Kuvahaaste: Matkavuosi 2020 kuvina
Hyvää uutta vuotta 2021!
Pääsimme vihdoin laittamaan tuon surullisen kuuluisan vuoden 2020 pakettiin ja koska moni muukin, niin ajattelin minäkin viimeistellä vuoden pienen kuvakoosteen muodossa. Tällä kertaa kiitos haasteesta kuuluu Muuttolintu -blogin ihanalle Annalle.
Vuosi 2020 piti sisällään monenmoista kommellusta ja haastetta, mutta myös hyviä hetkiä. Vuoden alussa muodostuneet suunnitelmat meni kertaheitolla uusiksi ja tilalle tuli vain epävarmuutta, tyhjyyttä, pelkoa ja inhoa, katkeruutta ja kiukkua, huolta ja lopulta sopeutumista ja hyväksymistä. Sopeutumisen ja tilanteiden hyväksymisen myötä tuli myös uusia suunnitelmia, kuten pientä ajanvietettä omassa kotikaupungissa läheisten kanssa (niiden kenen kanssa se nyt oli mahdollista), pienistä arjen tohinoista nauttimista, kotimaahan tutustumista kesäisen kotimaanmatkailun muodossa sekä opintoihin ja työelämään liittyviä puuhia ja suunnitelmia. Oli siis myös paljon iloa ja hauskanpitoa ja tulipa unelmiakin toteutettua.
1. VUODEN SUOSIKKIKUVA
Kesällä teimme pikaisella pohdinnalla päätöksen lähteä roadtripille Pohjois-Norjaan. Suunnitelmissa oli kiertää Senja sekä Lofootit samalla valassafarilla käyden. Reissu oli todellakin ikimuistoinen upeine maisemineen ja miekkavalaat kruunasivat kaiken, onhan niiden näkeminen luonnossa ollut aina se suurin unelmani. Tämä unelma elää edelleen ja seuraavaksi ehkä johonkin muualle valaita katsomaan. <3
- Miekkavalaita, ryhävalaita, kaskelotteja – Ikimuistoinen Valassafari Pohjois-Norjassa
- Lumoavat Lofootit – Ihania kalastajakyliä ja upeita rantoja
2. ARJEN LUKSUSTA
Pieniä luksushetkiä arjessa ei sinänsä kovin montaa ollut, sillä arki oli pitkälti kotoilua ja töiden paiskimista kotioloissa. Silloin tällöin tuli kuitenkin repäistyä ja tähän olisikin voinut valita ihanat luontohetket Suomen kesäisessä luonnossa, äitini syntymäpäivät staycationin muodossa tai omat synttärit Sokos Hotel Ilveksessä huikein kaupunkimaisemin. Valitsin kuitenkin tämän hetken, jossa uuden etätyötiimimme kanssa palkitsimme itsemme hauskalla huvijahtikierroksella Helsingin edustalla synkän ja sateisen syksyn keskellä. Nämä tiimiläiset ovat tuoneet paljon iloa, motivaatiota ja inspiraatiota ja heidän kanssa on ilo jatkaa myös uuteen vuoteen uudella teholla.
3. KESÄKUVA
Teimme elokuussa erittäin tervetulleen matkan Riikaan, Latviaan. Lämmin kesä-aurinko helli koko matkan ajan ja vanhan kaupungin mukulakivikadut oli kaunista kierreltävää. Laivamatkatkin sujuivat moitteettomasti koronan aikana, turvavälejä oli helppo pitää ja käsidesiä oli joka nurkassa. Porrastettu maihinnousu voisi mielestäni jäädä pysyvästi käyttöön, sillä ei se kasassa seisominen ole ennenkään nopeuttanut laivasta poispääsyä.
4. IHANA MAJAPAIKKA
Vaikka tätä kohtaa tovin mietinkin, niin lopulta päätös oli helppo. Rakastan persoonallisia ja kauniita, sekä erikoisia majoituspaikkoja ja valitettavasti tänä vuonna kovin montaa sellaista ei eteen tullut sattuneesta syystä.
Alkuvuonna Lontoo tarjosi käytännöllisen AirBnb -majoituksen hyvällä sijainnilla ja edullisella hinnalla, mutta ei kauneutta eikä persoonaa. Risteilymatka Riikaan tarjosi kesä-aurinkoa, kivan perushotellin sekä laivayöt ja syyskuiset synttärini Hotel Ilveksessä oli hauskat, mutta majoituksena Ilves ei valitettavasti ollut mitenkään sen erikoisempi. Lopulta tämä taistelu käytiin siis Lofoottien mökkimajoituksen ja tämän valikoituneen välillä ja tässä kohtaa oli pakko peukuttaa kotimaista.
Lillan Hotel Café Butik on Tampereen ehdottomasti viihtyisin ja ihanin majoitus, josta löytyy historiaa, perinteitä, tyyliä ja persoonaa. Samalla on ilo tukea tuttuja omistajia ja tutkia omaa kotikaupunkia turistin näkökulmasta. Heh. Vahva suositus Lillanille koska tahansa, huoneeseen tuotu aamiainen oli parasta laatuaan.
5. HAUSKIN MUISTO
Hauskoja hetkiä on ollut monia, mutta valitettavasti Lontoon Steel Pantherin konsertin jatkobileistä ei ole kuvamateriaalia, joten päädyin jahkailemaan Pohjois-Norjan lampaiden ja Lapin porojen välillä. Molemmat tuli nähtyä saman reissun aikana (kuten myös ne miekkavalaat) ja molempia oli hauska katsella tien vieressä kuljeskelemassa. Kyllä siltikin porot veivät voiton, sillä olin niistä niin innoissani, että kuski joutui pysähtelemään JOKAISEN kohdalla.
6. HERKULLINEN HETKI
Voi että kun koimmekin herkullisia hetkiä ja erityisesti Riian matkallamme. Riika todella hellii vegaaneja, sillä emme nauttineet vain yhtä hyvää vegaaniateriaa, vaan useampiakin tämän reissun aikana. Tämä kyseinen ateria tuli nautittua MiiT Coffee :ssa, hieman vanhan kaupungin ulkopuolella keskustassa, kuuman auringon paahtaessa jalkoja terassilla. Lihaa rakastava matkakumppani tykästyi myös ikihyviksi vegaanimakkaraansa ja on sitä silloin tällöin yrittänyt kaupasta etsiä myös Suomessa.
7. SE EI-NIIN-HOHDOKAS MUISTO
Olen koko listan odottanut, milloin saisin tilaisuuden heittää Englannin matkastani kuvan tänne. En valitettavasti aiempiin kohtiin sitä vielä saanut mukaan mahdutettua enkä kyllä ajatellut, että juuri tässä kohdassa se tulisi ensimmäisen kerran esille. Näin kuitenkin kävi, sillä loppureissu Portsmouthissa meni keuhkoputkentulehduksessa ja se jos mikä oli hirveää. Tämän kuvan ottohetkellä minulla oli kuumetta 39 astetta ja koska en suostunut lepäämään tautia pois, jouduin särkylääkkeiden voimin ottamaan kaupunkia haltuun. Onneksi ystävälläni oli auto, jolla sitten kiertelimme ympäriinsä ja onneksi kuumaa teekupposta ei tarvitse Briteissä kauaa hakea. En edelleenkään ymmärrä kuinka selvisin näistä päivistä tuossa kuumeessa, vapisten merituulessa.
8. RAKKAASSA SEURASSA
Tämä vuosi olisi ollut paljon tylsempi ja surkeampi ilman tätä ihmistä piristämässä arkea läsnäolollaan ja hölmöillä vitseillään. Hän on kanssani joutunut opettelemaan matkavalokuvausta (lue: ottamaan kuvia allekirjoittaneesta), kestämään koronakiukuttelua, raahaamaan matkatavaroita perässä kun minä suunnistan majapaikkoihin ja kaiken tämän vuoden tuoman epävarmuuden aikana hän on ollut siinä. Vaikka välillä puolin ja toisin menee hermot, niin en vaihtaisi päivääkään niistä hetkistä, kun saan nauraa tämän ihmisen kanssa sekä hänelle. Olemme ihan kakkoja ottamaan yhteiskuvia emmekä ole siis mitenkään instan couple goals kuvamateriaaliksi kelpaavia. Tämänkin kuvan nappasin salaa kun matkasimme hissillä Clarion Sky Bariin kutsuvierastilaisuuteen tammikuisten matkamessujen jälkeen.
9. SUOSIKKIKUVA ITSESTÄ
Vastavalmistunut matkailualan opinnoistani. Kesä ja kuuma aurinko. Hetki iloa epävarmuuden keskellä. Ei ollut vaikea valinta. 🙂
10. UNOHTUMATON MAISEMA
Hetken Lontoota tähän taas mietin, mutta sitten muistin Senjan ja valinta oli valmis. Voi jehna. Eihän näistä maisemista vain pääse mihinkään, Pohjois-Norja vaan on upea!
11. VOI ANTEEKSI LONTOO
Oli täysin pakko tehdä oma lisäys tälle listalle, kun aiempiin kohtiin löytyi aina jokin “parempi”. Eihän tätä nyt voi sivuuttaa silti, olinhan ihan todella tohkeissani kierrellessäni tätä upeaa kaupunkia itsekseni. Hienoa nähtävää, ihania ihmisiä, punaisia doubledeckereitä, kulttuuria ja vilinää. Oivallinen kohde soolomatkalle, enkä olisi uskonut että nautin itsekseni pyörimisestä näin paljon. Lämmin auringonpaiste helmikuussa yllätti myös iloisesti. Lontoo vei mennessään!
- Soolomatkailua ja nähtävyyksiä Harry Potterin jalanjäljissä
- Notting Hill ja Portobello Road – Lontoon värikäs ja boheemi suosikki
- Camden Town – Lontoon urbaania tunnelmaa ja vaihtoehtokulttuuria
- Lontoon parhaat katumarkkinat
Pakko sanoa, että kyllä oli ihana muistella tämän vuoden kohokohtia niin matkoilta kuin muutenkin. Oli Helsinki ja Matka2020 -messut, Englannin matka, Pohjois-Norjan upeat maisemat ja miekkavalaat sekä kaunis aurinkoinen Riika. Aloitin uudet etätyöt, valmistuin, perustin uuden käsityöyrityksen. Sitten vielä joulu ja kaunis Tampereen Joulutori. Ei huono koronavuodeksi ollenkaan, vaikka aika ajoin huoli onkin painanut mieltä ja matkailu- ja tapahtuma-ala kärsii edelleen.
Toivon vuodelle 2021 parempaa terveyttä, enemmän iloa ja uusia kokemuksia, sekä tietenkin lisää unohtumattomia matkakokemuksia lähelle ja kauas (mahdollisuuksien mukaan). Toivon myös edellämainittujen alojen elpymistä ja oman yritykseni menestymistä. 🙂
Katso myös:
Minkälainen vuosi teillä on ollut? Mitä toivotte vuodelta 2021? Osallistu myös haasteeseen ja linkitä juttusi kommenttikenttään!
Kuvahaaste – ohjeet:
Kerro vuodestasi 2020 kuvin, edellä mainittuihin otsikoihin sopien. Linkkaa Muuttolintu kuvahaasteen lähteeksi, kopioi nämä ohjeet juttusi loppuun ja jos haluat, linkkaa juttusi Muuttolintu -blogin kommenteihin. (Mikäli nappasit haasteen Kookospalmun Alla – matkablogista, linkitä myös Kookospalmun Alla – blogin kommenteihin.)
<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla
6 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tuo miekkavalaskuva on kyllä ihan mahtava. Varmasti yksi lempieläimistäni! Me tosiaan saatiin tuolta hienoja kaskelottikuvia, mutta miekkavalaita emme nähneet lainkaan. Niitähän näkee todennäköisemmin talvella ja mietittiin jo uutta reissua talviaikaan, mutta korona taitaa sotkea ne suunnitelmat.. Monesti noiden porojen osalta muuten tuntui, että sitä joutui pysähtymään, vaikka ei olisi halunnut! Niitä kun ei autot kiinnosta yhtään!
Aiotaan myös osallistua tänään. Vähän hahmoteltiin tänään tilanteita, joihin liittyen valittaisiin kuva. Yhdeksän on jo aika pitkälle mietitty, yksi pitää vielä miettiä. Katsotaan, jos ensi viikolla saisi jutun kirjoitettua! 🙂 Oli hyvä, että näitä alkoi miettimään, niin huomasi, että paljon kivoja juttuja vuoteen kuitenkin mahtui kaikesta huolimatta!
Tiina Johanna
Kiitos kommentista! 🙂 Porot oli kyllä aika honkkeleita, menivät ihan miten sattui. Ei todellakaan välittäneet autoista, pitkään katselimmekin kun vastaantulevalla kaistalla iso autojono valui hitaasti eteenpäin ja poro jonon ensimmäisenä! Hyvää uutta alkanutta vuotta!
Anna | Muuttolintu
Ihana kuulla, että vuoteen on mahtunut myös ihania hetkiä ja jopa unelmien toteuttamista! Pohjois-Norja näyttää ihan huikeelta, siis apua tuo valassafari! Tykkäsin etenkin tuosta vuoden suosikkikuvasta ja suosikkikuvasta itsestä 🙂 Menestyksekästä ja onnellista uutta vuotta, kiva kun osallistuit 🙂
Tiina Johanna
Pohjois-Norja oli todella kohokohta kaikkinensa! Huikea kokemus. 🙂 Kiitos kommentista ja ihanasta haasteesta! Hyvää uutta vuotta!
Emilia/Merkintöjä maailmasta
Olipa kiva palata sun kokemuksiin kuvien ja niiden tarinoiden kautta! Ja siis vau, miekkavalaat ja valassafari! Valassafari on kyllä omalla reissuhaaveiden listalla. Miekkavalaiden näkeminen oli varmasti todella vaikuttava kokemus.
Kun olin Etelä-Afrikassa, olisi meidän majoituksesta nähnyt miekkavalaan saalistamassa delfiinejä päivää ennen kuin saavuttiin paikalle.
Kiva ollut lukea sun positiivisista Lontoo-muistoista. Meidän oli Ollin kanssa tarkoitus mennä Lontooseen ja Harry Potterin jalanjäljille viime toukokuussa, mutta ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa..
Voimia, iloa ja uusia elämyksiä tälle vuodelle! 🙂
Tiina Johanna
Kiitos kommentista! 🙂 Valassafari oli todella ihan unohtumattoman upea kokemus, mahtavia eläimiä. Kyllä luonto on parasta antia maailmassa. 🙂 Toivottavasti pääsette Lontooseen heti kun mahdollista taas! Hyvää uutta alkanutta vuotta!