• Espanja,  Kanariansaaret,  Teneriffa,  Vapaaehtoistyö,  Yhteistyö

    Vapaaehtoistyö delfiinien ja valaiden parissa – Teneriffan parhautta


    Yhteistyössä: Ekomatkaajat.fi

    Matka Teneriffalle sujui mallikkaasti ja menolennon ensimmäisen osion myöhästyminen ei onneksi päässyt haittaamaan, kun jatkolento odotti meitä aurinkosaaren matkailijoita kiltisti. Lensin ensimmäistä kertaa yksin pelkillä käsimatkatavaroilla ja halvimmalla mahdollisella lipputyypillä, johon ei kuulunut edes istumapaikkavarausta, joten jännitystä oli ilmassa, mutta onnekseni kaikki meni mukavasti.

    Kuten jo aiemmassa postauksessa avasinkin, niin matkan tarkoituksena on tutustua Teneriffan saareen monipuolisemmin ja perusteellisemmin kuin aiemmin ja reissata sekä etelää että pohjoista puoliskoa. Ensimmäisenä kohteenani toimi idyllinen Los Cristianos, brittien suosima lomakylä etelä-Teneriffalla. Turistisen ulkokuoren alla Los Cristianos on itseasiassa ihan mukava paikka, mutta jos autenttista Kanariaa halajaa, niin ei ehkä se oivallisin vaihtoehto.

    Los Cristianokseen tulen kuitenkin palaamaan vielä myöhemmin lisää, sillä tässä postauksessa käsittelen tämän Teneriffan matkani oikeaa ja alkuperäistä tarkoitusta, eli yhteistyössä Ekomatkaajien kanssa toteuttamaani vapaaehtoistyötä valaiden ja delfiinien parissa!


    Teneriffalla voi tehdä monenlaista asiaa ja aktiviteettia, joista valaiden ja delfiinien bongailu on ehdottomasti yksi parhaimpia. Teneriffalla asustaa vakituiseen sekä pullokuonodelfiinejä että pallopäävalaita, mutta alueella on kausittain mahdollista nähdä myös muita valaita. Saarella toimii parikin järjestöä, jotka tekevät tutkimustyötä ja vapaaehtoistyötä merten suojelun sekä valaiden ja delfiinien parissa aktiivisesti. Ekomatkaajat.fi on ainoa yritys, joka tarjoaa mahdollisuutta lähteä vapaaehtoistyöhön kohteeseen Suomesta käsin.

    Vapaaehtoiskeskus ja projektiorganisaation talo sijaitsevat Aronan kylässä, hieman Los Cristianoksesta sisämaata kohti vuoristossa. Talossa hoidetaan kaikki työhön liittyvät toimenpiteet ja majoittuminen tapahtuu yhtä lailla samassa pihapiirissä. Vapaaehtoisten työt ovat vaihtelevia ja vuorottelevat pitkälti talopäivien ja meripäivien välillä. Meripäivinä lähdetään työvuoroihin veneille keräämään informaatiota alueen delfiineistä ja valaista, sekä tallentamaan niiden käyttäytymistä ja keräämään valokuvamateriaalia tunnistamista varten. Talopäivinä tätä tietoa käydään läpi tutkimushuoneessa ja tallennetaan löydökset tietokantaan. Vapaaehtoiset hoitavat itse talon siivouksen, joten siivousvuorot hoituvat myös talopäivien aikana kätevästi.

    Organisaatio tarjoaa kunnon kamerat valokuvaamista varten meripäivien ajaksi, mutta tiedonkeruupapereiden kanssa voi mennä hetki, ennen kuin oppii ne oikein täyttämään. Oppia kuitenkin ikä kaikki, joten ahkerasti työtä tekemällä oppii laskemaan tarkkailtavien delfiinien/valaiden lukumääriä sekä erottamaan aikuiset poikasista ja poikaset teini-ikäisistä. On tärkeää muistaa myös nauttia näkemästään ja kokemastaan liikaa itseään ruoskimatta, sillä näiden upeiden eläinten läsnäolo on aina ainutlaatuista!


    Muut vapaaehtoiset auttavat uudet tekijät aina reippaasti alkuun työssä ja vapaaehtoiset ovat todellakin paikan sydän. Mikäli vastaava työ siis kiinnostaa, mutta lähtö jännittää, niin suosittelen ehdottomasti tarttumaan tuumasta toimeen ja unohtamaan jännityksen. Ihmiset täällä ovat todella sydämellisiä ja kaikilla on upeita ajatuksia ja ideoita merten suojelun edistämiseksi. Suuri osa vapaaehtoisista sekä koordinaattoreista ovat keskimäärin parikymppisiä, joten meno voi käydä välillä villiksi ja tähän kannattaa myös varautua. Mikäli hostellityyppinen majoitus organisaation tiloissa muiden vapaaehtoisten kanssa arveluttaa omaa ”rauhaa” ajatellen, niin lähistöllä on myös maksullisia pieniä paikallishotelleja enemmän omaa tilaa kaipaaville vapaaehtoisille.


    Vapaaehtoisten on mahdollista kokeilla myös monenlaisia aktiviteetteja oman matkansa aikana ja näin upealla saarella tekemistä todellakin riittää. Aktiviteetteja kannattaakin kokeilla nimenomaan projektiorganisaation kautta, sillä heidän kautta saa vapaa-ajan puuhista voi saada huimiakin alennuksia. Teneriffalla on mahdollisuus kokeilla esimerkiksi sukeltamista, surffausta, snorklausta, vaeltamista ja monenlaista muuta. Tulivuori Teidelle kiipeäminen on varmasti yksi suosituimpia asioita saarella. Uimarantaa auringonpalvojille riittää myös enemmän kuin tarpeeksi ja pulahdus Atlantin lempeisiin aaltoihin virkistää kuumassa helteessä mukavasti.


    Oma vapaaehtoistyöviikkoni on nyt puolessa välissä ja kokemus on ollut erittäin hauska. Vaikka moni vapaa-ajan aktiviteetti ja ihanat vapaaehtoiset ovatkin mieluinen lisä tällä matkalla, niin mikään ei voita työpäivää upeita ja leikkisiä pullokuonodelfiinejä ja pilottivalasperheitä katsellen!


    Mikäli kiinnostuit vapaaehtoistyöstä Teneriffan upeissa tulivuorimaisemissa ihastuttavien delfiinien sekä valaiden parissa, voit hakea mukaan Ekomatkaajat.fi kautta vapaamuotoisen hakemuksen muodossa. Minulla on myös ilo ja kunnia tarjota lukijoilleni 50€ alennus koodilla ”Kookospalmun Alla”, joten muista ilmoittaa koodi vapaaehtoiseksi hakiessasi! Alennus on voimassa vain 2019 loppuun, joten ole nopea!


    Teneriffa kiittää ja kuittaa tältä erää, seuraavassa postauksessa pureudutaan lähemmin merten suojeluun ja sen edistämiseen sekä työtehtäviin täällä vapaaehtoistyössä! Pysy siis kuulolla ja muista ottaa kaikki somekanavat seurantaan, jotta saat heti reaaliajassa kuulumiset ensimmäisten joukossa!

    <3: Tiina Johanna

    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Espanja,  Kanariansaaret,  Reppureissut,  Soolomatka,  Uncategorized

    Reppu selässä kohti Teneriffaa – ensimmäinen soolomatka


    Edellinen Espanjan loma oli antoisa ja rentouttava. Saimme nautiskella rakkaan Valencian tarjoamasta auringosta, paikallisesta tunnelmasta, kauniista maisemista, kaupungilla käyskentelystä ja tietysti tunnelmoida vanhoja kotikulmiamme ystäviemme kanssa. Pari pientä retkeä Gandiaan ja Culleraan tuli myös tehtyä, joista voinkin molempia kohteita suositella erittäin lämpimästi myös eteenpäin!

    Oli myös mielenkiintoista palata takaisin Suomeen, kun seuraava reissu odottelisi jo kahden viikon kuluttua paluusta. Aluksi pienen matkaväsymyksen jäljiltä ajattelin, että voihan sanonkomikä, kun taas täytyy kohta lähteä, mutta Suomessa vastaan tullut kylmyys ja harmaus muutti mielen samantien takaisin reissumoodiin.

    Teneriffa / Pixabay ilmainen kuvapankki


    Kohta mennään

    Kolmen päivän päästä koittaa lähtö ensimmäiselle kunnolliselle soolomatkalleni. Kohteenani toimii ihastuttava ja luonnoltaan todella kaunis Teneriffan saari Kanarialla. Teneriffalla olen käynyt vuonna 2012, jolloin sain ensikosketuksen Espanjaan ja sen ihanaan kieleen. Tällöin vannoin vielä palaavani Teneriffan maisemiin, ja nyt sen vihdoin teen. Saari valikoitui kohteeksi monestakin syystä, joista tärkeimmän paljastan vasta seuraavassa postauksessa. Muita syitä ovat Teneriffalla matkailun helppous, saaren kauneus ja monipuolisuus, hyvät julkiset kulkuyhteydet ja opiskelemani espanjankieli tietenkin.

    Vuoden 2012 matkamme saarelle oli pakettimatka äitini kanssa ja lomakohteemme oli tälloin komea Los Gigantes. Pidin Gigantesista kovasti, mutta nyt se on jo nähty, joten tällä kertaa luvassa on kaikkea muuta paitsi sitä. Tarkoituksena olisi tällä kertaa omatoimisesti tutustua laajemmin saaren eteläiseen puoliskoon sekä tietysti käydä katsastamassa esimerkiksi Mascan idyllinen kylä ja Teiden tulivuori kansallispuistoineen. Matkan viimeiset neljä päivää tulen viettämään pääkaupungissa Santa Cruzissa saaren pohjoispuolella ja samalla luvassa tutustumista saareen sieltä käsin. Saa nähdä kuinka realiteetit kohtaavat toiveet ja suunnitelmat, toivottavasti hyvin!

    Teneriffa / Pixabay ilmainen kuvapankki


    Se ensimmäinen reppureissu

    Reppureissutyylisesti olen matkaillut aina, koska rakastan kierto- ja yhdistelmämatkoja sekä omatoimimatkailua ja haluan aina kokea mahdollisimman monipuolisesti matkakohteeni. Nyt vasta kuitenkin sain aikaiseksi hankittua kunnollisen rinkan, josta olenkin erittäin onnellinen. Budjettimatkailua rakastavana ihmisenä kunnollinen cabin size -rinkka oli paras vaihtoehto, koska pelkillä käsimatkatavaroilla matkustaminen tulee paljon edullisemmaksi ja on myös ekologisempaa pienempien painokilojen vuoksi. Nyt saa vihdoin jäädä se matkalaukun perässä kuljettaminen, kun voi reppureissata REPULLA (tai siis rinkalla)! 🙂

    Erilaisia tarvikehankintoja on tullut tehtyä myös rinkan lisäksi ja kunnollisiin retkeilyvarusteisiin panostaminen onkin enemmän sijoittamista kuin tuhlaamista. Vaikka seuraava reissuni ei suoranaisesti suurempaa vaellusta tai retkeilyä sisälläkään, niin käsimatkatavaroilla matkustettaessa tietyt urheilu- sekä retkeilyvarusteet toimivat erinomaisena monikäyttötarvikkeena ja tilansäästäjänä!


    Tässä muutama hyvä pakkausvinkki käsimatkatavaroilla matkustamiseen:

    • Suosi perusvaatteita sekä monikäyttöisiä vaatteita ja ota karsi mukaan vain ne, mitä todella tarvitset. Jos lomallasi tulee olemaan ravintolakäyntejä, kaupunkikiertelyä, rantailua ja kaikenlaista tuutin täydeltä, niin mitä samoja vaatekappaleita voisit käyttää useammassa eri tilanteessa? Myös kevyiden vaatteiden suosiminen kannattaa, jotta eivät kerrytä liikaa lisäpainoa saati vie turhaa tilaa repussa.
    • Pakkaa vaatteet RULLAAMALLA mahdollisimman pieneksi ja tiiviiksi. Ekstrana voit pakata vaatteet kategorioittain suljettaviin vakuumipusseihin. Tämä säästää tilaa vielä lisää.


    • Hygieniatarvikkeet: Pakkaa mahdollisimman vähän nesteitä ja suosi pieniä pakkauksia. Ekologisuuden vuoksi suosi uudelleenkäytettäviä kestopakkauksia, vältä roskan jättämistä kohdemaahan (kaikkialla ei kierrätys pelaa kuten Suomessa). Itse koen luonnonmukaiset palashampoot ja saippuat käteväksi vaihtoehdoksi, sillä niitä ei lueta nesteeksi eikä niistä koidu turhaa purkkien raijaamista.

      Käsimatkatavaroissa saa kuljettaa maksimissaan 1l nestettä ja nesteet tulee olla pakattuna maksimissaan 100ml kokoisiin purkkeihin ja läpinäkyvään uudelleensuljettavaan (esim. MiniGrip) pussiin, jonka vetoisuus on max. 1 litra.
    • Juomapullo. Ota mukaan oma vesipullo, jotta vältyt turhan muovipullojätteen tuottamiselta kohdemaassa. Suosi helposti pakattavia juomapulloja, erityisesti pieneksi taiteltavat pehmeät juomapullot (soft flask) ovat ihan huikea idea käsimatkatavaroilla matkustettaessa!
    • Pue päällesi matkalle ne painavimmat vaatteet ja varusteet, jotta rinkkaan/reppuun jää enemmän tilaa.
    • Jos et ole ammattivalokuvaaja tai jos et välttämättä tarvitse koko tietokonepistettäsi kotoasi mukaan, niin ota mukaan vain ne pienimmät välineet. Kamerapuhelimet nykypäivänä ovat ihan lähes ammattilaistasoa, joten sellaisella pärjää varsin hyvin ja sellainen säästää tilaa ja painokiloja runsain määrin. Kevyt/pieni kannettava tietokone tai tabletti on paras vaihtoehto, jos se tietokone mukaan täytyy kuljettaa. Itselläni se on välttämättömyys.
    • Suosi e-kirjoja. Itse rakastan kunnollisia kovakantisia kirjoja, sillä ei kirja ole mielestäni kunnon kirja, jos se ei ole kunnollinen fyysinen kirja. Mutta, se vie liikaa tilaa sekä painokiloja, joten e-kirjat ovat kevyesti matkatessa parempi vaihtoehto. Jos siis ylipäätään lukee kirjoja.


    Lopuksi haluan muistuttaa, että tämä on ensimmäinen matkani pelkillä käsimatkatavaroilla, joten aivan varmastikaan en ole vielä kerrasta pro kevyen pakkaamisen suhteen ja tulevaisuudessa haluankin päivittää paljon parempia vinkkilistoja. Kaikki teidän lisävinkit ovat siis erittäin tervetulleita tänne suunnalle myös. Tällä kertaa rinkkaan sulloutui kaikki erinomaisesti, eikä kilorajatkaan paukkuneet yli.

    Haluan jakaa myös eteenpäin itse suosimani Kerran poistuin kotoa -blogin Nooran vinkit fiksuun pakkaamiseen kevyesti ja tehokkaasti. Nooran vinkkien pohjalta on koottu myös tämän postauksen lista, joten kiitokset siis hänelle. 🙂


    Mitä ajatuksia soolomatkailu, reppureissaaminen sekä käsimatkatavaroilla matkustaminen herättävät sinussa? Onko hauskoja kokemuksia ensimmäiseltä soolo- tai reppureissumatkalta kenties? Onko hyviä viime hetken vinkkivitosia pakkaamiseen? Teneriffaakin saa hehkuttaa!

    <3: Tiina Johanna

    Seuraavaksi palataan asiaan lämpöisemmistä tunnelmista Teneriffan auringosta, mutta kannattaa ottaa sometilit seurantaan pikimmiten, jotta pääset seuraamaan matkan etenemistä reaaliaikaisesti mukana!

    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla


×