-
Syksyinen Tampere – Parhaat vinkit kaupunkilomalle
*Artikkeli sisältää affiliatelinkkejäSyksyinen Tampere tarjoaa runsaasti hauskaa tekemistä ja historiallisia nähtävyyksiä, ei pelkästään matkailijoille vaan myös meille paikallisille. Itse olen syntyjäni tamperelainen ja Tampere syksyllä on mielestäni parhaimmillaan juuri silloin, kun ei yritä liikaa. Kahvikuppi vanhassa puutalokahvilassa, kierros second hand -liikkeissä, jugendtalojen bongailua keskustassa, kävely Pispalan kaduilla ja päivän päätteeksi maisemat Näsinneulasta tai Torni -hotellin kattoterassilta. Kun illat alkavat hämärtyä, puiden lehdet muuttuvat kullankeltaisiksi ja ilmassa on ensimmäistä kertaa kunnolla syksyn tuntua, Tampere muuttuu jotenkin erityisen tunnelmalliseksi.
Tampereelta löytyvät toki suositut klassikot – Näsinneula, Tammerkoski, Pyynikki, Särkänniemi ja Finlayson – mutta niiden ympärillä on paljon muutakin kiinnostavaa. Tässä tulee Tampere syksyllä paikallisen silmin: Tärkeimmät nähtävyydet, ihanimmat kaupunginosat, kahvilavinkit, second hand -aarteet ja muutama hidden gem, jotka kannattaa laittaa muistiin.
Tampereen tärkeimmät nähtävyydet – Nämä kannattaa nähdä
Näsinneula – Tampere yläilmoistaNäsinneula on Tampereen maamerkki, eikä sitä kannata jättää väliin vain siksi, että se löytyy jokaisesta matkailuoppaasta. Syksyllä näkymä on erityisen hieno: Ruskan sävyjä, kaksi järveä ja kaupungin kauniita rakennuksia silmänkantamattomiin. Jos sää on kirkas, näköalatasanteelta saa ehkä yhden parhaista yleiskuvista Tampereesta. Näsinneulassa toimii myös kahvila sekä parempiin ruokahetkiin Ravintola Näsinneula.
Paikallisen vinkki: Yhdistä Näsinneulaan Mustanlahden satama, Amuri ja Tallipiha. Näin saat samalle kierrokselle maisemia, vanhaa Tamperetta ja tunnelmallisen kahvitauon hektisen keskustan ulkopuolella.
Mustanlahden satama – Yksi omista suosikeistaniMustanlahden satama on ehkä yksi Tampereen aliarvostetuimmista paikoista. Kesällä satama on vilkkaampi ja Ravintola Kaislan terassi täyttyy auringosta nauttivista ihmisistä, mutta syksyllä satamassa on aivan oma tunnelmansa. Näsijärvi, veneet, vanhat satamarakennukset ja Näsinneula muodostavat hienon maiseman, jota voi katsella kaikessa rauhassa. Erityisesti iltapäivän pehmeässä valossa tai auringonlaskun aikaan. Ravintola Kaislan vieressä sijaitsee suosittu Kahvila Munkkis, josta saa erikoismunkkeja jokaiseen makuun. Sekä ravintolaan että kahvilaan ovat myös koirat tervetulleita. Tästä on helppo jatkaa Amuriin, Tallipihalle tai Finlaysonin suuntaan.
Amuri – Vanhaa Tamperetta keskellä kaupunkiaAmuri on yksi suosikkialueistani juuri siksi, että täällä vanha Tampere on edelleen vahvasti läsnä. Vanhat puutalot ja Amurin työläismuseokortteli kertovat kaupungin teollisesta historiasta tavalla, joka tuntuu paljon konkreettisemmalta kuin tavallinen historiakyltti. Amuri on keskustan lähellä ja helposti saavutettavissa, mutta silti omassa rauhassaan. Tänne mekin olemme ainakin toistaiseksi kotimme tehneet ja jos eksyt Amuriin kävelylle, saatat hyvinkin törmätä meihin matkalla.
Kahvivinkki: Amurin Helmi – Sijaitsee vanhassa Amurin museokorttelissa ja on yksi Tampereen klassikkokahviloista. Tarjolla on muun muassa oman leipomon makeita ja suolaisia herkkuja, aamiaisia ja keittolounasta. Täällä kahville ei mennä vain kahvin vuoksi – miljöö on puolet kokemuksesta. Koirat saavat tulla ainoastaan takapihan terassille, ja tätä meidän Sumu -koira harmittelee aina kovasti.
Tallipiha – Pieni pala vanhaa TamperettaFinlaysonin kupeessa sijaitseva Tallipiha on yksi Tampereen sympaattisimmista pienistä kohteista. Vanhat puutalot, pienet puodit, käsityöläiset, Suklaapuoti ja kahvila tekevät tästä juuri sellaisen paikan, jossa on kiva piipahtaa ilman kiirettä. Tallipihalla järjestetään myös erilaisia tapahtumia ja second hand -päiviä, joista voi tehdä upeita vintagelöytöjä.
Kahvivinkki: Tallipihan Kahvila – Tunnelmallinen kahvila toimii vanhassa puutalossa ja tarjoilee muun muassa leivonnaisia ja suolaista syötävää. Myös koiravieraat ovat täällä erittäin tervetulleita. Sympaattinen paikka, jossa käytettävissä myös ympäri vuoden sisäpihan terassialue. Kokeile maukas salaattilounas tai vaahtokarkkikaakao!
Museo Milavida & Näsinpuisto – Vähän ylellisempää TamperettaNäsinpuisto ja Museo Milavida ovat täydellinen yhdistelmä syksyiseen kaupunkikierrokseen. Näsilinnan upeassa 1800-luvun lopun palatsissa sijaitseva Museo Milavida kertoo Nottbeckin suvun elämästä ja Tampereen teollisuushistoriasta. Museossa on myös vaihtuvia muoti- ja designnäyttelyitä.
Museon jälkeen kannattaa kiertää Näsinpuistossa, joka on erityisen kaunis syksyllä. Puistosta avautuu hieno näkymä Näsijärvelle, ja sen vanhat istutukset, suihkulähde ja näköalapaikat tekevät siitä kivan paikan pieneen kaupunkikävelyyn.
Kahvivinkki: Milavidassa toimii myös kahvila – Eli kulttuurin jälkeen ei tarvitse lähteä kauas kahville.
Finlayson – Punatiilistä tehdasmiljöötä ja kaupunkitunnelmaaFinlayson on Tampereen klassikko, mutta älä vain käy ottamassa kuvaa ja jatka matkaa. Punatiilinen tehdasmiljöö kätkee sisäänsä museoita, gallerioita, ravintoloita, kahviloita ja pieniä liikkeitä. Kiertele vanhoilla sisäpihoilla, piipahda ilmaiseksi Työväenmuseo Werstaalla ja jatka siitä Tallipihalle tai toisin päin. Syksyllä märät mukulakivet, vanhat rakennukset ja hämärtyvät illat tekevät alueesta erityisen tunnelmallisen. Paikka on loistava sadepäivien aikaan, sillä tilat ovat lähekkäin ja osa myös sisällä.
Pyynikki – Yksi omista Tampere-suosikeistaniJos minun pitäisi valita Tampereelta yksi alue, johon veisin vieraan, Pyynikki olisi hyvin korkealla listalla. Täällä on harjumaisemaa, Pyhäjärvi, kauniita vanhoja huviloita, Pyynikin kuuluisan näkötornin maisemat ja tietysti legendaarinen munkkikahvila. Tämä antaa sen parhaimman kuvan suomalaisesta maisemasta ja luonnosta yhdistettynä idyllisiin vanhoihin rakennuksiin ja hyvään tunnelmaan.
Kahvivinkki: Pyynikin Munkkikahvila – Täällä käyntiin kuuluu tietenkin munkki. Pyynikin Munkkikahvilan munkit leivotaan edelleen itse ja tarjoillaan tuoreina ja paikka tämän vuoksi erityisen suosittu niin paikallisten kuin turistien keskuudessa. Kahvila sijaitsee Pyynikin näkötornissa, joten munkin voi yhdistää maisemien ihailuun.
Tammerkoski – Tampereen keskustan sydänTampereen Keskustori on upea aukea, jota ympäröi vanhat jugendtalot ja torin eri tapahtumat ympäri vuoden pitävät keskustan tunnelman vilkkaana. Keskustorin kupeessa sijaitsevat Tammerkosken rannat ovat niitä paikkoja, joissa kannattaa vain kävellä ilman tarkkaa suunnitelmaa. Koski, vanhat punatiiliset tehdasrakennukset, sillat ja Keskustorin ympäristö ovat ikoninen kuva Tampereesta ja nämä kaupunkimaisemat ihastuttavat jatkuvasti monessa lehdessä ja artikkelissa. Syksyllä värikkäät puut ja vanha teollisuusarkkitehtuuri tekevät tästä maisemasta erityisen kuvauksellisen.
Kauppahalli – Pieni pala Tampereen historiaaTampereen Kauppahalli on täydellinen pysähdys keskustakierroksen lomassa. Yli satavuotiaan hallin käytäviltä löytyy ruokapuoteja, leipomoita, herkkuja, kahviloita ja ravintoloita – ja ennen kaikkea ihanan vanhan ajan kauppahallitunnelmaa. Kaupahallista pääsee nauttimaan vapaasti myös karvakamujen kanssa, sillä halliin ovat koirat tervetulleita.
Kahvivinkki: Café de Halle – Persoonallinen kahvila, jossa on tuoreita leivonnaisia ja vaihtuva herkkuvalikoima.
Ruokavinkki: 4 Vuodenaikaa – Ranskalainen bistro, jossa kokataan Kauppahallin omista raaka-aineista. Erityisen hyvä valinta, jos haluat vähän paremman lounaan ilman hienostelua.
Pispala & Tahmela – Tampereen persoonallisimmat maisematPispala on yksi Tampereen paikoista, joissa kannattaa unohtaa kartta. Vanhoja puutaloja, portaita, pieniä sivukatuja ja järvimaisemia. Täällä kannattaa kävellä vähän päämäärättömästi ja katsoa, mitä vastaan tulee. Meidän sukumme on täältä osittain kotoisin ja itse olen Pispalassa myös aikanaan pitkään asunut. Tämä on ehdottomasti yksi kaupungin idyllisimpiä asuinalueita. Tampere on tunnettu myös vahvasta saunakulttuuristaan ja Pispalassa sijaitseva Rajaportin Sauna on Suomen vanhin yleinen sauna, rakennettu vuonna 1906.
Pispalasta kannattaa laskea alas kohti Tahmelaa, jos haluat nähdä vielä rauhallisempaa ja vähän paikallisempaa Tamperetta.
Kahvivinkki: Cafe Pispala – Suloinen pieni kahvila puutaloalueen keskellä, kokeile brunssia!
Ravintolavinkki: Pispalan Pulteri – Ikoninen vanha ruokaravintola, jossa aina herkulliset annokset ja rento tunnelma.
Jokerikortti: Vaakon Nakki Grillikioski – TV:stä tuttu ja paikallisten ikisuosikki.
Hidden gem: Tahmelan Huvila! Tämä vanha 1800-luvun puutalohuvila tarjoaa kävijöilleen perinteisen puusaunaelämyksen sekä kotitekoisia leivonnaisia kahvilastaan.
Viinikka & Nekala – Tampereen vähemmän tunnettu helmiJos haluat nähdä Tampereesta jotain vähän erilaista, suuntaa Viinikkaan ja Nekalaan. Alueen vanhat 1900-luvun alun puutalot, kauniit pihat ja rauhalliset kadut tarjoavat aivan erilaisen näkökulman Tampereeseen. Täällä ei ole yhtä kuuluisaa nähtävyyttä – koko alue on nähtävyys. Kävele rauhassa, bongaile vanhoja taloja ja poikkea samalla kahville tai syömään. Jos tykkäät Pispalasta, tulet ihastumaan myös Viinikka-Nekalaan.
Kahvi- ja ruokavinkki (myös majoitusta!): Lillan Hotel & Kök – Ihana puutalo, jossa herkullista ruokaa ja idyllisiä kahvihetkiä, sekä bed & breakfast toimintaa tunnelmallisempaa majoitusta hakeville. Täällä on vietetty monta tunnelmallista kahvihetkeä, nautittu sunnuntaibrunssista ja rentouduttu staycationin muodossa. Iso suositus.
Hatanpään Arboretum – Kartanotunnelmaa Pyhäjärven rannallaHatanpään Arboretum on yksi Tampereen kauneimmista paikoista syksyllä. Pyhäjärven rannalla sijaitseva puisto yhdistää vanhan kartanomiljöön, upeat puut ja istutukset sekä järvimaisemat. Alueella on myös kaunis ruusutarha ja vanhoja kartanorakennuksia. Syksyllä paikka on erityisen tunnelmallinen, kun puut saavat ruskan värit ja järvimaisema muuttuu hieman dramaattisemmaksi.
Kahvivinkki: Alueella toimii myös Arboretum Café ja Hatanpään kartanon kahvila ja puoti. Ihania kotitekoisia herkkuja ja kaunista maisemaa samassa paketissa.
Ruokavinkki: Hatanpäällä, lähellä Arboretumia sijaitsee rauhallinen ja tunnelmallinen Bistro Vilja. Ruoka on laadukasta ja herkullista kasvisruokapainotteista, sisältäen satunnaisesti kala-annoksia ruokalistalla. Sinun ei tarvitse olla kasvissyöjä arvostaaksesi näitä maukkaita ruokia.
Second hand Tampere – Kirppisihmisen paratiisiTampereella second hand ei ole mikään sivuharrastus. Tampere on oikeasti yksi Suomen parhaista kaupungeista vintage- ja second hand -shoppailuun. Kaupungista löytyy kaikkea perinteisistä kirpputoreista kuratoituihin vintageputiikkeihin ja designer-löytöihin. Itse rakastan kirppiksiä ja kiertelen lempipaikkojani uudelleen ja uudelleen, sekä etsin aina uusia vintagetuttavuuksia kauempaakin. Se tunne, kun teet ihanan löydön, ai että!
Tässä muutama oma suosikki vintagen ja kirppislöytöjen ystäville Tampereella:
- 2ND Love Second Hand – Hämeenpuisto. Ihana uusi lisä Tampereen second hand -kierrokselle.
- FTA Vintage – modernimpaa second handia, vintagea ja streetwearia.
- OLDIE – kuratoitua second handia ja designer-löytöjä.
- Kätkö Vintage – vintagevaatteita ja myös vanhoja sisustuksen aarteita.
- Yesterday Second Hand – erityisesti 1950–1980-lukujen vintagea.
- Helga-Neiti & Vintage Garden – klassinen vintagepysähdys Tammelan suunnalla.
- UFF Hämeenkatu – hyvä paikka tehdä edullisempia löytöjä.
- Relove – second handia ja kahvia samassa paketissa.
- Radiokirppis – Tampereen klassikko Laukontorin kupeessa.
- Silinteri – Hieman kauempana keskustasta, Koivistonkylän Prisman tiloissa sijaitseva isokokoinen itsepalvelukirpputori monenlaisiin löytöihin.
Miksi Tampere kannattaa nähdä juuri syksyllä?Syksyllä Tampereella on ihan oma tunnelmansa. Punatiiliset tehdasrakennukset näyttävät entistä upeammilta, Pyynikki ja Pispala saavat ruskan värit, järvet muuttuvat tummemmiksi ja keskustan tunnelmalliset kahvilat alkavat tuntua erityisen houkuttelevilta. Tampere on helppo kaupunki ottaa haltuun viikonloppureissulla ja kaupunki tarjoaa koettavaa ja nähtävää myös pidemmälle lomalle. Paikallisena löydän edelleen uusia juttuja kotikaupungistani ja ihastun vanhoihin suosikkeihin uudelleen. Kesä on suosikkivuodenaikani, mutta on tässä syksyisessä Tampereessa vain sitä jotain.
Mielenkiintoisten paikkojen ja vintagelöytöjen lisäksi Tampere on tunnettu kulttuuritarjonnastaan. Suosittelenkin ehdottomasti tutustumaan vaikkapa teatterinäytöksiin Tampereen Teatterissa tai Työväen Teatterissa. Tampereella on myös erilaisia musiikkitapahtumia ja konsertteja, joista kannattaa ilman muuta ottaa selvää Tampereella matkatessa.
Mikä parasta?
Tampereella ei tarvitse käyttää omaisuutta viihtyäkseen. Voit käyttää päivän jugendtalojen bongailuun, käydä kahvilla, penkoa second hand -putiikkeja, kävellä Pispalassa ja katsella järvelle. Tai tehdä juuri päinvastoin ja käyttää koko päivän museoihin, ostoksiin ja hyvään ruokaan.
Tampereessa ihaninta on ehkä juuri tämä:
Täällä on helppo olla turisti ilman, että kaupungissa tarvitsee suorittaa turisteilua. Heh.
TULOSSA TAMPEREELLE? LÖYDÄ MAJOITUS TÄSTÄ:TAMPEREEN PARHAAT AKTIVITEETIT JA OPASTETUT RETKET:
Oletko käynyt Tampereella? Mitä sinä kertoisit kaupungista ja mitkä ovat sinun lempiasioitasi Mansessa? Puuttuuko mielestäsi listalta jotain erittäin tärkeää ja huomion arvoista? Kerro kommenteissa! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
-
Keväinen Pariisi – Parhaat vinkit kaupunkilomalle
*Artikkeli sisälstää affiliatelinkkejäViime vuoden 2025 toukokuussa tuli eteen tunne, että keväinen Pariisi kutsuu. Vain muutama kuukausi ensimmäisen Pariisin matkamme jälkeen oli pakko palata tähän kauniiseen kaupunkiin uudelleen – tällä kertaa kevätauringosta nauttien. Pariisi kutsui siis takaisin yllättävän nopeasti, eikä tätä kutsua tehnyt mieli vastustaa. Toinen kerta toden sanoo, eikö?
TAITEILIJOIDEN MONTMARTREMajoituimme Montmartren kukkulan takana, vain lyhyen mutta mäkisen kävelymatkan päässä Sacré-Cœurin katedraalista ja Montmartren hurmaavista kaduista ja maisemista. Majoitus oli todella hyvä: tilava, viihtyisä ja täydellisesti kahdelle sopiva kaikkine mukavuuksineen. Rakastuin ensimmäisellä matkallamme tähän kaupunginosaan ja halusin ehdottomasti palata tutkimaan tätä hieman syvemmin. Sijainti toimi muuten erinomaisesti, mutta myönnettäköön, että mäkinen ympäristö sai meidät lopulta käyttämään Uberia hieman enemmän kuin alun perin ajattelimme. Siltikin, majapaikkamme oli suloinen pienellä sisäpihaterassilla kukkaistutuksineen ja olimme tähän enemmän kuin tyytyväisiä.
Tällä kertaa emme juosseet ensimmäisenä Eiffel-tornille emmekä kastuneet vesisateessa (lue ensimmäinen kertamme Pariisissa), vaan päätimme lähteä iltapäivän auringossa kävellen ihastelemaan Montmartrea ja sen keväistä tunnelmaa. Talviseen vierailuumme verrattuna Montmartre oli nyt täynnä ihmisiä – pääasiassa turisteja – ja terassit olivat levittäytyneet aukioille kaikessa tekokukkaloistossaan. Tunnelma oli eläväinen, värikäs ja kiva, joskin selvästi aiempaa turistisempi.
TUTUSTU TÄSTÄ PARIISIN MAJOITUKSIIN JA AJANKOHTAISIIN MATKATARJOUKSIIN!

Vielä tammi-helmikuussa tämä taiteilijoiden aukio oli täysin autio muutamaa taiteilijaa lukuunottamatta, nyt siihen oli ilmestynyt iso koristeltu terassialue.
SHOPPAILUA JA NAUTISKELUA PARIISIN SYKKEESSÄEiffel-torniin tyydyimme tällä kertaa vain maantasalta kuvaamiseen, ja muuten nautimme Pariisin ihanasta vilskeestä kävellen rauhassa ympäriinsä, katsellen ja ihastellen. Kävelimme Seinen varrella ja kiersimme Notre-Damen ympäristöä sekä Latin Quarterin viehättävää kaupunginosaa. Kävimme shoppailemassa Champs-Élysées’llä ja tutustuimme Galeries Lafayette Haussmanniin, joka oli todellakin erittäin upean näköinen ostoskeskus ja paikka. Mukaan tarttui hieman vaatteita, koruja sekä uusi Marc Jacobsin laukku, josta olin salaisesti haaveillut jo hyvän tovin.
PARIISIN MUST SEE ON LOUVREViime kerralla talviaikaan meillä kävi hieman huono tuuri Louvren kanssa, sillä alue oli suljettu Ranskan presidentin vierailun vuoksi emmekä päässeet lähelle Louvren lasipyramidia lainkaan. Nyt saimme tämän asian vihdoin korjattua, ja kyllähän Louvre on hieno. Ihmisiä oli paikalla paljon, mutta silti omaa tilaa pyramidien ihasteluun löytyi yllättävän helposti. Sisällä emme käyneet tälläkään kertaa, ehkä sitten ensi kerralla.
PÄIVÄ VERSAILLESISSATeimme reissun aikana myös kuuman ja auringontäyteisen päiväretken hurmaavan historialliseen Versaillesiin. Kullanhohtoinen palatsi vehreine puutarhoineen sai minut pohtimaan, miksen itsekin asuisi tällaisessa paikassa. Heh, niinpä. Tästä retkestä kerron lisää seuraavassa artikkelissa, joten pysyhän kuulolla.
ANTIIKKIA JA VINTAGEA PARIISISSA
Pariisi on täynnä vanhoja kauniita asioita ja vintage-aarteita ja kaupunki on suorastaan paratiisi kirpputorien, second handin ja vintagen ystäville, kunhan vain tietää vähän mihin mennä. Itse tykkään kovasti etsiä ja löytää tällaisia aarteita ja vaikka reissumme ei kovin pitkäkestoinen ollutkaan, päätimme käyttää yhden päivän kirpputoreiluun. Päätimme suunnata suosittuun ja yhteen suurimmista, nimeltään Marche Aux Puces Saint-Ouen. Alue on todella suuri ja täällä kuluu helposti pitkäkin aika, eteen osuu taatusti monenlaista esinettä, vanhaa huonekalua, sisustusjuttuja ja vintage merkkivaatteita ja -asusteita. Ilma oli kuuma, aurinko porotti täydeltä taivaalta ja ilmassa pölisi jotain hiekkapölyn tapaista, joten puolessa välissä alkoi iskeä jo väsymys. Kuten sanoin, tämä alue on todella suuri ainakin näin ensikertalaisen silmin koettuna. Huikea kokemus ja ensi kerralla toivottavasti tarttuu käteen muutakin kuin ihmetystä ja ihailua (kaiken paljous vei jotenkin huomion ostamisesta). Tänne aion ehdottomasti palata uudelleen ja muitakin kirpputoreja on tarkoitus lähteä kiertämään ensi kerralla. Oletko sinä käynyt vintagemarkkinoilla Pariisissa?
KAUPUNKI JOKA IHASTUTTAA TAI VIHASTUTTAAPariisin kevät on todella värikäs, tunnelmallinen ja kaunis. Keväällä pääsee jo nauttimaan auringosta ja pirteästä katuvilinästä, mutta uskoisin, että on vielä hitusen keskikesää rauhallisempi (ehkä). Olen lukenut paljon eriäviä mielipiteitä Pariisista ja monenlaisia kokemuksia maailmaan mahtuukin, mutta yhtäkään negatiivista en itse voisi allekirjoittaa. Ainoa miinus itselleni on, että inhoan olla suurten turistimassojen keskellä ja niitä täältä löytyy, ainakin suosituimmista nähtävyyksistä sesonkiaikana. Toisaalta, en ihmettele miksi. Tämä kaupunki ehdottomasti joko ihastuttaa tai vihastuttaa – eikä varmasti tarvitse miettiä, kumpi on minun mielipiteeni.
Omat parhaat vinkit Pariisiin ensimmäistä (ja toista) kertaa matkaaville:• Valitse majoitus keskeiseltä sijainnilta, jotta tärkeimmät nähtävyydet on helppo kiertää ilman liian pitkiä välimatkoja.
• Valmistaudu kulkemaan metrolla ja/tai Uberilla, sillä vaikka majoitut keskeisellä paikalla, on kaupunki suuri ja välimatkat nähtävyyksistä toisiin voivat olla yllättävän pitkiä.
• Mikäli kyseessä on ensimmäinen matka Pariisiin ja tarkoituksena on kiertää nähtävyyksiä, suosittelen harkitsemaan ajankohdaksi esimerkiksi tammi–helmikuuta tai muuta vähemmän suosittua aikaa suurimpien turistimassojen välttämiseksi. Jonot voivat kasvaa todella pitkiksi, eikä kesällä auringonpaahteessa jonottaminen ylitäyteen turistinähtävyyteen ole kovin inspiroivaa. Mieti siis ajankohta tarkkaan sen mukaan, mitä reissulta haluat.
• Varaa liput ja sisäänpääsyt nähtävyyksiin etukäteen varmistaaksesi pääsyn toiveidesi mukaan ja välttääksesi suurimmat jonot.
• Mikäli haluat olla ulkona, kävellä, nautiskella kiireettömästi etkä ole kiinnostunut nähtävyyksistä, valitse esimerkiksi kevät tai kesä. Aurinkoinen Pariisi lämmittää mieltä ja sielua kaikessa kauneudessaan – kunhan ei tarvitse stressata turistikohteissa.
• Anna itsellesi lupa nauttia hyvästä ruoasta, tunnelmallisista ravintolailloista ja herkullisista leivonnaisista kahviloissa. Pariisi on täynnä makuelämyksiä ja ihania kahviloita!
• Tärkeimpänä: Tee Pariisista omannäköisesi. Tämä kaupunki on ennen kaikkea tunnelma, jonka itse luot. Älä stressaannu pienistä, ime kaupungin fiilis rennosti itseesi ja tee niitä asioita, jotka oikeasti kiinnostavat – älä vain seuraa some- tai elokuvatrendejä siksi, että ”niin kuuluu tehdä”. Ei kuulu. Muista myös, että kaikkea ei tarvitse nähdä ja kokea yhdellä kerralla. Tänne voi aina palata takaisin. Ja kannattaakin.
KATSO JA VARAA TÄSTÄ PARIISIN PARHAAT NÄHTÄVYYDET JA AKTIVITEETIT!
Lue lisää Pariisista:- Ensikertalaisen Pariisi – Rakkautta ensisilmäyksellä
- Montmartre – Uppoudu Pariisin boheemiin sydämeen
- Pariisin katakombit – Historiaa ja salaisuuksia kaupungin alla
- Île de la Cité ja Notre-Dame – Matka Pariisin sydämeen
OLETKO SINÄ KÄYNYT PARIISISSA? JAA KOKEMUKSESI JA AJATUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja


















































