• Suomi,  Tampere

    KAP VERDELTÄ SUOMEEN – SAARIELÄMÄ VAIHTUI LUMIHANKIIN


    *Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä

    Saarielämä vaihtui lumihankiin matkattuamme Kap Verdeltä Suomeen syksyllä 2023. Saimme idean lähteä seikkailemaan Eurooppaan ja vaihtaa hieman maisemaa kotisaareltamme Salilta, Kap Verdeltä. Rakastamme aurinkoa, lämpöä ja turkoosia merimaisemaa yli kaiken, mutta naimisiinmenomme myötä oli mielestäni tärkeää viedä mieheni Suomeen tutustumaan myös minun kotimaahani ja sukulaisiini. Näin ollen syyskuussa 2023 pakkasimme laukkumme ja lähdimme kohti Eurooppaa.

    Ensimmäinen etappimme oli Portugali. Lissabon on itselleni kuin toinen kotikaupunki ja siksi halusin esitellä sen ensimmäisenä miehelleni. Syyskuussa ei vielä ole suoria lentoja Suomen ja Kap Verden välillä, sillä turistisesonki ei ole vielä käynnissä, joten myös tämän vuoksi vaihtolento Portugalin kautta oli sopiva valinta. Lisää Lissabonin vierailuistamme voi lukea täältä.



    HAUSKA TUTUSTUA HARMAA SUOMI!

    Suomeen pääsimme lokakuun alusta. Lentomme saapui niin myöhään, että vietimme ensimmäisen yön hotellissa Helsingissä, jonka jälkeen suuntasimme kotikaupunkiini Tampereelle. Se oli unohtumaton hetki, kun mieheni astui Helsinki-Vantaalla ulos ovista ja sai maistaa kylmää lokakuista Suomi-ilmaa ensimmäistä kertaa. Hotellissa hän kääriytyi paksuun peittoon korvia myöten ja minä hyppäsin höyryävän kuumaan suihkuun hetkeksi lämmittelemään. Näin olivat aurinkosaaren asukit saapuneet Pohjolaan.

    Tampere


    Ensimmäinen kuukausi tuli vietettyä AirBnb -asunnossa, sillä minulla ei ollut Suomessa kuin muutama pahvilaatikko ja vaatekassi äitini varastossa odottamassa. Kärräsimme viisi matkassa rähjääntynyttä matkalaukkuamme pieneen, mutta viihtyisään asuntoomme Tampereen keskustan kupeessa ja aloimme asettua. Tarkoituksena olisi siis viettää aikaa tutkien Suomea, tutustuen perheeseeni ja ystäviini, sekä reissata ympäri Eurooppaa ja ehkä muuallakin. Tämän jälkeen, sitten kun siltä tuntuu, palaamme takaisin Afrikkaan ja Kap Verdelle.

    Ensimmäiset päivät ja viikot vietimme sukulaisia ja kavereita nähden sekä kotikaupunkiin tutustuen. Eihän lokakuussa nyt paljoa puuhaa ole, sillä ulkona harmaudessa ei kovin pitkään viihdy. Keskityimme myös etsimään hieman parempaa asuntoa ja hoitelemaan asioita, joita minulla oli yritykseni sekä opintojeni puolesta täällä Suomessa hoidettavana.


    Pispala


    TOINEN KOTI SUOMESSA, TOINEN KAP VERDELLÄ

    Marraskuussa pääsimme vihdoin asettumaan uuteen asuntoomme Tampereen keskustaan. Asunto on oikein viihtyisä ja sijainti loistava, juuri sellainen kuin halusimme. Moni kyselee meiltä jatkuvasti, olemmeko muuttaneet pysyvästi Suomeen. Vastaus on: Ei tietenkään! Suomi on liian kylmä ja synkeä maa pysyvään asumiseen pitkällä tähtäimellä tällaisille auringon lapsille. Toinen kotimme on ja pysyy Kap Verdellä. Kuten jo aiemmin avasin, olemme täällä toistaiseksi, kunnes taas lähdemme. Heh.

    Tähän mennessä mieheni on päässyt näkemään syksyn ja talven, joka onkin ollut pitkä, valkoinen ja luminen. Olemme pyörineet niin Helsingissä kuin Tampereella ja mikä parasta, saimme viettää valkoisen joulun suomalaisin jouluperintein. Kävimme Joulutorilla lähes päivittäin! Siinä missä joulu oli ihana ja tunnelmallinen, oli suomalainen uusi vuosi taas melkoinen pettymys. Suomen parhaus on aina ollut kesä, joten kesää ja kesäfestivaaleja odotamme jo innolla.

    Kap Verde edustettuna nyt myös Tampereella
    Tampereen Joulutori
    Tampereen Joulutori


    TAMPEREEN AINOA KAPVERDELÄINEN

    Suomessa ei ole montaa kapverdeläistä, itseasiassa vain muutama ja kaikki pääkaupunkiseudulla. Hauskana säväyksenä Suomessa oleskeluumme on se, että mieheni on nyt Tampereen ainoa kapverdeläinen. Kyselin mieheltäni tunnelmia ja mietteitä Suomesta, suomalaisista ja täällä olosta nyt näin kevään tehdessä tuloaan.



    Tässä mieheni ajatuksia Suomesta:

    Mitä mieltä olet Suomesta?
    – Suomi on kiva ja rauhallinen maa. Täällä Tampereella ei ihmiset puhu toisten asioista samalla tavalla kuin meillä Kap Verdellä. Kylmä on!

    Helsinki vai Tampere? Miksi?
    – Tampere. Tämä on helppo, rauhallinen ja viihtyisä kaupunki, eikä liian suuri. Helsinki on vaikea, kiireinen ja hektisen tuntuinen ja siellä eksyy.

    Mitä ikävöit Kap Verdellä ja mikä on parempaa Kap Verdellä kuin Suomessa?
    – Aurinko ja meri! Kauniit uimarannat ja rento tunnelma. Catchupa (paikallinen perinneruoka) ja rantasandaalit. Suomessa pitää käyttää kenkiä! 😀

    Mikä on parempaa Suomessa kuin Kap Verdellä?
    – Moni asia. Ostosmahdollisuudet, terveydenhuolto, työmahdollisuudet ja hyvä palkkataso, rajattomat opiskelumahdollisuudet ilmaiseksi. Kierrätys. Jokainen purkki pitää kierrättää erikseen. Tämä on hyvä asia, vaikka vaikea olikin oppia alkuun.

    Mitä olet kokenut haastavaksi Suomessa ollessa?
    – Ikävä aurinkoa ja lämpöä, sekä omia ystäviä. Suomessa on rentoa olla, mutta toki välillä uupuu tekemistä tai on hetkiä, kun ikävöi kavereiden kanssa oleskelua ja aurinkoa. Täällä ei ole paljoa juttuseuraa, sillä suomalaiset eivät ole kovin helposti lähestyttävää kansaa. Täällä ei voi vain tervehtiä ihmisiä kaduilla samaan tyyliin kuin Kap Verdellä, tai sinua pidetään hulluna. Kielimuuri on haastava välillä myös.

    Kivoja joka päivän juttuja Suomesta?
    – Oma polkupyörä! Meidän asunnon mukana tuli fillari ja rakastan pyöräilyä. Jos käy aika tylsäksi, lähden pyörälenkille ja kaakaolle. Meillä on kiva asunto keskustassa, joten pääsee päivittäin ihmisten ilmoille.

    Suomalainen vai kapverdeläinen ruoka?
    – Suomalainen ruoka on ihan hyvää ja perus raaka-aineet on ihan samat, mutta kyllä kapverdeläinen ruoka on parasta!

    Mitä mieltä olet Suomen talvesta?
    – Mielenkiintoinen kokemus. En ole koskaan kokenut talvea ja nähnyt lunta. Vähän liian pitkään kestää, mutta ihan kiva. Suomalaiset ovat ihan hulluja, kun uivat kylmässä vedessä keskellä talvea.

    Terveisiä suomalaisille?
    – Suomessa on asiat hyvin ja Suomi on kaunis maa. Suomalaiset voisivat olla avoimempia ja iloisempia! Ei aina kaiken tarvitse olla niin vakavaa, suorituskeskeistä tai negatiivista. Rasismia tai syrjintää en ole kokenut kertaakaan, korkeintaan muutaman hieman ennakkoluuloisen hetken johtuen varmasti lähinnä kielimuurista ja väärinymmärryksestä. Suomalaiset on pääosin hiljaisia, mutta ihan mukavia. Kap Verdellä näkee monenlaista turistia Pohjoismaista ja he ovat lomalla ihan erilaisia kuin kotimaassaan. Lomalla ollaan lomalla, mutta sitä samaa avoimuutta, energiaa ja iloa voisi pitää yllä enemmän täälläkin. No stress Finlandia! 😀

    Pyynikin näkötorni
    Suomen parhaat munkit löytyy Pyynikin Munkkikahvilasta
    Tampereen tyttö on palannut
    Tampere, Näsijärvi, Särkänniemi


    KATSO TÄSTÄ TAMPEREEN PARHAAT AKTIVITEETIT JA OPASTETUT RETKET MANSEN MATKALLESI:



    Seuraavaksi luvassa meidän reissutunnelmia minisaarihyppelystä Kanariansaarilla sekä lisää tutustumista Eurooppaan. Tulossa myös lisää tunnelmia ja kokemuksia Suomen ja Kap Verden välillä, kunnes palaamme takaisin kotisaarelle! 🙂

    MITÄ AJATUKSIA JA KYSYMYKSIÄ ARTIKKELI HERÄTTI? MISTÄ AIHEISTA TOIVOISIT LISÄÄ SISÄLTÖÄ? JAA TOIVEESI, MIETTEESI JA IDEASI KOMMENTTEIHIN ALAPUOLELLE! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
    *Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu!

  • Lissabon,  Portugali

    Kodinvaihto Lissabonissa – Paluu Portugaliin


    *Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä

    Kodinvaihto Lissabonissa viime syyskuussa oli itselleni se kauan odotettu paluu Portugaliin. Olimme pitkään miettineet lähtöä Kap Verdeltä Eurooppaan joksikin aikaa, jotta mieheni pääsisi tutustumaan minun taustoihini ja ystäviini sekä perheeseen. Saarielämä Kap Verdellä on rentoa ja aurinkoista, mutta pieni vaihtelu tekee aina hyvää, matkajalka alkoi jo vipattaa ja kaipuu takaisin Portugaliin kasvoi kasvamistaan.

    Syyskuussa 2023 laitoimme koiramme hoitoon sukulaisille, pakkasimme laukkumme, hyppäsimme lentokoneeseen ja matkasimme vihdoin Kap Verdeltä Lissaboniin. Se onnen tunne, kun näimme laskeutuvan koneen ikkunasta itselleni jo entuudestaan niin tutut Lissabonin lähestyvät oranssikattoiset talot!

    Majoituksena meillä oli Campo de Ouriquen alueelta bongattu kodinvaihtokoti. Kannoimme kaikki kuusi ylitäyteen ängettyä matkalaukkuamme viihtyisään ensimmäisen kerroksen kotiin, jossa meitä vastassa oli asunnon omistajan kaveri. Hän esitteli paikat ja antoi avaimet ja näin saimme jäädä rauhassa kotiutumaan tähän perinteisen kodikkaaseen Lissabonin lomatukikohtaamme, jossa seuraavat 10 päivää tulisimme viettämään.



    AINA HURMAAVA LISSABON

    Lissabon tarjosi meille kaikkea sitä, mitä toivoimme. Oli ihana palata takaisin omille vanhoille kotikulmille, jossa rakastin asua. Miehelleni tämä oli ensimmäinen kerta Portugalissa ja ylipäänsä koko Euroopassa, joten sain toimia matkaoppaana ja samalla nauttia hänen hämmästyneistä ilmeistään hienojen juttujen äärellä.

    Kiertelimme Lissabonin keskustaa, ihailimme Tejo -joen näkymiä auringonpaisteessa Praca do Comercio -aukiolla, tutustuimme Alfaman vanhaankaupunkiin ja värikkääseen Bairro Altoon, jossa on useat hauskat illat tullut vietettyä kaupungissa asuessani. Vietimme aikaa Lissabonissa asuvien ystäviemme kanssa ja kävimme kävelyllä vanhalla asuinalueellani Saldanhassa. Kävimme myös viettämässä päivän Sintrassa, sillä täytyihän mieheni nähdä kuuluisa Palacio da Pena ensimmäisen Portugalin vierailunsa aikana. Mieheni on suuri jalkapallofani ja erityisesti Benfica on yksi hänen suosikeistaan, joten pitihän hänet myös viedä tutustumaan Benfica Stadioniin.

    Bairro Alto
    Bairro Alto
    Alfama
    Alfama
    Bica
    Benfica Stadion


    Lissabon on loistava matkakohde pitkään tai lyhyeen kaupunkilomaan ja tarjoaa kulttuuria, historiaa, nähtävää ja paljon erilaista tekemistä. Lissabonin läheltä löytyy myös upeita uimarantoja, joten kaupunki on erinomainen valinta myös rantaloman ja kaupunkiseikkailun yhdistämiseen.

    Campo Grande
    Praca do Comercio



    KATSO TÄSTÄ LISSABONIN PARHAAT RETKET JA AKTIVITEETIT:


    KODINVAIHTO – ILMAINEN MAJOITUS MATKALLE

    Kodinvaihto on loistava tapa saada ilmainen majoitus matkalle, mutta ennen kaikkea erinomainen tapa matkustaa eri tavalla ja kokea elämää paikallisesta näkökulmasta. Samalla saa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ympäri maailman ja joskus hyvällä tuurilla nämä tuttavuudet kasvavat jopa kunnon ystävyydeksi. Kodit ovat ihan tavallisia ihmisten koteja, joten mitään hotellielämyksiä ei kannata odottaa ja kodeissa usein näkyy sen asukkaat tavalla tai toisella tavaroiden, sisustuksen ja persoonallisuuden muodossa. Kodinvaihtoon ihastuneet tietävät, että juuri nämä seikat ovat se juttu, miksi kodinvaihto on se itselle mieluisa matkailumuoto.

    Lissabonin kodinvaihto ei ole meidän ensimmäinen kodinvaihto. Kokemusta löytyy jo entuudestaan ja kodinvaihto on mahdollistanut ihan huikeita matkakokemuksia eri puolilla maailmaa, kuten San Franciscossa, Valenciassa ja Kanariansaarilla.

    Mikäli kodinvaihto ja sen mahdollistama ilmainen majoitus matkoilla kiinnostaa, tutustu tästä linkistä HomeExchange -sivustoon ja ihaniin koteihin ympäri maailman! Liittyessäsi saat myös lahjaksi 250 kodinvaihtopistettä (Guest Points), joita voit hyödyntää tulevissa kodinvaihdoissasi.


    HomeExchange.com on suosittu ja erittäin luotettava sivusto, joka on tuttu monelle myös The Holiday -elokuvasta. Elokuvassa Cameron Diaz ja Kate Winslet vaihtavat koteja keskenään ja pääsevät tutustumaan toistensa elämään ja koteihin eri puolilla maailmaa hyödyntäen tätä sivustoa, jolla mekin kodinvaihtoa teemme.

    Kodinvaihtoa voi tehdä päikseen koteja vaihtamalla, jolloin sinä matkaat jonkun kotiin majoittumaan ja hän tulee sinun kotiisi. Tämä on se kaikkein perinteisin muoto ja kodinvaihdon ydin. On myös mahdollista tehdä eri-aikainen vaihto, jolloin esimerkiksi sinä matkaat toisen kotiin ja hän menee jonnekin muualle, mutta tulee kodinvaihtoon kotiisi joskus toiste jolloin sinä puolestasi menet jonnekin muualle.

    Kolmas vaihtoehto on kodinvaihtopisteillä majoittuminen, jonka periaate on melko sama kuin vaikkapa asunnon vuokraaminen, mutta rahan sijaan vuokraaminen tapahtuu kodinvaihtopisteillä, eli Guest Pointseilla. Pisteillä majoittuminen tarkoittaa myös, että tällöin kukaan ei tule sinun kotiisi vaan korvaukseksi annat pisteitäsi. Itse olemme kokeilleet jokaista muotoa aina riippuen hieman sen hetken tilanteesta ja tarpeista. Jokainen näistä on toiminut kiitettävästi ja jokaista voin suositella kodinvaihtomuotona oikein lämpimästi. 🙂 Nappaa tästä siispä 250 kodinvaihtopistettä talteen ja liity mukaan!




    Katso myös nämä artikkelit Lissabonista:




    OLETKO SINÄ KIINNOSTUNUT KODINVAIHDOSTA? OLETKO KENTIES JO KOKEILLUT KODINVAIHTOA? KERRO AJATUKSESI JA KOKEMUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Muista seurata blogia myös somessa!
    Instagram:@tiinaunderthecoconut
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

    *Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
    *Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu!

×