• Espanja,  Peñíscola,  Valencia

    Päivä Peñiscolassa – Game of Thronesin kuvausmaisemissa


    Olemme viime viikkoina tehneet muutamiakin erilaisia mukavia päiväretkiä Valencian maakunnassa sijaitseviin pikkukaupunkeihin ja kyliin. Viime kirjoituksessani kerroin retkestämme suloiseen ja kauniiseen Saguntoon, ja tällä kertaa hypähdetäänkin suositun tv-sarjan Game of Thronesin upeisiin kuvausmaisemiin, nimittäin Valencian maakunnassa sijaitsevaan valkoiseen kylään nimeltä Peñíscola.


    Valkoinen kylä ja elokuvista tuttu niemenkärki

    Peñíscola on pieni nouseva niemi rannikolla, ja sitä kutsutaan myös Valencian Gibraltariksi. Niemenkärki on kivikkoinen kallio, jonka päällä lepää aikavälillä vuosina 1294-1307 rakennettu temppeliritarien linnoitus. Vuonna 1405 Paavi Benedict XIII (Pedro de Luna) loi linnoituksesta kotinsa, jonka mukaan linnaa kutsutaan Castell del Papa Lunaksi.

    Niemenkärki on erittäin suosittu historian ystävien sekä myös kulttuurin ystävien keskuudessa, sillä onhan se toiminut useammankin kuin vain yhden elokuvan taustamaisemana. Tunnetuin näistä kuitenkin on varmasti Game of Thrones -televisiosarja, jossa Peñíscola toimii lokaationa Meereen -nimiselle kylälle, jossa Daenerys Targaryen käy vapauttamassa orjia.


    Peñíscola on todella upea kohde nousevien kapeiden kujien ja valkoisten kuvankauniiden talojen, sekä turkoosin merimaiseman kanssa. Vaikka alueella on turistiarvoa ja alueelta löytyykin keskivertainen määrä turistiravintoloita, niin sen ei kannata antaa häiritä matkakokemusta.

    Huipulla sijaitseva linnoitus on upea, ja siellä pääsee tutkimaan mukavan vapaasti tiloja ja kiipeilemään eri puolille linnan torneja. Huipulta onkin todella huikeat maisemat, eikä edes korkeanpaikankammo päässyt hiipimään iholle. 



    Helposti saavutettavissa omatoimisesti

    Linnoitus ja kylä niemenkärjessä ovat vain pienellä maakaistaleella kiinni mantereessa ja alapuolelta löytyykin jo pitkät pätkät uimarantaa ja ravintoloiden täyttämää rantakatua. Tästä pääsee kätevästi kulkemaan omatoimimatkailijana bussilla läheiseen Benicarlo -nimiseen pieneen kaupunkiin, josta voi esimerkiksi junalla edetä haluamaansa suuntaan.

    Ainakin kesä-aikaan Peñíscolaan pääsee myös suorilla bussilinjoilla Valenciasta, mutta kohteeseen suosittelen matkaamaan mieluummin sesongin ulkopuolella sen oman kokemuksen parantamiseksi. Onhan kyseessä kuitenkin kohtuullisen suosittu turistikohde. 

    Benicarlon kaupunki ei itsessään kaupunkina tarjoa oikeastaan mitään erikoista, joten muutamia hienoja seinägraffiteja lukuunottamatta en paikasta edes valokuvia napannut. Kaupungin juna-asema sijaitsee suuren kemikaalitehtaan vieressä keskustan ulkopuolella (n. 20min kävely keskustaan) ja myös hajut ovat sen mukaiset. Suosittelen siis pitämään kyseisen kohteen vain läpikulkuasemana junalla omatoimisesti kuljettaessa.

    Valenciasta ja lähikaupungeista paikkaan pääsee kätevästi alle parissa tunnissa junalla sekä myös lähijunilla pienemmiltä juna-asemilta, joten tästäkin syystä Peñíscola on helppo sisällyttää matkaohjelmaan. Benicarlosta pääsee juna-aseman kyljestä (sesonkina) sekä vuoden ympäri keskustasta bussilla Peñíscolaan ja takaisin. 


    Aurinkoista viikkoa kaikille, winter is coming (or is it?)!

    <3: Tiina Johanna

    Instagram: @tiinajohannaaa

×