• Uncategorized,  Vuoden parhaat

    Kuvahaaste: Matkavuosi 2020 kuvina


    Hyvää uutta vuotta 2021!


    Pääsimme vihdoin laittamaan tuon surullisen kuuluisan vuoden 2020 pakettiin ja koska moni muukin, niin ajattelin minäkin viimeistellä vuoden pienen kuvakoosteen muodossa. Tällä kertaa kiitos haasteesta kuuluu Muuttolintu -blogin ihanalle Annalle.

    Vuosi 2020 piti sisällään monenmoista kommellusta ja haastetta, mutta myös hyviä hetkiä. Vuoden alussa muodostuneet suunnitelmat meni kertaheitolla uusiksi ja tilalle tuli vain epävarmuutta, tyhjyyttä, pelkoa ja inhoa, katkeruutta ja kiukkua, huolta ja lopulta sopeutumista ja hyväksymistä. Sopeutumisen ja tilanteiden hyväksymisen myötä tuli myös uusia suunnitelmia, kuten pientä ajanvietettä omassa kotikaupungissa läheisten kanssa (niiden kenen kanssa se nyt oli mahdollista), pienistä arjen tohinoista nauttimista, kotimaahan tutustumista kesäisen kotimaanmatkailun muodossa sekä opintoihin ja työelämään liittyviä puuhia ja suunnitelmia. Oli siis myös paljon iloa ja hauskanpitoa ja tulipa unelmiakin toteutettua.

    1. VUODEN SUOSIKKIKUVA


    Kesällä teimme pikaisella pohdinnalla päätöksen lähteä roadtripille Pohjois-Norjaan. Suunnitelmissa oli kiertää Senja sekä Lofootit samalla valassafarilla käyden. Reissu oli todellakin ikimuistoinen upeine maisemineen ja miekkavalaat kruunasivat kaiken, onhan niiden näkeminen luonnossa ollut aina se suurin unelmani. Tämä unelma elää edelleen ja seuraavaksi ehkä johonkin muualle valaita katsomaan. <3

    2. ARJEN LUKSUSTA


    Pieniä luksushetkiä arjessa ei sinänsä kovin montaa ollut, sillä arki oli pitkälti kotoilua ja töiden paiskimista kotioloissa. Silloin tällöin tuli kuitenkin repäistyä ja tähän olisikin voinut valita ihanat luontohetket Suomen kesäisessä luonnossa, äitini syntymäpäivät staycationin muodossa tai omat synttärit Sokos Hotel Ilveksessä huikein kaupunkimaisemin. Valitsin kuitenkin tämän hetken, jossa uuden etätyötiimimme kanssa palkitsimme itsemme hauskalla huvijahtikierroksella Helsingin edustalla synkän ja sateisen syksyn keskellä. Nämä tiimiläiset ovat tuoneet paljon iloa, motivaatiota ja inspiraatiota ja heidän kanssa on ilo jatkaa myös uuteen vuoteen uudella teholla.

    3. KESÄKUVA


    Teimme elokuussa erittäin tervetulleen matkan Riikaan, Latviaan. Lämmin kesä-aurinko helli koko matkan ajan ja vanhan kaupungin mukulakivikadut oli kaunista kierreltävää. Laivamatkatkin sujuivat moitteettomasti koronan aikana, turvavälejä oli helppo pitää ja käsidesiä oli joka nurkassa. Porrastettu maihinnousu voisi mielestäni jäädä pysyvästi käyttöön, sillä ei se kasassa seisominen ole ennenkään nopeuttanut laivasta poispääsyä.

    4. IHANA MAJAPAIKKA


    Vaikka tätä kohtaa tovin mietinkin, niin lopulta päätös oli helppo. Rakastan persoonallisia ja kauniita, sekä erikoisia majoituspaikkoja ja valitettavasti tänä vuonna kovin montaa sellaista ei eteen tullut sattuneesta syystä.

    Alkuvuonna Lontoo tarjosi käytännöllisen AirBnb -majoituksen hyvällä sijainnilla ja edullisella hinnalla, mutta ei kauneutta eikä persoonaa. Risteilymatka Riikaan tarjosi kesä-aurinkoa, kivan perushotellin sekä laivayöt ja syyskuiset synttärini Hotel Ilveksessä oli hauskat, mutta majoituksena Ilves ei valitettavasti ollut mitenkään sen erikoisempi. Lopulta tämä taistelu käytiin siis Lofoottien mökkimajoituksen ja tämän valikoituneen välillä ja tässä kohtaa oli pakko peukuttaa kotimaista.

    Lillan Hotel Café Butik on Tampereen ehdottomasti viihtyisin ja ihanin majoitus, josta löytyy historiaa, perinteitä, tyyliä ja persoonaa. Samalla on ilo tukea tuttuja omistajia ja tutkia omaa kotikaupunkia turistin näkökulmasta. Heh. Vahva suositus Lillanille koska tahansa, huoneeseen tuotu aamiainen oli parasta laatuaan.

    5. HAUSKIN MUISTO


    Hauskoja hetkiä on ollut monia, mutta valitettavasti Lontoon Steel Pantherin konsertin jatkobileistä ei ole kuvamateriaalia, joten päädyin jahkailemaan Pohjois-Norjan lampaiden ja Lapin porojen välillä. Molemmat tuli nähtyä saman reissun aikana (kuten myös ne miekkavalaat) ja molempia oli hauska katsella tien vieressä kuljeskelemassa. Kyllä siltikin porot veivät voiton, sillä olin niistä niin innoissani, että kuski joutui pysähtelemään JOKAISEN kohdalla.

    6. HERKULLINEN HETKI


    Voi että kun koimmekin herkullisia hetkiä ja erityisesti Riian matkallamme. Riika todella hellii vegaaneja, sillä emme nauttineet vain yhtä hyvää vegaaniateriaa, vaan useampiakin tämän reissun aikana. Tämä kyseinen ateria tuli nautittua MiiT Coffee :ssa, hieman vanhan kaupungin ulkopuolella keskustassa, kuuman auringon paahtaessa jalkoja terassilla. Lihaa rakastava matkakumppani tykästyi myös ikihyviksi vegaanimakkaraansa ja on sitä silloin tällöin yrittänyt kaupasta etsiä myös Suomessa.

    7. SE EI-NIIN-HOHDOKAS MUISTO


    Olen koko listan odottanut, milloin saisin tilaisuuden heittää Englannin matkastani kuvan tänne. En valitettavasti aiempiin kohtiin sitä vielä saanut mukaan mahdutettua enkä kyllä ajatellut, että juuri tässä kohdassa se tulisi ensimmäisen kerran esille. Näin kuitenkin kävi, sillä loppureissu Portsmouthissa meni keuhkoputkentulehduksessa ja se jos mikä oli hirveää. Tämän kuvan ottohetkellä minulla oli kuumetta 39 astetta ja koska en suostunut lepäämään tautia pois, jouduin särkylääkkeiden voimin ottamaan kaupunkia haltuun. Onneksi ystävälläni oli auto, jolla sitten kiertelimme ympäriinsä ja onneksi kuumaa teekupposta ei tarvitse Briteissä kauaa hakea. En edelleenkään ymmärrä kuinka selvisin näistä päivistä tuossa kuumeessa, vapisten merituulessa.

    8. RAKKAASSA SEURASSA


    Tämä vuosi olisi ollut paljon tylsempi ja surkeampi ilman tätä ihmistä piristämässä arkea läsnäolollaan ja hölmöillä vitseillään. Hän on kanssani joutunut opettelemaan matkavalokuvausta (lue: ottamaan kuvia allekirjoittaneesta), kestämään koronakiukuttelua, raahaamaan matkatavaroita perässä kun minä suunnistan majapaikkoihin ja kaiken tämän vuoden tuoman epävarmuuden aikana hän on ollut siinä. Vaikka välillä puolin ja toisin menee hermot, niin en vaihtaisi päivääkään niistä hetkistä, kun saan nauraa tämän ihmisen kanssa sekä hänelle. Olemme ihan kakkoja ottamaan yhteiskuvia emmekä ole siis mitenkään instan couple goals kuvamateriaaliksi kelpaavia. Tämänkin kuvan nappasin salaa kun matkasimme hissillä Clarion Sky Bariin kutsuvierastilaisuuteen tammikuisten matkamessujen jälkeen.

    9. SUOSIKKIKUVA ITSESTÄ


    Vastavalmistunut matkailualan opinnoistani. Kesä ja kuuma aurinko. Hetki iloa epävarmuuden keskellä. Ei ollut vaikea valinta. 🙂

    10. UNOHTUMATON MAISEMA


    Hetken Lontoota tähän taas mietin, mutta sitten muistin Senjan ja valinta oli valmis. Voi jehna. Eihän näistä maisemista vain pääse mihinkään, Pohjois-Norja vaan on upea!

    11. VOI ANTEEKSI LONTOO


    Oli täysin pakko tehdä oma lisäys tälle listalle, kun aiempiin kohtiin löytyi aina jokin “parempi”. Eihän tätä nyt voi sivuuttaa silti, olinhan ihan todella tohkeissani kierrellessäni tätä upeaa kaupunkia itsekseni. Hienoa nähtävää, ihania ihmisiä, punaisia doubledeckereitä, kulttuuria ja vilinää. Oivallinen kohde soolomatkalle, enkä olisi uskonut että nautin itsekseni pyörimisestä näin paljon. Lämmin auringonpaiste helmikuussa yllätti myös iloisesti. Lontoo vei mennessään!

    Pakko sanoa, että kyllä oli ihana muistella tämän vuoden kohokohtia niin matkoilta kuin muutenkin. Oli Helsinki ja Matka2020 -messut, Englannin matka, Pohjois-Norjan upeat maisemat ja miekkavalaat sekä kaunis aurinkoinen Riika. Aloitin uudet etätyöt, valmistuin, perustin uuden käsityöyrityksen. Sitten vielä joulu ja kaunis Tampereen Joulutori. Ei huono koronavuodeksi ollenkaan, vaikka aika ajoin huoli onkin painanut mieltä ja matkailu- ja tapahtuma-ala kärsii edelleen.

    Toivon vuodelle 2021 parempaa terveyttä, enemmän iloa ja uusia kokemuksia, sekä tietenkin lisää unohtumattomia matkakokemuksia lähelle ja kauas (mahdollisuuksien mukaan). Toivon myös edellämainittujen alojen elpymistä ja oman yritykseni menestymistä. 🙂

    Katso myös:


    Minkälainen vuosi teillä on ollut? Mitä toivotte vuodelta 2021? Osallistu myös haasteeseen ja linkitä juttusi kommenttikenttään!


    Kuvahaaste – ohjeet:

    Kerro vuodestasi 2020 kuvin, edellä mainittuihin otsikoihin sopien. Linkkaa Muuttolintu kuvahaasteen lähteeksi, kopioi nämä ohjeet juttusi loppuun ja jos haluat, linkkaa juttusi Muuttolintu -blogin kommenteihin. (Mikäli nappasit haasteen Kookospalmun Alla – matkablogista, linkitä myös Kookospalmun Alla – blogin kommenteihin.)

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Matkasuunnitelmat,  Travel Lifestyle,  Uncategorized

    Matkahaaveet 2021 Top 5: Uskaltaako jo haaveilla?


    Hipheijaa!

    Tämä vuosi alkaa jo lähentyä loppuaan hiljalleen ja tämä ei ole ollut ollenkaan sellainen vuosi, kun olemme odottaneet. Varmasti tämä vuosi on herättänyt monenlaisia tunteita kaikille ja vaikuttanut myös matkoihin, uusiin matkasuunnitelmiin ja jopa haaveisiin. Näin kävi allekirjoittaneellekin, mutta nyt vuoden loppupuolella on uudet matkahaaveet alkaneet nostaa jälleen päätään.

    Tarkkoja matkasuunnitelmia en ole uskaltanut luoda vielä ensi vuodellekaan, mutta haaveita ja ideoita on alkanut tulvia mieleen senkin edestä. Näitä ajattelin myös jakaa nyt täällä blogin puolella ja toivottavasti muutkin uskaltautuvat jälleen uusista matkoista ja kokemuksista haaveilemaan!


    1. TYÖSKENTELY ULKOMAILLA

    Huomaan haaveilevani entistä enemmän jälleen isommasta ja pitkäkestoisemmasta matkakokemuksesta ja elämänmuutoksesta. Levottomat jalat ja koronarajoitteiden tuoma ahdistus yhdessä ovat saaneet heräteltyä jälleen halun työskentelystä ulkomailla, joka olisi samalla myös mahdollisuus tutustua matkakohteeseen syvemmin ja laajemmin. Työharjoittelu Valenciassa oli upea kokemus ja samaa fiilistä huomaan kaipaavani, kuten myös paluuta Espanjaan. Tällä hetkellä en ole kuitenkaan vielä löytänyt mieleistä työmahdollisuutta Espanjasta ja oman alani työt ovat muutenkin kurjassa tilanteessa tällä hetkellä. Vaihtoehtoisia mahdollisuuksia ja mielenkiintoisia tilaisuuksia on kuitenkin jo löytynyt, joten saa nähdä mistä sitä itsensä vielä löytää!

    Valencia


    2. KONSERTTIMATKA

    Viime vuoden peruuntunut Guns n’ Rosesin konserttimatka Puolaan harmitti kovasti, mutta ensi kesälle on joitakin konsertteja aikataulutettu jo uudelleen. Ensi kesän tilanteesta isojen tapahtumien suhteen ei tosin voi vieläkään tietää varmaksi, mutta jos mitään ei uskalla yrittää niin ei silloin mitään voi saadakaan. Tarkoitus olisi siis uusiin lippuihin jälleen satsata ja toivoa parasta, että peruuntumisia ei tulisi.


    3. YSTÄVIÄ TAPAAMAAN

    Tänä vuonna on myös ystävyyssuhteet kokeneet kolauksen fyysisen näkemisen saralla, sillä ulkomailla asustelevia ystäviä ei ole päästy laisinkaan tapaamaan. Englannin ystävieni kanssa sain onneksi alkuvuodesta vielä viettää aikaa Lontoossa käydessäni, mutta Italian, Espanjan ja Irlannin ystävien kanssa on jouduttu tyytymään vaihtamaan kuulumisia vain etänä. Heidän näkemistään odotan jo kovasti ja toivottavasti saamme pian jo yhdessä halauksia vaihdella.


    4. PALUU ESPANJAAN

    Jo kodiksi muotoutuneeseen Valenciaan on palattava vuoden tauon jälkeen, käymään tai pidemmäksi aikaa, se jää vielä nähtäväksi. Tämä todennäköisesti tulee tapahtumaan jo edellä mainittujen kohtien puitteissa jollakin tapaa, mutta piti se nyt silti erikseen mainita. Heh. 🙂

    Valencia


    5. UUSI KAUKOMATKAKOHDE

    Olisi upeaa päästä napsaamaan jälleen jokin uusi kaukomatkakohde bucket listiltä. Kohteina olen pyöritellyt päässäni esimerkiksi Kanadaa, paluuta Usan länsirannikolle, ensimmäistä visiittiä Usan itärannikolle, Meksikoa, Costa Ricaa, Panamaa, Kuubaa ja Uutta-Seelantia. Myös uudet vapaaehtoistyömahdollisuudet kiinnostavat. Vaihtoehtoja siis on, mutta päätöksiä eikä valintoja vielä ole tehty sen enempää. Jokaisella kohteella on puolensa ja aika näyttää, mihin sitä päätyy ja kuinka maailmalla erinäiset tilanteet jatkuvat, mutta haaveilla kannattaa aina ja mitä isommin, sitä parempi. Unelmat ja tavoitteet antavat voimaa!

    San Francisco


    On hyvä välillä kirjoittaa omia toiveita, haaveita ja suunnitelmia ylös, jotta niistä tulee konkreettisia tavoitteita. Jos tältä listalta saan ensi vuoden aikana edes jotakin napattua ja toteutettua, olen onnellinen. Tämä vuosi on opettanut paljon ja erityisesti sitä, että onnellisuus lähtee niistä pienistä arjen hetkistä. Matkailu on itselleni tärkeä osa omassa arjessa ja useat onnellisimmat hetkeni ovat jollakin tapaa aina liittyneet matkailuun ja tapahtumiin. Ihminen on sopeutuvainen ja koen, että myös matkailu- ja tapahtuma-ala tulee vielä löytämään väylänsä rajoitteiden keskellä, kunhan vain annamme tälle mahdollisuuden. Innolla ja jännityksellä siis peukut pystyssä kohti ensi vuotta, sekä uusia haasteita ja kokemuksia!


    MITÄ REISSUHAAVEITA SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ? OLETKO JO USKALTANUT SUUNNITELLA JOTAKIN TARKEMMINKIN? MITÄ MUITA AJATUKSIA TÄMÄ VUOSI ON HERÄTTÄNYT? JAA KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Lofootit,  Norja,  Whale Watching

    Senja ja Lofootit kutsuu – Pohjoisen road trip


    Muutaman päivän päästä koittaa vihdoin lähtömme upealle road tripillemme kohti Pohjois-Norjaa ja Lofootteja. Tätä matkaa olemme pohtineet jo pitkään, välillä jopa siirtäneet matkan ensi vuodelle ja sitten taas palanneet päätökseen tehdä matka tänä kesänä. Miksi matkaa pitäisi lykätä ensi vuoteen, kun ensi vuodesta ei vielä voi edes tietää?


    KESÄN 2020 SUOSITUIN MATKAKOHDE

    Moni on Lofootteja kohti auton nokan kääntänyt tänä kesänä, eikä ihme. Road trip halki Suomen on itsessään jo ihana ajatus, sillä matkalle sattuu mitä kauniimpia kotimaan maisemia ja matkaan voi käyttää niin paljon tai niin vähän aikaa, kuin itse haluaa. Yleensä kuljen aina ja vain julkisilla, mutta tätä matkaa varten meillä on oma auto takapuolen alla.


    Olemme valmistelleet matkaa keskinkertaisen paljon, eli jonkin verran. Road tripin pääajatus on itselleni ehdottomasti road tripin tuoma vapaus mennä ja tulla omien halujen ja vapaiden aikataulujen mukaan, joten liian tiukkaa suunnitelmaa emme tule tekemään. Telttailemaan emme lähde, mutta majoituksien suhteen olemme vapain mielin emmekä liiemmin nirsoile. Olen lukenut, kuinka jotkut vannovat erittäin tarkkojen suunnitelmien ja etukäteisvarausten nimeen samaisella road tripillä, joten nähtäväksi jää miten meidän käy, mutta rakastan spontaaniutta ja vapautta mennä – tai olla menemättä.

    Käytännön asiat olemme selvittäneet tarkoin ja muutamia varauksia olemme tehneet toki ajatellen matkan alkupään majoituksia ja erityisesti tulevia valassafareita, jotka ovat itselleni koko matkan ja Lofoottien kohokohta. Valassafarin oikea valinta on myös erittäin tärkeää, sillä kaikki yritykset eivät välttämättä edelleenkään noudata sääntöjä valaiden oikeaoppisesta lähestymisestä ja pidettävistä etäisyyksistä. Onneksi olemme löytäneet parikin hyvää valassafaria, jotka kulkevat valaiden hyvinvointi edellä, eikä rahastuksen maku suussa. Näistä tulen kertomaan myöhemmin lisää kokemuksien kera.


    Mikä meitä Lofooteilla kiinnostaa?

    Valassafarien ja road tripin luoman seikkailun tunteen lisäksi meitä ehdottomasti vetää puoleensa Senjan saaren upeat luontomaisemat ja saaren rannikkonäkymien kiertely. Senja sijaitsee Lofoottien pohjoispuolella ja saari kannattaa ehdottomasti sisällyttää Lofoottien matkaan mukaan.

    Lofoottien parhaimmat turkoosinkirkkaat vedet ja valkoiset hiekkarannat houkuttelevat ketä tahansa ja Lofooteilta löytyy paljon upeita luontoretkimahdollisuuksia sekä erilaisia päivävaelluksia. Kauniit ja idylliset pienet kalastajakylät houkuttelevat majoittumaan paikalliseen tyyliin rorbuihin ja telttamatkailijat pystyttävät telttansa vaikka upeiden rantamaisemien äärelle. Aiomme yhdistellä vähän näitä kaikkia tällä kymmenen päivän road tripillämme, telttailua lukuunottamatta, sillä matkaseurana mukana reissaava äitini ei telttaan aio kuulemma köllähtää. Taidan silti varmuuden vuoksi ottaa makuupussin mukaan, sillä koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää. Heh.


    Kuulisin mielelläni nyt teidän lempipaikkoja ja suosittelemia kohteita Senjassa ja Lofooteilla!

    Mitä reittejä olisi teidän mielestä mukava ajella ja mikä olisi ihan must see? Vaativat vaellukset saavat odottaa seuraavaan kertaan, joten vain helpot ja lyhyet päiväretket kiinnostavat nyt, sekä autolla saavutettavissa olevat upeudet. Omat suosikkikohteet olemme jo alustavasti päättäneet ja reittikin on tiedossa, mutta aina on tilaa spontaaneille yllätyksille ja suunnitelman muutoksille. Kaikkia vinkkejä siis otetaan vastaan, vielä kun ehtii. 🙂

    Myös vinkkejä hyviin vegaanikahviloihin tai ravintoloihin, joista saa myös vegaanivaihtoehtoja, otetaan vastaan. Pienissä paikoissa vegaanius on aika ajoin haaste ja omilla ruokavarastoilla tämäkin matka tullaan tekemään, mutta ainahan olisi kiva poiketa edes yhdessä uudessa kahvilatuttavuudessa matkan aikana!

    Jos satut olemaan Senjassa tai Lofooteilla samaan aikaan, niin laita ihmeessä viestiä ja heitetään vaikkapa kyynärpäävitoset matkan varrella!


    HUOM! Onko matkailu intohimosi? Jos olet kiinnostunut matkailualan opinnoista tai jos haluat vain kokea Tampereen kiinnostavia helmiä hieman keskustan ulkopuolella, tutustu edelliseen artikkeliini omista matkailualan opinnoistani Ahlmanilla ja poikkea vaikka Ahlmanin maaseutumiljöössä kahvilla! Vain 10 minuutin bussimatkan päässä Tampereen keskustasta!

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Ilmainen kuvapankki Pixabay

  • Krakova,  Matkasuunnitelmat,  Puola,  Uncategorized,  Varsova

    Varsova & Krakova – Puola, joka jäi kokematta


    Elämämme toinen matkaperuutus osui kohdalle vain hieman edellisen Etelä-Ranskan matkan peruuntumisen jälkeen. Tämä oli jo odotettavissa, vaikkakin ehkä jollakin tapaa toivoin, että näin ei kävisi. En surkutellut Ranskan matkamme peruuntumista, enkä aio surkutella nyt tätäkään. Siteeraankin ovelasti itseäni ja toistan:

    “Ajattelinkin, että olisi mukava uppoutua matkatunnelmiin tulevasta haaveillen, ei menetettyä murehtien.”


    Tämän vuoden kolmas reissukohde olisi ollut monipuolinen ja kaunis Puola. Matkamme aikana olisimme majailleet niin Krakovassa kuin pääkaupunki Varsovassa, jossa olisimme myös päässeet jälleen nauttimaan suosikkiyhtyeemme Guns n’ Rosesin konsertista. Kyseinen konsertti oli myös pää-asiallinen syy tälle koko matkalle ja kaikki muut suunnitelmat kyhäilimmekin tämän konsertin ympärille. Pakko myöntää, että juurikin tämä konsertin väliinjääminen tässä tilanteessa eniten harmittaakin. Onneksemme olemme kuitenkin molemmat yhtyeen nähneet ennenkin ja tulevaisuudessa tulemme toivottavasti vielä uusiakin tilaisuuksia tähän saamaan. Puolaankin pääsee sitten, kun taas reissaamisesta tulee ajankohtaisempaa.

    Krakova / ilmainen kuvapankki Pixabay


    VARSOVA – PUOLAN VÄRIKÄS PÄÄKAUPUNKI

    Varsovassa sekoittuu uusi ja vanha. Kaupunki on ehkä jäänyt Krakovan varjoon matkailukohteena, mutta tämän miljoonakaupungin lumo ei silti ole yhtään vähäisempi. Varsova on toisen maailmansodan aikaan pommitettu maantasalle lähes kokonaan ja sittemmin rakennettu uudelleen ja kaupungin historian tuntu on varmasti käsinkosketeltavissa.

    Varsovasta löytyy runsaasti toisen maailmansodan ja juutalaisten historiaa, sekä mielenkiintoista kulttuuritarjontaa. Lisää nähtävyyksiä löytyy neljä kilometriä pitkän Kuninkaallisen Tien varrelta. Varsovan silmiähivelevän kaunis vanhakaupunki on luonnollisesti myös Unescon maailmanperintökohde.

    Varsova / ilmainen kuvapankki Pixabay


    KRAKOVA – HISTORIALLINEN HELMI

    Tämä aina 1500 -luvun lopulle saakka Puolan pääkaupunkina toiminut ihastuttava kaupunki on säilyttänyt historiallisen tunnelmansa nykypäivään saakka ja kaupunki onkin monen suosikkikohde maahan matkatessa. Krakovassa voi tutustua pääkaupunki Varsovan tavoin monipuoliseen kulttuuritarjontaan, mielenkiintoiseen kaupungin historiaan sekä juutalaisvainojen aikaiseen historiaan. Täällä kannattaa myös ehdottomasti tutustua juutalaiskaupunginosa Kazimierzin tarjontaan. Krakovan kaunis vanhakaupunki on myös Unescon maailmanperintökohde, eikä suotta.

    Krakovasta meidän oli myös monen muun matkailijan tavoin tarkoitus käydä tutustumassa kuuluisiin Auschwitzin keskitysleireihin, jotka herättävät monenlaisia tunteita ja antavat meille kaikille tärkeän muistutuksen historian kauheuksista.

    Krakova / ilmainen kuvapankki Pixabay


    PUOLA KUTSUU EDELLEEN

    Puola on monipuolinen maa ja tarjoaa paljon muutakin, kuin entisen ja nykyisen pääkaupungin, Krakovan ja Varsovan. Puolan hintataso on edullinen, julkiset liikenneyhteydet toimivat ja jokainen kaupunki tarjoaa jotakin omaa ja erilaista. Maan historia on vailla vertaansa ja kaunis arkkitehtuuri kukoistaa. Olen myös kuullut ja lukenut, että ruoka- ja juomakulttuuri tarjoaa veden kielelle paikallisilla herkuillaan höystettynä.

    Kaupunkilomailun lisäksi myös Puolassa voi nauttia rantatunnelmasta esimerkiksi pohjoisrannikon seudulla, tai lähteä tutustumaan maan upeaan luontoon ja vuorimaisemiin. Puolasta löytyy erilaisia Unescon kohteita laidasta laitaan, joista jokainen on näkemisen ja kokemisen arvoinen.

    Kieltämättä näiden perusteella matkan peruuntuminen tältä erää vähintäänkin kismittää, mutta tulevaisuudessa tulemme kyseisen matkan vielä toteuttamaan ja entistä parempana varmasti. Uusia ideoita kehittelenkin jatkuvasti, matkatunnelmia on ylläpidetty ja kohotettu erilaisten blogipostausten ja matka-artikkeleiden muodossa. Ottaisin mielelläni vastaan myös lisävinkkejä tulevasta matkasta haaveilua ja suunnittelua varten. Tässä muutamia artikkeleita muilta bloggaajilta, jotka ovat jo Puolaan ehtineet tutustua ja jotka ovat inspiroineet itseäni tämän oman matkan suunnittelussa:

    Muista lukea myös ajatuksia toisesta peruuntuneesta matkastamme Etelä-Ranskaan ja kauniiseen Nizzaan täältä, sekä tutustua tämän vuoden vielä toistaiseksi ainoaksi jääneeksi matkakseni Lontooseen ja Portsmouthiin, Englantiin.

    Varsova / ilmainen kuvapankki Pixabay


    Matkojen peruuntumisesta voi ja kannattaa kirjoittaa yhtä lailla kuin matkojen toteutumisestakin, sillä se voi herättää ajatuksia ihan uudella tavalla ja luoda matkahaaveista entistä parempia. Sillä tavoin saa myös purettua tuntojaan, jos harmitus on suuri ja samalla saada vertaistukea toisilta matkailijoilta. Muistetaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, se yleensä avaa ikkunan johonkin uuteen ja mahdolliseen.

    OLETKO SINÄ KÄYNYT PUOLASSA? KERRO MAAN PARHAIMMAT NÄHTÄVYYDET JA KOKEMUKSET KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Matkasuunnitelmat,  Nizza,  Ranska,  Uncategorized

    Nizza & Etelä-Ranska – Matka joka jäi tekemättä


    Monen muunkin matkailijan tavoin myös meillä peruuntui kevään osalta matka nykytilanteen vuoksi. Tämä oli myös ensimmäinen matka, jonka olemme koskaan joutuneet täysin perumaan, tämäkin vain tilanteen pakon vuoksi. Matka oli varattu minulle ja äidilleni äitini 60 -vuotissyntymäpäivien kunniaksi ja matkakohteeksi valikoitui tällä kertaa kaunis Etelä-Ranskan seutu ja tukikohtana olisi toiminut vilkas Nizza. Tämä matka jäi nyt kuitenkin tekemättä.

    Matkan peruuntuminen harmittaa aina. Pakko silti sanoa, että olemme onnekkaita siinä, että tämä oli ensimmäinen matkaperuutus elämäni aikana ja toivottavasti näitä ei ainakaan paljoa tule tulevaisuudessakaan vastaan. En kuitenkaan aio surkutella asiaa sen enempää, sillä it is what it is. Mieli virkeänä pidän nokan kohti tulevaa ja Etelä-Ranska kauneuksineen kyllä odottaa vielä tulevaisuudessakin. Ajattelinkin, että olisi mukava uppoutua matkatunnelmiin tulevasta haaveillen, ei menetettyä murehtien.

    @ kuvapankki Pixabay


    Nizza – täydellinen tukikohta Rivieran tutkimiseen

    Nizza on Ranskan viidenneksi suurin kaupunki täynnä hulinaa, luksusta ja välimerellistä tunnelmaa. Sininen meri ja ranskalainen tyyli houkuttelee, erityisesti vanhankaupungin kadut ja kauniit rakennukset ovat mielenkiintoista ihasteltavaa. Tätä vanhaakaupunkia ja merimaisemaa odotimme itse kaikista eniten, sillä luksuselämä ei taas ole niinkään omaan makuuni.

    Hyviä syitä, miksi valitsimme juuri Nizzan kohteeksemme edullisten lentojen lisäksi oli myös kaupungin helppous ja hyvä sijainti. Nizzan hintataso on toki monia muita Etelä-Euroopan rantakaupunkeja korkeampi, mutta suomalaiseen hintatasoon tottuneena emme tätä pitäneet esteenä. Nizzassa on myös helppo liikkua paikasta toiseen kävellen ja pidempiä matkoja varten löytyy kaupungista toimiva julkinenkin liikenne.

    @ kuvapankki Pixabay


    Upeita päiväretkikohteita vieri vieressä

    Nizza on erinomainen tukikohta muun Etelä-Ranskan tutkiskeluun ja juna- sekä bussimatkat hoituvat helposti ja kohtuu nopeasti eri kylien ja kaupunkien välillä. Läheltä löytyy useita mielenkiintoisia pieniä ranskalaisia kyliä ja kaunista rantaviivaa sekä henkeäsalpaavaa maisemaa.

    Ympäriltä löytyy esimerkiksi elokuvajuhlistaankin tunnettu Cannes, kauniista vanhastakaupungistaan tuttu Antibes sekä ehkä Rivieran yksi ihanimmista helmistä, Villefrance-sur-Mer. Myös Saint-Jean-Cap-Ferrat on suosittu päiväretkikohde sekä tietenkin lähellä sijaitseva formuloista ja luksuselämästä tunnettu Monaco. Näiden lisäksi ihastuin ikihyviksi Eze -nimiseen pikkukylään, jossa yhdistyy kauniisti vuoristokylän idylli ja upeat merinäkymät.

    Tällä erää nämä kaikki ihanat vanhat kaupungit, mukulakivikadut, pienet mielenkiintoiset kujat ja rakennukset, sekä vuoristokylät merimaisemineen jäävät kuitenkin odottamaan tulevaa. Matkaa on tunnelmoitu paljon kuvien ja kiinnostavien blogipostauksien muodossa ja sitten kun mahdollisuus jälleen koittaa, niin tämä tutkimusmatka Etelä-Ranskaan koittaa. Sitä odotellessa halusin kuitenkin jakaa myös teille muille luettavaksi ihania blogiartikkeleita näistä edellämainituista kohteista ja Nizzan värikkyydestä, joiden parissa itsekin olen fiilistellyt. 🙂

    Monaco @ kuvapankki Pixabay
    Eze @ kuvapankki Pixabay
    Villefrance-sur-Mer @ kuvapankki Pixabay


    Oletko sinä päässyt käymään Nizzassa ja nauttimaan Ranskan Rivieran tunnelmasta? Minkälaisia muistoja paikasta on jäänyt? Kerro kommentteihin! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla