• Ilha Do Sal,  Joulu,  Kap Verde,  Muutto Ulkomaille

    Joulu Kap Verdellä – Aurinkoa ja lämpöä uuteen vuoteen


    *Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä

    Minkälainen on joulu Kap Verdellä? Moni kaipaa nykyään lumihankien ja pakkassäiden sijaan aurinkoa ja lämpöä uuteen vuoteen ja lähtee mieluummin joulunviettoon etelään. Joulu ja uusi vuosi 2022 Kap Verdellä oli erilainen kokemus ja ensimmäinen kerta, kun en viettänyt vuodenvaihdetta Euroopassa.

    Olen aina viettänyt joulua perheen kanssa Suomessa ja vuonna 2021 vietin elämäni ensimmäisen ulkomaan joulun Lissabonissa, Portugalissa. Vuonna 2022 muutin Kap Verdelle ja tapasin nykyisen aviomieheni, jonka kanssa oli ilo viettää ensimmäistä yhteistä joulua Salin saaren rantahiekalla, turkoosinkirkkaassa merivedessä pulikoiden, pörröinen tonttulakki päässä tietenkin.


    JOULU KAP VERDELLÄ

    Joulun ja uuden vuoden juhlinnat ovat paitsi hauskaa, myös suorastaan pakollinen perinne Kap Verdellä. Kapverdeläiset rakastavat juhlia kunnolla ja joulun aikaan paikat täyttyvätkin kirkkaista jouluvaloista ja värikkäistä joulukoristeista.

    Joulua vietetään perinteisesti käymällä joulukirkossa, sekä perheen kesken ja paikallisia ruokia ja juomia nautiskellen. Paikallisiin herkkuruokiin kuuluu muun muassa Catchupa, Feijoada, erilaiset tuoreet kalaruoat sekä juomaksi kylkeen tilkka väkevää grogia tai hieman pehmeämpää pontchea. Lahjoja jaetaan läheisille myös Kap Verdellä ja joulu on ennen kaikkea täälläkin perhejuhla. Myös musiikki on vahvasti läsnä kapverdeläisessä joulussa ja paikallista mornaa ja funanaa soitetaan vähän joka puolella.

    Matkailijat saavat joulultaan merta, aurinkoa, vuoden ympäri lämpimän ilmaston sekä rentoa lomailua. Toisin sanoen juuri sitä, mitä toivovatkin lähtiessään kylmää pohjoisen talvea ja jouluhässäkkää karkuun, eikö?





    UUSI VUOSI KAP VERDELLÄ

    Uusi vuosi on monen mielestä jopa tärkeämpi juhla kuin joulu. Ainakin paikallisen mieheni mielestä, heh. Ihmiset kokoontuvat juhlimaan kaupungin kaduille ja baarit täyttyvät juhlivista paikallisista ja turisteista. On kimalletta ja valkoista pukusäihkettä, iloista mieltä ja caipirinhan tuoksua. Vuosi vaihtuu suurin ja värikkäin ilotulituksin.

    Esimerkiksi Salin saarella ihmiset juhlivat uutta vuotta pääkadun varrella eri baareissa, tai vaikka kaikissa vuorotellen pomppien. Useat hotellit järjestävät myös omia all-inclusive juhlia. Itse suuntasimme juhlimaan viime vuonna ilotulitusten jälkeen Bikini Beach Clubille, joka on suosittu rantaklubi muutaman euron taksimatkan päässä Santa Marian keskustasta.

    Uuden vuoden juhlinta on perinteinen ja tärkeä kapverdeläisille myös siksi, että silloin juhlitaan kulunutta vuotta ja sitä, että jälleen on selvitty yksi vuosi eteenpäin kaikessa hyvässä ja vaikeassakin.





    ONKO SUUNNITELMISSA JOULU JA UUSI VUOSI KAP VERDELLÄ? TUTUSTU TÄSTÄ KAP VERDEN PARHAISIIN AKTIVITEETTEIHIN JA OPASTETTUIHIN RETKIIN!




    HYVÄÄ JOULUA!


    Oletko sinä viettänyt joulua ulkomailla? Jos olet, niin missä ja mikä on ollut suosikkikohteesi? Kiinnostaako joulunvietto Kap Verdellä? Jaa ajatuksesi ja kokemuksesi sekä kivat jouluvinkit kommentteihin! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
    *Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu!

  • Ilha Do Sal,  Kap Verde,  Muutto Ulkomaille

    KAP VERDE – TOP 12 HYVÄT & HUONOT PUOLET


    *Sisältää affiliatelinkkejä


    Kap Verde on monipuolinen ja eksoottinen saarivaltio Länsi-Afrikan rannikolla. Kap Verde koostuu useasta keskenään erilaisesta saaresta, joista jokainen on käymisen arvoinen. Tämä kaukainen saarivaltio on monen matkailijan haaveissa ja itsekin tänne eksyin vuonna 2022 ensimmäisen kerran. Nyt pian jo vuoden Kap Verdellä asusteltuani ajattelin listata Kap Verden Top 12 hyvät ja huonot puolet, sillä eihän kaikki aina pelkkää ruusuilla tanssimista ole tällaisessakaan rantaparatiisissa. Vai onko?



    KAP VERDE HYVÄT PUOLET

    Ilmasto

    Kap Verdellä on aina hyvä ilmasto vuoden ympäri. Aurinko paistaa lähes päivittäin ja lämpöä riittää +25-30 asteen paikkeilla. Talviaikana sesonki on kovimmillaan, jolloin on myös Kap Verden tuulisin aika. Tuuli on kuitenkin lähinnä vain virkistävää paahtavan auringon porottaessa täydeltä taivaalta. Kap Verden kesä on kuuma ja helteinen ja rannoilla tilaa riittää, sillä myös Euroopan lomakausi on kovimmillaan eikä tänne tule suoria lentoja pohjoisesta. Sateita ilmenee enimmäkseen syksyllä ja sadepäivinä saattaa päästä kahlaamaan jopa polvia myöten sadevedessä, mutta sateet eivät ole päivittäisiä eivätkä tietenkään kestä koko päivää. Näin ollen myös auringonottoon on tilaa sadekautenakin.


    Vesiaktiviteetit ja surffaus

    Kap Verde ja sen turkoosinkirkas merivesi on erinomainen paikka uimiselle ja erilaisille vesiaktiviteeteille. Kap Verde on kuuluisa erityisesti surffaajien parissa ja täällä on mahdollista opetella esimerkiksi kite surfingia suoraan vaikka lajin maailmanmestarin opissa. Myös muita lajeja voi kokeilla runsaasti, kuten jet ski -ajelut, sukellus ja snorklaus, suppailu, veneily ja monia muita.



    Saarihyppely

    Kap Verde on loistava paikka saarihyppelyyn, toki riippuen omista matka-aikatauluista. Jokainen saarista on omanlaisensa ja täällä viihtyy niin patikoijat kuin rantalomailijat. Sao Vicente tarjoaa vilinää ja kulttuuria, Sal ja Boa Vista ovat rantalomailijoiden paratiiseja ja vehreä Santo Antao taas tarjoaa komeaa vuoristomaisemaa patikoijille. Välimatkat vaativat hieman epäluotettavien yhteyksiensä vuoksi kuitenkin aikaa ja kärsivällisyyttä, joten en suosittele saarihyppelyä alle 2 viikon lomamatkan aikana.

    Lue lisää saarihyppelystä Kap Verdellä tästä artikkelista:


    Edulliset asumiskustannukset ja ravintolahinnat

    Mikäli haluat asua Kap Verdellä pidempään, suosittelen hankkimaan pitkäaikaismajoituksen paikallisilta vuokramarkkinoilta. Asuntojen vuokrahinnat ovat edullisia ja tilavan yksiön tai jopa kaksion voi saada 250-300 eurolla/kk Salilla, paikallisemmilla saarilla pääsee vieläkin halvemmalla. Uima-altaalliset resortit ovat yleensä hieman hintavampia palveluidensa vuoksi, mutta jäävät silti alle Suomen vuokrahintojen.

    Ravintoloissa pääsee nauttimaan täyttävän päivän lounaan keskimäärin 4,50-6€ hintaan paikasta riippuen. Paikallisissa ravintoloissa ei tavallinen illallinenkaan hinnallaan päätä huimaa, mutta turistisemmat ravintolat nousevat hinnoissaan toki korkeammalle. Suosittelen siis rohkeasti kokeilemaan ja eksymään pääkävelykatuja kauemmas ruoan perässä.

    6€ aamiaispaketti @ Cape Fruit Café, Sal


    Majoitusta jokaiseen budjettiin

    Kap Verden jokainen saari tarjoaa majoitusta jokaiseen budjettiin ja tarpeeseen aina hostelleista idyllisiin bed & breakfasteihin, keskitason hotelleista matkatoimistojen suosimiin luksushotelleihin ja tietysti monenlaista asuntomajoitusta halvasta hulppeaan. Laatu, tyyli ja hintataso vaihtelevat runsaasti. Vaihtoehtoja voit selata esimerkiksi Booking.comissa.


    No Stress

    Rento elämäntyyli ja saarten motoksi noussut ”No stress” -asenne on omalla tavallaan ihailtavaa. Kaikki kyllä järjestyy aina, ei stressiä. Nyt vuoden Kap Verdellä asuttuani en vieläkään ole tätä täysin sisäistänyt, sillä minussa asustaa sisäinen työaddikti ja stressaannun jokaisesta hoidettavasta velvollisuudesta helposti. Toisaalta nautin siitä, että saan olla paikassa, joka maksimoi rentoutumisen tunteen mahdollisuuden ainakin.



    KAP VERDE HUONOT PUOLET

    Kalliit elintarvikkeet ja rajalliset ostosmahdollisuudet

    Kyseessä on saarivaltio, joten luonnollisesti kaikki on tuontitavaraa muualta. Tämän vuoksi elintarvikkeiden hintataso kaupoissa muistuttaa Suomen lähikauppojen hintoja. Mikään shoppailijoiden unelma tämä ei ole, sillä esimerkiksi Salilta löytyy vain kiinakrääsäkauppoja sekä muutama turistiputiikki, joissa pääsee tekemään lähinnä ylihintaisia löytöjä samoista vaatteista, joita saa Euroopasta jokaisesta tusinakaupasta kolme kertaa halvemmalla.


    Katkeileva ja kallis sähkö, vesi ja internet

    Nämä nyt on ihan ymmärrettäviä asioita ottaen huomioon kohteen. Aika ajoin täällä katkeilee milloin netti, milloin sähkö ja milloin vesi. Yllätykseksi kuitenkin nämä viat korjataan usein melko nopeasti ja asiat toimivat odotettua sujuvammin, eli ei varsinaisesti häiritse normaalia elämää. Sähkö, vesi ja internet ovat myös melko kallista täällä.


    Asuntoihin liittyvät huijaukset

    Kap Verden vuokrahinnat ovat ehkä edullisia, mutta kannattaa olla tarkkana, sillä esimerkiksi takuuvuokria pimitetään täällä helposti. Varsinkin vuokravälitystoimistojen kanssa suosittelen varovaisuutta. Lain mukaan täällä ei tarvitse suostua maksamaan yli yhden kuukauden takuuvuokraa ja asunto kannattaa kuvata tarkkaan asuntoon muuttaessa, jotta välttyy turhilta miinuksilta takuuvuokran palautushetkellä. Älä koskaan hanki asuntoa näkemättä. Itselläni on huonoja ja hyviä kokemuksia ja annan mielelläni vinkkejä asunnon hankintaan.


    Pieni paikka, pienet piirit

    Saarielämä on ihanaa ja rentoa, mutta saarella asumisessa on huonotkin puolensa. Pienellä saarella lähestulkoon kaikki tuntevat toisensa ja varsinkin toisten asiat, tai ainakin luulevat tietävänsä. Ajan kuluksi on tavallista myös vähän juoruilla ja aiheuttaa draamaa, ihan vain jotta tulisi hieman viihdykettä. Tästä ei kuitenkaan kannata ottaa stressiä, sillä jokainen tavallaan.


    Surkea paikallinen palkkataso

    Lähes poikkeuksetta kaikki yritykset laidasta laitaan ovat ulkomaalaisten yksityisyrittäjien tai isompien ketjujen omistuksessa. Paikallinen palkkataso on todella surkea eikä se kata edes paikallisten omia asumiskuluja, muusta kivasta puhumattakaan. Palkkataso on saaresta ja työstä riippuen noin 150-300 euroa/kk.


    Isot hotellit ja matkatoimistot

    Kap Verde elää pääosin turismista. Isot matkatoimistot tuovat suuret määrät turisteja saarille vuosittain. Samalla myös isot kansainväliset matkatoimistot sekä niiden suosimat suuret hotelliketjut syövät valitettavasti elantoa paikallisilta yrittäjiltä. Kap Verdellä on runsaasti laadukasta majoitusta ja hyviä pikku ravintoloita sekä paikallisia retkitarjoajia ja oppaita, jotka osaavat asiansa ja tuntevat omat saarensa luonnollisesti paremmin kuin muualta tulevat kausioppaat, joten suosittelen ehdottomasti tutustumaan paikallisten tarjoamaan retkitarjontaan joko netissä etukäteen tai paikan päälle saavuttua. Äläkä missään nimessä jää vain hotellialueelle aurinkoa ottamaan, sillä silloin et pääse kokemaan edes pintaraapaisua aidosta Kap Verdestä.



    Tutustu tästä Kap Verden aktiviteetteihin ja retkiin:


    PINNAA ARTIKKELI TALTEEN PINTERESTISSÄ!


    OLETKO SINÄ MATKUSTANUT JO KAP VERDELLE? OLETKO ASUNUT ULKOMAILLA JA KOKENUT VASTAAVASTI MYÖS KOHTEEN HUONOJA PUOLIA? JAA KOKEMUKSESI JA AJATUKSESI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
    *Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu!