• Joulu,  Lissabon,  Portugali

    Joulukortti Lissabonista – Ensimmäinen joulu Portugalissa


    *Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä


    Moni matkustaa Portugalin viihtyisään pääkaupunkiin lämmön ja auringon perässä, mutta kuinka moni lähtee katsomaan kaupunkia kesken viilenevän joulukuun, kun aurinko laskee kuuden aikaan ja ilmakin on aika ajoin kolea? Mikäli jostain syystä Lissabonin joulu kuitenkin osuu omalle kohdalle, niin kaupungilla on paljon kaunista annettavaa ihastelijoilleen ja itse intohimoisena jouluihmisenä odotan jo innolla ensimmäistä jouluani täällä Lissabonin valojen välkkeessä ja paikallisen glögin tuoksussa. Ja onhan se ihanaa, että edelleen joulukuunkin keskellä voi nauttia aurinkoisista päivistä ja lähes 20 asteen lämpötiloista!

    Tämä joulu tulee olemaan itselleni erilainen monellakin tapaa, sillä tämä on ensimmäinen jouluni Portugalissa, mutta myös ensimmäinen jouluni poissa Suomesta ja poissa omien sukulaisten ja läheisten luota. Olen reilun puolen vuoden aikana luonut uuden elämän tänne Portugaliin ja saanut ihania uusia ihmisiä ja hyviä ystäviä kasapäin elämääni. Saan asua aivan mahtavien kämppisten kanssa, joiden kanssa olemme yhtä suurta perhettä ja tänä vuonna vietän joulua tämän uuden ja mahtavan sekopäisen perheeni kanssa yhdessä lahjoja jaellen, erilaisia jokaisen kotimaan omia joulun perinneruokia kokaten ja syöden sekä vain yhdessäolosta nauttien. Olemme jo käyneet tunnelmoimassa myös paikallisia joulumarkkinoita ja olimmepa paraatipaikalla Praca do Comercio – aukiolla valmiina silloinkin yhdessä, kun kaupungin jouluvalot sytytettiin.

    Tästä uudesta sekavasta pikku perheestäni olen erityisen kiitollinen myös nyt, kun kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen päättyi pitkä parisuhteeni ja vietän ensimmäistä kertaa pitkään aikaan joulua sinkkutyttönä. Istuessani meidän sekalaisten halloween- ja joulukoristeluidemme keskellä olohuoneessamme Lissabonin keskustan kupeessa, en voisi olla aidosti onnellisempi juuri nyt. Jos olisin keväällä saanut kuulla, kuinka paljon elämäni tulee muuttumaan tänne muuton myötä, en olisi uskonut, mutta muutto on tuonut vaikeistakin hetkistä huolimatta enemmän hyvää kuin huonoa elämääni, joten onneksi päätin lähteä.

    Uudenlaisesta joulusta ja tästä upeasta kaupungista inspiroituneena halusin jakaa myös Portugalin joulutunnelmia ja omia parhaita vinkkejäni joulunviettoon täällä Lissabonissa tänne blogin puolelle!


    MITÄ TEHDÄ JOULUNA LISSABONISSA?


    ROSSION JOULUTORI

    Praca do Rossio -aukio sijaitsee ihan kaupungin keskustan sykkeessä ja aukiota ympäröi upeat maisemat niin Alfaman kauniin rosoista vanhaakaupunkia kohti kuin toisella puolella kohoavaa Bairro Alton suosittua iltaelämän sykettä ja mielenkiintoisia kapeita kujia baareineen ja ravintoloineen. Rossio täyttyy jouluisin useista kojuista ja käsityömyyjistä sekä tietysti herkullisista ruoka- ja juomakojuista, joissa pääsee maistamaan myös kuuluisaa paikallista kuumaa glögiä. Rossiolla komeilee myös tietysti jouluvalokuusi, joka ei kuitenkaan vedä vertoja Praca do Comercio -aukion upealle jättivalokuuselle, jonka sisälle pääsee myös ihastelemaan valoja lähemmin.


    WONDERLAND LISBOA JOULUTORI

    Wonderland Lisboa on omasta mielestäni upein joulutori Lissabonissa. Wonderland sijaitsee Parque Eduardo VII:ssa, eli Eduardon puistossa aivan Avenida de Libertaden yläpäädyssä upeiden kaupunkimaisemien kera. Täältä löytyy niin ihastuttavia kojuja erilaisten käsitöiden ja löytöjen kera kuin maittavia herkkujakin glögin ja viinin kanssa. Alue on koristeltu kauniilla jouluvaloilla ja suuri maailmanpyörä sekä tekoluistinrata houkuttelee monia uudelleen ja uudelleen nauttimaan torin joulutunnelmasta.


    JOULUVALOKUUSI JA KAUPUNGIN JOULUVALOT

    Koko Lissabonin keskusta on valaistu kauniin jouluvaloin ja jokainen katu on erilainen. Praca do Comercion kauniisti valaistu jouluvalokuusi on suurin vetonaula ja kuusen sisällä on ihana istuskella valoja ihastelemassa. Viereiset kadut välkkyvät erilaisista jouluvalokoristeluista ja moni käykin tutustumassa valoihin oikein omatoimisen jouluvalokierroksen muodossa. Itse rakastan Avenida de Libertaden valosydämiä, joita on ripusteltu pitkin puunoksia, sekä suurimpana lempparina on Baixa-Chiadon alueelta löytyvät valomeduusat, jotka ovat todella suosittu ja hieno näky. Varaa itsellesi tästä* jouluvalokierros läpi Lissabonin parhaiden jouluvalojen ja keskustan tunnelmallisten tärppien!


    PORTUGALILAISIA JOULUPERINTEITÄ

    Portugalilaisiin jouluperinteisiin kuuluu yleensä nauttia turskapainotteinen jouluillallinen 24.päivä ja jälkiruokana toimii Bolo-Rei, eli hedelmäkoristeltu leivonnainen. Perinteen mukaan kakun sisällä on piilotettuna myös papu ja se, joka nappaa itselleen siivun jossa tuo papu piileskelee, joutuu ostamaan tai leipomaan Bolo-Rein seuraavana vuonna kaikille. Joulupöydästä löytyy turskan ja kakun lisäksi toki myös monia muita herkullisia ruokia ja portugalilaisia leivonnaisia laidasta laitaan. Lahjoja vaihdetaan perinteen mukaan yleensä vasta 25.päivänä, mutta jokainen luo toki nykyään omat perinteensä ja tapansa. Meidän joulumme ei tule noudattamaan ehkä portugalilaista kaavaa, mutta tänä jouluna luomme omat uudet perinteet ja nautimme joka tapauksessa täysillä.


    TUTUSTU LISSABONIN PARHAUKSIIN LISBOA CARD*ILLA, JOKA ON MATKAILIJAN PARAS VALINTA KAUPUNKIIN TUTUSTUMISEEN HELPOSTI JA EDULLISESTI!

    Lisboa Card*illa kuljet kätevästi julkisilla kulkuneuvoilla rajattomasti ja samalla pääset hyödyntämään hyviä tarjouksia sekä ilmaisia sisäänpääsyjä esimerkiksi museoihin ja erilaisiin nähtävyyksiin. Valitse itsellesi sopivin vaihtoehto ja nauti rennosti kaupungin tarjonnasta kortin avulla. 🙂


    PINNAA LISSABONIN JOULUTUNNELMAT TALTEEN PINTERESTISSÄ!


    OLETKO SINÄ VIETTÄNYT JOULUA PORTUGALISSA? MITÄ PIDIT? JAA OMAT JOULUVINKKISI PORTUGALISTA TAI MUUTEN VAIN MAAILMALTA KOMMENTTEIHIN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Lissabon,  Portugali,  Setúbal

    Arrábida Natural Park – Kauniita rantoja ja upeaa luontoa Portugalissa


    *artikkeli sisältää affiliatelinkkejä


    Arrábida on ehdottomasti Portugalin upein luonnonpuisto ja sen uimarannat ovat vertaansa vailla. Arrábidan luonnonpuisto sijaitsee Setúbalissa, Lissabonin kuuluisan Ponte 25 de Abril -sillan eteläpuolella, jossa pääsee heti sillan ylitettyään nauttimaan boheemista rantatunnelmasta, sievistä maaseutumaisemista ja rennosta elämänmenosta.

    Matka kohti Setúbalia ja Arrábidaa taittuu helposti junalla Lissabonin keskustan juna-asemilta alle tunnissa, jonka jälkeen voit tutustua Setúbalin viihtyisään vanhaankaupunkiin ja sitten napata bussin tai Uberin luonnonpuistoon. Paikallisbusseihin voi tutustua tarkemmin Moovit Appin kautta ja Uberin kylkeen suosittelen ehdottomasti lataamaan myös vastaavan, mutta huomattavasti edullisemman Bolt -sovelluksen.

    Matkaa Setúbalista Arrábidan luonnonkauniille uimarannoille on noin 10 kilometriä, mutta reippaimmat ovat kyytien lisäksi myös patikoineet matkan kävellen kauniita merenrantamaisemia samalla ihastellen. Menomatka Setúbalista on enimmäkseen ylämäkeä, mutta paluumatkalla voi taas ottaa rennommin alamäen merkeissä. Uberilla pääsee myös kätevästi suoraan haluamansa uimarannan kohdille ja takaisin, mutta tieltä on vielä jonkin verran kävelyä alas rannoille. Hyvät jalkineet ovat suotavat joka tapauksessa, sillä reitit tieltä rannoille ovat paikoin kivikkoisia, jyrkkiä ja hankalakulkuisia polkuja, jotkut enemmän kuin toiset.


    ARRÁBIDA NATURAL PARK – SUOJELTU VEHREÄ LUONNONPUISTO

    Serra da Arrábida on kaunis ja vehreä suojeltu luonnonpuisto täynnä metsää ja vuoristomaisemia, mahtavia näköalapaikkoja, laaja kirjo erilaista eläinkuntaa ja kasvillisuutta ja koskematonta luontoa, sekä mitä ihastuttavampia uimarantoja, joista osa turistisempia ja osa taas on onnistunut säilymään luonnollisena ja melko salaisena vielä lähivuosiin saakka. Luonnonpuisto on täydellinen kokemus niin aktiiviliikkujille ja patikoijille kuin upeita luonnonrantoja sekä vesiaktiviteetteja rakastaville. Myös viinitilojen ystävät löytävät täältä uusia maistuvia kokemuksia, sillä luonnonpuiston alueella sijaitsee viinitiloja, joissa valmistetaan paikallista tunnettua muskottirypäleestä tehtyä Muscatel -viiniä. Tätä ei kannata jättää maistamatta Setúbalin alueen vierailulla!

    ARRÁBIDAN LUMOAVAT UIMARANNAT

    Arrábidan rantaviivaa koristaa toinen toistaan houkuttelevampia valkohiekkaisia uimarantoja, jonka kirkkaan turkoosissa merivedessä kelpaa uiskennella. Näille rannoille ei Portugalin surffiaallot yltä, sillä rannat ovat sopivasti Atlantin suurilta aalloilta suojassa. Kuten jo aiemmin mainitsin, rannat ovat hyvin erilaisia ja jokaiselle varmasti löytyy se omiin toiveisiin ja tarpeisiin sopiva paikka rantapäivän viettoon.

    PRAIA DA FIGUEIRINHA

    Praia da Figueirinha on suosittu täyden palvelun pitkäviivainen, valkohiekkainen uimaranta, josta ei tekemistä puutu. Rannan vieressä on iso parkkialue sekä bussipysäkki. Rannalta löytyy ravintola, wc-tilat, aurinkovarjopaikat, vesiaktiviteetteja ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Siinä missä ranta on kaunis tyhjillään päivän päätteeksi ihmisten poistuttua, en menisi koskaan rantapäivää tänne itse viettämään sen suosion ja ihmismäärien vuoksi. Tykkään enemmän rauhasta ja luonnollisuudesta, mutta esimerkiksi lapsiperheille tämä toimii palveluidensa vuoksi hyvin. Ranta on myös esteetön ja helppokulkuinen suoraan tieltä.


    PRAIA DOS GALAPOS

    Praia dos Galapos sijaitsee hieman pidemmällä rantaviivaa ja on myös suosittu ranta. Täällä on pieni terassiravintola ja wc-tilat sekä vesiaktiviteettimahdollisuuksia, mutta Galapos on rantana huomattavasti Figueirinhaa rauhallisempi ja ainakin omasta mielestäni myös kauniimpi. Galapos on myös autotieltä jalkaisin helposti saavutettavissa ja sopii esteettömään kulkuun.


    PRAIA DOS GALAPINHOS

    Praia dos Galapinhos on pitkään ollut oma suosikkini ja se sijaitsee aivan Galapoksen vieressä, ison kiviröykkiön takana. Näiden kahden rannan välillä pystyy laskuveden aikaan helposti kävelemään rantahiekkaa pitkin ja nousuveden ollessa vielä matalalla, myös kahlaamaan vettä pitkin. Korkean nousuveden aikaan en tiedä syvyydestä ja kulun haastavuudesta, mutta kastumatta ei ainakaan selviä ja liian läheltä kiviä ei aaltojen vuoksi kannata uida. Kiviröykkiön päältä pääsee kulkemaan, mutta tässä kannattaa olla varovainen, ettei satu haaveria. Itse tämänkin reitin testanneena voin silti sanoa, että kyllä se ihan tehtävissä on. Yleisin kulkureitti Galapinhosin kirkkaisiin vesiin on ylhäältä autotieltä alasjohtavaa polkua pitkin, joka on kohtalaisen helppo, mutta suosittelen silti tarkkaavaisuutta alas tullessa.

    Galapinhos on hyvä valinta, jos haluat löytää oman paikkasi kivien välistä ja tuntea olevasi ihan omassa rauhassa. Täällä on myös hyvät snorklailumahdollisuudet ja helppo uida sekä katsella kaloja pinnaltakin. Keskemmällä rantaa on myös kajakki- ja suppilautavuokrausta sekä aurinkotuoleja varjoineen. Galapinhos on kaunis luonnonranta, jossa vain hieman palveluita ja hyvä mahdollisuus nautiskella omasta rauhasta.


    PRAIA DOS COELHOS

    Praia dos Coelhos on tällä hetkellä viimeisin löytöni ja tämänhetkinen suosikkini. Tänne reitti kulkee vielä hieman ylempää samaista luonnonpuiston rantatietä, pienen parkkipaikka-alueen keskeltä. Polku kannattaa selvittää etukäteen, että varmasti löytää juuri oikean reitin, sillä saatat helposti löytää itsesi jälleen Galapinhosille johtavalta polulta. Hyvä vinkki on, että käänny mieluummin oikealle, kuin vasemmalle. 😉 Coelhosin reitti on hieman pidempikestoinen, vaatii hyvät jalkineet kivikkoisuutensa vuoksi ja antaa hieman seikkailuntuntuakin kulkijalleen. Reitin haastavuus on kuitenkin sopivalla tasolla ja mikään huippukuntoinen ei tarvitse olla sitä kulkeakseen, kuten ei aiemmissakaan.

    Kun vihdoin Coelhosille johtavan polun päässä aukeaa puiden siimeksestä ihana, vielä aamu-usvan peitossa uinuva hiekkaranta, tuntuu kuin olisi astunut toiseen maailmaan. Oman ensivierailumme aikaan aikaisin aamulla ranta oli tyhjä ja sumuinen, ilma lämmin muttei paahtava ja vain pari rannan reunaan leiriytynyttä telttailijapariskuntaa oli paikalla minun ja ystäväni lisäksi. Sumun seasta hämärästi erottui vedessä lipuva suppailija, joka kuitenkin pian hävisi takaisin sumun taakse. Asetuimme itse kivien taakse omaan pieneen koloon ja omaan rauhaan ja nautimme aamun rauhallisesta tunnelmasta virkistävän aamu-uinnin siivittämänä. Tämä hetki on se taianomainen hetki jota aina näillä Arrábidan luonnonrannoilla rakastan. Vain minä ja meri.

    Hetken kuluttua tästä aurinko alkoi jo nousta ja sumu väistyä päivän tieltä. Ilma kuumenee äkisti ja hiljalleen rannalle alkaa lipua ihmisiä. Praia dos Coelhos on luonnonranta, eli täällä ei ole mitään palveluita. Sääntö on, että viet mennessäsi kaiken mitä tuot tullessasi, jotta ranta pysyy siistinä eikä ekosysteemi kärsi roskien vuoksi. Sama sääntö toki pätee kaikkiin rantoihin. Päivän edetessä ihmisiä on enemmän ja vilinää varsinkin viikonloppuisin voi riittää, mutta viihtyisä ranta on silti. Ranta ei ehkä enää ole niin salainen kuten ennen, mutta toivottavasti säilyisi silti juuri tällaisena, ilman palveluita ja ilman suuria turistimassoja.


    VALINNANVARAA RIITTÄÄ KAIKILLE

    Arrábidan luonnonpuistossa on myös muita rantoja, kuten Praia do Creiro ja suloisen kalastajakylän Portinho da Arrábidan ranta, sekä Setúbalin keskusta-alueen päädyssä sijaitseva Praia da Saúde, johon on vain lyhyt matka Setúbalissa ollessa. Tulen kertomaan Setúbalista vielä tulevissa artikkeleissa, joten pysy kuulolla.

    Arrábidan patikointireitit ja polut rannoille löytyy helposti Open Street Mapin kautta.

    Kävelymatka Praia da Figueirinhalta Praia dos Coelhosille Google Mapsissa


    Tutustu Setúbalin ja Arrábidan luonnonpuiston aktiviteettitarjontaan ja erilaisiin retkimahdollisuuksiin:


    PINNAA ARTIKKELI ITSELLESI TALTEEN PINTERESTISSÄ!


    Katso myös:


    ONKO ARRÁBIDAN LUONNONPUISTO SINULLE ENTUUDESTAAN TUTTU? JAA KOKEMUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

×