-
Kodinvaihto Lissabonissa – Paluu Portugaliin
*Artikkeli sisältää affiliatelinkkejäKodinvaihto Lissabonissa viime syyskuussa oli itselleni se kauan odotettu paluu Portugaliin. Olimme pitkään miettineet lähtöä Kap Verdeltä Eurooppaan joksikin aikaa, jotta mieheni pääsisi tutustumaan minun taustoihini ja ystäviini sekä perheeseen. Saarielämä Kap Verdellä on rentoa ja aurinkoista, mutta pieni vaihtelu tekee aina hyvää, matkajalka alkoi jo vipattaa ja kaipuu takaisin Portugaliin kasvoi kasvamistaan.
Syyskuussa 2023 laitoimme koiramme hoitoon sukulaisille, pakkasimme laukkumme, hyppäsimme lentokoneeseen ja matkasimme vihdoin Kap Verdeltä Lissaboniin. Se onnen tunne, kun näimme laskeutuvan koneen ikkunasta itselleni jo entuudestaan niin tutut Lissabonin lähestyvät oranssikattoiset talot!
Majoituksena meillä oli Campo de Ouriquen alueelta bongattu kodinvaihtokoti. Kannoimme kaikki kuusi ylitäyteen ängettyä matkalaukkuamme viihtyisään ensimmäisen kerroksen kotiin, jossa meitä vastassa oli asunnon omistajan kaveri. Hän esitteli paikat ja antoi avaimet ja näin saimme jäädä rauhassa kotiutumaan tähän perinteisen kodikkaaseen Lissabonin lomatukikohtaamme, jossa seuraavat 10 päivää tulisimme viettämään.
AINA HURMAAVA LISSABONLissabon tarjosi meille kaikkea sitä, mitä toivoimme. Oli ihana palata takaisin omille vanhoille kotikulmille, jossa rakastin asua. Miehelleni tämä oli ensimmäinen kerta Portugalissa ja ylipäänsä koko Euroopassa, joten sain toimia matkaoppaana ja samalla nauttia hänen hämmästyneistä ilmeistään hienojen juttujen äärellä.
Kiertelimme Lissabonin keskustaa, ihailimme Tejo -joen näkymiä auringonpaisteessa Praca do Comercio -aukiolla, tutustuimme Alfaman vanhaankaupunkiin ja värikkääseen Bairro Altoon, jossa on useat hauskat illat tullut vietettyä kaupungissa asuessani. Vietimme aikaa Lissabonissa asuvien ystäviemme kanssa ja kävimme kävelyllä vanhalla asuinalueellani Saldanhassa. Kävimme myös viettämässä päivän Sintrassa, sillä täytyihän mieheni nähdä kuuluisa Palacio da Pena ensimmäisen Portugalin vierailunsa aikana. Mieheni on suuri jalkapallofani ja erityisesti Benfica on yksi hänen suosikeistaan, joten pitihän hänet myös viedä tutustumaan Benfica Stadioniin.
Lissabon on loistava matkakohde pitkään tai lyhyeen kaupunkilomaan ja tarjoaa kulttuuria, historiaa, nähtävää ja paljon erilaista tekemistä. Lissabonin läheltä löytyy myös upeita uimarantoja, joten kaupunki on erinomainen valinta myös rantaloman ja kaupunkiseikkailun yhdistämiseen.
KATSO TÄSTÄ LISSABONIN PARHAAT RETKET JA AKTIVITEETIT:
KODINVAIHTO – ILMAINEN MAJOITUS MATKALLEKodinvaihto on loistava tapa saada ilmainen majoitus matkalle, mutta ennen kaikkea erinomainen tapa matkustaa eri tavalla ja kokea elämää paikallisesta näkökulmasta. Samalla saa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ympäri maailman ja joskus hyvällä tuurilla nämä tuttavuudet kasvavat jopa kunnon ystävyydeksi. Kodit ovat ihan tavallisia ihmisten koteja, joten mitään hotellielämyksiä ei kannata odottaa ja kodeissa usein näkyy sen asukkaat tavalla tai toisella tavaroiden, sisustuksen ja persoonallisuuden muodossa. Kodinvaihtoon ihastuneet tietävät, että juuri nämä seikat ovat se juttu, miksi kodinvaihto on se itselle mieluisa matkailumuoto.
Lissabonin kodinvaihto ei ole meidän ensimmäinen kodinvaihto. Kokemusta löytyy jo entuudestaan ja kodinvaihto on mahdollistanut ihan huikeita matkakokemuksia eri puolilla maailmaa, kuten San Franciscossa, Valenciassa ja Kanariansaarilla.
Mikäli kodinvaihto ja sen mahdollistama ilmainen majoitus matkoilla kiinnostaa, tutustu tästä linkistä HomeExchange -sivustoon ja ihaniin koteihin ympäri maailman! Liittyessäsi saat myös lahjaksi 250 kodinvaihtopistettä (Guest Points), joita voit hyödyntää tulevissa kodinvaihdoissasi.
HomeExchange.com on suosittu ja erittäin luotettava sivusto, joka on tuttu monelle myös The Holiday -elokuvasta. Elokuvassa Cameron Diaz ja Kate Winslet vaihtavat koteja keskenään ja pääsevät tutustumaan toistensa elämään ja koteihin eri puolilla maailmaa hyödyntäen tätä sivustoa, jolla mekin kodinvaihtoa teemme.Kodinvaihtoa voi tehdä päikseen koteja vaihtamalla, jolloin sinä matkaat jonkun kotiin majoittumaan ja hän tulee sinun kotiisi. Tämä on se kaikkein perinteisin muoto ja kodinvaihdon ydin. On myös mahdollista tehdä eri-aikainen vaihto, jolloin esimerkiksi sinä matkaat toisen kotiin ja hän menee jonnekin muualle, mutta tulee kodinvaihtoon kotiisi joskus toiste jolloin sinä puolestasi menet jonnekin muualle.
Kolmas vaihtoehto on kodinvaihtopisteillä majoittuminen, jonka periaate on melko sama kuin vaikkapa asunnon vuokraaminen, mutta rahan sijaan vuokraaminen tapahtuu kodinvaihtopisteillä, eli Guest Pointseilla. Pisteillä majoittuminen tarkoittaa myös, että tällöin kukaan ei tule sinun kotiisi vaan korvaukseksi annat pisteitäsi. Itse olemme kokeilleet jokaista muotoa aina riippuen hieman sen hetken tilanteesta ja tarpeista. Jokainen näistä on toiminut kiitettävästi ja jokaista voin suositella kodinvaihtomuotona oikein lämpimästi. 🙂 Nappaa tästä siispä 250 kodinvaihtopistettä talteen ja liity mukaan!
Katso myös nämä artikkelit Lissabonista:- Alfama – Lissabonin hurmaava vanhakaupunki
- Bairro Alto – Lissabonin boheemi kaupunginosa ja yöelämän mekka
- Joulukortti Lissabonista – Ensimmäinen joulu Portugalissa
- Uusi maa, uudet kuviot – Ensitunnelmia Portugalista
sekä nämä: - Sintra – Vinkit Portugalin satumaisimpaan kaupunkiin
- Cascais – Portugalin Rivieran aurinkoinen helmi
- Setúbal & Tróia – Täydellinen viikonloppukohde Lissabonista
- Arrábida Natural Park – Kauniita rantoja ja upeaa luontoa Portugalissa
- Sesimbra & Praia do Ribeiro do Cavalo – Portugalin pitkään salattu helmi
- Cabo Espichel & Pedra da Mua – Upea päiväretki Lissabonista
OLETKO SINÄ KIINNOSTUNUT KODINVAIHDOSTA? OLETKO KENTIES JO KOKEILLUT KODINVAIHTOA? KERRO AJATUKSESI JA KOKEMUKSESI KOMMENTTEIHIN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
*Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu! -
KAP VERDE – TOP 12 HYVÄT & HUONOT PUOLET
*Sisältää affiliatelinkkejä
Kap Verde on monipuolinen ja eksoottinen saarivaltio Länsi-Afrikan rannikolla. Kap Verde koostuu useasta keskenään erilaisesta saaresta, joista jokainen on käymisen arvoinen. Tämä kaukainen saarivaltio on monen matkailijan haaveissa ja itsekin tänne eksyin vuonna 2022 ensimmäisen kerran. Nyt pian jo vuoden Kap Verdellä asusteltuani ajattelin listata Kap Verden Top 12 hyvät ja huonot puolet, sillä eihän kaikki aina pelkkää ruusuilla tanssimista ole tällaisessakaan rantaparatiisissa. Vai onko?
KAP VERDE HYVÄT PUOLETIlmasto
Kap Verdellä on aina hyvä ilmasto vuoden ympäri. Aurinko paistaa lähes päivittäin ja lämpöä riittää +25-30 asteen paikkeilla. Talviaikana sesonki on kovimmillaan, jolloin on myös Kap Verden tuulisin aika. Tuuli on kuitenkin lähinnä vain virkistävää paahtavan auringon porottaessa täydeltä taivaalta. Kap Verden kesä on kuuma ja helteinen ja rannoilla tilaa riittää, sillä myös Euroopan lomakausi on kovimmillaan eikä tänne tule suoria lentoja pohjoisesta. Sateita ilmenee enimmäkseen syksyllä ja sadepäivinä saattaa päästä kahlaamaan jopa polvia myöten sadevedessä, mutta sateet eivät ole päivittäisiä eivätkä tietenkään kestä koko päivää. Näin ollen myös auringonottoon on tilaa sadekautenakin.
Vesiaktiviteetit ja surffausKap Verde ja sen turkoosinkirkas merivesi on erinomainen paikka uimiselle ja erilaisille vesiaktiviteeteille. Kap Verde on kuuluisa erityisesti surffaajien parissa ja täällä on mahdollista opetella esimerkiksi kite surfingia suoraan vaikka lajin maailmanmestarin opissa. Myös muita lajeja voi kokeilla runsaasti, kuten jet ski -ajelut, sukellus ja snorklaus, suppailu, veneily ja monia muita.
SaarihyppelyKap Verde on loistava paikka saarihyppelyyn, toki riippuen omista matka-aikatauluista. Jokainen saarista on omanlaisensa ja täällä viihtyy niin patikoijat kuin rantalomailijat. Sao Vicente tarjoaa vilinää ja kulttuuria, Sal ja Boa Vista ovat rantalomailijoiden paratiiseja ja vehreä Santo Antao taas tarjoaa komeaa vuoristomaisemaa patikoijille. Välimatkat vaativat hieman epäluotettavien yhteyksiensä vuoksi kuitenkin aikaa ja kärsivällisyyttä, joten en suosittele saarihyppelyä alle 2 viikon lomamatkan aikana.
Lue lisää saarihyppelystä Kap Verdellä tästä artikkelista:
Edulliset asumiskustannukset ja ravintolahinnatMikäli haluat asua Kap Verdellä pidempään, suosittelen hankkimaan pitkäaikaismajoituksen paikallisilta vuokramarkkinoilta. Asuntojen vuokrahinnat ovat edullisia ja tilavan yksiön tai jopa kaksion voi saada 250-300 eurolla/kk Salilla, paikallisemmilla saarilla pääsee vieläkin halvemmalla. Uima-altaalliset resortit ovat yleensä hieman hintavampia palveluidensa vuoksi, mutta jäävät silti alle Suomen vuokrahintojen.
Ravintoloissa pääsee nauttimaan täyttävän päivän lounaan keskimäärin 4,50-6€ hintaan paikasta riippuen. Paikallisissa ravintoloissa ei tavallinen illallinenkaan hinnallaan päätä huimaa, mutta turistisemmat ravintolat nousevat hinnoissaan toki korkeammalle. Suosittelen siis rohkeasti kokeilemaan ja eksymään pääkävelykatuja kauemmas ruoan perässä.
Majoitusta jokaiseen budjettiinKap Verden jokainen saari tarjoaa majoitusta jokaiseen budjettiin ja tarpeeseen aina hostelleista idyllisiin bed & breakfasteihin, keskitason hotelleista matkatoimistojen suosimiin luksushotelleihin ja tietysti monenlaista asuntomajoitusta halvasta hulppeaan. Laatu, tyyli ja hintataso vaihtelevat runsaasti. Vaihtoehtoja voit selata esimerkiksi Booking.comissa.
No StressRento elämäntyyli ja saarten motoksi noussut ”No stress” -asenne on omalla tavallaan ihailtavaa. Kaikki kyllä järjestyy aina, ei stressiä. Nyt vuoden Kap Verdellä asuttuani en vieläkään ole tätä täysin sisäistänyt, sillä minussa asustaa sisäinen työaddikti ja stressaannun jokaisesta hoidettavasta velvollisuudesta helposti. Toisaalta nautin siitä, että saan olla paikassa, joka maksimoi rentoutumisen tunteen mahdollisuuden ainakin.
KAP VERDE HUONOT PUOLETKalliit elintarvikkeet ja rajalliset ostosmahdollisuudet
Kyseessä on saarivaltio, joten luonnollisesti kaikki on tuontitavaraa muualta. Tämän vuoksi elintarvikkeiden hintataso kaupoissa muistuttaa Suomen lähikauppojen hintoja. Mikään shoppailijoiden unelma tämä ei ole, sillä esimerkiksi Salilta löytyy vain kiinakrääsäkauppoja sekä muutama turistiputiikki, joissa pääsee tekemään lähinnä ylihintaisia löytöjä samoista vaatteista, joita saa Euroopasta jokaisesta tusinakaupasta kolme kertaa halvemmalla.
Katkeileva ja kallis sähkö, vesi ja internetNämä nyt on ihan ymmärrettäviä asioita ottaen huomioon kohteen. Aika ajoin täällä katkeilee milloin netti, milloin sähkö ja milloin vesi. Yllätykseksi kuitenkin nämä viat korjataan usein melko nopeasti ja asiat toimivat odotettua sujuvammin, eli ei varsinaisesti häiritse normaalia elämää. Sähkö, vesi ja internet ovat myös melko kallista täällä.
Asuntoihin liittyvät huijauksetKap Verden vuokrahinnat ovat ehkä edullisia, mutta kannattaa olla tarkkana, sillä esimerkiksi takuuvuokria pimitetään täällä helposti. Varsinkin vuokravälitystoimistojen kanssa suosittelen varovaisuutta. Lain mukaan täällä ei tarvitse suostua maksamaan yli yhden kuukauden takuuvuokraa ja asunto kannattaa kuvata tarkkaan asuntoon muuttaessa, jotta välttyy turhilta miinuksilta takuuvuokran palautushetkellä. Älä koskaan hanki asuntoa näkemättä. Itselläni on huonoja ja hyviä kokemuksia ja annan mielelläni vinkkejä asunnon hankintaan.
Pieni paikka, pienet piiritSaarielämä on ihanaa ja rentoa, mutta saarella asumisessa on huonotkin puolensa. Pienellä saarella lähestulkoon kaikki tuntevat toisensa ja varsinkin toisten asiat, tai ainakin luulevat tietävänsä. Ajan kuluksi on tavallista myös vähän juoruilla ja aiheuttaa draamaa, ihan vain jotta tulisi hieman viihdykettä. Tästä ei kuitenkaan kannata ottaa stressiä, sillä jokainen tavallaan.
Surkea paikallinen palkkatasoLähes poikkeuksetta kaikki yritykset laidasta laitaan ovat ulkomaalaisten yksityisyrittäjien tai isompien ketjujen omistuksessa. Paikallinen palkkataso on todella surkea eikä se kata edes paikallisten omia asumiskuluja, muusta kivasta puhumattakaan. Palkkataso on saaresta ja työstä riippuen noin 150-300 euroa/kk.
Isot hotellit ja matkatoimistotKap Verde elää pääosin turismista. Isot matkatoimistot tuovat suuret määrät turisteja saarille vuosittain. Samalla myös isot kansainväliset matkatoimistot sekä niiden suosimat suuret hotelliketjut syövät valitettavasti elantoa paikallisilta yrittäjiltä. Kap Verdellä on runsaasti laadukasta majoitusta ja hyviä pikku ravintoloita sekä paikallisia retkitarjoajia ja oppaita, jotka osaavat asiansa ja tuntevat omat saarensa luonnollisesti paremmin kuin muualta tulevat kausioppaat, joten suosittelen ehdottomasti tutustumaan paikallisten tarjoamaan retkitarjontaan joko netissä etukäteen tai paikan päälle saavuttua. Äläkä missään nimessä jää vain hotellialueelle aurinkoa ottamaan, sillä silloin et pääse kokemaan edes pintaraapaisua aidosta Kap Verdestä.
Tutustu tästä Kap Verden aktiviteetteihin ja retkiin:
PINNAA ARTIKKELI TALTEEN PINTERESTISSÄ!
OLETKO SINÄ MATKUSTANUT JO KAP VERDELLE? OLETKO ASUNUT ULKOMAILLA JA KOKENUT VASTAAVASTI MYÖS KOHTEEN HUONOJA PUOLIA? JAA KOKEMUKSESI JA AJATUKSESI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
*Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu!






























