• Norja,  Pohjois-Norja,  Roadtrip,  Vesterålen,  Whale Watching,  Yhteistyö

    Miekkavalaita, ryhävalaita, kaskelotteja – Ikimuistoinen Valassafari Pohjois-Norjassa


    Kaupallinen yhteistyö: Arctic Whale Tours

    Valassafari Pohjois-Norjassa oli ehdottomasti yksi matkamme kohokohdista. Pohjois-Norja on yksi Euroopan parhaita paikkoja valaiden näkemiseen omassa elinympäristössään ja mikäli aikataulut vain antavat myöden, kannattaa valassafari ammattitaitoisten oppaiden johdolla ehdottomasti sisällyttää matkaohjelmaan. Valassafari on myös erittäin helppo yhdistää Lofoottien ja/tai Senjan matkaan, samalla tutustuen Vesterålenin kauniiseen luontoon ja selvästi esimerkiksi Lofootteja rauhallisempiin saariin.

    Viime artikkelissa kerroinkin jo Senjan upeasta luonnosta ja parhaista näköalapaikoista. Matkasimme seuraavaksi Senjan ihanista maisemista autolautalla Andøyan saaren pohjoispäähän, Andenesiin, josta ajelimme maisemareittiä pitkin saaren läpi aina viereiselle Langøyan saarelle asti majapaikkaamme. Andøyan helppo ja hieman Senjaa tasaisempi maisemareitti kulkee saaren rannikkoa pitkin aina Andenesista Bjørnskinniin asti ja on pituudeltaan yhteensä 58km. Selvitimme reitin pysähdyksineen alle parissa tunnissa, samalla rauhassa maisemista nauttien.


    Kaunis ja perinteikäs Vesterålen

    Majapaikkamme oli Langøyan saaren itärannikolla sijaitseva viehättävä Toftenes Camping -leirintä-alueen mökki. Alue oli rauhallinen ja tilaa oli niin mökkeilijöille kuin karavaanareillekin. Alueella on myös viihtyisä ravintola, jonka catfish on paikallisten mukaan erinomaista. Majapaikasta oli alle puolen tunnin ajomatka saaren pohjoispäähän, jossa seuraavat kaksi päivää oli määrä viettää valasretkien parissa.

    Valassafarijärjestäjämme Arctic Whale Tours sijaitsee Stø:ssa, Vesterålenissa. Stø on 200 asukkaan pieni ja perinteinen pitkäsiimakalastuskylä ja lähimmät kaupat ja palvelut löytyvät läheisestä Myrestä. Vesterålenin saaristo on ihastuttavaa seutua kristallinkirkkaine merivesineen ja tiellä käyskentelevine lampaineen.


    Koko päivän valassafari Arctic Whale Toursin kyydissä

    Arctic Whale Tours järjestää koko päivän valassafareita, jonka aikana on mahdollista nähdä useita erilaisia valaita, pyöriäisiä, hylkeitä sekä mielenkiintoisia lintulajeja. Valassafarin määränpäänä on Bleikin kanjoni, jonne on Stø:sta matkaa noin kaksi tuntia. Bleikin kanjoni on noin 600-1000m syvä kanjoni, jonne uroskaskelotit tulevat ruokailemaan ja alue on siksi erinomainen paikka kaskelottien bongaamiseen. Naaraskaskelotit viihtyvät trooppisemmissa vesistöissä, joten niitä ei täällä pohjoisessa yleensä näe.

    Valassafarin kesto vaihtelee kuudesta tunnista kahdeksaan tuntiin, riippuen säästä, valaista ja muista matkalla nähtävistä eläimistä. Laiva on isohko katamaraani, jossa on hyvät sisätilat aina saatavilla olevine kahvi- ja teetarjoiluineen sekä tilava kansi valaiden katselemiseen. Myös nelijalkaiset karvakamut ovat safarille tervetulleita, mutta vain takakannelle turvallisuus- ja allergiasyistä.


    Unohtumattomia valaskohtaamisia ja unelmien toteuttamista

    Saavuimme Stø:n satamaan aamuvarhaisella, valmiina valaita bongailemaan. Ilmassa oli jännityksen ja innostuksen tunnetta, sillä tiesin valmiiksi, että matkan aikana olisi mahdollista nähdä itselleni erityisen rakkaita miekkavalaita (Orcinus orca). Miekkavalaita olen rakastanut pienestä lapsesta asti ja vaikka kesä ei olekaan miekkavalaiden sesonkiaikaa Norjassa, niin pieni varovainen toive eleli silti sisälläni näiden näkemisestä. Se olisi ensimmäinen kerta.

    Sateinen ja viileä sää oli vaikuttanut ihmisten halukkuuteen saapua viettämään koko päivä merillä, joten meitä oli paikalla vain kourallinen vannoutuneimpia valokuvaajia ja valasbongareita. Tämä sopi minulle erinomaisesti emmekä me antaneet huonon sään haitata (vettä satoi lopulta lähes koko päivän). Menomatkalla näimme seudulle ominaisia lintuja sekä lopulta näimme kuin näimmekin miekkavalaita! En voinut uskoa silmiäni ja tulihan siinä pieni itkukin, onnesta tietenkin. Keskityin enimmäkseen nauttimaan kokemuksesta, mutta muutamia kohtalaisia kuviakin onnistuin onneksi saamaan muistoksi.

    Onni oli matkassa mukana ja tässä päivässä oli selvästi jotakin erityistä, sillä näimme miekkavalaita vielä kahdesti lisää tämän saman safarin aikana. Saimme myös todistaa kesä-aikaan erittäin harvinaista näkyä, kun miekkavalaat ja ryhävalaat etsivät ruokaa yhdessä. Tätä ei yleensä kesäisin näe ja vastaavia päiviä on safarioppaamme mukaan ollut keskimäärin yksi tai kaksi vuodessa. Onneksi me saimme olla mukana kokemassa tätä päivää.

    Kaskelotit pysyttelivät meiltä visusti piilossa valitettavasti. Oppaamme Hannaleena myös kertoi, että kaskelotit ovat viime päivät käyttäytyneet hieman oudosti. Lieneekö Natolla osuutta asiaan, sitä voi vain spekuloida, mutta kaskelottien suosima Bleikin kanjoni on myös kuulemma Naton harjoitusaluetta. Sukellusveneiden kaikuluotain myös häiritsee valaita ja vaikka tätä asiayhteyttä ei ehkä tarkemmin pääsekään tutkimaan, niin maalaisjärjellä ajateltuna tässä voisi olla syy kaskelottien ajoittaiseen katoamiseen kanjonista.


    Paikallista lähiruokaa ja villiyrttejä

    Paluumatkalla on mahdollista nauttia safarin hintaan sisältyvä herkullinen kala- tai kasviskeitto, joka on henkilökunnan itse rakkaudella ja taidolla valmistama paikallisista raaka-aineista, tietysti makunystyröitä hiveleviä villiyrttejä hyödyntäen. Laurin kalakeitto oli kuulemma matkakumppanini mukaan parasta kalakeittoa, mitä on koskaan syönyt ja itse olin haltioissani Laurin maukkaasta vegaanikeitosta. Pelkästään tämän herkullisen keiton vuoksi voisin palata heti takaisin!


    Suloiset lunnit valloittavat

    Paluumatkan varrella pysähdytään joka kerta ihastelemaan myös Andan saarella pesiviä lunneja, jotka ovatkin mitä suloisimpia lintuja. Lunnit pesivät Andalla joka kesä huhtikuun puolestavälistä elokuun puoleenväliin ja niitä voi olla jopa 30 000 yksilöä. Saarella on mahdollista silloin tällöin nähdä myös kirjohylkeitä köllöttelemässä kivikoilla, mutta me emme tällä kertaa hylkeitä nähneet. Lunnit sen sijaan ilostuttivat kovasti.


    Ikimuistoinen valassafari koostui kahdesta täysin erilaisesta retkestä

    Kuten sanottu, ensimmäinen valassafarimme oli todella unohtumaton ja huikea kokemus, jonka aikana saimme nauttia useista hienoista valaskohtaamisista eri lajien kanssa. Tärkeimpänä itselle tästä jäi käteen miekkavalaat, joita en uskonut näkeväni, mutta onneksi näin. Tunnelma päivän päätteeksi ei olisi voinut olla onnellisempi, olihan siinä elämän suurin ja pitkäaikaisin unelma toteutunut.

    Toinen valassafaripäivämme oli sään puolesta upean aurinkoinen, mutta valaat pysyttelivät visusti piilossa. Toisen päivän alkupuoli kului lähinnä etsiskellen, kunnes lopulta keittolounaan jälkeen onnistuimme muutaman pyöriäisen näkemään. Tämän päivän kruunasi kuitenkin paluumatkan aikana näkemämme suuret sillivalaat (Balaenoptera physalus), jotka ovatkin harvinaisempi näky. Näin se luonto toimii, koskaan ei voi tietää mitä näkee ja milloin.

    Valaita, joit on mahdollista nähdä valassafarin aikana:

    • Pitkäevä pallopäävalas (Globicephala melas)
    • Lahtivalas (Balaenoptera acutorostrata)
    • Miekkavalas (Orcinus orca)
    • Ryhävalas (Megaptera novaeangliae)
    • Valkokuvedelfiini (Lagenorhynchus acutus)
    • Pyöriäinen (Phocoena phocoena)
    • Kaskelotti, eli maailman suurin hammasvalas (Physeter macrocephalus)


    Varustaudu kunnolla matkalle

    Varustaudu safarille lämpimin vaattein, mielellään tuulta ja vettä hylkiviin päällysvaatteisiin sekä hyvin jalkinein. Retkellä ollaan koko päivä avomerellä ja sää voi olla paahtavan aurinkoinen tai tuulinen ja sateinen. Varaudu halutessasi myös kiikarein sekä hyvällä kameralla ja vara-akulla. Tarkkoja ja laadukkaita lähikuvia varten en voi tarpeeksi suositella panostamaan hyvään kameraan ja objektiiviin, sillä meidän erinomaiset puhelinkamerat x2, digikamera sekä puolijärkkäri ok-tasoisella zoomilla eivät riittäneet tarpeeksi laadukkaisiin kuviin (ainakaan omasta mielestäni).

    Mikäli luulet, että matkapahoinvointia voisi ilmetä, kannattaa ottaa noin tunti ennen lähtöä pahoinvointilääke, joita saa myös safarin toimistolta. Avomerellä merenkäynti voi olla aikamoista aika ajoin.

    Tärkeimpänä kuitenkin seikkailumieli ja positiivinen asenne, sillä tämä saattaa hyvinkin olla elämäsi paras päivä!


    Valassafarien ehdoton ykkönen

    Arctic Whale Tours koostuu ammattitaitoisista ja asialleen omistautuneista luonto-oppaista, joille valaat ja luonto ovat sydämen asia. Lauri, Hannaleena sekä Tarja ovat suomalaisia ja laivan muu henkilökunta englantia puhuvia norjalaisia, joten ei tarvitse jännittää kielimuuria (tai muutenkaan). Arctic Whale Tours noudattaa tarkoin eettisen valaidentarkkailun säädöksiä ja eläinten hyvinvointi on aina etusijalla. Oppaat kertovat mielellään alueen luonnosta ja eläimistä lisää kiinnostuneille ja antavat matkailijoille myös hyviä paikallisvinkkejä.


    Kiinnostuitko valassafarista? Tutustu lisää safariin hintatietoineen Arctic Whale Toursin nettisivuilla ja varaa oma retkesi, lisäkysymyksiä voi minulle myös laittaa kommenttikenttään!

    Lue myös:

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Matkailuala,  Matkailualan opinnot,  Suomi,  Tampere,  Travel Lifestyle,  Yhteistyö

    Matkailupalvelujen tuottaja – Matkailualan opinnot maaseutumiljöön keskellä


    Kaupallinen yhteistyö: Ahlman


    Kesä-aurinko lämmittää iholla, vihreä niitty tuoksuu vieressä ja kauempana pellolla laiduntavat kauniin ruskeat lehmät. Edessä punainen lato ja sen takana kohoaa koulurakennus. Tämä koulurakennus oli minun vanha koulurakennukseni vielä hetki sitten, kunnes toukokuun lopussa 2020 vihdoin valmistuin unelma-ammattiini, matkailupalvelujen tuottajaksi. Tämä koulurakennus on Ahlman, kesäisessä kotikaupungissani Tampereella.


    MIKÄ ON AHLMAN?

    Ahlman sijaitsee vain lyhyen matkan päässä Tampereen keskustasta ja tarjoaa kauniin maalaismaisemaa muistuttavan opiskelumiljöön kaupunkiasutuksen keskellä. Ahlman on opinahjo niin nuorille kuin aikuisillekin ja Ahlmanilla on myös useita erilaisia kaikille avoimia kesäkursseja omaa osaamistaan täydentämään.

    Pihapiiri on kaunis, luonnollinen ja viihtyisä, sillä alueelta löytyy niin lehmien navettaa kuin pieneläinvastaanottoa, tilapuotia kahviloineen sekä ihanan värikäs perinnepuutarhakin. Ahlmanin koulurakennusten keskellä komeilee tyylikäs vanha vaaleansininen Ahlmanin Kartano, joka tarjoaa kokoustiloja sekä majoituspalveluita.


    MATKAILUALAA VOI OPISKELLA JO AMMATTIKOULUSSA

    Matkailuala on monipuolinen ja paljon mahdollistava ala, jota voi opiskella niin ammattikoulussa kuin ammattikorkeassakin. Vaikka matkailualan restonomi-opinnot ovatkin ehkä useammalle tunnetumpi polku, niin Tampereen Ahlmanilla voi opiskella jo toisen asteen opintoina matkailualan perustutkinnon, matkailupalvelujen tuottajaksi valmistuen.

    Lähdin itse aikoinaan opiskelemaan alaa siksi, että matkailu on suuri intohimoni ja Ahlmanin opintotarjontaa selatessani huomasin, että kyseinen matkailupalvelujen tuottajan opintolinja tarjoaa paljon mielenkiintoisia työharjoittelumahdollisuuksia sekä oppia niihin matkailualaan liittyviin asioihin, joista en vielä hirveästi mitään entuudestaan tiennyt. Itseäni veti puoleensa erityisesti tapahtumajärjestämisen työharjoittelujakso sekä mahdollisuus ulkomaan työharjoitteluun, joista lopulta jälkimmäinen vei sydämeni lopullisesti mennessään Espanjan Valenciaan.


    MITÄ OPINNOT PITÄVÄT SISÄLLÄÄN?

    Matkailupalvelujen tuottajan opintojen laajuus on 180 osaamispistettä ja se pitää sisällään sekä ammatillisia (145 op) että yhteisiä (35op) tutkinnonosia. Ahlmanilla on mahdollisuus hyödyntää aiempaa osaamista ja halutessaan voi myös hyväksilukea tutkinnonosia aiempien suorittamiensa tutkintojen avulla. Matkailupalvelujen tuottajan opinnot koostuvat sekä pakollisista että valinnaisista tutkinnonosista ja opintojen kesto on noin 2-2,5 vuotta omasta osaamisesta riippuen.

    Opinnot käytännössä pitivät sisällään paljon yhdessä oppimista ja tiedonhakua tiimeissä ja vaikka muutamia teoriapäiviäkin koululla vietimme, niin Ahlmanilla opiskelu on enimmäkseen käytännönläheistä tekemistä vastuuvalmentajiemme johdolla. Järjestimme esimerkiksi Ahlmanin perinteisen vuosittaisen Halloween -tapahtuman, jossa jokainen sai vastata omista vastuualueistaan ja päästä hieman raapaisemaan pintaa tapahtumajärjestämisen saralla. Tämän lisäksi olimme osana Nuori Yrittäjä -konseptia erilaisin projektein ja kävimme paljon tutustumassa mielenkiintoisiin matkailualan yrityksiin Tampereen seudulla. Vedimme myös joitakin opastettuja kierroksia oppaan työtä harjoitellen.

    Ahlmanilla painotetaan omatoimisuutta ja omien siipien kokeilemista, sekä verkostoitumisen tärkeyttä ja tämä käytännönläheinen oppimisympäristö on mitä parhain alusta omaa tulevaisuutta ajatellen.

    Opaskierroksella ihanan luokkatoverin kanssa


    MONIPUOLISET OPINNOT TARJOAVAT MAHDOLLISUUDEN ULKOMAAN TYÖHARJOITTELUUN

    Työharjoittelumahdollisuudet ovat todella monipuoliset ja matkailualasta puhuttaessa vain taivas on rajana. Matkailuala pitää sisällään majoitus-, ravintola- ja tapahtumapalvelut, myyntiä ja markkinointia ja kaikkea näiden edellämainittujen väliltä. On siis vain omasta mielikuvituksesta ja omista intresseistä kiinni, minkälaiseen paikkaan haluaa tähdätä harjoitteluun. Itse tein yhden mieleenpainuvimmista työharjoitteluistani eräässä tamperelaisessa levy-yhtiössä, keskittyen pääasiassa markkinointiviestintään ja tämä opetti minulle tärkeitä asioita musiikkimaailman toiminnasta ja mitä kaikkea oikeasti levy-yhtiötoimintaan kuuluukaan. Pääsin mukaan erilaisiin asiakastapaamisiin ja kuulemaan, kuinka vaikkapa artistipromoaminen etenee. En työllistynyt levy-yhtiöalalle ainakaan vielä, mutta opin jo nopeasti harjoittelun aikana omien vahvuuksieni löytyvän muun muassa kirjoittamisen ja markkinoinnin saralla.

    Viimein lähdin myös opintojeni puolessa välissä kauan odottamalleni ulkomaan työharjoittelujaksolle Espanjan Valenciaan, joka jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Ahlman tarjoaa apuja ulkomaanjakson suunnitteluun sekä mahdollisesti myös harjoittelupaikan etsintään, mutta itse tiesin jo heti alkuun, että haluan suunnata kauniiseen ja eläväiseen Valencian kaupunkiin, joka on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki ja ei vielä niin kovin suosittu kohde suomalaisten turistien keskuudessa. Tämä myös tarkoitti sitä, että valmiita kontakteja ei entuudestaan koulun puolelta ole.

    Etsin ja järjestin paikkani siis itse, vastuuvalmentajamme auttaessa byrokratian ja paperiasioiden hoidossa tietenkin. Työpaikkani olisi tarjonnut myös ilmaisen majoituksen, mutta halusin oman kodin poikaystäväni kanssa yhdessä ja tästä syystä sain vaihtoehtoisesti korvaukseksi pienen kuukausipalkan harjoitteluni ajan. Kaikki harjoittelupaikat eivät suinkaan ole palkallisia, joten tähän ei kannata tuudittautua ja harjoitteluiden palkkataso Espanjassa on muutenkin nimellisen pieni, jos sellaisen onnistuu ylipäätään saamaan. Älä siis lähde harjoitteluun rahan vuoksi, vaan arvosta saamaasi työkokemusta ja elämänkokemusta.

    Loppujen lopuksi suoritin peräti kaksi työharjoittelua Valenciassa, sillä en malttanut palata kolmen kuukauden jälkeen vielä takaisin Suomeen. Harjoitteluni suoritin paikallisessa nuorisohostellissa vastaanottovirkailijana ja työtehtäviini kuului vastaanoton hoitamisen lisäksi myös aamiaistarjoilua, markkinointia, yleistä hostellin ylläpitoa sekä asiakaspalvelua ja juoksevien asioiden hoitoa. Hostelleja oli kaksi ja tein työvuoroja molempiin. Päivät olivat välillä pitkiä ja työtahti sesonkina rankka, kun taas sesongin ulkopuolella oli välillä suorastaan tylsää. Työympäristö ja työkaverit olivat mitä parhaimmat ja olen edelleen heidän kanssaan yhteydessä aika ajoin ja rakastan aina palata Valenciaan heitä tapaamaan ja omia kotikulmia ihastelemaan.


    LAAJAT TYÖLLISTYMISMAHDOLLISUUDET

    Suomeen palattuani sain tilaisuuden aloittaa työt eräässä tapahtuma- ja promootiofirmassa ja tällä tiellä olen edelleen vaihtelevia ja mielenkiintoisia työkeikkoja tehden. Työkeikkoja on niin markkinoinnin ja promootion kuin tapahtumatuotannonkin parissa ja yksikään keikka ei ole samanlainen, mikä tekee työstä entistä värikkäämpää ja hauskempaa. Teen myös vaikuttajamarkkinointia ja kirjoitan tätä itselleni erittäin rakasta matkablogia, joka on myös työllistänyt viime aikoina kiitettävästi.

    Matkailuala elää tällä hetkellä mielenkiintoisia aikoja ja uusille tekijöille on kysyntää, vaikka moni yritys onkin viettänyt hiljaiseloa kevään ja alkukesän ajan. Matkailuala on todella muuntautumiskykyinen ja mahdollisuuksia täynnä ja monipuolisten työllistymismahdollisuuksien lisäksi myös jatko-opinnot matkailualan restonomiksi ovat erinomainen vaihtoehto siitä kiinnostuneille.

    Työllistymisesimerkkejä valmistumisen jälkeen:

    • Hotelli- ja majoituspalvelut
    • Ravintolapalvelut
    • Messu- ja tapahtumapalvelut
    • Markkinointi ja myynti
    • Matkailu- ja matkatoimistopalvelut
    • Kansainväliset työmarkkinat
    • Yrittäjyys

    Omia suunnitelmiani on tällä hetkellä jatkaa nykyisten työtehtävieni parissa, mutta suunnitelmissa olisi myös lähteä hankkimaan lisää työkokemusta ulkomailta ja hieman olen myös haaveillut jatko-opinnoista alalla. Aika näyttää, mutta Ahlman avasi monia ovia ja antoi paljon rohkeutta ja inspiraatiota tulevaisuutta ajatellen. Ahlman onkin oppimisympäristönä omaa laatuaan ja vaikka välillä olisi ollut rankempiakin opintojaksoja, niin matkailupalvelujen tuottajan opinnot ovat antaneet paljon enemmän kuin ovat ottaneet.

    Ahlman opettaa itsenäisyyttä, oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja rohkeutta tarttua tuumasta toimeen sekä antaa runsaasti avaimia työelämään ja tukee ulkomaan työharjoittelumahdollisuuksia positiivisesti. Ahlmanilta saa myös apuja ja inspiraatiota valmistumisen jälkeiseen elämään työn ja jatko-opintojen suhteen.


    AHLMAN TARJOAA MUUTAKIN, KUIN MATKAILUA. HAE MUKAAN!

    Matkailualan lisäksi Ahlman tarjoaa luonto- ja viheralan, vastaanottovirkailijan, ravintola-alan, taide- ja pelialan sekä eläintenhoitoalan opintoja, vain osan mainitakseni. Lisäksi tarjolla on erilaisia kesä- ja etäkursseja osaamisen täydentämiseksi aina kirjoittamisesta pelisuunnitteluun.

    Jatkohaku syksyllä alkaviin opintoihin on edelleen avoinna 17. heinäkuuta saakka, joten vielä ehdit mukaan!

    Lue lisää matkailupalvelujen tuottajan koulutuksesta:

    Matkailupalvelujen tuottaja opintolinja

    Tai tutustu Ahlmanin muuhun opintotarjontaan:

    Opiskelu Ahlmanilla


    OMAN TILAN TUOTTEITA TILAPUODISTA, IDYLLISTA MAJOITUSTA OMENAPUIDEN KESKELLÄ, HISTORIALLISIA KUMMITUSTARINOITA

    Hae mukaan opiskelemaan Ahlmanille, tai pyrähdä paikalle tutustumaan ihanaan maaseutumiljööseen poikkeamalla vaikkapa lounaalle opiskelijaravintola Annaan tai kahvikupposelle Tilapuotiin. Tilapuodista saa ostettua myös leivonnaisia sekä pientilojen tuotteita ja Ahlmanin oman tilan herkkuja. Pidempää rentoutumista haluaville Ahlmanin historiallinen Kartano tarjoaa luonnonrauhaa ja yksilöllistä majoitusta perinteikkäässä ympäristössä.

    Ahlmanin Kartano, eli vanha Seppälän tila, on tunnelmallinen ja sen ikkunoista voi ihastella omenapuutarhan yli satavuotiaita omenapuita. Kartanossa on aikoinaan toiminut maamieskoulun ruokala sekä ollut erilaisia opetus- ja majoitustiloja. Ahlmanin pihapiirissä ja Kartanon uumenissa voi päästä myös kummitustarinoiden äärelle. Ota selvää, kuka siellä kummitteleekaan!

    Ahlmanin mielenkiintoiseen majoitus- ja oppimisympäristöön voit tutustua lisää Ahlmanin nettisivuilla.


    HAKU ON AUKI 17.7. SAAKKA!

    Onko Ahlmanin ympäristö sinulle entuudestaan tuttu? Haaveiletko kenties matkailualan opinnoista? Kerro kommenttikenttään, vastailen myös mielelläni kysymyksiin! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

×