• Travel Lifestyle,  Uncategorized

    Mitä matkailu minulle merkitsee? – Top 5!


    Matkailun saralla on nyt hiljaisempaa ja tulevaisuuden matkanäkymät ovat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tyhjät. Matkahaaveita on toki paljon, mutta nykytilanteen vuoksi uskallus lähteä niitä vielä toteuttamaan ei ole kovin korkealla. Aina on kuitenkin tärkeintä pysyä positiivisena ja muistaa, että turha murehtia niitä asioita, joihin ei kuitenkaan voi itse enempää vaikuttaa.

    Tästä matkavuodesta 2020 tuli hyvin erilainen, kuin mitä alunperin olin itselleni povaillut. Alkuvuodesta muistan kirjoittaneeni innostuneen artikkelin tämän vuoden tulevista matkasuunnitelmista ja kuinka tästä tulee varmasti jälleen huikea reissuvuosi. No, tästä vuodesta ei ehkä tullut juuri sellaista, kuin olin suunnitellut, kuten ei monella muullakaan, mutta elämällä on omituinen tapa tulla heittämään kierrepallo eteemme juuri silloin kun luulemme, että kaikki menee suunnitelmiemme mukaan. Ei ne aina mene, kuten tämä vuosi on meille kaikille todistanut, asiasta riippumatta.

    Senja 2020


    HYVÄN JA HUONON 2020

    Tämä vuosi on tähän lokakuun ensimmäiseen päivään mennessä ollut osittain aivan täysi paska, sillä osalla meistä tämä on vaikuttanut fyysiseen terveyteen, osalla henkiseen. Osalla tämä on vaikuttanut töiden lisääntymiseen, osalla niiden loppumiseen kokonaan. Itsekin valmistuin matkailualalle juuri tämän kaiken keskelle ja tämä ei ole ollut helppoa aikaa. Itse pidän kovasti peukkuja pystyssä alan pikaiselle elpymiselle tavalla tai toisella, pienin askelin.

    Tämä vuosi on kuitenkin osittain ollut myös loistava ja kyllä vain, tämä vuosi on pitänyt sisällään myös unohtumattoman upeita uusia matkakokemuksia. Vuosi alkoi ihanalla reissulla Englantiin, juuri ennen koronan ensimmäisiä rajoituksia. Kesä tuli oltua Suomen aurinkoisissa maisemissa ja teimme myös extempore -reissun Pohjois-Norjaan. Tämä matka olikin todellinen unelmien täyttymys, sillä pääsin näkemään miekkavalaita, jotka ovat itselleni olleet jo pienestä lapsesta asti erittäin tärkeitä ja rakkaita olentoja.

    Juuri ennen uusien koronarajoitusten lisääntymistä saimme tilaisuuden lähteä vielä tutustumaan Baltian Pariisiin, eli Latvian pääkaupunki Riikaan. Tämä oli upea matka kesän loppupuolen tunnelmointiin ja näiden voimalla onkin jaksanut jälleen “olla ihan kotona”.

    Riika 2020


    MITÄ MATKAILU MERKITSEE MINULLE?

    Nykytilanteen poikkeuksellisuuden vuoksi halusin hieman pohtia, mitä matkailu todella itselleni merkitsee ja miksi minä tykkään matkailla. Syitä meillä kaikilla on monia erilaisia, eikä yksikään varmasti ole huonompi tai tärkeämpi kuin toinen. Itseni kohdalla mieleen kuitenkin tuli ensimmäisenä nämä seuraavat syyt:

    1. ELÄMYKSET JA KOKEMUKSET

    Uudet elämykset ja kokemukset matkoilla ovat todella tärkeitä ja niitä voi tulla ihan pienistäkin asioista. Kyse voi olla jostakin mieltä ravisuttavasta aktiviteetista tai extreme-elämyksestä, tai ihan vain kauniista auringonlaskusta lempi uimarannalla. Se paras matkakokemus voi olla jokin ihan pieni hetki arjessa, jota matkalla elää.

    Omat rakkaimmat matkakokemukset ovat liittyneet aina ihmisiin tai luontoon ja eläimiin. Viimeisimpänä ja rakkaimpana tähän mennessä ehdottomasti miekkavalaiden kohtaaminen Norjassa, mutta viime vuoden Teneriffan vapaaehtoistyömatka on jättänyt minuun myös pysyvät ja rakkaat muistot työn tärkeyden sekä ihanien ihmisten vuoksi. Viime vuoden ensimmäinen kaukomatka San Franciscoon oli kokonaisuudessaan unohtumaton reissu ja toissavuoden muutto Espanjaan oli yhden unelman täyttymys. Omat rakkaimmat matkakokemukset ovat niitä, millä on ollut jokin itselleni isompi merkitys taustalla.

    Miekkavalaat // Vesterålen 2020 @ Tiina Johanna
    Delfiinit // Teneriffa 2019 @ Tiina Johanna


    2. UUSIIN IHMISIIN TUTUSTUMINEN

    Kutsun itseäni usein sosiaaliseksi introvertiksi. Rakastan olla sosiaalisessa ympäristössä, mutta en koko päivää ja joka päivä. Rakastan tutustua uusiin ihmisiin ja olen kohtalaisen hyvä pinnallisessa ja vain hetken kestävässä small talkissa, mutta syvällisempi tutustuminen onnistuu vain harvojen ja valittujen kanssa, joiden kanssa kemiat todella kohtaavat ja ystävystyminen tuntuu luonnolliselta. Nämä molemmat tavat ovat kuitenkin antaneet ihania kokemuksia ja ihmiskohtaamisia matkoilla ja molemmista olen saanut paljon iloa. Tällä hetkellä asustan Tampereella, mutta rakkaimmat ystäväni asuvat ihan muualla, vain pari asustaa täällä Suomessa.

    Teneriffalla vapaaehtoistyöviikkoni aikana tutustuin muutamaan ihanaan ihmiseen, joista tuli hetkessä itselleni erittäin tärkeitä. Kuinka viikossa voikin löytää ystävyyden niin nopeasti ja syvällisesti, en tiedä, mutta niin kävi ja juttelemme kuulumisia useammin kuin mitä juttelen Tampereella asustavien perheenjäsenteni kanssa. Valenciassa asuessamme tutustuimme erääseen Pohjois-Italiasta kotoisin olevaan pariskuntaan, joista tuli meille ne parhaimmat ystävät siellä. Tämä ystävyys on vain vahvistunut ja vaikka emme ole vuoteen nähneet koronan vuoksi, olemme todella läheisiä ja juttelemme useasti.

    Teneriffa 2019


    3. UUSIEN ASIOIDEN OPPIMINEN JA UUSIIN KULTTUUREIHIN TUTUSTUMINEN

    Aina matkaillessa oppii uutta. Tämä voi olla uuden kielen oppimista tai uusien elämäntapojen omaksumista. Itselleni on ollut jo lottovoitto se, että opin ja osasin kulkea omatoimisesti Lontoon julkisissa eksymättä ja se, että uskaltauduin töihin Espanjaan, työskentelemään kielellä jota alkuun osasin vain alkeistasolla ja sellaiseen kaupunkiin, jossa espanjankielentaito on välttämätön. Opin kielen, opin uuden työn, opin uutta kulttuuria ja paljon uusia asioita itsestäni. Opin myös kohtaamaan erilaisista kulttuureista tulevia ihmisiä ja ymmärtämään entistä paremmin sen, kuinka erilaisuus kaunistaa ja rikastaa. Uudet opit ja uusiin kulttuureihin tutustuminen onkin monen matkailijan yksi merkityksellisimmistä seikoista matkailussa.

    Lontoo 2020


    4. OMA HENKINEN KASVU JA OMAAN ITSEEN TUTUSTUMINEN

    Matkailu kasvattaa aina. Matkaillessa oppii aina jotakin uutta ja selviytyminen erilaisista tilanteissa vieraassa paikassa kasvattaa aina itsevarmuutta ja elämänkokemusta. Matkakohteella ei ole tässä väliä, sillä jokainen reissu on merkityksellinen tavalla tai toisella ja matkan jälkeen on jälleen yhtä kokemusta rikkaampi.

    Itselleni ne opettavaisimmat matkat ovat olleet soolomatkoja, kuten Teneriffan vapaaehtoistyömatka, sillä vapaaehtoistyö delfiinien ja valaiden parissa oli mielenkiintoista, tärkeää ja tein matkan ensimmäistä kertaa täysin yksin. Englannin matka oli myös soolomatka, vaikka välissä paikallisia ystäviäni näinkin. On todella rohkaisevaa huomata, kuinka hyvin sitä lopulta itsekseen voikaan pärjätä eri tilanteissa ja olenkin sitä mieltä, että jokaiselle ihmisille tekisi erittäin hyvää edes yhden kerran elämässään tehdä yksi matka soolona. Soolomatkoilla sitä myös oppii omasta matkailijapersoonastaan ja omista kiinnostuksen kohteista enemmän, kuin porukassa reissatessa.

    Minulle kaikkein tärkein ja rakkain oppi on se, että vaikka sairastan paniikkihäiriötä, voin silti reissata, olla rohkea ja kokea ihania matkakokemuksia, sekä yksin että yhdessä. En ole vielä aiemmin tätä asiaa blogissa avannut, mutta ehkä joskus tartun tähän aiheeseen enemmän.

    Lofootit 2020


    5. MATKAILU AVARTAA

    Tämä niin kliseinen ja paikkaansa pitävä sanonta! Tähän kiteytyy kaikki nämä aiemmat kohdat tältä listalta, sillä uudet opit matkan aikana, uusiin kulttuureihin tutustuminen, uusiin ihmisiin tutustuminen, rohkeasti uusiin asioihin tarttuminen ja maailmankuvan kasvu matkailun myötä avartaa. Jokainen matka ja matkakokemus jättää jäljen, joista ne isoimmat kasvattavat ja muuttavat meitä myös ihmisinä jollain tapaa. Maailma on mielenkiintoinen, arvokas, värikäs, monipuolinen, hyvä, paha, alkeellinen ja kehittynyt samaan aikaan. Itse en malta odottaa, että pääsen jatkamaan omia tutkimusmatkojani maailmalla, sillä maailma on suurin rakkauteni.

    Kaikella tapahtuvalla on tarkoituksensa ja aika näyttää, milloin ja miten seikkailut jatkuvat.

    Suomi 2020


    Kerro, mitä matkailu sinulle merkitsee! Olisi ihana kuulla ajatuksia ja tärkeitä matkakokemuksia, jotka ovat olleet erityisen merkityksellisiä. Kerro myös mitä muuta syksyysi kuuluu! Jaa kommenttikenttään! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Travel Lifestyle,  Uncategorized

    Top vinkit parhaaseen ajanviettoon kotona


    Mitä tehdä silloin, kun ei pääse kahville lempikahvilaan, illalliselle lempiravintolaan, katsomaan uusinta elokuvasuosikkia elokuvateatteriin? Kun ainoa shoppailumahdollisuus on lähikaupan ruokahyllyillä ja harrastukset määräämättömän pitkällä tauolla? Matkailukin on rajattu oman kotisohvan ja jääkaapin väliselle reitille.

    Nyt peräänkuulutetaan luovuutta! Tässä postauksessa nyt listattuna hieman omia lempivinkkejä ajankuluksi näiden matkailutaukoon ajaneiden poikkeusolosuhteiden vallitessa.



    LUONNOSSA ULKOILU JA KOTITREENI

    Tämä on erinomaista aikaa nauttia kauniista kotimaan luonnosta ja panostaa ulkoiluun ja lenkkeilyyn, tai vaikkapa pyöräilyyn. Näinä aikoina on kuitenkin tärkeää pysytellä poissa ruuhkaisimmilta lenkkireiteiltä ja etsiä niitä niin sanottuja omia polkuja, jotta ulkoilu olisi nautinnollista ja terveellistä niin itselle kuin kanssaihmisillekin. Kuljetaan siis terveys edellä lenkkipoluillakin.

    Kun suuri osa kuntosaleista ja muista liikuntaharrastuksista on nyt tauolla, niin luovaa mieltä kannattaa käyttää. Mikäli haluaa vastapainoa ulkoilulle tai mikäli ulkoilu ei ole vaihtoehto itselle, niin kotitreeni on hyvä idea! Tässäkin vain taivas on rajana, sillä näitä voi joko keksiä itse, tai voit hyödyntää netin sekä puhelinsovellusten runsasta ja ilmaista kotitreenivalikoimaa.

    Old school käsipainot pääsee jälleen käyttöön.



    ASKARTELU JA KÄSITYÖT

    Nythän olisi hyvin aikaa alkaa harrastamaan käsitöitä tai vaikkapa askartelemaan! Mikäli et jo ole haka kutomaan tai puuhastelemaan käsillä, niin nyt voisi olla korkea aika kokeilla tätäkin vaihtoehtoa, tai vastaavasti ottaa työn alle se käsityöprojekti, jota on ajatellut jo pitkään, mutta ei ole ollut aikaa. Itse ajattelin kokeilla ahertaa kotiimme macrame -teoksen makuuhuoneen seinälle, saa nähdä kuinka onnistun.

    Kyllä minusta vielä macrametaiteilija tulee, vaikka väkisin.



    MATKAILULEHDET JA KIRJAT, LUKEMINEN KANNATTAA AINA

    Itse olen todella huono lukemaan, sillä minun on vaikea asettua aloilleni ja keskittyä lukemaani asiaan. On vain muutamia asioita, joita tykkään lukea ja ne ovat inspiroivat matkablogit, matkailulehdet sekä harvat ja valitut mielenkiintoiset kirjat. Toisin sanoen, en keskity mihinkään, mikä ei todella kiinnosta ja tästähän kertoo jo surullisen kuuluisa kaksi päivää kestänyt lukio-opintotaustanikin. Heh.

    Nyt olen itse vihdoinkin löytänyt aikaa ja inspiraatiota käydä läpi viimeisimpiä Mondo -matkailulehtiä ja löytänyt kirjahyllynikin uudelleen (no, jos kahdeksan kirjan lokerikkoa voi kirjahyllyksi kutsua). Hyllystäni löytyy muutama matkailuaiheinen kirja sekä erilaisia musiikkiaiheisia elämänkertoja, sekä pari kappaletta Alcatraz -aiheisia elämänkertoja vanhojen vankien kirjoittamina. Nämä tarttuivat mukaani viime vuoden San Franciscon ja Alcatraz -saaren matkalta. Toisesta kirjasta on nyt ensimmäinen kappale vihdoin luettu, jes!



    ETÄTYÖT JA ETÄOPINNOT

    Osa meistä tekee jo valmiiksi erilaisia etätöitä tietokoneella ja/tai puhelimella, joko hetkittäin, osa-aikaisesti tai täysipäiväisesti. Nyt näille töille varmasti riittääkin kysyntää ja etätöihin kannattaa ehdottomasti nyt perehtyä ja tarttua, mikäli sellainen kiinnostaa. Myös etäopinnot ovat hyvä tapa opiskelujen etenemiseen tai uusien opintojen aloittamiseen. Nyt kannattaa myös tutustua erilaisiin syventäviin verkkokursseihin, jos sattuu olemaan jokin osa-alue, johon haluaisi taitoja opetella. Itsensä kehittäminen ja uusien taitojen opiskelu on kuin laittaisi rahaa pankkiin!



    RÄSTIPROJEKTIT JA KEVÄTSIIVOUS

    Joskus erilaisia töitä ja pikkuprojekteja kertyy rästiin syystä jos toisestakin, eikä aikaa niiden tekemiselle tunnu löytyvän. Olisiko siis nyt niidenkin aika vihdoin?

    Nyt on myös hyvä alkaa pohtia ja harjoittaa kodin perusteellisempaa kevätsiivousta, sillä myös kodin puhtaustaso on tärkeä tällaisena aikana ja vaikka vielä ei kirpputoreille pääsekään fyysisesti ylimääräistä tavaraa kaapeista myymään, niin ainakin kirppiskamat on valmiiksi siivottu tulevia kirpputoriaikoja varten jo. (Nettikirpputoreilla ei tietystä syystä nyt kauppa oikein käy, joten siksi en tätä nyt erityisemmin ehkä suosittele).

    Kuvan vessaharja on vain koriste, ei käytetty (vielä).



    TULEVIEN MATKOJEN SUUNNITTELU, MATKAILUTOTTUMUKSIEN POHDINTA JA BUCKET LIST PÄIVITTELY

    Tämä vuosi on vielä epävakaa matkailun saralla, mutta aina voi haaveilla ja suunnitella ajatuksen tasolla. Aina voi myös ajatella pidemmälle ja suunnitella vaikka tämän vuoden sijaan ensi vuotta. Mitäpä jos tämän vuoden säästäisikin matkakassaa oikein kunnolla ja suunnittelisi ensi vuodelle jotakin todella repäisevää? Aina voi myös käydä läpi omaa Bucket Listiä ja päivitellä sitä vaikkapa tuoreemmaksi, sekä pohtia omia matkailutottumuksia.

    Olen sitä mieltä henkilökohtaisesti, että kaikki kulkee jollakin tavalla käsi kädessä ja kaikella on tarkoituksensa. Elämä on hauras ja nyt jos koskaan kannattaa pohtia, mikä on oikeasti tärkeää elämässä. Minkälaiset asiat kiinnostavat aidosti ja mitkä matkat olisivat juuri niitä minulle oikeasti tärkeitä matkoja? Maailma on täynnä kaikenlaista upeaa, mutta meillä kaikilla on varmasti se jokin asia, joka on ylitse muiden. Voisiko myös omia matkailutapoja ja tottumuksia muuttaa jotenkin vai koittaako paluu takaisin vanhaan nykytilan jälkeen?



    SKYPE-TREFFIT JA YHTEYDENPITO LÄHEISIIN

    Tällainen tilanne herättelee meitä kaikkia varmasti jollakin tavalla niin elämäntapojen, matkailutottumuksien, työtilanteen kuin monien muiden tärkeiden asioiden saralla. Tällaisena aikana on myös äärimmäisen tärkeää muistaa lähimmäisenrakkaus ja pitää yhteyttä omiin ystäviin ja sukulaisiin niillä tavoin, kuin vain voi.

    Otetaan joka päivä puhelu eri sukulaiselle tai ystävälle tai sovitaan lauantai-illaksi Skype -dinner ulkomailla asuvien läheisten kanssa. Moni meistä viettää myös erilaisia merkkipäiviä nyt tämän poikkeustilan vallitessa. Sen sijaan, että lipittäisi yksin skumppaa sohvan nurkassa, niin mitäpä jos viettäisikin illan videopuheluiden muodossa ystävien kanssa yhdessä skumppaa sohvan nurkassa lipittäen? Eihän se ole sama asia kuin fyysinen läsnäolo, mutta on se sentään jotain. 🙂



    MUISTA, MIKSI OLEMME TÄSSÄ TILANTEESSA, MUTTA ÄLÄ VAIVU SYNKKYYTEEN

    Nykytilanne ärsyttää varmasti monia ja jokainen meistä käsittelee tätä omalla tavallaan. Tylsyys on varmasti sana monien huulilla kotona makoillessaan, mutta kannattaa muistaa, miksi tämä tilanne on mikä on. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa tuntea, joten ollaan suvaitsevaisia ja annetaan toistemme käsitellä asiaa tavallamme. Ollaan läsnä läheisillemme niin hyvin kuin suinkin pystymme ja tehdään päivistämme niin hyviä, kuin voimme.

    Nykytilanteen vakavuutta ei voi kiistää. Ei kuitenkaan kannata vaipua synkkyyteen, sillä se ei auta ketään ja kaikkein vähiten itseä. Pysytään yhdessä positiivisena, noudatetaan ohjeistuksia ja luodaan hyvää ilmapiiriä kurjan tilanteen keskelle. Kunnioitetaan omaa sekä kanssaihmisten terveyttä ja ollaan ymmärtäväisiä erilaisuuttakin kohtaan. Olemme aina olleet erilaisia ihmisiä ja olemme sitä nytkin, joten suvaitsevaisuutta peräänkuulutetaan edelleen.

    Itse toivoisin näkeväni enemmän yhteen hiileen puhaltamista, kuin somekiusaamista, joka on valitettavasti nyt enemmän nostanut päätään. Vaikka emme kaikkien toimintaa osaisi ymmärtää (ei kaikkea aina pidä tai voikaan ymmärtää, olemmehan erilaisia), niin kiusaamiseen ja tuomitsemiseen ei ole kenelläkään oikeutta. Emmehän voi tietää, minkälaista taistelua toinen ihminen elämässään oikeasti käy läpi. Omaan toimintaamme me voimme kuitenkin vaikuttaa, joten keskitytään siihen, eikö niin? Kukaan meistä ei ole täydellinen.



    PYSYTÄÄN TERVEINÄ JA VIRKEINÄ, NOUDATETAAN OHJEISTUKSIA. AUTETAAN, KUNNIOITETAAN, VÄLITETÄÄN, YMMÄRRETÄÄN. PEACE AND LOVE.

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla