• San Francisco,  Yhdysvallat

    Kukkasia hiuksiin, nyt ollaan San Franciscossa!

    San Francisco, California, Usa 📍
    Golden Gate bridge

    Tuskastuttavan pitkä lentomatka sai aikaan suuria epätoivon tunteita, kun pisin kymmenisen tuntia kestävä osio sisälsi jatkuvaa vauvojen kitinää, joka johti yhtä pitkäkestoiseen hermojen kiristelyyn ja valvomiseen ahtaassa keskipenkissä surkean koneruuan siivittämänä. En ollut ainoa, joka ei ollut vakuuttunut tästä korvia vihlovasta kiljumisesta ja unettomuudesta, mutta onneksi ajatus päämäärästä sekä täysille laitetut elokuvaäänet kuulokkeissa saivat kestämään tämänkin koitoksen.

    Rankka lentomatka sai upean päätöksen perille saavuttua, kun kohtalaisen nopean tarkistusprosessin kautta pääsimme taksiin ja komeat Amerikan maisemat siinsivät edessä. Onneksemme pääsimme keskelle iltapäiväruuhkaa, joten ehdimme hyvin fiilistellä maisemia ikkunoista. Upeaa arkkitehtuuria, rinteille rakennettuja värikkäitä taloja, Tyyni valtameri auringon loisteessa ja surullisempana näkynä paljon kodittomia. Vaikka olen elämässäni kodittomia nähnyt, niin tämä näky oli kuin suoraan jenkkiläisistä elokuvista, enkä tiennyt mitä ajatella.

    San Francisco, California, Usa 📍
    Haight-Ashbury

    Vihdoin pääsimme perille ihanaan mäen rinteellä sijaitsevaan viktoriaaniseen taloomme aivan Castro Districtin ja Haight-Ashburyn kupeeseen. Taustalla siintää komea Buena Vista Park ja edessä laskeutuu upea näky kaupungin keskustaan. Tipattuamme yli-innokasta taksikuskiamme törmäsimme heti mukavaan naapuriimme, joka ystävällisesti auttoi kantamusten kanssa ja toivotti tervetulleeksi kaupunkiin.

    Asuntomme on täydellinen paikallista tyyliä ja kodikasta tunnelmaa sisältävä kokolattiamattoinen unelma. Aivan kuin elokuvissa ja kuitenkin parempi. Keittiössä meitä odotti sipsiä ja punkkupullo, tervetuliaisviesti ja näkymä kukkien värittämälle terassille. Asunto sisältää kaiken mitä ihminen tarvitsee ja samalla saamme nauttia paikallisesta elämästä.

    San Francisco, California, Usa 📍
    Haight-Ashbury

    Kolme kokonaista päivää nyt takana ja olemme ehtineet kokea jo paljon. Nähtävyyksistä tulen kirjoittamaan tulevissa postauksissa lisää, mutta San Francisco on todella ylittänyt kaikki odotukset ja erityisesti ihmisten ystävällisyys ja aitous on sielua hivelevää. Täällä nautitaan elämästä, oman monipuolisen kaupungin antimista ja kaikki ihmiset hyväksytään. Toissapäivänä lenkkeilin Buena Vista Parkissa ja naapurit ja ohikulkijat tervehtivät iloisesti, toiset haluavat tulla juttelemaan ja antamaan omia vinkkejään hauskasta tekemisestä ja näkemisestä kaupungissa.

    San Francisco, California, Usa 📍
    Castro District

    Ei haittaa viileä tuuli, kun aurinko lämmittää ja ihmiset ovat iloisia ja välittäväisiä. Onko minulla ruusunpunaiset sydänlasit naamalla enkä näe uutuuden viehätyksen taakse, vai olenko todella tullut rauhan ja rakkauden värittämään San Franciscoon?

    For those who come to San Francisco, summertime will be a love in there, in the streets of San Francisco, gentle people with flowers in their hair. – Scott McKenzie

    San Francisco, California, Usa 📍
    Downtown

    Seuraavaksi käyskentelemme merileijonien luokse Pier 39:n ja Fisherman’s Wharfin alueelle, nautiskelemme ihanista ihmisistä värikkäässä Castrossa ja hyppäämme kaapelivaunujen kyytiin keskustassa. Luvassa myös vanhoilla Streetcareilla ajelua, Haight-Ashburyn hippitunnelmaa ja Alcatrazin käsinkosketeltavaa historiaa. Pysykää kuulolla!

    San Francisco, California, Usa 📍
    Buena Vista Park

    <3: Tiina Johanna

    Instagram: @tiinajohannaaa, FB: Kookospalmun alla

  • San Francisco,  Yhdysvallat

    Nyt kutsuu San Francisco!


    Viktoriaanisia värikkäitä rakennuksia, boheemia kulttuuria, kalastajasataman tunnelma ja Pier 39:n merileijonat, ihastuttavat Cable carit ja ikoninen Golden Gate silta unohtamatta kuuluisaa Alcatrazin vankilaa ja Twin Peaksia.

    Viikon päästä koittaa vihdoin odotettu hetki, kun laitamme suuntimat kohti tuota upeaa Pohjois-Kalifornian boheemia kulttuurihelmeä nimeltä San Francisco. Kyseessä samalla myös allekirjoittaneen ensimmäinen matka Yhdysvaltoihin!

    Matkalta odotan paljon ja samalla en tavallaan odota mitään, koska en tiedä mitä odottaa ja se onkin parhautta. Onhan tässä käyty läpi useita blogikirjoituksia ja oppaita tuleman varalle sekä tietenkin lisää inspiraatiota antamaan, mutta uskon kaiken olevan paljon hienompaa paikan päällä.

    Olenkin koonnut nyt listan omista toivekohteista ja San Franciscon parhaista nähtävyyksistä:

    Golden Gate Bridge


    Painted ladies ja viktoriaaniset talot


    Cable carit eli kaapeliraitiovaunut


    Lombard street


    Alcatrazin vankilasaari


    Pier 39


    Lisäksi kiinnostaa erilaisiin alueisiin tutustuminen aina Haight-Ashburyn boheemista hippikeskuksesta North Beachille ja Fisherman’s Wharfille saakka. Golden Gate Park koko upeudessaan sekä useat muut kaupungin näköalapuistot ovat myös ihan nurkan takana majapaikaltamme.

    San Franciscon lisäksi reissumme tulee sisältämään tutustumista hieman alaspäin Kalifornian rantaviivaa, kun suuntaamme kohti Monterey Baytä ja sen ihania luontomaisemia. Monterey on pieni paikka Santa Cruzin vieressä ja Montereystä löytyy muun muassa kuuluisa Monterey Bay Aquarium.

    Visiitin tarkoitus on ensisijaisesti päästä nauttimaan jo kauan haaveenani olleesta valasretkestä, kun lähdemme päiväksi merille ammattilaisten johdolla katselemaan valaita ja delfiinejä sekä muita ihania eläimiä luonnossa, omassa elementissään. Montereyssä ollessamme saatamme pyörähtää myös Santa Cruzissa, mikäli aikataulut antavat periksi.


    Koko reissun tulemme päättämään Oaklandin puolelle ja viimeinen yö tulee sisältämään runsaasti rentoutumista ja hotellin antimista sekä lähialueen tarjottavista nauttimista ennen pitkää paluumatkaa.


    Kuulisin mielelläni vielä viime hetken lisävinkkejä San Franciscoon ja Montereyn alueelle
    , joten vinkkaa ihmeessä kommenttikenttään omat suosikkitärppisi! Kerro myös ihmeessä, jos joku nähtävyys onkin mielestäsi täysi susi ja yliarvostettu.


    <3: Tiina Johanna

    Seuraa tunnelmia Instagramissa: @tiinajohannaaa
    Seuraa blogia myös Facebookissa: Kookospalmun alla

    Kaikki artikkelin kuvat: Ilmainen kuvapankki Pixabay