• Ilha Do Sal,  Kap Verde,  Muutto Ulkomaille,  Saarihyppely,  Santiago,  Santo Antao,  Sao Vicente

    Kap Verde – Enemmän kuin aurinkoloma


    *Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä

    Kap Verde ei ole minulle vain matkakohde. Se on paikka, johon jätin palan sydämestäni. Asuin muutama vuosi sitten Salin saarella, Kap Verdellä mieheni kanssa. Mieheni on kapverdeläinen, ja tapasimme aikanaan yhteisen ystävän kautta ollessani Salilla lomalla. Niihin aikoihin asuin vielä Lissabonissa, Portugalissa ja sieltä oli helppo tehdä reissuja saarille, joten niinhän sitten tein ja useamman kerran. Lopulta koin päähänpiston muuttaa Salin saarelle ainakin joksikin aikaa ja tästä alkoi matka, joka vei minut paljon syvemmälle paikalliseen elämään kuin yksikään lomamatka olisi koskaan voinut.

    Näin Kap Verden arjen, ilot, haasteet, kulttuurin, perinteet ja ihmiset. Reissasimme mieheni kanssa eri saarilla, tutustuimme paikallisiin kyliin, söimme mieheni sukulaisten kodeissa ja vietimme aikaa paikoissa, joihin turistit harvoin eksyvät. Tämä oli todellinen pitkäkestoinen seikkailu itselleni, sillä paikallinen elämä eroaa todella paljon siitä, mihin täällä Euroopassa on totuttu.

    Kap Verde oli seikkailua myös arkena. Päivät täyttyivät paljolti rannalla oleskelusta ja kahvitteluista siellä ja täällä, kavereiden näkemisestä, lenkkeilystä tai visiiteistä johonkin saaren toiseen kolkkaan. Arki oli läsnä myös täällä. Tein etätöitä säännöllisesti Suomeen ja asuin kuukausivuokralla paikallisten markkinoiden kautta löytyneessä asunnossa. Maksoin kiinteää nettiliittymää, sähköä ja vettä. Aika ajoin joku näistä ei toiminut, mutta siihen lopulta tottui. Saarella kun ollaan, niin saaren ehdoilla mennään.

    Nyt olemme asuneet Suomessa jo reilut pari vuotta mieheni kanssa, mutta Kap Verde on edelleen yksi elämäni tärkeimmistä paikoista. Se oli pitkään toinen kotimaani ja mieheni kautta se on sitä edelleen. Elämä Kap Verdellä opetti minulle valtavasti erilaisista kulttuureista, ihmisten elämäntilanteista sekä siitä, kuinka monella tavalla hyvää elämää voi elää.

    Samaan aikaan kun kirjoitan tätä, Kap Verde on noussut maailman tietoisuuteen aivan uudella tavalla. Maan historiallinen ensimmäinen paikka vuoden 2026 jalkapallon MM-kisoissa on valtava saavutus pienelle saarivaltiolle, jossa jalkapallo on enemmän kuin urheilua – se on osa kansallista identiteettiä. Kap Verde selvitti tiensä ensimmäistä kertaa MM-lopputurnaukseen ja on noussut koko turnauksen sympaattisimpien altavastaajien joukkoon. Sanonpa vaan, että tässä on maa joka ansaitsee voittaa enemmän kuin yksikään muu kisoissa pelaava.

    Jos vielä mietit, kannattaako Kap Verde lisätä matkahaavelistalle, vastaus on yksinkertainen: Kyllä.

    Sal Kap Verde
    Santa Maria, Sal
    Sal Kap Verde
    Santa Maria, Sal
    Sao Vicente Kap Verde
    Kilpikonnia Sao Pedrossa, Sao Vicentellä


    Miksi matkustaa Kap Verdelle? Tässä 5 parasta syytä:

    1. Aurinko paistaa ympäri vuoden. Saarilla on yli 300 aurinkoista päivää vuodessa, ja lämpötila pysyttelee yleensä 23–30 asteen välillä.
    2. Upeat rannat ja turkoosi meri. Salin saari on syystäkin Kap Verden tunnetuin matkailusaari. Santa Marian pitkä hiekkaranta kuuluu Atlantin kauneimpiin, ja kirkas vesi houkuttelee niin uimareita, snorklaajia kuin surffaajiakin.
    3. Turvallinen ja rento tunnelma. Kap Verde on yksi Afrikan turvallisimmista maista ja sen tunnelma on rauhallinen, iloinen, ihmiset ystävällisiä ja matkailijat tervetulleita.
    4. Ainutlaatuinen kulttuuri. Kap Verde ei tunnu täysin afrikkalaiselta eikä täysin eurooppalaiselta. Portugalilaiset vaikutteet näkyvät arkkitehtuurissa, kielessä ja ruoassa, mutta samalla afrikkalaiset juuret ovat vahvasti läsnä musiikissa, tanssissa ja yhteisöllisyydessä. Morna-musiikki, Cachupa-pata sekä kreolikieli kertovat saariston omasta identiteetistä.
    5. Kap Verde tarjoaa paljon enemmän kuin resort-loman! Moni matkailija viettää viikon hotellilla poistumatta juuri lainkaan hotellialueen ulkopuolelle. Se on sääli, sillä todellinen Kap Verde alkaa usein vasta silloin, kun uskaltaa lähteä tutkimaan paikallisia kyliä, juttelemaan ihmisille ja kokemaan arkea. Kap Verde ei ole täydellinen. Juuri siksi se on kaunis ja kiinnostava.


    Salin saari – Täydellinen ensikosketus Kap Verdeen

    Jos matkustat Kap Verdelle ensimmäistä kertaa, suosittelen aloittamaan Salilta. Sal on saariston matkailun keskus, jossa yhdistyvät upeat rannat, hyvät hotellit ja muut majoitusvaihtoehdot, helppo liikkuminen paikasta toiseen, turvallinen ympäristö ja runsaasti aktiviteetteja. Täällä kukoistaa myös loistavat ravintolat ja kahvilat ihan jokaiseen hintatasoon katsoen.

    Mitä nähdä Salilla?

    • Santa Maria: Saaren tunnetuin lomakaupunki, jossa hotelleja, ravintoloita, kahviloita, aktiviteetteja ja upeat uimarannat. Suosittelen erilaisia vesiurheilulajeja, sillä niille täällä on mahtavat puitteet.
    • Espargos: Salin pääkaupunki lentokentän kupeessa. Putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita sekä vähän enemmän paikallista elämää kuin Santa Mariassa. Hintataso hieman edullisempi myös.
    • Palmeira: Ihana idyllinen kalastajakylä, jossa kannattaa käydä nauttimassa sataman tunnelmasta ja meren antimista lounaaksi.
    • Pedra de Lume: Vanha suolakaivos kraatterissa ja mahdollisuus kellua suola-altaassa.
    • Buracona ja Blue Eye: Luonnon muodostama sininen “silmä”, yksi saaren tunnetuimmista nähtävyyksistä.
    • Shark Bay: Mahdollisuus nähdä sitruunahaita matalassa vedessä ja kahlata niiden seassa.
    VARAA SAARIKIERROS SALIN PARHAISIIN NÄHTÄVYYKSIIN TÄSTÄ!


    TUTUSTU KAP VERDEN AKTIVITEETTITARJONTAAN:



    Pedra de Lume Sal Kap Verde
    Pedra da Lume, Sal
    Shark Bay Sal Kap Verde
    Sitruunahai, Shark Bay Sal
    Sal Kap Verde
    Löytämäni kilpikonnavauva pääsi asianmukaisesti veteen Salilla


    Saarihyppely Kap Verdellä – Kannattaako?

    Ehdottomasti. Moni yllättyy siitä, kuinka erilaisia Kap Verden saaret ovat keskenään. Rantaparatiisi Salin lisäksi toisilta saarilta löytyy vehreää vuoristoa, tulivuorimaisemaa, kaunista luontoa ja eläimiä sekä turistivapaata paikallista elämää ja kulttuuria runsaasti.

    Saarten välillä voi matkustaa paikallislennoin tai lautalla, sääolosuhteet huomioiden. Varaa kuitenkin siirtymiin joustoa. Kap Verdellä aikataulut eivät aina ole yhtä täsmällisiä kuin Pohjoismaissa.

    Santo Antao Kap Verde
    Fontainhas, Santo Antao
    Santo Antao Kap Verde
    Santo Antao
    Santo Antao Kap Verde
    Santo Antao
    Sao Vicente Kap Verde
    Mindelo, Sao Vicente


    Tärkeää tietoa ensimmäistä kertaa Kap Verdelle matkustavalle:

    • Valuutta: Paikallinen valuutta on Kap Verden escudo (CVE). Euroja hyväksytään monissa paikoissa, mutta käteistä kannattaa pitää mukana. Nykyään korttimaksut toimivat myös hyvin eikä erillistä lisäkulua näistä enää veloiteta.
    • Hintataso: Edullinen. Lounasta ja aamiaista voi saada noin 4-8€ hintahaarukalla. Turistisesonkina hinnat nousevat suosituimmissa paikoissa korkeammaksi, joten suosittelen hakeutumaan vähän sivummalle paikallisravintoloihin jos edullista haluaa.
    • Kieli: Virallinen kieli on portugali. Paikalliset puhuvat kuitenkin enimmäkseen keskenään kreolia. Englannilla pärjää matkailualueilla hyvin.
    • Liikkuminen: Salin saarella Santa Mariassa pärjää hyvin kävellen. Taksit ovat myös edullinen vaihtoehto tarvittaessa. Pidemmille matkoille tarjolla on myös paikallisia minibusseja, jotka lähtevät liikkeelle täyttymisjärjestyksessä. Isommilla saarilla (kuten Sao Vicente, Santiago) löytyy myös isompia busseja.
    • Miten Suomesta pääsee Kap Verdelle?: Talviaikaan suorin lennoin matkatoimistojen kyydissä, tai vuoden ympäri omatoimisesti reittilennoin 1-2 vaihdolla.

    ETSI TÄSTÄ LENNOT JA MAJOITUS KAP VERDELLE:




    Miksi Kap Verden MM-kisapaikka merkitsee niin paljon?

    Jalkapallo on Kap Verdellä vesiurheilun lisäksi valtava asia. Kun alle 600 000 asukkaan saarivaltio onnistui selviytymään historian ensimmäisiin MM-kisoihinsa, kyse ei ollut pelkästään urheilusta. Se oli kansallinen merkkipaalu, joka yhdistää niin saarilla asuvat kuin ympäri maailmaa elävät kapverdeläiset.

    Kap Verde on kisojen todellinen altavastaaja. Juuri siksi niin moni neutraali jalkapallofani on löytänyt itsensä kannustamasta Sinisiä Haita (=Tubarões Azuis). Joukkue on jo osoittanut pystyvänsä haastamaan huomattavasti suurempia jalkapallomaita ja herättänyt huomiota ympäri maailmaa tässä huikeassa MM-debyytissään. Kap Verdellä ei ole niitä kaikista suurimpia budjetteja, suurimpia stadioneita tai suurinta väestöpohjaa. Sillä on jotain muuta: yhteisöllisyys, sitkeys ja usko siihen, että pienikin maa voi saavuttaa suuria asioita. Omasta mielestäni parempaa voittajasuosikkia ei voisi olla!

    Praia Santiago Kap Verde
    Praia, Santiago
    Tarrafal Santiago Kap Verde
    Tarrafal, Santiago
    Praia Kap Verde
    Luonnon uima-altailla, Santiago

    LUE MYÖS NÄMÄ:


    OLETKO SINÄ KÄYNYT KAP VERDELLÄ? ENTÄ OLETKO SEURANNUT JALKAPALLON MM-KISOJA? JAA AJATUKSESI JA KOKEMUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja


  • Ilha Do Sal,  Kap Verde,  Muutto Ulkomaille,  Saarihyppely,  Santiago,  Santo Antao,  Sao Vicente

    Top 10 Vinkit Kap Verdelle – Näin Saat Parhaan Matkakokemuksen

    Kap Verde vinkit


    *Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä

    Kap Verde on täydellinen lomakohde upeiden rantojensa, monipuolisen luonnon ja miellyttävän ilmastonsa ansiosta. Kap Verde ei ole vain upeaa merenrantaa ja ympärivuotista aurinkoa, se on myös värikästä kulttuuria, iloisia ihmisiä, koskematonta luontoa ja paikallista saarielämää. Muutama vuosi sitten muutin Kap Verdelle parin ikimuistoisen lomamatkan jälkeen, sillä ihastuin saarielämän rentouteen ja upeisiin merimaisemiin. Miksi sitä ei kokeilisi kerran elämässä muuttaa kaukaiselle saarelle Afrikkaan?

    Tässä artikkelissa esittelen parhaat vinkit Kap Verdelle – aina majoituksesta ja aktiviteeteista paikallisiin ruokaherkkuihin. Nappaa talteen nämä käytännön vinkit ja varmista, että lomasi on ikimuistoinen ja stressitön. Olitpa suunnittelemassa ensimmäistä matkaasi tai palaamassa saaristoon uudelleen, nämä neuvot auttavat sinua saamaan kaiken irti Kap Verden kauneudesta.

    Vinkit Kap Verdelle




    TOP 10 VINKIT KAP VERDELLE



    1. MIKÄ, MISSÄ, MITEN KAP VERDE?

    Kap Verde on pieni ja kiehtova saarivaltio Atlantin valtamerellä, noin 500 kilometrin päässä Länsi-Afrikan rannikolta. Tämä trooppinen paratiisi koostuu 10 pääsaaresta, joista jokaisella on oma ainutlaatuinen luonteensa. Kap Verde tunnetaan upeista hiekkarannoistaan, eläväisestä kulttuuristaan ja rennosta ilmapiiristään. Saarivaltio houkuttelee niin luonnonystäviä, auringonpalvojia kuin aktiivimatkailijoitakin.

    Omatoimimatka Kap Verdelle tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea saariston aito kulttuuri ja tukea paikallisia asukkaita. Kun matkustat itsenäisesti, voit valita paikalliset majoitukset, ravintolat ja opaspalvelut, mikä suoraan hyödyttää saarten taloutta. Omatoimimatka antaa myös vapauden tutustua piilotettuihin helmiin turistialueiden ulkopuolella ja syventyä saarten kulttuuriin omassa tahdissasi. Lisäksi vastuullinen matkailu auttaa säilyttämään Kap Verden ainutlaatuisen luonteen ja tukee kestävää matkailua, joka suojelee luonnonvaroja ja paikallisia elinkeinoja.

    Vinkit Kap Verdelle


    2. VALITSE OIKEA SAARI

    Kap Verde koostuu 10 pääsaaresta, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia ja tarjoavat matkailijoille upeita ja monipuolisia elämyksiä:

    1. Santiago – Kap Verden suurin saari, jossa sijaitsee myös pääkaupunki Praia. Tunnetaan historiastaan, vilkkaasta markkinakulttuuristaan ja mahtavista vaellusreiteistään. Lue lisää Santiagon saaresta tästä.
    2. Sal – Suosituin turistikohde, joka tunnetaan pitkistä hiekkarannoista ja kirkkaista vesistä. Erinomainen kohde auringonpalvojille, surffaajille ja sukeltajille. Lue lisää Salista tästä.
    3. Boa Vista – Rauhallinen ja eksoottinen saari, jossa on huikeita hiekkadyynejä ja koskemattomia rantoja. Sopii täydellisesti rentoutumiseen ja luonnon ihailuun.
    4. São Vicente – Kulttuurin ystävien paratiisi. Mindelon kaupunki on tunnettu eläväisestä musiikkitarjonnastaan ja värikkäästä yöelämästään. Lue lisää Sao Vicenten saaresta tästä.
    5. Fogo – Dramaattinen tulivuorisaari, joka tarjoaa vaeltajille unohtumattomia elämyksiä. Fogo-tulivuori hallitsee maisemaa, ja viinitarhat levittäytyvät sen rinteille.
    6. Santo Antão – Vaeltajien unelmasaari, jonka vehreät laaksot ja terassiviljelmät luovat upeat puitteet luonnon ystäville. Yksi Kap Verden vihreimmistä saarista. Lue lisää vehreästä Santo Antaosta tästä.
    7. São Nicolau – Vähemmän tunnettu ja hiljainen saari, joka tarjoaa rauhaa ja kauniita vuoristomaisemia. Erinomainen kohde luontoa rakastaville ja vaeltajille.
    8. Maio – Tuntemattomampi helmi, jossa on rauhallisia rantoja ja perinteisiä kyliä. Maio on täydellinen kohde, jos kaipaat hiljaisuutta ja paikallista tunnelmaa.
    9. Brava – Pienin asuttu saari, joka tunnetaan myös ”kukista kukkivana saarena”. Bravan vuoristomaisemat ja kukkaloisto hurmaavat luonnon ystäviä.
    10. Santa Luzia – Asumaton saari, joka on suosittu kohde päiväretkille ja kalastajille. Santa Luzia tarjoaa autioita rantoja ja karua kauneutta.


    KIINNOSTAAKO SAARIHYPPELY KAP VERDELLÄ? LUE TÄMÄ:


    3. TEKEMISTÄ JA NÄHTÄVÄÄ KAP VERDELLÄ

    Kap Verdellä riittää tekemistä ja nähtävää yllin kyllin, mutta kaikki ei tapahdu samalla saarella. Tämä on toinen syy, miksi omatoimimatka Kap Verdelle on enemmän kuin suositeltava tapa tutustua saarivaltioon. On aivan ihanaa maata rannalla ja hotellilla auringossa lämmitellen viikko, mutta uskallan väittää, että tällainen ei anna minkäänlaista kuvaa todellisesta Kap Verdestä eikä liiemmin silloin tarjoa niitä lomaelämyksiä, mitä moni kuitenkin kaipaisi (niin, miksiköhän?).


    Tässä koottuna Kookospalmun Alla – Matkailusivuston tarjoamat parhaat aktiviteetti- ja retkisuositukset jokaiselle saarelle:


    SAL

    SANTIAGO

    SAO VICENTE

    SANTO ANTAO

    SAO NICOLAU

    BOA VISTA

    FOGO

    MAIO

    Vinkit Kap Verdelle


    4. MAJOITUS KAP VERDELLÄ

    Majoitusta Kap Verdellä on monenlaista aina pienistä bed & breakfasteista isoihin hotelliresorteihin ja yksityisiin lomahuoneistoihin. Suurin osa kaikesta yritystoiminnasta on ulkomaalaisten omistuksessa varsinkin Salin saarella, mutta mikäli haluat tukea paikallisuutta ja tehdä mahdollisimman kestäviä valintoja matkallasi, suosittelen pienyrityksien suosimista. Pienet bed & breakfastit ja huoneistohotellit eivät ole ketjuyrityksiä ja niiden tulot jäävät saarille. Osa näistä on täysin tai yleensä ainakin puoliksi paikallisomisteisia ja näin ollen myös mukavampi valinta. Lisäksi tällä tavoin pääset jo heti kättelyssä lähemmäksi paikallista elämänmenoa!


    TUTUSTU TÄSTÄ KAP VERDEN MAJOITUSTARJONTAAN!

    Vinkit Kap Verdelle


    5. SÄÄ JA ILMASTO

    Huomioi sää matkustaessasi. Kap Verdellä on aurinkoista ja lämmintä ympäri vuoden ja on täysi myytti, että saarilla tuulisi koko ajan. Talvikautena illat ovat viileämpiä ja myös päivisin tuulta on hieman enemmän välillä, joten pientä pitkähihaista kannattaa iltoja varten varata mukaan. Aurinkosuoja 50+ on ehdoton, jollet halua liittyä monien katkaraputuristien iloiseen joukkoon. Kesällä saarilla on kuuma ja elokuusta syyskuuhun ilmenee myös jonkin verran kovia sateita. Tämäkin voi olla hauskaa aikaa matkustaa, sillä paikalliset rakastavat sadetta!

    Vinkit Kap Verdelle


    6. RAHA JA VALUUTANVAIHTO

    Tämä on helppoa muistaa, sillä Kap Verdellä on käytössä niin sanottu suljettu valuutta nimeltä escudo. Escudoja ei siis voi vaihtaa missään etukäteen eikä niitä lain mukaan myöskään saisi viedä pois saarilta (en tosin koskaan ole kuullut kenenkään lompakkoja tutkittavan tämän tiimoilta, heh). Escudoja saat käyttöösi nostamalla rahaa normaalisti automaateilta paikan päällä. Santa Marian alueella Salin saarella käy myös eurot, koska saarella on paljon turismia. 1 euro vastaa 100 escudoa. Monessa paikassa voi maksaa myös kortilla, mutta tästä veloitetaan kansainvälisen kortin lisä. Suosittelen varovaisuutta kortilla maksaessa, sillä olen kuullut joskus nollia lisättävän laskulle erityisesti yöaikaan. Tarkista siis summa korttikoneesta ennen maksua baareissa. Tämä on kuitenkin melko harvinaista ja kohdistuu lähinnä niihin kaikkein humalaisimpiin turisteihin.


    7. KOKEILE PAIKALLISIA HERKKUJA

    Ravintolat ja kahvilat ovat Kap Verdellä suurin osa hyvätasoisia. Suosittelen tutustumaan rohkeasti eri ravintoloihin ja myös niihin pieniin ja paikallisiin. Näistä paikallisista saa yleensä erittäin hyvään hintaan lounasta, eikä illallinenkaan päätä huimaa hinnallaan. Lounaan keskimääräinen hinta Kap Verdellä on 4-6 euroa paikasta riippuen, täyttävä lounasmenu jälkiruoalla ja juomalla on noin 8-13 euroa. Paikalliset herkkuruoat ovat Catchupa ja Feijoada, jotka ovat eräänlaisia papumuhennoksia riisillä, kasviksilla ja lihalla höystettynä. Molemmat ovat hyviä!

    Kokeile myös paikallista kirkasta ja väkevää grogia tai hunajaisen maukasta pontchea palan painikkeeksi, näitä voi ostaa myös tuliaisiksi!

    Vinkit Kap Verdelle


    8. SHOPPAILU JA MARKKINAT

    Älä matkusta Kap Verdelle ketjuvaateliikkeiden perässä, sillä niitä täällä ei ole. Kap Verde ei ole mikään shoppailun paratiisi, sillä jokaisella saarella vaatekaupat ovat vain pieniä ylihintaisia putiikkeja tai krääsää täynnä olevia kiinakauppoja. Vaatteita näistä toki hankitaan saarilla asuessa ja vieraillessa, mutta kovin ihmeellisiä löytöjä tuskin tulet tekemään.

    Paikalliset markkinat ovat hyvä vaihtoehto. Isommissa kaupungeissa on torimyyjiä aina paikalla ja joka viikko myös tiettyinä ajankohtina järjestetään isompia katumarkkinoita. Näistä voi löytää kaikkea kodin tavarasta perus merkkivaatteisiin, kunhan vain jaksaa penkoa. Usein myös myyjät osaavat suositella vaatteita, kun vain vähän avaat mitä etsit. HUOM! Älä sekoita paikallismarkkinoita Afrikan mantereelta tulevien (esim. Senegal) perustamiin kauppapaikkoihin. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa ja myös helppo tunnistaa ja erottaa toisistaan. Mantereelta tulleilla on puoteja ja kojuja kauppapaikoissa siellä täällä ja ne ovat täynnä afrikkalaisia käsitöitä, koreja, käsikoruja, puupatsaita ja värikkäitä kankaita ja huiveja. Paikallismarkkinat ovat kuin meidän kirpputoreja ja kauppatoreja myyntipöytineen. Paikalliset eivät koskaan houkuttele putiikkeihinsa, tämä on mantereelta tulevien tapa. Ei tarvitse silti pelätä ja kojuja voi hyvillä mielin käydä katsomassa, ostopakkoa ei ole ja myös kohteliaasti voi aina kieltäytyä.

    Vinkit Kap Verdelle


    9. TERVEYDENHUOLTO

    Terveydenhuolto on Kap Verdellä ihan ok tasoa. Lääkäriasemat ja tilat ei ole aivan meidän suomalaisten sairaaloiden tasoa, mutta hoitajat ovat aina mukavia ja lääkärit kouluttautuneita joko Euroopassa tai Amerikassa. Helpot vaivat, kuten flunssa, vatsavaivat, ripuli, nestehukka, poskiontelontulehdus yms. hoituu helposti. Mikäli mahdollista, suosittelen silti tätä suuremmat ongelmat jättämään hoidettavaksi omassa kotimaassa jos vain mahdollista.


    10. TAPAHTUMAT JA FESTIVAALIT

    Kap Verdellä on vuosittain erilaisia tapahtumia pienistä paikalliskonserteista rantabaarien cocktailbileisiin ja klubien hulppeampiin white partyihin. Erityisesti isommilla saarilla tapahtuu vähän väliä jotain, joten kannattaa ottaa oman saarikohteen tapahtumista selvää paikan päälle saapuessa. Joka vuosi alkuvuodesta järjestetään vuosittaiset karnevaalit ja loppukesästä alkaa festivaalit. Jokainen saari järjestää omat festivaalinsa ja karnevaalinsa, joten voi hyppiä vaikka jokaisen vuoron perään!

    Vinkit Kap Verdelle



    Nyt, kun olet saanut vinkit talteen ja matkajalka kovasti jo vipattaa, niin ei muuta kuin lentoihin tutustumaan ja menoksi. Katso tästä tämänhetkiset parhaat lentotarjoukset Kap Verdelle!

    Vinkit Kap Verdelle

    OLETKO SINÄ KÄYNYT KAP VERDELLÄ? ONKO MIELESSÄ JOKIN ERITYINEN KYSYMYS? JAA OMAT KOKEMUKSESI JA KYSYMYKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
    *Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu!

×