• Joulu,  Lissabon,  Portugali

    Joulukortti Lissabonista – Ensimmäinen joulu Portugalissa


    *Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä


    Moni matkustaa Portugalin viihtyisään pääkaupunkiin lämmön ja auringon perässä, mutta kuinka moni lähtee katsomaan kaupunkia kesken viilenevän joulukuun, kun aurinko laskee kuuden aikaan ja ilmakin on aika ajoin kolea? Mikäli jostain syystä Lissabonin joulu kuitenkin osuu omalle kohdalle, niin kaupungilla on paljon kaunista annettavaa ihastelijoilleen ja itse intohimoisena jouluihmisenä odotan jo innolla ensimmäistä jouluani täällä Lissabonin valojen välkkeessä ja paikallisen glögin tuoksussa. Ja onhan se ihanaa, että edelleen joulukuunkin keskellä voi nauttia aurinkoisista päivistä ja lähes 20 asteen lämpötiloista!

    Tämä joulu tulee olemaan itselleni erilainen monellakin tapaa, sillä tämä on ensimmäinen jouluni Portugalissa, mutta myös ensimmäinen jouluni poissa Suomesta ja poissa omien sukulaisten ja läheisten luota. Olen reilun puolen vuoden aikana luonut uuden elämän tänne Portugaliin ja saanut ihania uusia ihmisiä ja hyviä ystäviä kasapäin elämääni. Saan asua aivan mahtavien kämppisten kanssa, joiden kanssa olemme yhtä suurta perhettä ja tänä vuonna vietän joulua tämän uuden ja mahtavan sekopäisen perheeni kanssa yhdessä lahjoja jaellen, erilaisia jokaisen kotimaan omia joulun perinneruokia kokaten ja syöden sekä vain yhdessäolosta nauttien. Olemme jo käyneet tunnelmoimassa myös paikallisia joulumarkkinoita ja olimmepa paraatipaikalla Praca do Comercio – aukiolla valmiina silloinkin yhdessä, kun kaupungin jouluvalot sytytettiin.

    Tästä uudesta sekavasta pikku perheestäni olen erityisen kiitollinen myös nyt, kun kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen päättyi pitkä parisuhteeni ja vietän ensimmäistä kertaa pitkään aikaan joulua sinkkutyttönä. Istuessani meidän sekalaisten halloween- ja joulukoristeluidemme keskellä olohuoneessamme Lissabonin keskustan kupeessa, en voisi olla aidosti onnellisempi juuri nyt. Jos olisin keväällä saanut kuulla, kuinka paljon elämäni tulee muuttumaan tänne muuton myötä, en olisi uskonut, mutta muutto on tuonut vaikeistakin hetkistä huolimatta enemmän hyvää kuin huonoa elämääni, joten onneksi päätin lähteä.

    Uudenlaisesta joulusta ja tästä upeasta kaupungista inspiroituneena halusin jakaa myös Portugalin joulutunnelmia ja omia parhaita vinkkejäni joulunviettoon täällä Lissabonissa tänne blogin puolelle!


    MITÄ TEHDÄ JOULUNA LISSABONISSA?


    ROSSION JOULUTORI

    Praca do Rossio -aukio sijaitsee ihan kaupungin keskustan sykkeessä ja aukiota ympäröi upeat maisemat niin Alfaman kauniin rosoista vanhaakaupunkia kohti kuin toisella puolella kohoavaa Bairro Alton suosittua iltaelämän sykettä ja mielenkiintoisia kapeita kujia baareineen ja ravintoloineen. Rossio täyttyy jouluisin useista kojuista ja käsityömyyjistä sekä tietysti herkullisista ruoka- ja juomakojuista, joissa pääsee maistamaan myös kuuluisaa paikallista kuumaa glögiä. Rossiolla komeilee myös tietysti jouluvalokuusi, joka ei kuitenkaan vedä vertoja Praca do Comercio -aukion upealle jättivalokuuselle, jonka sisälle pääsee myös ihastelemaan valoja lähemmin.


    WONDERLAND LISBOA JOULUTORI

    Wonderland Lisboa on omasta mielestäni upein joulutori Lissabonissa. Wonderland sijaitsee Parque Eduardo VII:ssa, eli Eduardon puistossa aivan Avenida de Libertaden yläpäädyssä upeiden kaupunkimaisemien kera. Täältä löytyy niin ihastuttavia kojuja erilaisten käsitöiden ja löytöjen kera kuin maittavia herkkujakin glögin ja viinin kanssa. Alue on koristeltu kauniilla jouluvaloilla ja suuri maailmanpyörä sekä tekoluistinrata houkuttelee monia uudelleen ja uudelleen nauttimaan torin joulutunnelmasta.


    JOULUVALOKUUSI JA KAUPUNGIN JOULUVALOT

    Koko Lissabonin keskusta on valaistu kauniin jouluvaloin ja jokainen katu on erilainen. Praca do Comercion kauniisti valaistu jouluvalokuusi on suurin vetonaula ja kuusen sisällä on ihana istuskella valoja ihastelemassa. Viereiset kadut välkkyvät erilaisista jouluvalokoristeluista ja moni käykin tutustumassa valoihin oikein omatoimisen jouluvalokierroksen muodossa. Itse rakastan Avenida de Libertaden valosydämiä, joita on ripusteltu pitkin puunoksia, sekä suurimpana lempparina on Baixa-Chiadon alueelta löytyvät valomeduusat, jotka ovat todella suosittu ja hieno näky. Varaa itsellesi tästä* jouluvalokierros läpi Lissabonin parhaiden jouluvalojen ja keskustan tunnelmallisten tärppien!


    PORTUGALILAISIA JOULUPERINTEITÄ

    Portugalilaisiin jouluperinteisiin kuuluu yleensä nauttia turskapainotteinen jouluillallinen 24.päivä ja jälkiruokana toimii Bolo-Rei, eli hedelmäkoristeltu leivonnainen. Perinteen mukaan kakun sisällä on piilotettuna myös papu ja se, joka nappaa itselleen siivun jossa tuo papu piileskelee, joutuu ostamaan tai leipomaan Bolo-Rein seuraavana vuonna kaikille. Joulupöydästä löytyy turskan ja kakun lisäksi toki myös monia muita herkullisia ruokia ja portugalilaisia leivonnaisia laidasta laitaan. Lahjoja vaihdetaan perinteen mukaan yleensä vasta 25.päivänä, mutta jokainen luo toki nykyään omat perinteensä ja tapansa. Meidän joulumme ei tule noudattamaan ehkä portugalilaista kaavaa, mutta tänä jouluna luomme omat uudet perinteet ja nautimme joka tapauksessa täysillä.


    TUTUSTU LISSABONIN PARHAUKSIIN LISBOA CARD*ILLA, JOKA ON MATKAILIJAN PARAS VALINTA KAUPUNKIIN TUTUSTUMISEEN HELPOSTI JA EDULLISESTI!

    Lisboa Card*illa kuljet kätevästi julkisilla kulkuneuvoilla rajattomasti ja samalla pääset hyödyntämään hyviä tarjouksia sekä ilmaisia sisäänpääsyjä esimerkiksi museoihin ja erilaisiin nähtävyyksiin. Valitse itsellesi sopivin vaihtoehto ja nauti rennosti kaupungin tarjonnasta kortin avulla. 🙂


    PINNAA LISSABONIN JOULUTUNNELMAT TALTEEN PINTERESTISSÄ!


    OLETKO SINÄ VIETTÄNYT JOULUA PORTUGALISSA? MITÄ PIDIT? JAA OMAT JOULUVINKKISI PORTUGALISTA TAI MUUTEN VAIN MAAILMALTA KOMMENTTEIHIN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Joulu,  Suomi,  Tampere

    Jouluinen Tampere – Joulun taikaa Joulutorilla ja Tallipihalla


    Jouluinen Tampere on aina kaunis ja viihtyisä ja joulun taikaa pääsee tunnelmoimaan helposti esimerkiksi Joulutorilla ja Tallipihalla. Joulu on ehdottomasti oma lempijuhlani ja rakastan tehdä jouluvalmisteluja. Meillä perinteisiin jouluvalmisteluihin kuuluu kevyt joulusiivous, lahjojen valmistus ja paketointi, joulukoristelut joululaulujen tahdissa ja tietysti kornit jouluelokuvat kuuman glögin kera. Tykkään tehdä itse joululahjat läheisille käsitöiden tai leipomusten muodossa, sillä en tykkää tuhlata rahaa turhaan krääsään vain siksi, että “jotain pitäisi antaa”. Joskus saatan tehdä myös ihania löytöjä joulumarkkinoilta, jos eteen tupsahtaa esimerkiksi kiinnostava pienyrittäjän käsityökoju.

    Tänä vuonna 2020 olen nauttinut jouluvalmisteluista entistä enemmän, johtuen varmasti erikoisesta vuodesta ja seuraavan vuoden tietämättömyydestä. Jouluvalmistelut ovat antaneet energiaa, iloa ja tunnelmaa ja kaiken epävarmuuden keskellä se on ainakin varma, että joulu tulee.


    Joulutori täynnä joulun tunnelmaa, upeita käsitöitä, glögiä ja herkullisia ruokia

    Tampere on osoittautunut hyväksi kaupungiksi asustaa jälleen tänäkin vuonna, sillä jouluperinteistä ei ole tingitty korona-aikanakaan. Perinteinen Tampereen Joulutori löytyy pystytettynä Keskustorilta tänäkin vuonna, kun taas monessa muussa kaupungissa ympäri maailman on joulumarkkinoita jouduttu perumaan, valitettavasti.

    Joulutori on hieman aiempaa avarampi turvavälejä ajatellen ja esimerkiksi perinteisen Glögiteltan sisäänpääsyä on rajoitettu. Maskisuositus on voimassa ja on toki suotavaa miettiä oma torikäynti sellaiseen kellonaikaan, että välttyisi suurimmilta ruuhkilta. Tampereen Joulutori on kaunis ja monipuolinen ja myynnissä on aina herkullisia ruokia ja upeita käsitöitä. Joulutorilla on tietenkin paikalla myös itse Joulupukki. Glögiteltan ja myyntikojujen lisäksi torilta saa myös suosittuja Munkkikahvilan munkkeja, jotka ovat maailman parhaat! (Ainakin allekirjoittaneen mielestä. Saatavilla myös vegaanisena ja erittäin herkullisena sellaisena!). Suosittelen siis lämpimästi käymään, onhan meillä Tampereella myös tämän vuoden kauneimmaksi äänestetty joulukuusi.

    Tampereen Joulutori 2020 on avoinna 22.12. saakka, joten jos tänä vuonna ei paikalle ehdi, niin ensi vuonna sitten uudestaan!


    Historiallinen Tallipiha lumoaa myös jouluna

    Joulutorin lisäksi Tampereella voi nautiskella joulutunnelmasta myös Tallipihan Joulumarkkinoilla, jotka ovat avoinna 23.12. saakka. Tallipihalla pääsee tekemään löytöjä käsityömyyjiltä, sekä tutkimaan Tallipihan omien putiikkien tarjontaa. Tallipihan Joulussa on tarjolla hevosvaunuajelua ja onhan se Joulupukki vikkelänä kaverina tännekin ehtinyt. Perheen pienimmät (miksei isommatkin) tykkäävät varmasti myös ihastella Vilho-aasia ja pikkuponi Lassia.

    Tallipihan perinteinen ja suosittu Suklaapuoti on todellinen vetonaula huikean valikoimansa vuoksi ja tänäkin harmaana lauantaina jonoa oli pitkälle ulos asti. Emme jääneet jonottamaan, pääsemmehän itse tamperelaisina sinne toistekin. Tallipihan puodit ovat avoinna vuoden ympäri ja ainakin näin joulun aikaan joka päivä.

    Tarkemmat aukiolot sekä Tallipihan koko tarjonta selviää nettisivuilta.


    Muita pieniä ja isoja joulumyyjäisiä

    Joulutorin ja Tallipihan lisäksi Tampereella on erilaisia pienempiä joulumyyjäisiä ja toripäiviä, kuten pitkät perinteet omaavat Ahlmanin Joulumyyjäiset (peruttu tänä vuonna 2020), sekä monia muita. Ahlmanin ympäristö on ihana maalaismiljöö, jossa voi Joulumyyjäisten lisäksi nautiskella oman tilan lähituotteista, hörpätä kahvit Tilapuodin kahvilassa, yöpyä Kartanolla ja opiskella itselle vaikka uuden ammatin eläintenhoidon, ravintola-alan tai matkailun parissa. Lue lisää matkailualan opinnoista ja Ahlmanista tästä blogiartikkelistani.

    Lisää vinkkejä joulunaikaan Tampereella tarjoaa vuosittain esimerkiksi VisitTampere.


    Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että olemme saaneet nauttia näin tunnelmallisesta joulunalusajasta ja joulu on pian ovella. Jouluihmisenä Joulutori ja sen antama jouluinen tunnelma on iso osa omaa joulua ja vaikkei se suinkaan ole se tärkein asia, on se silti mahtava lisä. Tämä ei suinkaan ole itsestäänselvyys, kuten tänä vuonna on tullut huomattua moneen otteeseen ja monenkin eri asian kohdalla. Moni on jäänyt ilman tätä joulumarkkinoiden tunnelmointia tänä vuonna Suomessa ja maailmalla ja toivon todella, että ensi vuonna tilanne on jo toinen.

    PS. Mikäli joululahjat on vielä hakusessa tai muuten vain tykkäät kivoista makrameekäsitöistä, otan ilolla uusia tilauksia vastaan Boho Knotting By Tiina verkkokauppani kautta sekä sähköpostilla: loveyourboho@hotmail.com. Makrameesivuni löytyy myös Instagramista @bohoknottingbytiina.


    Onko teidän kaupungissa tänä vuonna järjestetty joulumarkkinoita? Minkälaisilta teidän kaupungin joulumarkkinat näyttävät ja missä Suomessa tai maailmalla sijaitsee lempijoulutorisi? Kerro kommenttikenttään! 🙂

    Hyvää joulunodotusta!

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla