• Iso-Britannia,  Portsmouth

    Portsmouth – Englannin kaunis satamakaupunki


    Englannin matka on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa ja paljon enemmän, kuin mitä maalta osasinkaan odottaa. Lontoo on tietenkin ihan omaa luokkaansa ja kaupungin sykkivä tunnelma punaisine busseineen vie matkailijan ihanasti mennessään. Nyt on kuitenkin tullut aika karistaa pääkaupungin tumut kannoilta ja suunnata tutkimaan muita mantuja, tarkemmin sanottuna eteläisempää Britanniaa ja sen maaseutu- sekä rannikkomaisemia.

    The Spinnaker Tower


    Portsmouth, rento satamakaupunki

    Muutaman Lontoossa vietetyn päivän jälkeen tapasin Portsmouthista kotoisin olevia ystäviäni ja koko reissuunkin inspiroittaneen Steel Pantherin konsertin jälkeen suuntasimme yhdessä Lontoosta takaisin ystävieni kotikonnuille Englannin etelärannikolle, viehättävään Portsmouthin satamakaupunkiin.

    Portsmouth kuuluu Hampshiren kreivikuntaan ja on aikoinaan ollut myös tärkeä sotilassatama sekä laivaston tukikohta. Myös kaupungin matkailuarvo on kytköksissä sen merihistoriaan ja kaupungissa pääseekiin tutustumaan vaikkapa telakkamuseoon, HMS Victory -laivaan tai Normandian maihinnousun museoon. Vanha kaupunginosa on todella viehättävä ja mikäli komeita näköaloja kaipailee, kannattanee suunnata satamassa korkeana kohoavaan valkoiseen The Spinnaker Tower -näköalatorniin teelle.

    Portsmouth Sceneries
    Portsmouth pubs
    Palm Trees in England


    Mielestäni Portsmouthin viehätys piilee kuitenkin sen kauniissa rakennuksissa ja ystävällisen rennossa elämänmenossa. Kaupungissa on runsaasti kokemisen arvoisia ravintoloita, kahviloita ja puoteja sekä mielekäs satamakaupungin tunnelma. Ihmiset ovat mukavia ja lähes joka nurkan takaa voit löytää pubin kahvittelua tai olutta/viinilasillista varten. Englannissa kun ollaan, niin teen merkitystä lienee turha edes erikseen mainita, sillä sitä juodaan täällä enemmän kuin paljon!

    Siinä missä Lontoossa sai nautiskella kauniista auringonpaisteesta, Portsmouthissa sai niskaansa kylmää tuulta ja kuurosateita. Toki välillä aurinkokin pilkahteli pilvien välistä, mutta enimmäkseen oli liian kylmä viettää aikaa ulkona maisemia katsellen. Ystäväni kierrättikin minua tämän vuoksi enimmäkseen autolla seutuja ihastelemassa ja näin hyytävien helmikuisten rannikkoilmojen keskellä se ei haitannut ollenkaan.

    Old Portsmouth
    Old Portsmouth buildings
    Boulevard of the coastline
    Portsmouth castle


    Wickham ja Hampshiren kaunis maaseutu

    Toisena päivänäni kävimme ajelemassa hieman kaupunkialueen ulkopuolella ja ulkoiluttamassa ystäväni koiria maaseudun vehreydessä, sillä suurin toiveeni oli päästä näkemään hieman brittiläistä maalaismaisemaa. Ajelimme Wickhamin kylän ympäristössä, jossa on luontoa, peltoja, metsää ja kauniita maalaistaloja sekä rauhallista pienen kylän tunnelmaa.

    Wickham countryside
    Wickhams horse and carriage


    Kylmyys vallitsi tämänkin pienen päiväretken aikana, joten ulkoilut jäivät lyhyeen, mutta lähellä sijaitseva maalaispubi pelasti meidät matkailijat viimalta. Englannissa on ihanaa, että vegaanin ei ole ensinnäkään vaikeaa löytää hyvää ruokaa koskaan ja ihanaa on myös se, että koirat saimme ottaa mukaamme lähestulkoon minne vain, eikä tämä idyllinen maalaispubikaan ollut poikkeus. Koirat saivat ystävälliseltä pubin emännältä keksejä ja omat vesikupit, me saimme suuret kupit kuumaa ja maukasta teetä. Aivan kuten kuuluukin.

    Käväisimme vielä paluumatkalla Wickhamin keskiöstä löytyvässä pienessä vegaanikahvilassa teellä ja välipalakakulla, ja koiratkin saivat jälleen paljon rapsutuksia ja huomiota osakseen. Tämän suloisen kahvion kyljessä toimi myös kiinnostavalta vaikuttava vanhan tavaran puoti, mutta valitettavasti puoti oli jo suljettu emmekä ehtineet sitä enempää kierrellä. Ehkäpä ensi kerralla, jos seudulle vielä eksymme.

    Countryside and country pubs
    Country shops
    Tea time
    Wickham country houses


    Hampshiren seutu etelärannikolla on todella mielenkiintoista ja kaunista ja ehdottomasti vierailun arvoista aluetta. Näin talvikautena Portsmouth näytti kyllä miellyttävältä paikalta, mutta ystäväni kertoi, että kesällä kaupunki herää henkiin oikein kunnolla. Kesä-aikaan rantatunnelma vallitsee kaupungissa, Clarence Pierin tivoli vetää ihmisiä puoleensa ja ilmatkin ovat suotuisammat kaupungin ja rannikon kiertelyyn. Näin ollen sovimmekin, että seuraavan vierailun tekisin kesä-aikaan. Tällöin luvassa tulee olemaan myös vierailu historialliselle Isle of Wight -saarelle, joka on suosittu kesäkohde sekä myös Unescon biosfäärialueisiin kuuluva saari.

    Beach huts
    Portsmouth dockyard
    Portsmouth dockyard


    Oletko käynyt Portsmouthissa tai Englannin etelärannikkoa kiertelemässä? Mitä pidit? 🙂

    <3 Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Iso-Britannia,  Lontoo

    Notting Hill ja Portobello Road – Lontoon värikäs ja boheemi suosikki


    Lontoo on kaikessa upeudessaan erittäin monipuolinen kaupunki, joka pitää sisällään useita mielenkiintoisia kaupunginosia. Notting Hill on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista paikoista ja se sijaitsee Kensingtonin ja Chelsean alueella. Notting Hillin keskiössä on värikäs ja boheemi ostoskatu Portobello Road, jonka varrelta löytyy kiinnostavia erilaisia putiikkeja ja vintagepuoteja, kahviloita, pubeja sekä torikojuja.

    IMG_20200206_121633-01



    Karibialaisjuuria, historiaa, elokuvamaisemaa

    Notting Hill tuli maailmalle tutuksi varmasti viimeistään romanttisesta elokuvasta “Notting Hill”, jota tähdittävät Hugh Grant sekä Julia Roberts. Elokuvasta tuttu sininen ovi on oikeasti nähtävissä tämän kauniin asuinalueen väriloiston keskellä ja moni tätä ovea käykin päivittäin katselemassa. Alueen muut talot ovat vähintäänkin yhtä suosittuja kuvauskohteita, eikä ihme, sillä onhan Notting Hill karibialaisvaikutteisten pastellinväristen talojensa vuoksi todella silmiä hivelevää ihasteltavaa.




    Notting Hill on muutakin, kuin pelkkä tyylikäs elokuvatausta tai turistien kuvauskohde. Notting Hill on kehkeytynyt nimestä Knottynghull, joksi aluetta kutsuttiin vuoden 1356 aikoihin. Sittemmin aluetta ryhdyttiin kehittämään tyylikkäitä kaupunkitaloja rakentamalla, mutta alue kuitenkin rappeutui ajan myötä ja 1950 -luvulla se oli erityisesti karibialaisten maahanmuuttajien suosiossa. Näitä karibialaisia juuria seuraa edelleen myös alueella vuosittain pidettävä Notting Hill Carnival.

    Vuonna 1958 seutu kärsi muun muassa eri väestöryhmien ristiriidoista johtuvista mellakoista. 1960 -luvulla Notting Hill alkoi kuitenkin vihdoin kokea nousukautta, kun kulttuuritietoiset ja taiteilijat alkoivat osoittaa entistä enemmän kiinnostusta tätä boheemin kaunista kaupunginosaa kohtaan. Nykyään on sanomattakin selvää, että tämä on yksi Lontoon suosituimpia kaupunginosia, eikä suotta.


    2020-02-22_12-47-59
    2020-02-22_12-35-37



    Portobello Road ja vintageputiikit, matkamuistolöydöt sekä värikkäät rakennukset

    Notting Hill yllätti kauneudellaan ja tunnelmallaan positiivisesti. Siinä missä Portobello Roadin varrelta löytyy turisteille suunnattuja krääsäkauppoja, löytyy sieltä vielä paljon enemmän mielenkiintoisia vintagepuoteja ja kahviloita. Värikkäitä asuintaloja oli useita ja vaikka kaduilla kuhisi instakuvien perässä juoksevia kuvaajia, niin kyllä sieltä helposti ne omat rauhallisemmat spotit löytyi paikkojen ihasteluun.




    Portobello Roadilta onnistuin löytämään erittäin kiinnostavia uniikkeja koruja, paitoja ja muutakin ihanaa. Rakennuksia ihasteltuani ja “Notting Hill” elokuvan sinistä ovea katseltuani kävelin auringon lämmittäessä koko Portobellon kadun päätyyn asti ja eteenpäinkin, sillä halusin käydä nappaamassa valokuvamuiston The Churchill Arms -pubista koko kukkaloistossaan. Alunperin olin ajatellut käydä nauttimassa täällä lounasta, mutta toisin kävi, kun mukaani ottamani rahat onnistuin tuhlaamaan jo Portobellon putiikkeihin ja pankkikorttikin oli jäänyt majapaikkaan. Ulkokuoren tarkasteluun täytyi siis tyytyä tällä kertaa, mutta toivottavasti ensi kerralla pääsen jo sisälle saakka. Heh.




    Alueen boheemi tunnelma toi mieleen pienoisesti San Franciscon ja Haight-Ashburyn hippialueen. Aurinkoisena päivänä täällä viettää helposti useammankin tunnin ja matkamuistoksi voi tehdä hyviäkin löytöjä. Oma suosikkiputiikkini on ehdottomasti Jessie Western turkooseine vintagekoruineen sekä eräs rockpuoti, jonka nimeä en muista, josta nappasin mukaani muun muassa ihanan bändipaidan kesän tulevaa keikkamatkaamme varten.

    Boheemin värikkyyden lisäksi tämä kaupunginosa on tietysti täynnä niitä erittäin hyvin huoliteltuja ja fiininkin näköisiä pastellinsävyisiä rakennuksia, kunhan vain tietää mistä etsiä. Notting Hill on laajalle levittäytynyt ja kaikki kuvaamisen arvoiset pastellitalot ei tietenkään löydy saman asuinkadun varrelta. Kannattaa siis tutkia seutua rauhassa, mielenkiintoista nähtävää löytyy varmasti!




    Oletko sinä käynyt Notting Hillissä? Mitä pidit? Jaa kokemuksesi kommenttikenttään! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Iso-Britannia,  Lontoo,  Reppureissut,  Soolomatka

    Punaiset puhelinkopit ja kaksikerrosbussit – Lontoo kutsuu!


    London calling!

    Ensi viikolla olisi vihdoin edessä tämän vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka ja samalla ensikosketukseni upeaan Lontoon kaupunkiin sekä eteläisen Englannin rannikkomaisemiin. Mikäpäs parempi ajankohta olisikaan rannikkoon tutustua, kuin talvinen helmikuu.

    Matka tulee olemaan puoliksi soolomatka ja puoliksi kaverimatka, sekä myös konserttimatka. Vietän alkupuolen matkasta itsekseni Lontoota kierrellen ja kaupungin tunnelmasta ja vilinästä nauttien, jonka jälkeen tapaan viime vuonna Teneriffan vapaaehtoistyömatkalla tutuiksi tulleita uusia ystäviäni ja käymme yhdessä nautiskelemassa komediallisesta rock-musiikista Steel Pantherin keikan muodossa. Ei muuta kuin verkkosukkikset jalkaan ja pörröinen kasaritukka pystyyn siis!

    Konsertin lisäksi aiomme viettää porukalla viikonlopun yhdessä Lontoon hulinassa ja vaihdella kuulumisia, koska kokoonnumme yhteen kaikki vähän eri puolilta Englantia sekä minä Suomesta. Luvassa on varmasti paljon hauskaa ja hulvatonta menoa ja tietysti on mukava tutustua Lontooseen myös tällä tavalla sen omatoimisen kaupunkikiertelyn lisäksi.


    Konserttiviikonlopun jälkeen aiomme laittaa nokat kohti parin ystäväni kotikontuja ja suunnata rannikolle Portsmouthiin. Täällä kuluukin reissun loppupuolisko mukavasti maisemia ja nurkkia koluten ja heidän rescuekoiria paijaten. Nämä rescuekoirat muuten ovat myös Teneriffalta kotoisin, joten olemme kaikki yhtä isoa tenskuperhettä (on muuten ällöttävä sana :D). Koirien pörröttelyn lisäksi aiomme käydä autolla tutustumassa myös lähiseutuihin ennen kotiinpaluutani.


    Matkalta odotan tietenkin upeita Lontoon nähtävyyksiä, mutta erityisesti kaupungin vilkkaaseen tunnelmaan sukeltamista. Majoitukseni tulee olemaan aivan keskustassa, joten tutustuminen paikkoihin tulee olemaan helppoa. Itseäni kiinnostaa kovasti erilaiset asuinalueet ympäri kaupunkia, mutta aika on rajallinen, joten kaikkea ei tietenkään voi kerralla saada haltuun. On myös todella mielenkiintoista päästä näkemään Englantia pääkaupungin ulkopuolella ja päästä tutustumaan paikalliseen elämänmenoon ystävieni luona Portsmouthissa.


    Olen myös suuri Harry Potter -fani, joten pakkohan matkalle oli edes jotakin pientä Potter -aiheista keksiä. Tällä matkalla en valitettavasti ehdi Harry Potter Studioille, joten se täytyy jättää vielä toivelistalle ja ensi kertaa odottamaan. Jotain kuitenkin piti saada, joten varasin itselleni pari tuntia kestävän Harry Potter -aiheisen kävelykierroksen, joka tulee kattamaan useita elokuvien lokaatioita ja samalla paljon kehuttu opas tulee pölisemään potterjuttuja ja myös yleisesti hieman Lontooseen liittyvää nippelitietoa. Ensi viikolla allekirjoittaneen voi siispä bongata taikasauvajengistä Lontoon kaduilta. Potterin lisäksi Lontoo tarjoaa myös muita elokuvista tunnettuja nähtävyyksiä kuten esimerkiksi Notting Hill sekä mestarietsivä Sherlock Holmesin Baker Street.


    Jää nähtäväksi, kuinka paljon kaupungista jää tällä reissulla käteen, mutta innolla odotan lähtöä ja uuteen matkakohteeseen uppoutumista. Paljon olen mahtavia vinkkejä matkaa varten saanut, mutta jos sinulla on joku älyttömän mielenkiintoinen tärppi jaettavaksi, niin kommenttikenttä on vapaa! 🙂

    Brexitin siirtymäkausi starttaa 1.2.2020, jonka jälkeen matkailu Iso-Britanniaan pysyy nykyisellä mallillaan vuoden loppuun. Siirtymäajan jälkeen vapaa liikkuvuus muuttuu ja maahan voi matkustaa viisumivapaasti 90vrk maksimissaan.

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    Kuvat / Photos: Pixabay.fi