tätä Lontoon elinvoimaista tunnelmaa, ennen kuin lähtisimme siirtymään Lontooseen juuri Portsmouthista saapuneiden ystävieni kanssa kohti Brixtonin aluetta ja Steel Pantherin rokkikonserttia. (Konsertti oli hauska ja viihdyttävä, loppuilta sumuinen ja itse Brixtonin asuinalue jäi laimeaksi kokemukseksi).
Seuraavaksi käydään läpi Lontoon kauppahalleja ja matkan parhaita paloja, sekä siirrytään tutustumaan Englannin rannikolla sijaitsevaan satamakaupunkiin nimeltä Portsmouth!Oletko sinä käynyt Camdenissa? Oliko paikka mielestäsi hot or not? Kerro kommenttikenttään!
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla