-
Päivä Tukholmassa – Hääpäiväristeily Silja Serenadella
Yhteistyössä: Tallink Silja OyPäivä Tukholmassa -hääpäiväristeily Silja Serenadella oli täydellinen valinta ensimmäisen hääpäivämme viettoon. Saimme nauttia pienestä ja rentouttavasta irtiotosta hyvällä ruoalla, loistavalla viihdetarjonnalla ja uudella matkakokemuksella höystettynä. Silja Serenade on tunnelmallinen ja viihtyisä laiva, joka sopii juhlavaankin risteilytoiveeseen. Päivä Tukholmassa taas antaa jotain uutta ja erilaista matkakokemusta, sillä tämä naapurimaamme Ruotsin pääkaupunki on todella monipuolinen ja kiva kaupunki tutkittavaksi.
PÄIVÄ TUKHOLMASSAPäivä Tukholmassa on lyhyt aika eikä tietenkään yhdessä päivässä ehdi koko pääkaupunkia kiertämään, mutta pääkohdat kyllä. Laivamme pysähtyi Värtan terminaaliin, josta pääsee Tukholman keskustaan kätevästi metrolla, bussilla sekä tietenkin taksilla. Kävelläkin voi, mutta matkaa on hieman. Me päädyimme ottamaan Bolt -sovelluksella 7 euroa maksavan taksikyydin.
Keskityimme tunnelmoimaan vanhaa kaupunkia, eli Gamla Stania, sekä keskustaa. Kiertelimme hieman putiikkeja ja kävimme lasillisilla eräässä keskustassa sijaitsevassa kauniisti koristellussa baariravintolassa, jonka nimeä en vain enää muista. Mukaan tarttui myös tuliaisiksi äidille ja mummulle paikallista artesaanisuklaata suloisesta pikkuruisesta suklaapuodista.
Yllätyimme positiivisesti Tukholmasta. Tukholma muistuttaa tavallaan paljon Helsinkiä, mutta toisaalta on kuitenkin erilainen ja omalla tavallaan kiehtova. Tämä oli mieheni ensimmäinen tutustuminen naapurimaahamme ja Tukholmaan, enkä itsekään muista omasta ensimmäisestä matkastani enää mitään, sillä olin ihan lapsi silloin kun siellä viimeksi kävin.
PÄIVÄ TUKHOLMASSA -RISTEILY TARJOAA TUNNELMAA JA VIIHDETTÄPäivä Tukholmassa -risteily on loistava valinta risteilyn ystäville siksi, että laivasta ehtii nauttimaan pidempään. Silja Serenade tarjoaa tunnelmaa, viihdettä ja luksusta jokaiseen makuun. Laivan pääkävelykansi, eli Promenade, on kuin kaunis ja värikkäästi valaistu romanttinen katu, jonka varrelta löytyy laivan parhaat ravintolat sekä putiikit ostoksia ja tuliaishankintoja varten.
Laivan keulasta löytyvä Starlight -baariravintola tarjoilee iltaviihdettä hyvän livemusiikin ja esitysten muodossa ja näistä pääsee nauttimaan myös perheen pienemmät matkaajat. Risteilymme aikana laivalla esiintyi ukrainalainen Pirat Crew -showryhmä, jonka tanssiesitykset ja akrobatianumerot olivat ihan vertaansa vailla. Sanoin miehelleni, että voisin varata risteilyn ihan vain heidän esityksensä vuoksi uudelleen. Monenlaisia viihdenumeroita on tullut nähtyä, mutta tämä meni heittämällä kärkisijoille. Mikäli et ole vielä Pirat Crew:n show:ta käynyt katsomassa, niin vielä ehtii! Ryhmä esiintyy Silja Serenadella 10.4. saakka.
Risteilymme oli sunnuntailähtö, joten laivalla oli melko hiljaista ja saimme kierrellä laivaa rauhassa. Teimme hieman tuliaisostoksia Tax Free -myymälässä ja ihastelimme Itämeren kevättalven viileitä maisemia. Katselimme Promenadekannen merkkiputiikkien tarjontaa ja vaikka monenmoista olisi tehnyt mieli ostaa, päädyimme hankkimaan vain pienen hyljepehmolelun muistoksi matkasta.
MONIPUOLINEN RAVINTOLATARJONTA JA HERKULLINEN BUFFETOlemme viime aikoina tykästyneet kovasti buffetravintolaelämyksiin, sillä all you can eat -meininki on vaan jotenkin ihan mahtava keksintö, eikö? Heh. Ensimmäisenä iltana laivalla söimme Grande Buffetissa ensimmäisen hääpäiväillallisemme, joka oli todella täyttävä kokemus. Ruokaa löytyi monenlaista ja jälkiruokapötä pursusi herkkuja kermakakuista pikkuleivoksiin ja suklaasuihkulähteessä sai kuorruttaa vaahtokarkkeja niin että napa paukkuu.
Mieheni rakastaa mereneläviä, mutta itse en niistä kovasti piittaa. Merenelävien ystäville löytyy laivalta kuitenkin paljon kehuttu Happy Lobster -ravintola. Tavoláta sopii hyvin italialaisten makujen rakastajille ja Bon Vivant tarjoilee viini- ja makuelämyksiä pohjoismaalaisen keittiön parissa. Me itse herkuttelimme toisen illan Grill Housessa mehevien lihapihvien muodossa ja tämä valinta osui ainakin todella nappiin.
HYTTITERVEHDYKSELLÄ JUHLAN TUNTUA MATKALLEHyttimme oli De Luxe -luokan tilava ja viihtyisä hytti parisängyllä ja merinäköalalla kannella 11. Hytissä meitä odotti ihana Silja Serenaden hyttitervehdys kuohuviinin muodossa hääpäivän kunniaksi. Hyttitervehdyksen voi myös tilata itse etukäteen matkaa varatessa netistä. Mikä parempaa kuin kilistellä kuohuvalla saaristomaisemien siintäessä ikkunasta taustalla?!
De Luxe -luokan hyttiin kuuluu erikoisaamiainen, joka on todella makoisa buffetaamiainen ja se tarjoillaan aamuisin Tavoláta -ravintolassa. Jokaisesta hytistä löytyy myös ilmainen minibaari virvokkeineen.
RENTOUDU KYLPYLÄSSÄVietettyämme päivän Tukholmassa ympäriinsä kävellen ja tutkien, oli ihana hypähtää Sunflower Oasis -kylpylän porealtaan poreisiin rentoutumaan. Kylpylä sijaitsee laivan yläkannella.
Kylpylästä löytyy sekä suomalainen perinteinen sauna että turkkilainen höyrysauna. Pukuhuoneet ja pesutilat olivat miehille ja naisille erilliset. Harmiksemme perinteiset saunat olivat erillisten suihkutilojen yhteydessä, joten emme päässeet saunomaan yhdessä. Tämä oli mieheni ensimmäinen saunakokemus, joten olisin kovasti halunnut olla näkemässä tämän! Turkkilainen sauna sen sijaan löytyy porealtaiden kanssa samasta yleisestä tilasta ja tänne saimme mennä yhdessä lämmöstä nauttimaan. <3
Kiitos Silja Serenade ihanasta hääpäiväristeilystä Itämeren aalloilla, nautimme täysin rinnoin niin risteilyelämyksestä kuin päivästämme Tukholmassa!Oletko sinä seilannut Silja Serenaden kyydissä? Oletko käynyt Tukholmassa päiväristeilyn tai pidemmän matkan muodossa? Jaa ajatuksesi ja kokemuksesi kommenttikenttään. 🙂
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
*Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu! -
Joulu Kap Verdellä – Aurinkoa ja lämpöä uuteen vuoteen
*Artikkeli sisältää affiliatelinkkejäMinkälainen on joulu Kap Verdellä? Moni kaipaa nykyään lumihankien ja pakkassäiden sijaan aurinkoa ja lämpöä uuteen vuoteen ja lähtee mieluummin joulunviettoon etelään. Joulu ja uusi vuosi 2022 Kap Verdellä oli erilainen kokemus ja ensimmäinen kerta, kun en viettänyt vuodenvaihdetta Euroopassa.
Olen aina viettänyt joulua perheen kanssa Suomessa ja vuonna 2021 vietin elämäni ensimmäisen ulkomaan joulun Lissabonissa, Portugalissa. Vuonna 2022 muutin Kap Verdelle ja tapasin nykyisen aviomieheni, jonka kanssa oli ilo viettää ensimmäistä yhteistä joulua Salin saaren rantahiekalla, turkoosinkirkkaassa merivedessä pulikoiden, pörröinen tonttulakki päässä tietenkin.
JOULU KAP VERDELLÄJoulun ja uuden vuoden juhlinnat ovat paitsi hauskaa, myös suorastaan pakollinen perinne Kap Verdellä. Kapverdeläiset rakastavat juhlia kunnolla ja joulun aikaan paikat täyttyvätkin kirkkaista jouluvaloista ja värikkäistä joulukoristeista.
Joulua vietetään perinteisesti käymällä joulukirkossa, sekä perheen kesken ja paikallisia ruokia ja juomia nautiskellen. Paikallisiin herkkuruokiin kuuluu muun muassa Catchupa, Feijoada, erilaiset tuoreet kalaruoat sekä juomaksi kylkeen tilkka väkevää grogia tai hieman pehmeämpää pontchea. Lahjoja jaetaan läheisille myös Kap Verdellä ja joulu on ennen kaikkea täälläkin perhejuhla. Myös musiikki on vahvasti läsnä kapverdeläisessä joulussa ja paikallista mornaa ja funanaa soitetaan vähän joka puolella.
Matkailijat saavat joulultaan merta, aurinkoa, vuoden ympäri lämpimän ilmaston sekä rentoa lomailua. Toisin sanoen juuri sitä, mitä toivovatkin lähtiessään kylmää pohjoisen talvea ja jouluhässäkkää karkuun, eikö?
UUSI VUOSI KAP VERDELLÄUusi vuosi on monen mielestä jopa tärkeämpi juhla kuin joulu. Ainakin paikallisen mieheni mielestä, heh. Ihmiset kokoontuvat juhlimaan kaupungin kaduille ja baarit täyttyvät juhlivista paikallisista ja turisteista. On kimalletta ja valkoista pukusäihkettä, iloista mieltä ja caipirinhan tuoksua. Vuosi vaihtuu suurin ja värikkäin ilotulituksin.
Esimerkiksi Salin saarella ihmiset juhlivat uutta vuotta pääkadun varrella eri baareissa, tai vaikka kaikissa vuorotellen pomppien. Useat hotellit järjestävät myös omia all-inclusive juhlia. Itse suuntasimme juhlimaan viime vuonna ilotulitusten jälkeen Bikini Beach Clubille, joka on suosittu rantaklubi muutaman euron taksimatkan päässä Santa Marian keskustasta.
Uuden vuoden juhlinta on perinteinen ja tärkeä kapverdeläisille myös siksi, että silloin juhlitaan kulunutta vuotta ja sitä, että jälleen on selvitty yksi vuosi eteenpäin kaikessa hyvässä ja vaikeassakin.
ONKO SUUNNITELMISSA JOULU JA UUSI VUOSI KAP VERDELLÄ? TUTUSTU TÄSTÄ KAP VERDEN PARHAISIIN AKTIVITEETTEIHIN JA OPASTETTUIHIN RETKIIN!HYVÄÄ JOULUA!
Oletko sinä viettänyt joulua ulkomailla? Jos olet, niin missä ja mikä on ollut suosikkikohteesi? Kiinnostaako joulunvietto Kap Verdellä? Jaa ajatuksesi ja kokemuksesi sekä kivat jouluvinkit kommentteihin! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
*Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu!





































