-
BOM DIA LISBOA! – MUUTAN PORTUGALIIN!
Hip hei minä muutan Portugaliin!
Enää puolitoista viikkoa aikaa ja sitten koittaa lähtö Portugalin lämpöön, uusiin ja tuntemattomiin maisemiin ja uuteen auringontäyteiseen elämään. Portugali on itselleni täysin uusi kohde ja vaikka naapurimaa Espanja onkin jo hyvin tutuksi tullut, niin tämä kaunis maakaistale vierestä on aina jäänyt käymättä. Edes silloin, kun asuimme Espanjassa, emme poistuneet rajan taakse tutustumaan naapurimaan tarjontaan. Nyt sain uuden oman alani työmahdollisuuden Lissabonista, Portugalin rosoisen kauniista pääkaupungista, eikä tapoihini kuulu kieltäytyä mielenkiintoisista tilaisuuksista, joten kun minulta kysyttiin otanko työn vastaan, vastasin ”kyllä”, ennenkuin ehdin sitä itse edes tajuta.
Portugali on kuin onkin manner-Euroopan läntisin maa, joka sijaitsee Atlantin valtameren ja Espanjan välissä. Portugalin pääkaupunki Lissabon on viihtyisän oloinen ja rosoisen kaunis, jossa on upeaa arkkitehtuuria ja aurinkoa läpi vuoden. Lissaboniin voi törmätä myös useilla maailman vihreimpien kaupunkien listoilla googletellessa.
CARPE DIEM – TARTU HETKEENKaikki tapahtui hyvin nopeasti. Tämä kevät on ollut melkoista myllerrystä opetellen yrittäjyyttä ja oman yrityksen pyörittämistä sekä pohtien oman alan, eli matkailualan, työnäkymiä ja ikävöiden läheisiä ja ystäviä maailmalla. Koronan tuomat haasteet ja rajoitteet opettivat nopeasti sen, että koskaan ei kannata tuudittautua liikaan mukavuuteen ja pysyvyyden tunteeseen missään asiassa eikä mikään ole itsestäänselvyys.
Palkkatyö ei ole koskaan varma tulonlähde, sillä se voidaan koska tahansa viedä pois. Tämän kokeminen johti itselläni oman yrityksen perustamiseen, joka on ollut yksi elämäni parhaimpia ja hauskimpia päätöksiä ja tällä tiellä tulen pysymään jatkossakin, myös Portugalissa. Olen myös ihminen, joka tykkää tarttua uusiin mahdollisuuksiin ja tilaisuuksiin sellaisen eteen tullessa ja joskus on hypättävä kohti tuntematonta, vaikka se kuinka jännittäisi ja pelottaisi.
Tosiasiassa tätä työtä minulle tarjottiin jo maaliskuussa ensimmäisen kerran, mutta silloin koko kroppani huusi, että nyt ei ole oikea aika lähteä. Koronatilanne oli kaikkialla silloin huonompi vielä, yritykseni asiat olivat uutuudessaan hieman sekaisin, eikä se vain tuntunut hyvältä ajatukselta. Kun sitten huhtikuussa sain puhelun, että pääsisinkö toukokuussa lähtemään, vastasin myöntävästi ja se tuntui hyvältä.
SUURIA MUUTOKSIA JA UUSIA KOKEMUKSIAOlen kerran aiemminkin muuttanut ulkomaille, kun muutimme puoleksi vuodeksi Espanjan Valenciaan opintojeni työharjoittelun perässä. Se muutto oli kuitenkin vain määräaikainen ja lähdin yhdessä Mikan kanssa, joten innoitsimme kaikesta yhdessä. Nyt tällä kertaa lähden pidemmäksi aikaa ja yksin, sillä Mikan näyttelijäntyöt vaativat hänen läsnäoloa Suomessa ainakin toistaiseksi. Tällä kertaa muutto tulee olemaan hauska ja jännittävä, ehkä myös pelottava, mutta myös hieman surullinen, sillä enhän minä mielelläni ilman Mikaa lähde. Etäsuhde ei koskaan ole ollut suunnitelmissa, mutta toisaalta nyt on meidän molempien aika toteuttaa unelmiamme ja tällä kertaa se vaatii ainakin hetkellisesti sen, että väliin tulee muutama ekstra maa.
Portugalilta odotan uuden työkokemuksen lisäksi upeita luontomaisemia, meren läheisyyttä, rosoisen kauniita kaupunkeja, hyvää ruokaa ja uuteen kulttuuriin tutustumista. Lissabon on myös oivallinen keskipiste muuhun Portugaliin tutustumiseen sekä muihin maihin matkailuun, tietysti koronarajoitteiden mukaan. Toivon tutustuvani myös uusiin ihaniin ihmisiin!
TERASSIKAHVIT KUTSUUPortugaliin pääsee tällä hetkellä Suomesta esittämällä negatiivisen, maksimissaan 72 tuntia vanhan Covid-19 testituloksen. Testin saa hankittua tarvittaessa esimerkiksi yksityiseltä lääkäriasemalta ja eri paikat tarjoavat näitä eri hinnoin (n. 100-300€).
Tällä hetkellä Portugalissa on avattu rajoituksia hyvin ja esimerkiksi kahvilat, ravintolat ja leipomot saavat pitää ovet avoinna aina klo 22.30 saakka, 6 hengen ryhmät ovat sallittu sisätiloihin ja 10 hengen terasseille, ja isot yleisötilaisuudet ovat sallittu tietyin rajoittein. Myös maaraja Portugalin ja Espanjan välillä on ilmoitettu olevan avoinna 1.5. alkaen, korjaa jos olen väärässä. Maskipakko on voimassa edelleen julkisilla paikoilla. Nämä tiedot sekä ajankohtaiset päivitykset löytyvät helposti Visit Portugal -sivustolta.
LÄHTÖJÄNNITYSTÄ ILMASSAPian mennään, vähän jänskättää. Menolennon sain yhden vaihdon taktiikalla KLM:n kautta täysin joustavin vaihto- ja peruutusoikeuksin kohtuuhintaan, eikä sitä ainakaan vielä ole peruttu, joten näillä näkymin matka puolentoista viikon päästä toteutuu. Tunnelmia ja kuulumisia tulen päivittämään aktiivisesti tänne blogiin sekä instaan @tiinajohannaaa, enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan teille Portugalin ihanuuksista paikan päältä! 🙂
OLETKO SINÄ KÄYNYT PORTUGALISSA? KERRO PARHAAT VINKKISI JA KOKEMUKSESI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla -
Huskysafari – Sinisilmäiset huskyt hurmasivat Kuusamossa
Kuusamo ihastutti luonnollaan monellakin tapaa aina suurista koskemattomista lumihangista seudun kauniisiin kansallispuistomaisemiin. Kuten jo viime artikkelissa totesin, on Kuusamon viehätys erityisesti sen luontonähtävyyksissä ja aktiviteeteissa ja näistä yksi onkin mahdollisuus lähteä tutustumaan huskytarhaan ja hypätä koiravaljakon kyytiin ikimuistoiselle ja pörröiselle valjakkoajelulle!
Rukan nappisilmäiset huskytRakastan huskyjä ja huskyt ovat mielestäni yksiä kauneimmista koirista, mitä tiedän. Olimme spontaanisti liikenteessä ja ajellessamme Rukatunturin lähettyvillä mietimme, että olisi mukava käydä tutustumassa johonkin huskytilaan, jos vain kivan paikan löytäisimme. Siinä sitten pikaisesti netistä selailin lähiseudun tarjontaa ja lueskelin nopeasti kokemuksia eri paikoista ja päädyimme lopulta Lähdetään taas -matkablogin artikkelin pohjalta tutustumaan Erä-Susi Huskies -nimiselle huskytilalle.
Erä-Susi Huskies sijaitsee Rukalla, osoitteessa Rukajärventie 30. Se on pääosin huskytila, mutta paikalla on myös muita eläimiä, kuten hevosia, laamoja ja poroja, sekä pieni viihtyisä matkamuistomyymälä. Koiria tilalla on yhteensä peräti 150 ja ammattitaitoiset oppaat tuntevat jokaisen koiran niin luonteelta kuin nimeltä hyvin.

Rakastava ja asiantunteva huskysafari jokaiseen makuun vuodenajasta riippumattaErä-Susi tarjoaa kesät talvet erilaisia ja eri pituisia huskysafareita, jotka sopivat koko perheelle iästä riippumatta ja huskysafarille voi osallistua yksin, kaksin ja porukalla. Perinteisin tyyli on, että yksi istuu valjakon kyydissä ja pari ohjaa ja puolessa välissä vaihdetaan rooleja. Minä olin meidän seurueesta ainoa halukas valjakkoajelija, joten sain paikan päältä itselleni kuskiksi pätevän ja todella mukavan oppaan, Saukon, ja sain itse nautiskella koiravaljakon hauskasta kyydistä.
Vuorovaikutus koirien kanssa on tärkeää ja jokainen Erä-Suden oppaista osaa lukea koiria ja niiden luonteita taitavasti. Tämä taito on tärkeää koiravaljakoita muodostaessa ja ohjatessa, sekä eläinten jokapäiväisessä hoitamisessa. Jokainen koira on erilainen luonteeltaan ja jokaisella on omat vahvuutensa, heikkoutensa ja klikkinsä. Osa koirista tykkää juoksennella paljon ja usein, kun taas osa tykkää ottaa rennommin ja juosta valjakossa vain joskus. Koirien keskinäinen kemia on myös valjakossa tärkeä huomioonotettava seikka, luonnollisesti.
Hollannista kotoisin oleva oppaani Saukko oli hauska, rento, ammattitaitoinen ja mukava opas ja hän kannusti koiria koko matkan ja kertoi myös, millä periaatteella koirat valjakkoon valitaan ja sijoitetaan. Omassa valjakossani energiset juoksijat oli etummaisina ja vahvimmat yksilöt lähimpänä minua. Hyvä kemia koirien välillä välittyi ihanasti koko ajelun ajan ja koirien menoa olisi voinut ihastella niin paljon kauemminkin. Ensi kerralla sitten lisää!


Kiinnostaako koirakummitoiminta?Tarha-alue on laaja ja eläimistä huolehditaan rakkaudella. Koirat ovat ystävällisiä ja aktiivisia ja rakastavat huomiota ja rapsutuksia, joten vaikka mekkala voi olla tarhalla välillä kova, ei kannata sitä säikähtää. Viime vuosi on tuonut mukanaan haastavia aikoja myös huskytarhoille ja eläimistä huolehtiminen on kaiken ydin. Tämän vuoksi useat huskytarhat tarjoavat mahdollisuuden kummikoiratoimintaan, jonka avulla voimme auttaa tarhoja ja koiria näiden haastavien aikojen yli. Erä-Susi tarjoaa myös mahdollisuuden kummikoiratoimintaan ja oman suloisen kirkassilmäisen kummikoiran voi valita heidän nettisivujen kautta haluamallaan summalla. Summa käytetään koko tarhan hoitamiseen ja kehittämiseen.
Erä-Susi Huskies Oy on perustettu vuonna 1998, mutta koki omistajavaihdoksen vuonna 2017, kun pitkän eläinkokemuksen omaavat vantaalaiset eläinrakkaat Mervi Rantamäki ja Jukka Keinänen ostivat tarhan. Heidän tavoitteena onkin kehittää huskytilan toimintaa entisestään ja panostaa eläinten hyvinvoinnin edistämiseen täysin sydämin. Erä-Susi Huskies on myös saanut Tripadvisorin Travelers’ Choice -palkinnon vuonna 2020.



Ikimuistoinen elämysVierailu huskytarhalla oli ihanan piristävä kokemus ja koirat ovat todella hurmaavia räikeine silmineen ja rakastettavine luonteineen. Seuraavaksi suunnitelmissa olisikin lähteä mukaan kummikoiratoimintaan ja tukea tarhaa sitä kautta, seuraavaa huskytilavierailua odotellessa.
Valjakkoajelullani kävi myös ilmi, että valjakko-oppaani Saukko on hyvä ystävä meidän majapaikkamme Ajakan omistajan Miian kanssa ja Ajakan omasta pikku myymälästä ostamani poronsarvikorvakorut ovat Saukon käsityötä. Tämä oli siis täysi yllätys Erä-Suteen mennessämme, mutta selvästi tarkoitettu sattuma. Kiitoksia Saukko hauskasta ajelusta, sekä korvakoruista! Isoin kiitos myös ihanille koiruuksille tästä päivästä. <3
*Tiesitkö, että porot tiputtavat aika ajoin luonnostaan sarvensa ja kasvattavat tilalle uudet? Tippuneista sarvista on suosittua valmistaa esimerkiksi koruja, sisustuselementtejä ja monenlaisia käsitöitä.
Oletko sinä ollut koiravaljakkoajelulla? Kiinnostaako kummikoiratoiminta? Jaa kokemuksesi kommenttikenttään! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla












