• Latvia,  Riika,  Yhteistyö

    Riika – Lempikahvilat ja vegaaniherkut jokaiseen makuun


    *Kaupallinen yhteistyö: Ikaalisten Matkatoimisto

    Riika on kaunis ja monipuolinen kaupunki, jossa riittää tekemistä ja nähtävää. Erityisesti kesällä kaupunki on parhaimmillaan ja auringon lämmittäessä on ihana vaellella pitkin vanhankaupungin pieniä katuja ympärillä komeilevaa upeaa arkkitehtuuria ihastellen. Riika toimii hyvänä kaupunkikohteena myös kesän ulkopuolella ja viikonloppumatkat vuodenajasta riippumatta ovat yhtä lailla suosittuja edelleen.

    Meidän Riian matkamme oli kokonaisuudessaan neljä päivää kestänyt risteily- ja hotellimatka Ikaalisten Matkatoimiston kautta. Näin nykytilanteen epäselvyyden keskellä matkatoimiston tarjoama turva peruutusmahdollisuuksineen oli erittäin tervetullut vaihtoehto ja omatoimimatkailijana oli silti helppo koota oma reissu kasaan valmiiden laivamatkojen sekä mieleisen hotellin ympärille.


    Herkullisen ruoan ja vegaaniherkkujen Riika

    Riika on helppoutensa ja upeutensa lisäksi myös erinomainen paikka hyvään ruokakulttuuriin ja kahviloihin tutustumiseen. Hinnat ovat edullisia ja valikoimaa riittää, erityisruokavalioita unohtamatta. Emme suinkaan parissa päivässä ehtineet käydä kaikkia Riian kahviloita ja ravintoloita läpi enkä itse ole tämän parin päivän loman jälkeen myöskään kaupungin kahvilatarjonnan asiantuntija, mutta halusin jakaa omat lempipaikkamme matkan ajalta joka tapauksessa.

    Riian kahvilat ja ravintolat ovat vanhankaupungin alueella enimmäkseen lihapainotteisia, mutta joillakin ruokalistoilla voi tarkkasilmäinen huomata silti käypiä vegetaristivaihtoehtoja. Useat näistä eivät sellaisenaan aina välttämättä käy täysin vegaaneille, mutta viimeistään kysymällä vegaaniruoka onnistui aina ja yhtään mausta tinkimättä.

    Parhaimmat vegaanikahvilat ja vegaaneillekin sopivat kahvilat ja ruokapaikat löytyivät poikkeuksetta keskustan alueen puolelta. Tässä nyt omat suosikkini parhaisiin vegaanikahviloihin ja ravintoloihin, joissa syö niin lihan ystävät kuin vegaanitkin Riiassa!


    BIG BAD BAGELS

    Tämä ihana pieni bagelkahvila sijaitsee keskustassa, vain lyhyen kävelymatkan päässä vanhastakaupungista, osoitteessa Baznīcas iela 8. Bageleita löytyy jokaiseen makuun lihaisista aina täysin vegaanisiin bageleihin. Mika nappasi itselleen jonkin sortin pekonimättöbagelin ja paikallisen olusen, itse taas nautin vegaanicappuccinon ja vegaanisen hummusbagelin. Jälkikäteen mietittynä olisi ehkä virkistävä kivennäisvesi ollut siinä kuumuudessa parempi kuin kuuma kahvijuoma, mutta jotenkin ei tilanteessa tätä tullut ajateltua. Joka tapauksessa, bagel- ja juomavaihtoehtoja siis piisaa, joten ei varmasti tarvitse nälkäisenä paikalta poistua!

    https://www.bigbadbagels.lv/


    MIIT COFFEE

    Jos ihastuin Big Bad Bagelsiin, niin tähän rakastuin. MiiT Coffee on täysin vegaaninen kahvila, josta saa monenlaista herkullista vegaaniruokaa ja välipalaa. Itse kokeilin vegaaniwrapia ja tälle täyttävälle annokselle voin antaa erittäin vahvan suosituksen, jos nälkä on kova. Mika vannoutuneena lihan ystävänä tykkää myös vegeruoasta ja onkin nykykansan kielellä sellainen sekasyöjä tai “sekaani”. Heh. Hän maistoi vegaanimakkaraa ja muusia ja peukku tuli myös tälle annokselle, makkara oli kuulemma kuin makkaraa. MiiT Coffee sijaitsee aivan bagelpaikan lähellä, osoitteessa Lāčplēša iela 10. Palvelu oli ystävällistä ja henkilökunta todella rentoa ja hauskaa. Takapihan terassi oli viihtyisä ja avara, varmistaen paremmin kuin hyvin turvavälit koronan aikana.

    http://www.miit.lv/


    B Bārs Restorāns

    B Bārs Restorāns oli viime hetken lounaspaikka meille ennen paluulaivaan menoa. Kesken kävelymatkan yllätti nälkä, joten päätimme pysähtyä tämän mukavalta ja rauhalliselta vaikuttaneen ravintolan terassille lounaalle. Varsinainen vegaaniravintola tämä ei ole, mutta listalta löytyi kyllä pari hyvää vaihtoehtoa minullekin. Päädyin avocadoburgeriin, jonka tuunasin tarjoilijan kanssa vegaaniseksi versioksi. Burgeri oli hyvä, kevyt ja terveellinen ja yllätti maullaan positiivisesti. Joskus satunnainen ravintolalöytökin voi todellakin toimia! B Bārs Restorāns löytyy vanhastakaupungista, osoitteesta Doma laukums 2.

    http://bbars.lv/


    Parunasim kafe’teeka

    Parunasim kafe’teeka kutsuu itseään Riian romanttisimmaksi kahvilaksi, eikä suotta. Tämä oli todellinen löytö, sellainen true hidden gem vanhassakaupungissa. Ystävällinen palvelu, kaunis pihapiiri, kiintoisa sisustus ja ihastuttavia yksityiskohtia. Tämä miljöö suorastaan huusi nauttimaan lasillisen herkullista valkoviiniä, sillä kahvikiintiö oli jo täynnä tältä päivältä ja syötykin oli. Kahvilassa on tarjolla todella upeita kotitekoisia kakkuja ja leivonnaisia, joten ei varmasti mene valinta vikaan, jos tänne kakulle päätyy. Herkkujen vegaanisuudesta en valitettavasti tiedä, enkä sitä tajunnut tällä kertaa kysyäkään, mutta saamani viini oli ainakin hyvää ja sopiva valinta. Suuntaa tänne osoitteeseen Mazā Pils iela 4.

    https://www.facebook.com/parunasim/



    Ja vielä..

    Ms&Mr Beer

    Jos rockmeininki kiinnostaa ja illalla haluaa suunnata oluelle/lasilliselle kahvittelun sijaan tai ruoan jälkeen, niin Parunasimin lähellä sijaitsee saman omistajan toinen baarikahvila Ms&Mr Beer. Täällä pääsee maistelemaan paikallisia oluita, nauttimaan rockmusiikista, juttelemaan hauskoille tarjoilijoille ja tutustumaan vähintäänkin mielenkiintoiseen rock/industrial -tyyliseen sisustukseen erikoisine yksityiskohtineen. Saimme tarjoilijoilta kivoja paikallisvinkkejä ja he myös kertoivat, että koronan aikana kaikki ravintolat menevät poikkeuksetta kiinni Riiassa jo puoliltaöin. Tämä oli ihan mielenkiintoista tietää, vaikka suunnitelmissa ei ollutkaan tämän kummemmin yön silmään lähteä juhlimaan. 🙂

    Tämä Riian uusi rockbaari löytyy aivan Kolmen Veljesten talojen vierestä, osoitteesta Mazā Miesnieku iela 1.

    https://www.facebook.com/MsMr-Beer-377002736186602/



    Muuta..

    Muita käymisen arvoisia vegaaneille sopivia ravintoloita Riiassa ovat muun muassa Green Pumpkin sekä Street Brgrs, mutta näihin emme tällä kertaa ehtineet ja nämä jäivät vielä odottamaan ensi kertaan. Riika on täynnä hyviä ravintoloita ja kahviloita, joista varmasti jokainen omansa löytää. Tässä tuli omat lempparit meidän tämänkertaiselta matkaltamme, mutta otan mielelläni vinkkejä vastaan muistakin vegaanipaikoista tulevaisuuden mahdollisia uusia reissuja ajatellen. Jos siis hyviä vegekahviloita Riiassa (miksei muuallakin maailmassa!) tulee mieleen, niin kerro tärppisi kommenttikenttään!


    Oletko käynyt mainituissa kahviloissa? Mitä pidit? 🙂

    Lue myös:


    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Travel Lifestyle,  Uncategorized

    Parhaat matkamuistot

    Ulkona sataa räntää ja taivas on harmaa, vaikka juuri eilen ilma oli lämmin ja aurinko paistoi kirkkaana. Samanlaista on ollut oikeastaan koko kevät jo ja tuskin muuttuukaan vielä toviin mihinkään. Silti kesää jo kovasti odotellaan ja jokaisesta auringonsäteestä täytyy nauttia raikkaiden aamulenkkien ja parvekehetkien muodossa aina kun vain mahdollista. Suomen kevät, se on aina ollut mielenkiintoista aikaa.

    Samanlaisia ajatuksia on herättänyt nykytilanne muutenkin. Kaikkein paras tapa on ainakin meidän kohdalla ollut viettää päivä kerrallaan ja nauttia päivän pienistä iloista yksi kerrallaan, kuten ne aamun auringonsäteet ja rauhalliset lenkit kirpakassa aamuilmassa, tai se hetki, kun huomaat huonekasvisi kasvaneen hieman etkä olekaan sitä onnistunut vielä tappamaan.

    Olen onnistunut hoitamaan jo lähes kaikki rästissä olevat koulutyöni ja valmistuminen tulee tapahtumaan ajallaan, vaikkakin vielä muutoin epävarmojen aikojen keskelle. Kotia on tullut siivottua hieman aiempaa tiheämmin ja tietynlaisten päivärutiinien muodostamisen tärkeyttä on tullut korostettua nyt entisestään, jotta aktiivisuus säilyisi ja mieli pysyisi virkeänä.

    Nyt, kun jouduimme tältä keväältä myös sen omalta osaltamme ensimmäisen matkaperuutuksen suorittamaan, niin ajattelin, että olisi hyvä muistella vanhoja reissuja pienen blogilistauksen muodossa ja keskittyä olemaan niistä kiitollinen, samalla niitä uusia odotellen.

    NUORUUDEN PAKETTIMATKOJA KREIKKAAN

    Lapsuuteni matkoista en ihan kaikkea muista, mutta jotakin kyllä. Silloin kävimme muutamaan otteeseen pakettimatkalla ainakin Kreikassa ja Kreikkahan on upea paikka matkamuodosta huolimatta. Lapsena en tiennyt, että matkailu etelässä voisi olla muutakin, kuin hotellin, rantakadun ja uimarannan välimaastossa pyörimistä, sillä ne olivat äitini lempiasioita reissussa siihen aikaan. Sieltä varmasti kumpuaa omakin intoni aurinkoa ja merta kohtaan, vaikka nykyään haluankin reissuiltani paljon enemmän kuin pelkkää hotellialuetta.

    Muistan silti lämmöllä, kuinka nautiskelin varpaiden tunkemisesta kuumaan rantahiekkaan ja kuinka merivesi olikaan niin suolaista ja kirvelevää silmissä ensimmäistä kertaa. Muistan, kun olimme ostamassa minulle uimapatjaa jostakin rantapuodista ja paikallinen miesmyyjä innostui hipelemään vaaleita kutrejani ja tämä oli mielestäni kovin hämmentävää, olinhan vasta lapsi.

    Toisella Kreikan lomallamme vietimme minun syntymäpäiviäni ja äitini oli järjestänyt hotellin kanssa minulle herkullisen hedelmäkorin, kukkia ja syntymäpäiväkortin sekä tietysti ihanan synttärikakun huoneeseemme yllätykseksi. En ole myöskään koskaan polttanut itseäni matkoilla missään niin pahasti kuin Kreikassa ja vieläpä näillä molemmilla Kreikan matkoillamme tämän onnistuin yhtä pahasti tekemään. Tästä toisesta Kreikan reissusta voi lukea kirjoituksen täältä.


    ALA-ASTEEN LUOKKARETKI JA LAPSUUDEN ENSIMMÄINEN CITYBREAK SAKSAAN

    Minulla kävi lapsena aikamoinen mäihä, kun äitini oli innokas saksankielen ystävä ja Saksan matkailija. Hän on ollut Saksassa töissä ja hänellä oli maassa joitakin ystäviäkin tietysti. Hän myös pisti minut saksankieliseen päiväkotiin täällä kotikaupungissamme, Tampereella. Tämän jälkeen Suomeen perustettiin ensimmäinen saksankielinen opetusluokka ja minä luonnollisesti myös tänne siirryin ala-asteelle. Tämä luokkamme oli omaa laatuaan ja ainoa laatuaan myös, joten meistä tehtiin lehtijuttuja aina silloin tällöin ja pakko myöntää, että vasta näin aikuisiällä osaan tätä arvostaa.

    Ala-asteen viimeisellä luokalla, eli kutosluokalla, lähdimme sen aikaisten vitosluokkalaisten kanssa yhteiselle Saksan luokkaretkelle Esseniin. Luokkaretken aihe oli kielenopiskelun lisäksi osallistuminen paikallisille teatterifestivaaleille, jossa esiinnyimme Lumikki -esityksemme kanssa kaksi kertaa. Esiintyminen estradeilla saksankielellä oli vähintäänkin jännittävä kokemus, mutta yhtälailla nautin metsän keskellä sijaitsevan majatalomme herkullisista hillovoileipäaamiaisista ja kaupungin kiertelystä porukalla. Tämä oli reissu, jota en aina näin aikuisena edes muista enää muistella, sillä siitä on niin kauan aikaa. Tämä reissu oli kuitenkin sitäkin tärkeämpi ja ainutlaatuinen matkakokemus ja luokkaretkielämyksen lisäksi matkalla juhlittiin yhdessä myös syntymäpäiviäni.

    Luokkaretki tapahtui samaan aikaan kuin 9/11 terrori-isku ja jos en väärin muista, niin taisimme istua lentokoneessa matkalla Saksaan juuri tuon iskun tapahtumahetkellä.


    Luokkaretken lisäksi kävimme äitini kanssa myös Frankfurtissa sekä Wiesbadenissa hänen ystäviään tervehtimässä, mutta valitettavasti en kauheasti tältä matkalta mitään muista, sillä tällöin olin vielä nuorempi kuin luokkaretkemme aikaan. Muistan syöneeni ravintolassa jättimäistä lihapullaa ja leikkineeni äitin kaverin lapsen pikkulegoilla Backstreet Boysia kuunnellen, muistan käyneeni Disney -kaupassa ostamassa ison dalmatialaispehmokoiran, joka edelleen makoilee sängyssämme. Toivottavasti pääsen pian Saksaan kokemaan maan komeuksia uudelleen!


    BILEREISSUISTA KULTTUURIMATKAILUUN, TALLINNA HOUKUTTELEE EDELLEEN

    Virossa olen käynyt useampaankin kertaan ja kuten varmasti aika monella muullakin, nämä reissut alkoivat aikoinaan perinteisellä nuoruuden viinanhakureissulla. Milloin kenenkäkin ystävän kanssa lähdimme joko päivän tai viikonlopun kestävälle minilomalle, joka sisälsi aina suhteellisen paljon nesteiden kulutusta. Milloin palasin takaisin Suomeen uuden lävistyksen kera ja milloin meillä oli kolme isoa matkalaukkua pelkkää alkoholijuomaa täynnä.

    Myöhemmin nämäkin matkat muuttuivat enemmänkin kulttuurireissuiksi ja matkalaukut olivat vain tarpeellisia matkatavaroita täynnä. Aika kului hyvän ruoan ja kauniiden nähtävyyksien parissa, eikä enää niinkään alkoholia lipittäen. Lävistyksistäkin on enää vain yksi paikallaan, nenäkoru, joka otettiin Jyväskylässä asuessani koulupäivän ruokatunnilla, eikä suinkaan edes Virossa.

    Lisää Viron matkailusta Tallinnaan sekä Tarttoon voi lukea täältä.


    ESPANJAN LÄHTEMÄTÖN VAIKUTUS JA RAKKAUS MAAHAN

    Kun nuorempana telkkarista katselin Serranon perheen tuotantokausia ja ihastelin tuota eläväistä ja auringontäyteistä elämäntyyliä, tiesin, että Espanjaan minun on päästävä. Ja sinnehän minä olen päässyt.

    Reissuja on tehty Teneriffalle, Mallorcalle, Zaragozaan, Barcelonaan, Madridiin, Alicanteen sekä Valenciaan, jossa myös asustelimme puoli vuotta vuonna 2018 matkailualan opintoihini liittyvän työharjoittelujakson puitteissa. Tämä vuosi ja tuo kokemus jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen ja kun mahdollisuus koittaa, niin pysyvämpi muutto Valenciaan tulee vielä olemaan edessä.

    Espanjassa on vielä paljon upeaa seutua, jota en ole päässyt näkemään ja toivottavasti pian pääsen. Kaikilla meillä varmasti on joku paikka, johon aina tahtoo palata. Minulle se on Espanja ja erityisesti vanha kotikaupunkini Valencia.

    Viime vuonna sain myös huomata, kuinka paljon Kanariansaarilla voikaan olla tarjottavanaan, kun sain tilaisuuden lähteä vapaaehtoistyöhön valaiden ja delfiinien pariin Teneriffalle. Tämä kokemus yhdistettynä saaren upeaan luontoon ja omatoimimatkan antamiin mahdollisuuksiin toi Teneriffasta ihan uuden puolen esille.

    Lisää Espanjan matkoista, Valencian työharjoittelutunnelmista sekä Teneriffan vapaaehtoistyöstä voi lukea täältä.

    Palma de Mallorca
    Madrid
    Teneriffa
    Valencia


    SAN FRANCISCO TARJOSI PARHAIMMAT PUITTEET ENSIMMÄISELLE KAUKOMATKALLE

    Matkailijana olen vielä kohtalaisen tuore, sillä esimerkiksi kaukomatkoja minulla on takana vasta yksi. San Francisco valikoitui tähän tarkoitukseen oivalliseksi kohteeksi ja hetkeäkään ei ole kulunut, etten olisi ikävöinyt tuohon upeaan kaupunkiin takaisin. I left my heart in San Francisco – pitää todellakin paikkansa.

    Kaupungin huikeat nähtävyydet ja mielenkiintoiset asuinalueet, ystävälliset ihmiset ja kiinnostava historia jäivät unohtumattomana mieleen. Matkan kruunasi myös pohjoisen Kalifornian kaunis luonto ja Montereyssä vietetyt matkamme muutamat viimeiset päivät. Monterey Bayssä kävimme elämäni ensimmäisellä valaidenkatseluretkellä ja veneen vierellä uiskenteleva suuri ryhävalas on todella vaikuttava elämys.

    San Franciscossa saimme kokea myös ensimmäistä kertaa kodinvaihtomatkailun tuomia mahdollisuuksia ja kokemus oli niin positiivinen, että koukkuun jäimme. Sittemmin kodinvaihtoa on tullut harrastettua pääasiallisena matkailu- ja majoitusmuotona aina, kun johonkin olemme ajatelleet lähteä enkä voi muuta kuin suositella.

    Lue lisää San Franciscon ja Pohjois-Kalifornian matkastamme täältä.


    PUNAISET PUHELINKOPIT JA KAKSIKERROSBUSSIT HURMASIVAT LONTOOSSA

    Tänä vuonna ehdin yhden ulkomaan reissun tehdä helmikuussa ja matkakohteena oli tyylikäs Lontoo. Lontoo oli kaunis, monipuolinen, kiinnostava ja täynnä monenlaista kulttuuritarjontaa. Kävin tämän soolomatkani aikana Harry Potter -kävelykierroksella läpi Lontoon keskustan, kiertelin kauppahalleja ja marketteja, ajelin kaksikerrosbussin yläkerran etunokassa yhtä innoissani kuin viereisen penkin pikkulapsi ja tunnelmoin nähtävyyksiä.

    Soolomatka Lontooseen yhdistyi kaverimatkaan Portsmouthin rannikkokaupunkiin, jossa oli täydellistä satamakaupungin tunnelmaa ja ihania rakennuksia. Maaseutupubit tuli tutuksi pienten päiväajeluiden aikana ja Englanti yllätti minut positiivisemmin kuin osasin odottaakaan.

    Englannin seikkailuista voi lukea lisää täältä.

    Lontoo
    Portsmouth


    LAATU VOITTAA MÄÄRÄN, MATKAUNELMAT VASTA EDESSÄ

    Näiden matkojen lisäksi takataskussa löytyy reissu Latviaan isäni kanssa sekä useampia Ruotsin risteilyitä, mutta näiltä reissuilta ei valitettavasti löydy hirveästi sanottavaa eikä liiemmin kuvamateriaaliakaan, joten tämä pieni sivumaininta niistä riittäköön, heh.

    Tämän listan ja näiden matkamuistojen parissa on ollut ihana fiilistellä ja kasvattaa tulevia matkahaaveita. Näiden voimin kyllä jaksaa odottaa tulevaa ja matkakokemuksien määrällä ei ole niinkään väliä, vaan niiden herättämillä tunteilla ja itselle tärkeillä muistoilla. Ei se oli se määrä, vaan se laatu. Eikö niin?

    Toukokuussa oli tarkoitus lähteä Ranskan etelärannikolle juhlistamaan äitini 60 -vuotissyntymäpäivää ja nauttimaan rivieran kauniista maisemista. Tämä matka peruuntui tältä erää, mutta Ranskaan tulen vielä suuntaamaan tulevaisuudessa ja eiköhän me äitini syntymäpäivien kunniaksi jotakin mukavaa muutakin keksitä. Suurimmat matkaunelmat ja niiden toteuttaminen on vasta edessä ja hyvää jaksaa kyllä odottaa. 🙂


    Olisi ihana saada teidän kuulumisia ja kivoja matkamuistoja luettavaksi kommenttikenttään!

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla