• Matkamessut

    Matka2020 – Matkamessut tarjosivat inspiraatiota ja uusia mahdollisuuksia


    Alkaisi hiljalleen olla tämänkin vuoden Matkamessut taputeltu ja samalla oma vuoden 2020 ensimmäinen matkakin, eli miniloma Helsingissä. Se onkin hyvä puoli siinä, kun ei asu pääkaupunkiseudulla, että jopa nämä messuilut voi laskea matkaksi. Heh.

    Vietimme kaksi antoisaa yötä ja päivää Helsingin kauniissa Vallilassa sijaitsevassa edullisessa hostellimajoituksessa, hyvistä kulkuyhteyksistä ja oman huoneen rauhasta nautiskellen. Matkan päätarkoitus oli Matka2020 -messut, joten Messukeskuksen läheinen sijainti oli loistava bonus ja samalla saimme huomata, että mihin tahansa aiommekaan kaupungissa mennä, niin seiskalinjalla pääsee joka paikkaan ja aina.

    Matka2020 – Matkamessut tarjosivat hulinaa, inspiraatiota ja uusia mahdollisuuksia


    Tänä vuonna messupäiväksemme valikoitui toivoa täynnä oleva torstai, eli messujen ammattilaispäivä. Viime postauksessani tämän vuoden matkasuunnitelmiin liittyen avasin hieman omia odotuksiani messuista ja ilokseni voin todeta, että tänäkin vuonna messut tarjosivat hyvän mielen ja uutta inspiraatiota tulevaan.

    Siinä, missä moni iso yritys loisti poissaolollaan ja tarjonta tavallaan tuntui hieman suppealta viime vuoteen verrattuna, niin tällä kertaa vähemmän oli ehkä kuitenkin enemmän.

    Olimme liikenteessä avoimin mielin ja uusia ideoita hakien ja samalla oli ihana tutustua myös hieman lähemmin muutamien itselle uusien yrityksien tarjontaan. Uuden inspiraation ja matkakuumeen kasvattamisen lisäksi kainaloon tarttui uusia mielenkiintoisia kontakteja sekä kasapäin lisää itsevarmuutta ja intoa matkailuun. Tänä vuonna olisi mahdollisesti jälleen luvassa myös eräs mielenkiintoinen yhteistyöprojekti, mutta se jääköön vielä muhimaan hetkeksi lisää.

    Makumatkailua, messutarjouksia ja jatkobileitä


    Viime vuonna otin ilon irti kiertämällä kaikki vähänkään mielenkiintoiset messupisteet ja kilpailut läpi ja kotiin päästyäni olinkin jo ihan puhki ja messuesitteitä pursusi ovista ja ikkunoista. Tänä vuonna edellisestä viisastuneena onnistuimme viettämään messupäivämme hieman rauhallisemmin ja yleistunnelmasta nautiskellen, sekä oikeasti yritysten edustajien kanssa keskustellen. Tämä taktiikka sopiikin selvästi paremmin meille, sillä se tarjosi sekä uusia tuttavuuksia ja kontakteja että myös aikaa pysähtyä esimerkiksi lasilliselle herkullista vegaanista cavaa (olisin ostanut kotiinkin, jos se ei olisi ollut niin hitokseen kallista..). Saipa Mika myös maistella erilaisia espanjalaisia makkaroita ja italialaisia pizzapaloja, kun itse taas napostelin kaikkea lihatonta.


    Matkamessut tarjosivat tänäkin vuonna erinomaisia matkatarjouksia eri yrityksiltä, joista osa tuli tutuksi netin kautta ja osa näyttäytyi vasta messuilla. Erityisesti lento-yhtiöiden tarjouksia kärkyn itse aina suuresti, silmäilen toki muitakin mahdollisuuksia ja ideoita samalla. Tällä kertaa ei tullut uusia reissuja messuilta hankittua, mutta etsinnät jatkukoon kotioloista käsin. Finnairin poissaolo näkyi messukuvassa ja se jäi jopa hieman harmittamaan, mutta toisaalta tänä vuonna messut keskittyivät enemmän maata pitkin matkailuun ja jos messut olisivat joka vuosi identtiset, olisi sekin aika kurjaa.

    Kaiken kaikkiaan itse vietin eniten aikaa Yhdysvaltojen, Perun, Etelä-Afrikan sekä Espanjan pisteillä ja tulipa fiilisteltyä myös Dominikaanista tasavaltaa sekä Kuubaa. Tänä vuonna messujen virallinen partnerimaa oli Viro, mutta Viron matkailua olemme harrastaneet viime vuosina sen verran ahkerasti, että tänä vuonna ne omat mielenkiinnon kohteet ovat hieman kauempana.


    Perun messupisteellä nautittujen vahvojen, mutta herkullisten Pisco sour –juomien jälkeen oli hyvä siirtyä jatkobileitä varten Clarion Hoteliin kutsuvierastilaisuuteen, ihastelemaan 16. kerroksen Sky Roomin tarjoamia näköaloja ja viimeistelemään pitkä päivä skumppalasillisella jos toisellakin. Kiitoksia tämän vuoden hauskoista messuista ja toivottavasti muutkin nauttivat tapahtumasta yhtä paljon. Ensi vuotta odottaen!


    Olitko sinä tänä vuonna Matka2020 -messuilla mukana ja jos olit, niin mitä pidit? Kerro kommentteihin! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

×