• Espanja,  Sagunto,  Valencia

    Sagunto – Historiallinen pieni kylä


    Viime aikoina olemme panostaneet tekemään erilaisia tutustumisretkiä läheisiin kaupunkeihin ja kyliin Valencian maakunnan alueella. Osa kylistä löytyy ihan jopa kävelylenkin tai pyöräilylenkin päästä, ja osa on saavutettavissa esimerkiksi lähijunalla alle tunnin matkalla.

    Oma asuinalueemme sisältää sopivasti pienen oman juna-aseman nimeltä Valencia-Cabanyal, jota olemme suosineet myös tätä retkeä tehtäessä. Lähijunamatka idylliseen Sagunton kylään kesti vaivaiset 25min ja paikka oli helposti saavutettavissa vain yhden päivän retkeä ajatellen.


    Sagunton kylä on ollut aikoinaan tärkeässä roolissa linnoituksineen esimerkiksi toisessa punikkisodassa ja kylä tunnettiin aiemmin vanhana iberialais-roomalaisena kylänä nimeltä Saguntum.

    Niin tämäkin idyllinen vaalea välimeren helmi on onnistunut kätkemään itseensä ison palan historiaa ja on jo pelkästään ihastuttavien pienien katujen ja kujiensa vuoksi käymisen arvoinen paikka.

    Vuoren päällä sijaitseva linnoitus näkyy jo junasta saakka ja linnalle kiipeäminen on myös maisemiensa ansiosta erittäin suositeltavaa. Toki autollakin paikalle pääsee, mutta se ei ole välttämätöntä.


    Tämä retki oli osa työharjoitteluni välissä olevaa pientä viikon mittaista lomataukoa, sillä ensimmäinen kolmen kuukauden pestini sai vihdoin päätöksensä (kuinka aika meneekään nopeasti!) ja päätin, että haluan jatkaa työtäni täällä vielä lisää.

    Pidän kaupungista, työpaikastani sekä työtovereistani todella paljon ja ei, minulla ei ole kiire palata Suomen syksyiseen säähän ihan vielä. Luvassa siis vielä ainakin pari kuukautta lisää seikkailuja ihanassa Valenciassa ja Espanjan lämmössä!

    <3: Tiina Johanna

    Instagram: @tiinajohannaaa

  • Espanja,  Valencia

    Valencian katedraali ja arkeologinen museo – kaupungin historian äärellä


    Viime viikolla saimme jälleen uusia vieraita, kun äitimme saapuivat Suomesta kylään. Jälleennäkeminen oli ihana, kun Valencian rautatieasemalla heitä olimme vastassa.

    Onneksi onnistuin saamaan ensimmäiset päivät vapaaksi töistä, joten pääsimme yhdessä viettämään aikaa ja kiertelemään kaupunkia. Itse olemme tyytyneet toistaiseksi ihastelemaan monia nähtävyyksiä vain ulkopuolelta, mutta vihdoin tuli nyt mentyä pariin tärppiin ihan sisällekin asti.


    Valencian katedraali La Seu hurmaa kauneudellaan

    Valencian roomalais-katolinen katedraali on yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä ja kulttuurikohteista ja rakennus on todella kaunis niin sisältä kuin ulkoa. Katedraalin kupeessa on myös korkea Migueleten kellotorni, jonka huipulta pääsee nauttimaan hienoista kaupunkimaisemista.

    Katedraali on rakennettu 1200-luvun loppupuolella Valencian ensimmäisen piispan toimesta. Katedraali rakennettiin vanhan maurien ajan moskeijan päälle ja se edustaa pääosin roomalaista, goottilaista ja barokkia tyyliä. Katedraalista löytyy runsaasti taidetta, joista suuri osa on paikallisten taiteilijoiden käsialaa. Rakennuksen kyljessä on myös Basilica sekä molemmin puolin upeat vanhat aukiot Plaza de la Virgen ja Plaza de la Reina

    Valencian katedraalissa voit nähdä myös väitetysti sen ainoan oikean Graalin maljan. Historia kertoo maljan olleen monen paavin käytössä ja malja on löytänyt tiensä katedraaliin Aragonin kuninkaan toimesta vuonna 1436. Lisää mielenkiintoista historiaa maljasta sekä katedraalista löytyy esimerkiksi Wikipediasta englannin kielellä. 

    Basilica
    Basilica


    Almoina – Arkeologisia aarteita maan alla

    Almoinan arkeologinen museo sijaitsee aivan katedraalin ja basilican kupeessa ja basilican takaa pääseekin ihastelemaan museon sisältöä vaikkapa ulkona olevan vesielementin läpi. 

    Museossa löytyy raunioita menneiltä vuosilta Valencian historiassa, kuten säilyneitä monumentteja, keramiikkaa, roomalaisen ajan kylpyaltaita ja osia sen ajan edelleen säilyneistä pääkaduista. Aikoinaan kaivauksien ohella löydetyt rauniot päätettiin säilyttää ja tehdä paikasta museo, sen sijaan että näitä jäännöksiä olisi tuhottu uudisrakennuksen tieltä. Pisteet tästä ehdottomasti, sillä museo on todella kokemisen arvoinen eikä edes hinnalla pilattu, mekin pääsimme ilmaiseksi. 


    Valencian kaupunki on täynnä kaunista historiaa ja kulttuuria, useita kohteita pääsee ihastelemaan ihan ilmaiseksi tai korkeintaan 2-8€ hintaan. Jo pelkät vanhan kaupungin kadut ovat ihastelun arvoisia kohteita sellaisenaan. Tule kokemaan!

    <3: Tiina Johanna