• Espanja,  Muutto Ulkomaille,  Työharjoittelu Espanjassa,  Valencia

    Arkikuulumisia


    Ollaan ehditty nyt ympäripyöreästi kaksi kuukautta asustella täällä Valenciassa, Espanjassa. Nyt tuntuu, että olemme sellaisessa pisteessä, että olemme kotiutuneet vihdoin parhain päin ja arkiset asiat ovat ottaneet myös valtaa, mikä on ihanaa.

    Minulla on nyt omaa työharjoitteluani paikallisessa hostellissa takana kuukauden verran ja hommat ovat alkaneet sujua paljon paremmin. Olen päässyt oppimaan paljon uusia asioita ja alkaa vastaanoton hommatkin olla jo kohtuullisen hyvin hanskassa. Edistymistä on tapahtunut siis todella kiitettävästi.

    Parasta on kuitenkin ollut päästä tutustumaan niin mahtaviin uusiin työkavereihin! Kaikki ovat todella hyväntuulisia ja avuliaita, jopa silloin kun asiat menisi päin mäntyä. Asiakkaatkin, ainakin suurin osa, ovat aina todella hauskaa sakkia ja kokonaisuudessaan hostelli tuntuu työympäristönä paljon enemmän omalta, kuin mitä vaikkapa suuret ketjuhotellit. 

    Mikalla alkaa myös vihdoista viimein hänen omat työnsä ensiviikon alusta. Reissumme alkupuoli oli aikalailla vain lomailua ja kaupunkiin tutustumista, joten tämä työpuoli tuntuu tavallaan ihan virkistävältä. 


    Töiden alku luonnollisesti tarkoittaa myös lisätuloja, joten pääsemme vihdoinkin toteuttamaan vähän erilaisia retkiä kaupunkimme ulkopuolellekin ja etsimään uusia seikkailuja. Kaikenlaista on ollut haaveena ja tarkoituksena toteuttaa jo paljon aiemmin, mutta aina on tullut jokin este eteen. Nyt olemme konkreettisesti ostaneet jo ensimmäiset lippumme eräälle mielenkiintoiselle retkelle, luvassa vesiputouksia ja kaunista luontoa ja ehkä yhden uuden kaupunginkin ruksaaminen listalta. Retki tullaan toteuttamaan ensiviikonloppuna ja retkikuulumiset tulen tietenkin tänne blogiin päivittämään mahdollisimman pian sen jälkeen. 

    Tuleva retkemme tullaan toteuttamaan yhdessä ensi viikolla Suomesta saapuvien ystäviemme kanssa, joten siitä tulee tuplasti hauskempaa! On ihana saada nähdä vieraita kotipuolesta ja päästä leikkimään myös kaupunkiopasta hieman. Saa nähdä mitä kaikkea hauskaa eteen ensi viikon aikana vielä tuleekaan!

    Sen kummemmin en turhia tällä kertaa löpise, tässä kuvia tämän viikkoisesta tivolikäynnistämme Turian puiston Fira de Juliossa.


    <3: Tiina Johanna

  • Espanja,  Muutto Ulkomaille,  Työharjoittelu Espanjassa,  Valencia

    Työharjoittelussa hostellissa Espanjassa


    Nyt se sitten vihdoin alkoi!

    Nimittäin työharjoitteluni täkäläisessä hostellissa täällä Valenciassa, syy miksi reissuun alunperinkin lähdimme. Tai no, se syy minkä ympärille aloimme tätä koko Espanjaan muuttoa suunnitella.  

    Pari ensimmäistä päivää takana ja olo on hämmentynyt, innostunut, kiinnostunut ja taas hämmentynyt. Ainahan uudet haasteet jännittävät ja innostavat, mutta tässä tapauksessa pakettiin heitetään mukaan vielä uudessa maassa työskentely ja uuden työn oppiminen, ja vieläpä uudella kielellä, jota ei vielä kovin hyvin osaa arkisia asiointeja kummemmin. Toki englanninkielellä pärjää pitkälle, koska onhan kyseessä matkailu- ja asiakaspalvelualan yritys ja suuri osa asiakkaista on turisteja muista maista. Kuitenkin sitä espanjan taitoa täytyy petrata, koska on myös asiakkaita, jotka eivät puhu kuin espanjaa ja työkavereidenkin kanssa olisi kiva höpistä enemmän espanjaksi. 

    Fiilikset työpaikasta ovat toiveikkaat. Vielä jännittää uudet asiat ja vielä vasta tutustutaan työhön, työpaikkaan ja työkavereihin. Olenhan juuri vasta oppinut miltä pysäkeiltä bussini edes kulkee. No, nyt toisen päivän jälkeen osaan jo avata ulko-oven napista asiakkaille, sekä matkalaukkusäilön oven. Tiedän mistä löytyy puhtaita pyyhkeitä ja osaan kutakuinkin hoitaa aamiaisen esillepanon ja hoitaa lopulta koko aamiaistarjoilun kunnialla läpi. Olen päässyt kiertämään hostellia läpi ja tutustumaan muihin juokseviin hommiin ja vähän olen päässyt naputtelemaan vastaanoton tietokoneellakin asioita. 

    Vielä en ymmärrä respan tietokonehommista paljoakaan, mutta eipä niitä minulle kunnolla ole vielä näytettykään. Hostellimme tarjoaa myös paljon lisäpalveluita polkupyöristä erilaisiin aktiviteetteihin, joita jatkuvasti asiakkaille yritetään myydä. Olen pelkästään sivusta seuraamalla oppinut miten esitellä uusille tulokkaille hostellin tarjontaa, sillä vanhemmilla konkareilla on jo muodostunut selkeästi ymmärrettävät myyntipuheet, joita on ilo kuunnella ja opetella vierestä. Pikkuhiljaa.


    Eilen pääsin osallistumaan mukaan vanhan kaupungin opastetulle kävelykierrokselle, jota hostellimme tarjoaa. En ole koskaan aiemmin vastaaville osallistunut, sillä olen aina tykännyt itse tutkia ja ottaa asioista selvää omin päin matkoillani. Tämä oli kuitenkin todella mielenkiintoinen kokemus ja oppaamme oli hauska, rento ja innostava. Hän osasi kertoa paljon kaupungin historiasta ja piti tarinat ytimekkäinä ja kiinnostavina, eikä mennyt liiaksi jaaritteluksi. Hän kertoi ja näytti paljon sellaisia asioita, joita ei itsenäisesti tulisi reissaajana ollenkaan huomioitua. Tästä syystä siis ehdottomasti aion jatkossakin vastaavia kierroksia hyödyntää, jos vain mahdollista.


    Toivottavasti hyvät fiilikset työpaikan ja harjoittelun suhteen tulevat jatkumaan ja katsotaan mitä kaikkea hauskaa eteen vielä tuleekaan. Tulen tänne blogiin raportoimaan kuulumisia jatkossakin, joten laittakaahan blogi seurantaan.

    Viikonlopun työvuoroja odotellessa!

    <3: Tiina Johanna