-
Ajakka – Poroja, luontoa ja pohjoisen taikaa Kuusamossa
Tänä vuonna on tarkoituksella jätetty kirjoittamatta ylös vuoden matkasuunnitelmat ja ne omat pienet iloa tuoneet reissut ovat tapahtuneet poikkeuksellisesti kotimaan sisällä ja hieman puolivahingossa. Tämän vuoden ensimmäinen hieman pidempi matka johti yhden pysähdyksen taktiikalla Kuopion kautta Kuusamoon, kauas isoista ihmismassoista upeisiin ja hiljaisiin luontomaisemiin maaseudun rauhaan, Ajakkajärven rannalle.Ajakka sijaitsee Ajakkajärven rannalla, noin 40km päässä Kuusamosta ja noin 18km päässä Rukalta, erinomaisten aktiviteettimahdollisuuksien keskellä. Ajakka tarjoaa idyllistä majoitusta kauniisti sisustetuissa ja hyvin varustelluissa huoneistoissa kauniissa puurakennuksessa, joka on historialtaan vanha kyläkoulu. Pihapiirissä on myös muutama erillinen pieni hirsimökki majoittujia varten sekä runsaasti tekemistä niin isoille kuin pienillekin matkailijoille.
Majoitusta ja lähiruokaa vanhan kyläkoulun tiloissaKahdesta isosta puurakennuksesta koostuva, puiden siimeksessä sijaitseva vanha kyläkoulu on remontoitu rakkaudella majoitustiloiksi sekä noin 50 henkilöä vetäväksi lähiruokaravintolaksi. Ravintolan tarjonta koostuu lähiruoasta, oman tilan eläinten sekä lähimetsien ja vesistöjen tarjonnasta. Ajakan omistaja Miia Oikarainen on ammatiltaan riistanhoitaja, eräopas, monenlainen monitaituri sekä intohimoinen kokki ja hän rakastaa tarjota vierailleen parasta ammattitaitoaan niin oppaana kuin ruoankin suhteen. Miian tärkeimpiä arvoja ovat luonnonmukaisuus ja omavaraisuus ja näihin perustuu pitkälti myös Ajakan toiminta.
Maajussille Morsian -ohjelmastakin tutun Miian lisäksi Ajakkaa pyörittävät niin ikää samasta ohjelmasta tutuksi tullut puoliso Kimmo, sekä tietysti Miian ihana äiti sekä lapset. Tilan tunnelma on kotoinen ja lämmin ja ympärillä kaikuu luonnon äänet sekä rauhallinen hiljaisuus. Ajakka sopii niin pariskunnille, lapsiperheille kuin ystäväporukallekin – jokaiselle löytyy varmasti mieluista puuhaa tai puuhattomuutta, mitä milloinkin haluaa.
Luontoaktiviteetteja ja lempeitä löylyjäAktiviteettitarjontaa riittää, sillä Ajakassa on kaikkea hauskaa niin kesällä kuin talvella. Omistajat tarjoavat hyviä vinkkejä lähiseudulle ja opaspalveluitakin on tarjolla. Lumikenkiä saa asiakkaat lainata ilmaiseksi ja kesäisin rannasta löytyy soutuvenettä ja kanoottia käyttöön. 100-vuotias tilava puinen rantasauna tarjoaa aina lempeät löylyt, jonka yhteydessä voi pulahtaa uimaan tai avantoon. Tarjolla on myös lisämaksusta savusauna sekä tietysti palju ja mikä lisäisi luontomatkailun tunnelmaa paremmin, kuin makkaran (tai vegaanimakkaran) paisto jossakin pihapiirin tunnelmallisista laavuista. Ajakasta on myös vain pieni kivenheitollinen Rukan laskettelukeskukseen, joten laskettelijoidenkin on helppo majoittua vaikkapa täällä.
Ihastele poroja, vuohia ja muita eläimiä suoraan omalla pihallaMikäli nämä eivät vielä vakuuttaneet, niin miten olisi oman pihan porot tai muut eläimet? Keskellä Ajakan pihaa voi ihastella kauniita poroja, joiden kanssa asustelee heidän paras ystävä, suloinen Tellu-kani. Tellua ja poroja on hauska seurata ja ne todella viihtyvät yhdessä. Itselläni on ollut aiemmin kaneja ja kyllähän siinä kieltämättä pieni pupukuume heräsi jälleen. Porojen ja Tellun lisäksi pihalla voi tutustua myös teeveestä tuttuihin Hynyseen ja Kyllikkiin, eli pihan vuohiin. Nämä tykkäävät huomiosta ja Hynynen poseeraa mielellään myös kameralle. Ajakassa on myös kanoja, kukko, kissoja sekä koiria ja kaikki tykkäävät rapsutuksista ja juttuseurasta.
Oli ihana herätä aamuisin tervehtimään eläimiä suoraan oman oven ulkopuolella ja nauttia maaseudun rauhasta. Rakastan eläimiä ja jos en olisi näin aktiviinen matkailijasielu, minullakin olisi varmasti monenmoista karvaista ystävää itselläni. Naureskelimme myös usein matkatovereideni kanssa, että emme edes vilkaisseet kelloa saati aikatauluttaneet menojamme täällä ollessamme, vaan nautimme vain vapaudesta tehdä fiiliksen mukaan.
Lähiseudun upeat luontonähtävyydet houkuttelee kesällä ja talvellaEmme ole lasketteluihmisiä, joten Rukalla kävimme vain ohiajelulla eikä Kuusamon keskusta myöskään liiemmin herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen. Kuusamon viehätys onkin mielestäni sen aktiviteeteissa ja upeissa luontokohteissa, kuten sen järvimaisemat, kosket, vaarat sekä lähiseudun Kansallispuistot. Näistä me tutustuimme Oulangan Kansallispuistoon, kapusimme Riisitunturille, nautimme aamuauringosta Käylänkosken varrella ja kävimme tervehtimässä ihania huskyjä huskysafarilla. Tulen tekemään näistä vielä erillisiä postauksia myöhemmin, sillä kaikkea hauskaa ei vain saa mahtumaan samaan artikkeliin.
Lähiruokaa ja omavaraista elämääAjakan ravintola on todella viihtyisä ja idyllinen. Nyt valitettavasti korona-aikaan ravintola on asiakkailta suljettu, mutta ruokaa saa tilattua takeaway -tyylisesti huoneisiin suoraan. Pääsimme tutustumaan ravintolaan hieman kuitenkin ja voisin hyvin kuvitella nauttivani siellä ehkä elämäni yhden parhaista aamiaisista – sen verran rentouttavalta se näytti. Toivottavasti ensi kerralla tämä jo onnistuisi. Kuten jo aiemmin mainitsin, ruoka on pääosin lähiruokaa itse metsästettynä, kalastettuna, poimittuna ja valmistettuna. Myös erikoisruokavaliot otetaan huomioon ja vaikka tällä kertaa meillä oli enemmän kuin tarpeeksi omia eväitä kokattuna, niin ensi kerralla menee varmasti Miian paljon puhuma vegaanipestopasta testiin.
Sielu lepää maaseudun rauhassaEräänä päivänä pitkän ulkoilun päätteeksi rantasaunassa istuessa ei vain voinut olla miettimättä, kuinka ihanaa onkaan ollut saada hetkeksi unohtaa kaikki maailman tapahtumat ja vallitseva koronatilanne, rentoutua täysin ja olla vaan. Ei muita ihmisiä, ei stressiä, ei uutisia. Vain luontoa, eläimiä, lumihankia ja lämmin sauna.
Eläinten, luonnon ja pohjoisen taika parantaa – jopa tämän kiireisen blondin kermaperseen.
Toivon palaavani takaisin Ajakkaan rentoutumaan seuraavaksi kesä-aikaan, kun pääsee uimaan ja melomaan kanootilla. Avantoa en uskaltanut testata, mutta kesäisen auringon lämmössä kyllä pulahdus järveen kuulostaa kivalta. Oulangan Kansallispuisto jätti myös paljon nähtävää, eikä koskaan voi rapsutella suloisia huskyjä liikaa. 🙂Tutustu ja varaa lomasi: Ajakka nettisivut
Oletko sinä käynyt Ajakassa? Kutsuuko Kuusamo tänä vuonna ensimmäistä kertaa vai onko se jo vanha tuttu? Kerro kokemuksesi ja omat vinkkisi Kuusamoon kommenttikenttään! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla -
Jouluinen Tampere – Joulun taikaa Joulutorilla ja Tallipihalla
Jouluinen Tampere on aina kaunis ja viihtyisä ja joulun taikaa pääsee tunnelmoimaan helposti esimerkiksi Joulutorilla ja Tallipihalla. Joulu on ehdottomasti oma lempijuhlani ja rakastan tehdä jouluvalmisteluja. Meillä perinteisiin jouluvalmisteluihin kuuluu kevyt joulusiivous, lahjojen valmistus ja paketointi, joulukoristelut joululaulujen tahdissa ja tietysti kornit jouluelokuvat kuuman glögin kera. Tykkään tehdä itse joululahjat läheisille käsitöiden tai leipomusten muodossa, sillä en tykkää tuhlata rahaa turhaan krääsään vain siksi, että ”jotain pitäisi antaa”. Joskus saatan tehdä myös ihania löytöjä joulumarkkinoilta, jos eteen tupsahtaa esimerkiksi kiinnostava pienyrittäjän käsityökoju.Tänä vuonna 2020 olen nauttinut jouluvalmisteluista entistä enemmän, johtuen varmasti erikoisesta vuodesta ja seuraavan vuoden tietämättömyydestä. Jouluvalmistelut ovat antaneet energiaa, iloa ja tunnelmaa ja kaiken epävarmuuden keskellä se on ainakin varma, että joulu tulee.
Joulutori täynnä joulun tunnelmaa, upeita käsitöitä, glögiä ja herkullisia ruokiaTampere on osoittautunut hyväksi kaupungiksi asustaa jälleen tänäkin vuonna, sillä jouluperinteistä ei ole tingitty korona-aikanakaan. Perinteinen Tampereen Joulutori löytyy pystytettynä Keskustorilta tänäkin vuonna, kun taas monessa muussa kaupungissa ympäri maailman on joulumarkkinoita jouduttu perumaan, valitettavasti.
Joulutori on hieman aiempaa avarampi turvavälejä ajatellen ja esimerkiksi perinteisen Glögiteltan sisäänpääsyä on rajoitettu. Maskisuositus on voimassa ja on toki suotavaa miettiä oma torikäynti sellaiseen kellonaikaan, että välttyisi suurimmilta ruuhkilta. Tampereen Joulutori on kaunis ja monipuolinen ja myynnissä on aina herkullisia ruokia ja upeita käsitöitä. Joulutorilla on tietenkin paikalla myös itse Joulupukki. Glögiteltan ja myyntikojujen lisäksi torilta saa myös suosittuja Munkkikahvilan munkkeja, jotka ovat maailman parhaat! (Ainakin allekirjoittaneen mielestä. Saatavilla myös vegaanisena ja erittäin herkullisena sellaisena!). Suosittelen siis lämpimästi käymään, onhan meillä Tampereella myös tämän vuoden kauneimmaksi äänestetty joulukuusi.
Tampereen Joulutori 2020 on avoinna 22.12. saakka, joten jos tänä vuonna ei paikalle ehdi, niin ensi vuonna sitten uudestaan!
Historiallinen Tallipiha lumoaa myös joulunaJoulutorin lisäksi Tampereella voi nautiskella joulutunnelmasta myös Tallipihan Joulumarkkinoilla, jotka ovat avoinna 23.12. saakka. Tallipihalla pääsee tekemään löytöjä käsityömyyjiltä, sekä tutkimaan Tallipihan omien putiikkien tarjontaa. Tallipihan Joulussa on tarjolla hevosvaunuajelua ja onhan se Joulupukki vikkelänä kaverina tännekin ehtinyt. Perheen pienimmät (miksei isommatkin) tykkäävät varmasti myös ihastella Vilho-aasia ja pikkuponi Lassia.
Tallipihan perinteinen ja suosittu Suklaapuoti on todellinen vetonaula huikean valikoimansa vuoksi ja tänäkin harmaana lauantaina jonoa oli pitkälle ulos asti. Emme jääneet jonottamaan, pääsemmehän itse tamperelaisina sinne toistekin. Tallipihan puodit ovat avoinna vuoden ympäri ja ainakin näin joulun aikaan joka päivä.
Tarkemmat aukiolot sekä Tallipihan koko tarjonta selviää nettisivuilta.
Muita pieniä ja isoja joulumyyjäisiäJoulutorin ja Tallipihan lisäksi Tampereella on erilaisia pienempiä joulumyyjäisiä ja toripäiviä, kuten pitkät perinteet omaavat Ahlmanin Joulumyyjäiset (peruttu tänä vuonna 2020), sekä monia muita. Ahlmanin ympäristö on ihana maalaismiljöö, jossa voi Joulumyyjäisten lisäksi nautiskella oman tilan lähituotteista, hörpätä kahvit Tilapuodin kahvilassa, yöpyä Kartanolla ja opiskella itselle vaikka uuden ammatin eläintenhoidon, ravintola-alan tai matkailun parissa. Lue lisää matkailualan opinnoista ja Ahlmanista tästä blogiartikkelistani.
Lisää vinkkejä joulunaikaan Tampereella tarjoaa vuosittain esimerkiksi VisitTampere.
Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että olemme saaneet nauttia näin tunnelmallisesta joulunalusajasta ja joulu on pian ovella. Jouluihmisenä Joulutori ja sen antama jouluinen tunnelma on iso osa omaa joulua ja vaikkei se suinkaan ole se tärkein asia, on se silti mahtava lisä. Tämä ei suinkaan ole itsestäänselvyys, kuten tänä vuonna on tullut huomattua moneen otteeseen ja monenkin eri asian kohdalla. Moni on jäänyt ilman tätä joulumarkkinoiden tunnelmointia tänä vuonna Suomessa ja maailmalla ja toivon todella, että ensi vuonna tilanne on jo toinen.PS. Mikäli joululahjat on vielä hakusessa tai muuten vain tykkäät kivoista makrameekäsitöistä, otan ilolla uusia tilauksia vastaan Boho Knotting By Tiina verkkokauppani kautta sekä sähköpostilla: loveyourboho@hotmail.com. Makrameesivuni löytyy myös Instagramista @bohoknottingbytiina.
Onko teidän kaupungissa tänä vuonna järjestetty joulumarkkinoita? Minkälaisilta teidän kaupungin joulumarkkinat näyttävät ja missä Suomessa tai maailmalla sijaitsee lempijoulutorisi? Kerro kommenttikenttään! 🙂Hyvää joulunodotusta!
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla