• San Francisco,  Yhdysvallat

    Pier 39:n merileijonat hurmaavat matkailijat

    Pier 39, San Francisco, California, Usa.

    Ensimmäinen etappimme San Franciscon matkallamme oli tietenkin Fisherman’s Wharfin satama-alue ja erityisesti Pier 39, joka on tunnettu laitureilla makoilevista merileijonistaan.

    Fisherman’s Wharf on edelleen hyvin toimiva kalastajasatama ja alkuperäisen tarkoituksensa lisäksi nykyisin myös hyvin tunnettu turistikohde. Alueelta löytyy runsain määrin erilaisia ravintoloita ja ruokakojuja laidasta laitaan erikoistuen erityisesti seafoodiin ja San Franciscon kuuluisaan Clam Chowderiin. Clam Chowder on amerikkalaista simpukkakeittoa, joka tarjoillaan hapanleivän sisällä.

    Pier 39, San Francisco, California, Usa.

    Sataman tunnetuin nähtävyys on kuitenkin Pier 39 ja sen merileijonat. Merileijonat ovat ensimmäisen kerran ilmaantuneet alueelle syyskuussa 1989 ja siitä lähtien ne ovat tulleet jäädäkseen. Kukaan ei tarkalleen tiedä syytä asialle, mutta siitä riippumatta merileijonia seurataan ja suojellaan alueella tarkoin.

    Pier 39 toimii tukikohtana myös tunnetulle Aquarium of the Baylle ja merileijonien suojelu, säännöllinen tarkkailu ja kiinnostuneiden turistien valistus eläimistä on iso osa akvaarion toimintaa. Näitä suloisia löllyköitä saa tulla ihastelemaan ihan ilmaiseksi laiturille, etäisyyden päähän tietenkin.

    Pier 39, San Francisco, California, Usa.

    Kuten koko Fisherman’s Wharf, niin myös Pier 39 sisältää useita ravintoloita ja putiikkeja. Suuri osa puodeista on turistikrääsää, mutta joukosta saattaa tehdä ihan hyviäkin matkamuistolöytöjä. Täältä löydät myös Hard rock cafen, jos kyseistä ketjua fanitat!

    Pier 39, San Francisco, California, Usa.

    Sataman eteen pääsee kätevästi vanhoilla ikonisilla kaapelivaunuilla eli Cable careilla, tai vanhoilla raitiovaunuilla eli Streetcareilla. F-linjan streetcar kulkee ihan Pier 39:n edestä aina koko keskustan Market Streetin läpi Castro Districtille saakka ja sen varrelta on helppo löytää myös jatkoyhteyksiä eteenpäin vaikkapa bussien muodossa. Julkinen liikenne kaupungissa on monipuolinen ja hyvin toimiva.

    Fisherman's Wharf, San Francisco, California, Usa.

    Merileijonat antoivat meille mieluisan alun San Franciscon matkallamme, oli ihana nähdä näitä köntyksiä vapaudesta ja auringosta nauttimassa. Lisää tunnelmia San Franciscosta seuraavalla kerralla, joten muista pysyä kuulolla ja mukana matkassa!

    Pier 39, San Francisco, California, Usa.

    <3: Tiina Johanna

    Instagram: @tiinajohannaaa, FB: Kookospalmun alla

  • San Francisco,  Yhdysvallat

    Kukkasia hiuksiin, nyt ollaan San Franciscossa!

    San Francisco, California, Usa 📍
    Golden Gate bridge

    Tuskastuttavan pitkä lentomatka sai aikaan suuria epätoivon tunteita, kun pisin kymmenisen tuntia kestävä osio sisälsi jatkuvaa vauvojen kitinää, joka johti yhtä pitkäkestoiseen hermojen kiristelyyn ja valvomiseen ahtaassa keskipenkissä surkean koneruuan siivittämänä. En ollut ainoa, joka ei ollut vakuuttunut tästä korvia vihlovasta kiljumisesta ja unettomuudesta, mutta onneksi ajatus päämäärästä sekä täysille laitetut elokuvaäänet kuulokkeissa saivat kestämään tämänkin koitoksen.

    Rankka lentomatka sai upean päätöksen perille saavuttua, kun kohtalaisen nopean tarkistusprosessin kautta pääsimme taksiin ja komeat Amerikan maisemat siinsivät edessä. Onneksemme pääsimme keskelle iltapäiväruuhkaa, joten ehdimme hyvin fiilistellä maisemia ikkunoista. Upeaa arkkitehtuuria, rinteille rakennettuja värikkäitä taloja, Tyyni valtameri auringon loisteessa ja surullisempana näkynä paljon kodittomia. Vaikka olen elämässäni kodittomia nähnyt, niin tämä näky oli kuin suoraan jenkkiläisistä elokuvista, enkä tiennyt mitä ajatella.

    San Francisco, California, Usa 📍
    Haight-Ashbury

    Vihdoin pääsimme perille ihanaan mäen rinteellä sijaitsevaan viktoriaaniseen taloomme aivan Castro Districtin ja Haight-Ashburyn kupeeseen. Taustalla siintää komea Buena Vista Park ja edessä laskeutuu upea näky kaupungin keskustaan. Tipattuamme yli-innokasta taksikuskiamme törmäsimme heti mukavaan naapuriimme, joka ystävällisesti auttoi kantamusten kanssa ja toivotti tervetulleeksi kaupunkiin.

    Asuntomme on täydellinen paikallista tyyliä ja kodikasta tunnelmaa sisältävä kokolattiamattoinen unelma. Aivan kuin elokuvissa ja kuitenkin parempi. Keittiössä meitä odotti sipsiä ja punkkupullo, tervetuliaisviesti ja näkymä kukkien värittämälle terassille. Asunto sisältää kaiken mitä ihminen tarvitsee ja samalla saamme nauttia paikallisesta elämästä.

    San Francisco, California, Usa 📍
    Haight-Ashbury

    Kolme kokonaista päivää nyt takana ja olemme ehtineet kokea jo paljon. Nähtävyyksistä tulen kirjoittamaan tulevissa postauksissa lisää, mutta San Francisco on todella ylittänyt kaikki odotukset ja erityisesti ihmisten ystävällisyys ja aitous on sielua hivelevää. Täällä nautitaan elämästä, oman monipuolisen kaupungin antimista ja kaikki ihmiset hyväksytään. Toissapäivänä lenkkeilin Buena Vista Parkissa ja naapurit ja ohikulkijat tervehtivät iloisesti, toiset haluavat tulla juttelemaan ja antamaan omia vinkkejään hauskasta tekemisestä ja näkemisestä kaupungissa.

    San Francisco, California, Usa 📍
    Castro District

    Ei haittaa viileä tuuli, kun aurinko lämmittää ja ihmiset ovat iloisia ja välittäväisiä. Onko minulla ruusunpunaiset sydänlasit naamalla enkä näe uutuuden viehätyksen taakse, vai olenko todella tullut rauhan ja rakkauden värittämään San Franciscoon?

    For those who come to San Francisco, summertime will be a love in there, in the streets of San Francisco, gentle people with flowers in their hair. – Scott McKenzie

    San Francisco, California, Usa 📍
    Downtown

    Seuraavaksi käyskentelemme merileijonien luokse Pier 39:n ja Fisherman’s Wharfin alueelle, nautiskelemme ihanista ihmisistä värikkäässä Castrossa ja hyppäämme kaapelivaunujen kyytiin keskustassa. Luvassa myös vanhoilla Streetcareilla ajelua, Haight-Ashburyn hippitunnelmaa ja Alcatrazin käsinkosketeltavaa historiaa. Pysykää kuulolla!

    San Francisco, California, Usa 📍
    Buena Vista Park

    <3: Tiina Johanna

    Instagram: @tiinajohannaaa, FB: Kookospalmun alla