-
Pariisin Katakombit – Historiaa ja salaisuuksia kaupungin alla
*Artikkeli sisältää affiliatelinkkejäPariisin katakombit tarjoavat mielenkiintoisen annoksen historiaa ja salaisuuksia kaupungin alla. Jos Pariisi tuo mieleesi ensimmäisenä Eiffelin tornin, croissantit ja ilta-auringossa hehkuvat Seinen rannat, et ole yksin. Mutta tiesitkö, että kaupungin alla kulkee toinen, synkempi ja hiljaisempi maailma, jossa aika tuntuu pysähtyvän ja historia hiipii iholle? Tervetuloa Pariisin katakombeihin, yhteen kaupungin kiehtovimmista (ja hieman karmivimmista) vierailukohteista.
Pariisin katakombit syntyivät, kun hautausmaat tulivat täyteenPariisin katakombit olivat aluksi jotain aivan muuta. Katakombien tarina alkaa todellisuudessa jo paljon ennen kuin ensimmäistäkään luuta siirrettiin. Rooman valtakunnan aikaan pariisilaiset louhivat kaupungin alla kalkkikiveä rakennusmateriaaliksi. Näistä käytöstä poistetuista louhoksista muodostui satojen kilometrien pituinen suuri maanalainen verkosto, joka myöhemmin osoittautui hyödylliseksi aivan toisenlaiseen tarkoitukseen.
Pariisi kärsi 1700-luvun lopulla suuresta ongelmasta, kun kuolleita ei enää mahtunut hautausmaille. Miljoonia ruumiita oli haudattu samoihin paikkoihin vuosisatojen ajan, usein päällekkäin ja uudelleen käytettyihin hautoihin. Suurin ja vanhin hautausmaa, Les Innocents, oli niin täynnä, että viereisten talojen perustukset alkoivat sortua ja ilmassa leijui sairauksia levittävä löyhkä.
Hautausmaiden nopeaan täyttymiseen vaikutti moni asia. Nopea väestönkasvu, toistuvat epidemiat, kuten rutto ja isorokko, sekä sodat kasvattivat kuolleiden määrää valtavasti. Vähitellen haju, pilaantunut vesi ja sortuvat kellarit loivat terveyskriisin keskellä kaupunkia. Vuonna 1786 alkoi valtava ja harras operaatio, kun miljoonien vainajien jäännökset alettiin siirtää kaupungin alla sijaitseviin hylättyihin louhoksiin. Siirrot tehtiin öisin, papiston johdolla, ja vuosien varrella syntyi hiljainen kuoleman valtakunta maan alle.
Pariisin katakombit – Vierailu hiljaisuuden kaupungissaPariisin katakombit on aina ollut mielenkiintoinen kohde itselleni sen synkän historian vuoksi, joten odotin tätä vierailua kovasti. Pariisi pitää sisällään monia tarinoita ja historiallisia tapahtumia, joten kannattaa ehdottomasti sukeltaa hieman pintaa syvemmälle kaupunkiin matkatessaan.
Yläpuolellamme komeili teksti: “Arrête ! C’est ici l’empire de la Mort.” – “Pysähdy! Tämä on kuoleman valtakunta.” Näillä sanoilla alkaa kävely Pariisin historian varjoisimpaan osaan.
Ensimmäinen askel alas katakombeihin on ihan kuin siirtyisi toiseen maailmaan. Portaikko laskeutuu yhä syvemmälle ja yhtäkkiä olet yli 20 metriä maanpinnan alapuolella. Täällä ei kuulu kaupungin vilinä, vain jalkojen alla rahiseva sora ja satunnainen tiputus kivikatosta. Mukaan saa halutessaan audio-oppaan, joka vie eteenpäin pimeissä maanalaisissa käytävissä hetki hetkeltä.
Kiviseinät paljastavat kaiverruksia, vuosilukuja ja pieniä muistomerkkejä. Hetken käytäviä saimmekin kävellä jännittyneenä, ennen kuin päädyimme lopulta aukealle, josta avautuivat luiset näkymät. Yläpuolellamme komeili teksti: “Arrête ! C’est ici l’empire de la Mort.” – “Pysähdy! Tämä on kuoleman valtakunta.” Näillä sanoilla alkaa kävely Pariisin historian varjoisimpaan osaan.
Luita ja pääkalloja oli kasapäin, riveittäin järjestettyinä. Ne eivät ole satunnaisesti kasattuja, vaan huolellisesti, lähes taiteellisesti sommiteltuja. Tämä esteettinen järjestely on pitkälti kaupungin louhosinsinööri Louis-Étienne Héricart de Thuryn käsialaa, joka halusi muuttaa karun luuvaraston kunnioittavaksi muistomerkiksi.
Tutuistuimme katakombeihin rauhassa audio-oppaan johdolla. Lisäksemme käytävillä kierteli muutamia muita turisteja, sekä yksi kouluryhmä. Ajatella, että täällä koululaiset pääsevät näin mielenkiintoisen historian äärelle kouluretkillään. Ryhmä piti vähän liikaa meteliä, joten päätimme suosiolla kiemurrella siitä kauemmaksi.
Katakombit avattiin alkujaan 1800-luvulla vierailijoille, ensin yksityisesti, sitten yhä laajemmin. Ne kiehtoivat kirjailijoita kuten Victor Hugo ja Charles Baudelaire, ja edelleen ne inspiroivat elokuvia, kirjoja ja urbaanilegendoja. Osa tunneleista on tänäkin päivänä salakäytössä, kun niin sanotut cataphilet, eli laittomat seikkailijat, tutkivat kiellettyjä alueita taskulamppujen valossa. Meitäkin olisi tunneleissa pieni laiton seikkailu kiinnostanut, mutta niin monia kauhuelokuvia paikasta katselleena se ei olisi ollut hyvä idea. Ties mitä olisi vastaan tullut ja meidän tuurilla se taskulamppu olisi hajonnut, ihan kuin kauhuelokuvissa.
Miksi käydä katakombeissa?Pariisin katakombit ei ole vain historiallinen kohde. Ne saavat ajattelemaan elämää, aikaa ja historiaa uudella tavalla. Se on myös täydellinen vastapaino Pariisin pintakiillolle ja maan päällä sijaitseville nähtävyyksille. Kun on ihaillut Notre-Damea, napostellut macaroneja ja tehnyt löytöjä Montmartren kujilta, katakombit tarjoavat jotain syvempää, kirjaimellisesti.
Vinkit katakombeja varten ja hyvä tietää:
- Osta sisäänpääsy etukäteen! Katakombit ovat suosittu nähtävyys ja kävijämäärää rajoitetaan.
- Ota mukaan pitkähihaista tai takki, sillä yli 20 metriä maan pinnan alapuolella on aina hieman viileää.
- Varaudu hyvillä jalkineilla, sillä tunneleissa riittää käveltävää.
- Paikka ei ole esteetön. Tunneleihin pääsee ainoastaan kapeita kierreportaita pitkin ja niitä riittää, joten keskiverto hyvä kunto on ehdoton.
- Ei klaustrofobisille. Tunnelit ovat syvällä maan alla ja ne ovat osittain matalia ja ahtaita. Tämä tuskin on se paikka, missä paniikkikohtauksen haluaa saada.
- Luihin ei saa koskea. Mikäli rikkoo näitä vanhoja luita, sakkomaksu tulee olemaan viisinumeroinen.
- Ota audio-opas tai opastettu kierros saadaksesi parhaan kokemuksen. Pelkkä luiden tuijottelu sellaisenaan ei välttämättä anna samaa kokemusta kuin taustatiedon ja historian kuuleminen.
TUTUSTU TÄSTÄ LISÄÄ OPASTETTUIHIN KIERROKSIIN JA HANKI LIPPUSI KATAKOMBEIHIN:
OLETKO SINÄ KÄYNYT PARIISIN KATAKOMBEISSA? JAA KOKEMUKSESI JA AJATUKSESI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
-
Île de la Cité ja Notre-Dame – Matka Pariisin sydämeen
*Artikkeli sisältää affiliatelinkkejäPariisi on tunnettu lukuisista ikonisista nähtävyyksistään, mutta yksi sen upeimmista ja tunnetuimmista paikoista on Île de la Cité ja sen keskiössä komeileva Notre-Dame de Paris. Tämä historiallinen katedraali ja sen ympäristö tarjoavat aikamatkan keskiajan loistoon, kauniiseen arkkitehtuuriin ja elävään historian tuntuun. Meille Notre-Dame oli ehdoton vierailukohde lyhyen matkamme aikana, sillä paikka on iso osa Pariisin historiaa.
MIKÄ ON NOTRE-DAME?Notre-Dame on yksi maailman tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista goottilaisista katedraaleista. Sen rakentaminen alkoi vuonna 1163, kun Pariisin piispa Maurice de Sully päätti luoda uuden suurkirkon kaupungin sydämeen. Peruskiven laski perimätiedon mukaan itse kuningas Ludvig VII. Katedraalin rakentaminen vei yli 180 vuotta ja valmistui vasta 1300-luvun puolivälissä.
Notre-Dame on omistettu Neitsyt Marialle (“Notre-Dame” tarkoittaa “Meidän Neitiämme”) ja on ollut vuosisatojen ajan keskeinen osa Ranskan uskonnollista, kulttuurista ja poliittista elämää. Katedraali on tunnettu erityisesti sen upeista ruusuikkunoistaan ja lasimaalauksistaan, massiivisista torneistaan ja vesikourupatsaistaan, eli gargoileistaan, sekä ulkonevista ja näyttävistä tukipilareistaan.
Miksi vierailla Notre-Damessa ja mistä se on tuttu?Notre-Dame ei ole vain uskonnollinen monumentti, vaan myös keskeinen osa länsimaista kulttuurihistoriaa. Katedraali nousi maailmanlaajuisesti tunnetuksi Victor Hugon romaanin Notre-Dame de Paris (1831) ansiosta. Hugon teos nosti katedraalin yleisön tietoisuuteen aikana, jolloin rakennus oli vaarassa rapistua ja kadota.
Vierailu katedraalissa on ilmaista, mutta on suositeltavaa varata sisäänpääsy etukäteen välttääkseen isommat jonotukset paikan päällä. Vierailun aikana pääsee ihailemaan kaunista katedraalia ja keskiajan taidetta sisältä ja kokemaan ainutlaatuista historian tunnelmaa.
Notre-Dame on aikanaan ollut myös näyttämönä suurille historiallisille tapahtumille, sillä vuonna 1431 Englannin kuningas Henrik VI kruunattiin siellä Ranskan kuninkaaksi. Myöhemmin myös vuonna 1804 Napoleon Bonaparte kruunasi itsensä keisariksi katedraalissa, osoittaen lähinnä hänen vallanhaluaan.
Notre-Damen historia, tulipalo ja nykyhetkiKatedraalin historia on täynnä monenlaisia käänteitä. Keskiajalla se oli kaupungin uskonnollinen ja sosiaalinen keskus. Ranskan vallankumouksen aikana se kärsi pahoin, kun kirkollisia symboleja tuhottiin ja katedraali toimi jopa varastona. 1800-luvulla Victor Hugon romaani käynnisti valtavan suojeluliikkeen, joka johti laajaan restaurointiin arkkitehti Eugène Viollet-le-Ducin johdolla. Monet katedraalin kuuluisista yksityiskohdista, kuten tunnetut gargoilit, ovat peräisin juuri tästä restauroinnista.
Vuonna 2019 koko maailma seurasi järkyttyneenä, kun Notre-Damessa syttyi tuhoisa tulipalo. Palossa sortui suuri osa katosta ja kuuluisa keskitorni. Onneksi monet tärkeät rakenteet, kuten ikoniset ruusuikkunat ja tärkeät uskonnolliset esineet, säilyivät. Tämä tulipalo oli todella pysäyttävä, enkä itsekään unohda ikinä sitä näkyä sankan savun ja liekkien täyteisistä uutisvideoista. Pian palon jälkeen aloitettiin mittava ja tarkka restaurointiprojekti ja vaikka työt ovat edelleen käynnissä (tammikuu 2025), on ovet yleisölle jo avattu.
Mikä on Île de la Cité?Île de la Cité on saari Seine-joen varrella ja sitä pidetään Pariisin syntypaikkana. Se on edelleen täynnä historiaa ja nähtävää, ja tarjoaa ainutlaatuisen tunnelman aivan kaupungin ytimessä. Île de la Citén rannoilla on ihania paikkoja kävellä, pysähtyä pienelle piknikille ja ihailla Seinen varrella liikkuvia veneitä sekä nauttia näkymistä vanhaan Pariisiin.
Tärkeimpiä nähtävyyksiä saarella ovat Notre-Damen katedraalin lisäksi 1200-luvulla rakennettu Sainte-Chapellen kappeli, jonka huikeat värikkäät lasimaalaukset ovat maailman kauneimpia. Lisäksi kannattaa vierailla Conciergeriessa, joka on entinen kuninkaallinen palatsi ja myöhemmin vallankumouksen ajan vankila, jossa Marie Antoinette vietti viimeiset päivänsä. Marché aux Fleurs on viehättävä kukkatori, joka tarjoaa kukkien ja kasvien lisäksi ihania pieniä lahjatavaroita, jos esimerkiksi tuliaiset ovat vielä hankkimatta. Lopuksi kannattaa suunnata Pont Neufin sillalle, joka on Pariisin vanhin yhä olemassa oleva silta.
Île de la Cité olisi ansainnut meiltä hieman enemmänkin aikaa, mutta keskityimme enimmäkseen vain Notre-Dameen. Voin ehdottomasti suositella vierailua saarella sekä itse katedraalissa, sillä se on todella kaunis ja mielenkiintoinen. Käynnin jälkeen on ihana rentoutua Seine-joen maisemissa ja käydä lounaalla, tai meidän tapaamme crepellä, heh. Nappasimme matkaamme myös kuuluisat macaron -leivokset, sillä en ollut vielä koskaan sellaista maistanut. Mikä parempaa, kuin nauttia elämän ensimmäinen macaron Pariisissa Pont Neufin sillalla, Eiffel-torni taustalla siintäen?KATSO TÄSTÄ PARIISIN PARHAAT KIERROKSET, RETKET JA SISÄÄNPÄÄSYLIPUT NÄHTÄVYYKSIIN:
OLETKO SINÄ KÄYNYT NOTRE-DAMESSA JA Île de la CitéSSÄ? JAA KOKEMUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja