• Espanja,  Kanariansaaret,  Reppureissut,  Soolomatka,  Teneriffa

    Santa Cruz – Teneriffan kaunis pääkaupunki yhdistää kaupunki- ja rantaloman


    Kaksiviikkoisen Teneriffan yhdistetyn omatoimi- ja vapaaehtoistyömatkan viimeinen etappi oli lähteä muutamaksi päiväksi tutustumaan saaren pohjoispuoleen ja erityisesti sen pääkaupunkiin, Santa Cruz de Tenerifeen.

    Mietin pitkään ennen matkalle lähtöä, että mikä olisi itselleni se paras kaupunkikohde vapaaehtoistyön jälkeen, koska vapaaehtoistyöjakson aikana tuli jo erittäin tutuksi saaren eteläiset lomakylät, kuten Los Cristianos ja Los Gigantes (jossa olen ollut myös vuonna 2012). Halusin kunnollisen kaupunkikohteen, joka ei olisi pelkästään turisteilla kyllästetty ja ilmassa olisi mielellään ihan kunnollista paikallistakin tunnelmaa. Vaihtoehtoja tutkittuani tulin siihen tulokseen, että paras kohde näillä kriteereillä olisi tietenkin saaren pääkaupunki.

    Santa Cruz on Kanariansaarten toiseksi suurin kaupunki ja Kanariansaarten pääkaupunki yhdessä Gran Canarialla sijaitsevan Las Palmasin kaupungin kanssa. Espanjalaiset perustivat kaupungin vuonna 1494 ja nykyisin alueella asustaa noin 225 000 ihmistä. Tätä ennen alueella ovat asustaneet jo noin 2000 vuotta sitten Kanariansaarten alkuperäisasukkaat, eli guanchet. Santa Cruz ei ole yleensä se ensimmäinen turistien valitsema lomakohde, joten kaupungissa on helppo nauttia paikallisestakin tunnelmasta. Sen sijaan päiväretkikohteena saaren lomakylistä tämä kaupunki on suosittu ja suurin turistien suosima loma-aika on talvikuukausien aikaan.


    Matkasin Los Cristianoksesta bussilla tunnin ajomatkan verran Santa Cruziin ja bussireitti kulki upeita rannikkomaisemia pitkin etelän kuivista ja karun kauniista maisemista pohjoisen hieman vehreämpiä kaupunkinäkymiä kohti. Päästyäni perille lähdin heti lompsimaan kohti AirBnb -kotiani, joka sijaitsi aivan bussiaseman ja keskustan välissä, kävelymatkan päässä kaikesta. Kuljin ihastuttavien terassikahviloiden välistä aamuauringon lämmittäessä mukavasti ja ympärillä kuului ihanan tuttu ja kaivattu espanjankielinen puheensorina ja kahvikuppien kilinä.

    Asuntoni oli mukava yksiö kaikilla mukavuuksilla ja isolla kattoterassilla varustettuna. Terassilta oli loistavat näkymät aina merelle saakka ja aurinkokin paistoi siihen sopivasti koko päivän. Välimatkat joka paikkaan olivat lyhyet, joka sopi minulle enemmän kuin hyvin ja mikä parasta, kaupungin upea kauppahalli Mercado de Nuestra Señora de África sijaitsi aivan nurkan takana. Saavuin perille jo aamupäivästä, joten lähdinkin tietenkin heti tutustumaan paikkoihin!

    Terassini
    Mercado de Nuestra Señora de África
    Mercado de Nuestra Señora de África


    Santa Cruzissa on shoppailijoille hyvät ostosmahdollisuudet ja putiikit, runsain määrin erilaista ravintola- ja baaritarjontaa hyvän ruoan ja juoman ystäville ja upeita nähtävyyksiä kierreltäväksi. Nähtävyyksistä tärkein on varmasti Auditorio de Tenerife, eli saaren pääkonserttisali. Konserttisali muistuttaa ulkokuoreltaan hieman Sydneyn oopperataloa ja rakennuksen ympäristössä on mukava esimerkiksi kävellä ja nautiskella meren kohinasta ja ilta-auringosta. Auditorion vieressä sijaitsee myös Castillo de San Juan -linnake, josta kaupunkia on suojeltu 1600 -luvulta lähtien. Lisäksi Auditorion ja linnakkeen vieressä sijaitsee Parque Marítimo César Manrique -puistoalue, joka on pääsymaksullinen viheralue uima-altaine ja ravintoloineen.

    Auditorio de Tenerife
    Castillo de San Juan


    Santa Cruzin keskustan helmi on Plaza de España -aukio, jonka keskellä on suuri vuonna 2008 valmistunut tekojärvi suihkulähteineen ja kukka-asetelmineen. Aukion reunalla komeilee myös ristiriitaa herättänyt muistomerkki Espanjan vuoden 1930 sisällissodan uhreille. Aukion ympärillä on luonnollisesti kasapäin erilaisia terasseja ja kahviloita, johon on mukava istahtaa rentoutumaan kaupunkikiertelyn lomassa.

    Plaza de España


    Museoiden ja historian ystäville kaupunki tarjoaa myös herkkua, sillä pääkaupungissa sijaitsee mielenkiintoinen luonnonhistoriallinen ja arkeologinen museo Museo de la Naturaleza y el Hombre. Museo on suosittu vierailukohde turistien sekä saarten asukkaiden keskuudessa, sillä täällä voi nähdä Kanariansaarten alkuperäisasukkaitten eli guanchejen muumioita ja pääkalloja. Muumiot sekä museon meribiologinen osasto herättivät kiinnostukseni ja kävinkin katsastamassa nämä omin silmin, vaikka en yleensä museoista niin kiinnostunut olekaan. Vierailu oli kyllä opiskelijalippuhinnan (n. 3e) arvoinen, vaikka jokaikistä tekstinjyvää en jaksanutkaan jäädä lukemaan. Sen sijaan tutkailin mielenkiinnolla eri luontolajien ja merinisäkkäiden täysikokoisia replikoita ja sain kuin sainkin ihokarvani värisemään muumio-osastolla.

    Yksi kaupungin suosituista nähtävyyksistä on myös kaupungin pääkirkko Iglesia de Nuestra Señora de la Concepción, jonka kellotorni komeilee kaupungin joka suuntaan ja on ulkokuoreltaan valkoinen ja yksinkertaisen kaunis. Nykyinen kirkko on rakennettu 1600-1700-luvuilla paikkaa aiemmin koristaneen kirkon tilalle. Kirkossa sisällä näkee muun muassa islamilaistyylisesti koristellun katon ja muuta pienempää nähtävää. Itse tyydyin katsastamaan kirkon tällä kertaa vain ulkopuolelta.

    Iglesia de Nuestra Señora de la Concepción


    Suuri nähtävyyksien mekka tämä saaren pääkaupunki ei ehkä ole, mutta itse nautiskelinkin enemmän paikallistunnelmasta ja kaupunkikulmien kiertelystä. Mikäli aika kaupungissa käy pitkäksi tai muutoin haluaa lähteä myös muita mantuja koluamaan, niin kaupungista on erittäin helppo lähteä bussilla saarta tutkimaan. Teneriffan bussiyhteyksiä hoitaa Titsa -bussi-yhtiö, jonka tunnistaa vihreistä linja-autoistaan. Yhteydet ovat erittäin kattavat ja ne toimivat todella näppärästi, joten tämä tekeekin matkailun ilman omaakin autoa saarella hyväksi vaihtoehdoksi. Etäisyydet saaren puolelta toiselle ovat vain alle 1,5h kestoisia ja hinnassakin selviää halvalla.


    Playa de las Teresitas – Auringonpalvojille lähes unelmien uimaranta

    Hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsee pieni San Andrésin kylä sekä kylän vieressä komeileva kaunis kultahiekkainen uimaranta Playa de las Teresitas. Ranta on yksi Teneriffan kauneimpia ja erityisesti paikallisten suosiossa. Teresitakselle pääsee suoraan Santa Cruzin bussiasemalta noin kymmenen minuutin välein kulkevalla suoralla linjalla 910, jonka päätepysäkki sijaitsee heti uimarannan edessä.

    Rannalla voit valita joko aurinkotuolit varjoineen tai levittää pyyhkeesi vaikka suoraan vesilinjan tuntumaan pehmeälle rantahiekalle. Hiekka on vaaleaa ja poikkeaakin siksi muista saaren laavahiekkarannoista. Omalla autolla kuljettaessa kannattaa poiketa myös viereisen vuoren päällä näköalapaikalla ihastelemassa rantamaisemia. Ainoa suuri miinus tässä ihanassa palmupuiden koristamassa uimarannassa on aivan vierestä kulkevat tankkerilaivat.


    Kaikki reissut loppuvat aikanaan ja niin myös tämäkin Teneriffan seikkailu. Matka oli hauska ja aurinkoinen kokemus, joka piti sisällään omatoimista saarikiertelyä, tulivuorimaisemia Teidellä, kauniita vuoristomaisemia Mascan kylässä, sekä rantalomailua ja nähtävyyksien kiertelyä Santa Cruzin pääkaupungissa ja sen ympäristössä. Matkan pääkohta kuitenkin oli ikuisesti mieleeni jäänyt vapaaehtoistyö valaiden ja delfiinien parissa, jonka ympärille tämä koko kiertomatka rakentui. Tästä pääset lukemaan kaikki aiemmat postaukset matkalta:



    Oletko sinä käynyt Teneriffalla? Koetko saaren täysin turistirysäksi vai tunnetko saaren olevan ihan liian aliarvostettu luonto- ja aktiivimatkailijan paratiisi? Jaa mielipiteesi ja kokemuksesi kommenttikenttään! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Espanja,  Kanariansaaret,  Soolomatka,  Teneriffa

    San Cristóbal de La Laguna -Pohjois-Teneriffan historiallinen helmi


    Teneriffan saaren yksi parhaimmista vierailukohteista on saaren pohjoispuolella, aivan pääkaupunki Santa Cruzin vieressä sijaitseva yliopistokaupunki San Cristóbal de La Laguna, joka vuonna 1999 pääsi myös Unescon maailmanperintökohdeluetteloon.

    Tämä kaupunki on toiminut Teneriffan pääkaupunkina vuoteen 1723 saakka, ennen kuin titteli siirtyi nykyiselle pääkaupungille, Santa Cruzille. La Lagunaksikin kutsuttuun kaupunkiin pääsee kätevästi joko omalla autolla tai vaikkapa suoralla bussilinjalla numero 015 Santa Cruzin bussiasemalta ja liput maksavat vain hieman päälle euron/suunta. Myös Puerto de la Cruzin kaupungista on suorat bussiyhteydet Lagunaan. Lisätietoa Teneriffan busseista saat täältä.


    La Lagunan bussiasemalta täytyy ensin kävellä pieni matka kivitalojen ympäröimää tietä pitkin syvemmälle kaupunkiin, jotta pääsee käsiksi paikan viehättävyyteen ja niihin upeisiin vanhoihin rakennuksiin ja vanhan kaupungin katuihin. Kävelymatka on lyhyt ja matkalla voi ihastella vaikkapa kivitalojen seiniin maalattuja suuria ja värikkäitä muraaleja sekä tietysti kaupungin yliopistoaluetta.


    San Cristóbal de La Lagunan vanhassa kaupunkialueessa on oma hohtonsa ja se kyllä näkyy. Rakennukset ovat kauniita ja katuja on mukava kierrellä ympäriinsä, välillä pysähtyen vaikkapa kahville johonkin useista miellyttävän oloisista terasseista. Kaupungista saakin parhaan kokemuksen irti vain olemalla, katselemalla ja kiertelemällä sekä nautiskelemalla alueen tunnelmasta.

    Tässä yliopistokaupungissa on asukkaita reilu 150 000 ja kaupungin vuonna 1792 perustettu yliopisto on Kanariansaarten vanhin yliopisto. La Lagunan suojelluista rakennuksista 361 on peräisin 1500-1700 -luvuilta ja ne edustavat islamilaistyylistä mudejar -arkkitehtuuria, joiden lisäksi muita suojeltuja rakennuksia löytyy 1800- ja 1900 -luvuilta. Myös Teiden observatorio sijaitsee Lagunan kaupungissa.

    Kiertelyn ja kahvittelun lomassa on suositeltavaa poiketa myös ihastelemassa Lagunan kirkkoja, luostareita sekä palatseja, jos vain aikataulut antavat periksi. Myös museioiden ystäville löytyy kaupungista tarjontaa.


    Oletko sinä käynyt tai oletko kenties menossa käymään La Lagunassa? Mitä pidit?

    <3: Tiina Johanna

    Instagram: @tiinajohannaaa
    Facebook: Kookospalmun alla
    Blogit.fi: Kookospalmun alla