-
KAP VERDE – TOP 12 HYVÄT & HUONOT PUOLET
*Sisältää affiliatelinkkejä
Kap Verde on monipuolinen ja eksoottinen saarivaltio Länsi-Afrikan rannikolla. Kap Verde koostuu useasta keskenään erilaisesta saaresta, joista jokainen on käymisen arvoinen. Tämä kaukainen saarivaltio on monen matkailijan haaveissa ja itsekin tänne eksyin vuonna 2022 ensimmäisen kerran. Nyt pian jo vuoden Kap Verdellä asusteltuani ajattelin listata Kap Verden Top 12 hyvät ja huonot puolet, sillä eihän kaikki aina pelkkää ruusuilla tanssimista ole tällaisessakaan rantaparatiisissa. Vai onko?
KAP VERDE HYVÄT PUOLETIlmasto
Kap Verdellä on aina hyvä ilmasto vuoden ympäri. Aurinko paistaa lähes päivittäin ja lämpöä riittää +25-30 asteen paikkeilla. Talviaikana sesonki on kovimmillaan, jolloin on myös Kap Verden tuulisin aika. Tuuli on kuitenkin lähinnä vain virkistävää paahtavan auringon porottaessa täydeltä taivaalta. Kap Verden kesä on kuuma ja helteinen ja rannoilla tilaa riittää, sillä myös Euroopan lomakausi on kovimmillaan eikä tänne tule suoria lentoja pohjoisesta. Sateita ilmenee enimmäkseen syksyllä ja sadepäivinä saattaa päästä kahlaamaan jopa polvia myöten sadevedessä, mutta sateet eivät ole päivittäisiä eivätkä tietenkään kestä koko päivää. Näin ollen myös auringonottoon on tilaa sadekautenakin.
Vesiaktiviteetit ja surffausKap Verde ja sen turkoosinkirkas merivesi on erinomainen paikka uimiselle ja erilaisille vesiaktiviteeteille. Kap Verde on kuuluisa erityisesti surffaajien parissa ja täällä on mahdollista opetella esimerkiksi kite surfingia suoraan vaikka lajin maailmanmestarin opissa. Myös muita lajeja voi kokeilla runsaasti, kuten jet ski -ajelut, sukellus ja snorklaus, suppailu, veneily ja monia muita.
SaarihyppelyKap Verde on loistava paikka saarihyppelyyn, toki riippuen omista matka-aikatauluista. Jokainen saarista on omanlaisensa ja täällä viihtyy niin patikoijat kuin rantalomailijat. Sao Vicente tarjoaa vilinää ja kulttuuria, Sal ja Boa Vista ovat rantalomailijoiden paratiiseja ja vehreä Santo Antao taas tarjoaa komeaa vuoristomaisemaa patikoijille. Välimatkat vaativat hieman epäluotettavien yhteyksiensä vuoksi kuitenkin aikaa ja kärsivällisyyttä, joten en suosittele saarihyppelyä alle 2 viikon lomamatkan aikana.
Lue lisää saarihyppelystä Kap Verdellä tästä artikkelista:
Edulliset asumiskustannukset ja ravintolahinnatMikäli haluat asua Kap Verdellä pidempään, suosittelen hankkimaan pitkäaikaismajoituksen paikallisilta vuokramarkkinoilta. Asuntojen vuokrahinnat ovat edullisia ja tilavan yksiön tai jopa kaksion voi saada 250-300 eurolla/kk Salilla, paikallisemmilla saarilla pääsee vieläkin halvemmalla. Uima-altaalliset resortit ovat yleensä hieman hintavampia palveluidensa vuoksi, mutta jäävät silti alle Suomen vuokrahintojen.
Ravintoloissa pääsee nauttimaan täyttävän päivän lounaan keskimäärin 4,50-6€ hintaan paikasta riippuen. Paikallisissa ravintoloissa ei tavallinen illallinenkaan hinnallaan päätä huimaa, mutta turistisemmat ravintolat nousevat hinnoissaan toki korkeammalle. Suosittelen siis rohkeasti kokeilemaan ja eksymään pääkävelykatuja kauemmas ruoan perässä.
Majoitusta jokaiseen budjettiinKap Verden jokainen saari tarjoaa majoitusta jokaiseen budjettiin ja tarpeeseen aina hostelleista idyllisiin bed & breakfasteihin, keskitason hotelleista matkatoimistojen suosimiin luksushotelleihin ja tietysti monenlaista asuntomajoitusta halvasta hulppeaan. Laatu, tyyli ja hintataso vaihtelevat runsaasti. Vaihtoehtoja voit selata esimerkiksi Booking.comissa.
No StressRento elämäntyyli ja saarten motoksi noussut “No stress” -asenne on omalla tavallaan ihailtavaa. Kaikki kyllä järjestyy aina, ei stressiä. Nyt vuoden Kap Verdellä asuttuani en vieläkään ole tätä täysin sisäistänyt, sillä minussa asustaa sisäinen työaddikti ja stressaannun jokaisesta hoidettavasta velvollisuudesta helposti. Toisaalta nautin siitä, että saan olla paikassa, joka maksimoi rentoutumisen tunteen mahdollisuuden ainakin.
KAP VERDE HUONOT PUOLETKalliit elintarvikkeet ja rajalliset ostosmahdollisuudet
Kyseessä on saarivaltio, joten luonnollisesti kaikki on tuontitavaraa muualta. Tämän vuoksi elintarvikkeiden hintataso kaupoissa muistuttaa Suomen lähikauppojen hintoja. Mikään shoppailijoiden unelma tämä ei ole, sillä esimerkiksi Salilta löytyy vain kiinakrääsäkauppoja sekä muutama turistiputiikki, joissa pääsee tekemään lähinnä ylihintaisia löytöjä samoista vaatteista, joita saa Euroopasta jokaisesta tusinakaupasta kolme kertaa halvemmalla.
Katkeileva ja kallis sähkö, vesi ja internetNämä nyt on ihan ymmärrettäviä asioita ottaen huomioon kohteen. Aika ajoin täällä katkeilee milloin netti, milloin sähkö ja milloin vesi. Yllätykseksi kuitenkin nämä viat korjataan usein melko nopeasti ja asiat toimivat odotettua sujuvammin, eli ei varsinaisesti häiritse normaalia elämää. Sähkö, vesi ja internet ovat myös melko kallista täällä.
Asuntoihin liittyvät huijauksetKap Verden vuokrahinnat ovat ehkä edullisia, mutta kannattaa olla tarkkana, sillä esimerkiksi takuuvuokria pimitetään täällä helposti. Varsinkin vuokravälitystoimistojen kanssa suosittelen varovaisuutta. Lain mukaan täällä ei tarvitse suostua maksamaan yli yhden kuukauden takuuvuokraa ja asunto kannattaa kuvata tarkkaan asuntoon muuttaessa, jotta välttyy turhilta miinuksilta takuuvuokran palautushetkellä. Älä koskaan hanki asuntoa näkemättä. Itselläni on huonoja ja hyviä kokemuksia ja annan mielelläni vinkkejä asunnon hankintaan.
Pieni paikka, pienet piiritSaarielämä on ihanaa ja rentoa, mutta saarella asumisessa on huonotkin puolensa. Pienellä saarella lähestulkoon kaikki tuntevat toisensa ja varsinkin toisten asiat, tai ainakin luulevat tietävänsä. Ajan kuluksi on tavallista myös vähän juoruilla ja aiheuttaa draamaa, ihan vain jotta tulisi hieman viihdykettä. Tästä ei kuitenkaan kannata ottaa stressiä, sillä jokainen tavallaan.
Surkea paikallinen palkkatasoLähes poikkeuksetta kaikki yritykset laidasta laitaan ovat ulkomaalaisten yksityisyrittäjien tai isompien ketjujen omistuksessa. Paikallinen palkkataso on todella surkea eikä se kata edes paikallisten omia asumiskuluja, muusta kivasta puhumattakaan. Palkkataso on saaresta ja työstä riippuen noin 150-300 euroa/kk.
Isot hotellit ja matkatoimistotKap Verde elää pääosin turismista. Isot matkatoimistot tuovat suuret määrät turisteja saarille vuosittain. Samalla myös isot kansainväliset matkatoimistot sekä niiden suosimat suuret hotelliketjut syövät valitettavasti elantoa paikallisilta yrittäjiltä. Kap Verdellä on runsaasti laadukasta majoitusta ja hyviä pikku ravintoloita sekä paikallisia retkitarjoajia ja oppaita, jotka osaavat asiansa ja tuntevat omat saarensa luonnollisesti paremmin kuin muualta tulevat kausioppaat, joten suosittelen ehdottomasti tutustumaan paikallisten tarjoamaan retkitarjontaan joko netissä etukäteen tai paikan päälle saavuttua. Äläkä missään nimessä jää vain hotellialueelle aurinkoa ottamaan, sillä silloin et pääse kokemaan edes pintaraapaisua aidosta Kap Verdestä.
Tutustu tästä Kap Verden aktiviteetteihin ja retkiin:
PINNAA ARTIKKELI TALTEEN PINTERESTISSÄ!
OLETKO SINÄ MATKUSTANUT JO KAP VERDELLE? OLETKO ASUNUT ULKOMAILLA JA KOKENUT VASTAAVASTI MYÖS KOHTEEN HUONOJA PUOLIA? JAA KOKEMUKSESI JA AJATUKSESI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
*Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu! -
MEIDÄN RANTAHÄÄT KAP VERDELLÄ
*artikkeli sisältää affiliatelinkkejä
Meidän rantahäät Kap Verdellä oli täynnä jännitystä, iloa, naurua, musiikkia, läheisiä ihmisiä ja herkullista ruokaa paikalliseen tyyliin. Rantahäät ulkomailla on varmasti monen unelma ja meille tämä oli myös omien unelmien toteuttamisen lisäksi luonnollinen valinta, sillä kotisaaremme Sal tarjoaa rantahäille suorastaan sadunomaiset puitteet ja useita kauniita lokaatioita turkoosin meren äärellä.
MEIDÄN TARINATapasimme mieheni kanssa maaliskuussa 2022, kun ensimmäistä kertaa matkasin aiemmasta asuinmaastani Portugalista tänne Salin saarelle Kap Verdelle matkaoppaana työskentelevää ystävääni tapaamaan. Aluksi lähinnä mieheni kanssa vain moikkailimme toisiamme kadulla ja vaihdoimme nopeita kuulumisia. Muutamaan otteeseen saarelle edes takaisin matkailtuani vihdoin kesällä välillämme jotain tapahtui ja palaset loksahtivat paikoilleen.
Uskon itse vahvasti kohtaloon ja siihen, että kaiken, minkä on tarkoitus tapahtua tulee myös tapahtumaan, sitten kun sen oikea aika on. Kesäisen kuukauden mittaisen matkani tarkoitus oli tutustua saareen syvemmin ja katsoa, voisinko viihtyä Kap Verdellä pidempääkin asustellen, sillä kaipasin vaihtelua Lissabonin kaupunkielämään.
Elokuussa koitti Salille muuton aika ja mieheni oli vannonut tulevansa hakemaan minut lentokentältä. Koko sen ajan, mitä vietin poissa saarelta Euroopan puolella, pidimme yhteyttä ja soittelimme päivittäin.
Kun sitten astuin lentokentän ovista ulos elokuisena iltana Salilla, mieheni oli minua vastassa ja tästä hetkestä lähtien olemme olleet erottamaton kaksikko, enkä vaihtaisi tästä ajasta päivääkään.
UNELMAHÄÄT ULKOMAILLAKaikki alkoi siitä, kun eräänä joulukuisena iltana kotonamme Santa Mariassa mieheni kysyi, että haluaisinko mennä hänen kanssaan oikeasti naimisiin. Olimme viettäneet päivän töiden ja tavallisen rantapäivän merkeissä ja illalla leffaa sohvalla katsellessa hän sitten ensimmäistä kertaa otti asian puheeksi ja kysyi kysymyksen. Minä hetkeäkään epäröimättä tietysti vastasin ”kyllä”.
Olimme puhuneet asiasta ennenkin, mutta vain ajatuksen tasolla. Nyt se oli todellista, eikä enää vain mahdollisuus tai ajatus.
Suhteemme kuukausipäivänä joulukuussa menimme juhlistamaan meitä tuttujemme omistamaan ravintolaan ja paikan päällä odotti kynttilöin ja punaisin ruusuin koristeltu pöytä meitä varten sekä ystäviämme. Muutaman rohkaisevan kippistelyn jälkeen mieheni tarttui mikrofoniin, polvistui ja kosi mitä suloisimmalla tavalla, samalla jännittäen enemmän kuin mitä olen hänen koskaan nähnyt jännittävän, suorastaan täristen!
HÄIDEN JÄRJESTÄMINEN KAP VERDELLÄMinulle oli sanomattakin selvää, että haluaisin ainakin äitini paikalle häihimme. Tiesin, että minun puolelta tuskin kovinkaan moni jos kukaan pääsisi paikalle, sillä lennot ovat pitkät ja kalliit. Äitini oli kuitenkin sopivasti varannut jo entuudestaan matkan meidän luokse maaliskuulle 2023, joten päätimme järjestää häät hänen täällä ollessa.
Hääpaikka oli selkeä, sillä minun unelmahäät ovat aina olleet kauniit ja intiimit rantahäät ja rantaviivaahan saarellamme riittää. Meistä ei kumpikaan kuulu kirkkoon eikä kirkkohäät ole koskaan olleet edes ajatuksissa meillä kummallakaan.
Ensisijainen asia ulkomailla naimisiin mennessä on hankkia kaikki tarvittava tieto vaadittavista dokumenteista ja häiden järjestämisestä kyseisessä maassa. Tärkeä on tietysti myös ottaa huomioon se, onko puoliso paikallinen vai tuleeko molemmat puoliskot muualta kohdemaahan vain hääjuhlintaa varten. Ensimmäisenä täällä Kap Verdellä kannattaa hakea paikallisesta maistraatista lista tarvittavista papereista, joita naimisiinmenoa varten täytyy hoitaa. Nämä vaadittavat paperit varmasti vaihtelevat jonkin verran maittain ja asiat saattavat myös muuttua ajan saatossa, joten omia häitä järjestettäessä kannattaa hakea ajankohtainen tieto ensisijaisesti sekä oman että kohdemaan viranomaiselta ja noudattaa sieltä saatuja ohjeita, tämän vuoksi en luettele tarvittavia asiakirjoja tähän sen enempää.
Kap Verdellä on jonkin verran hääjärjestäjäpalveluita tarjoavia yrityksiä ja moni hotelli ja ravintola myös tarjoaa kattavia hääpaketteja. Hintataso vaihtelee paikasta, häiden sisällöstä ja vieraiden määrästä riippuen paljonkin. Meidän hääpaikkamme oli rantaravintola Funana Casa da Cultura, jossa omistajatuttumme otti häämme järjestääkseen.Hääpaikkamme oli ravintola, joten tätä kautta hoitui tietysti myös automaattisesti ruoat ja juomat. Paikan omistaja hoiti kontaktiensa avulla meille myös hääkakun, koristelut, hääauton sekä musiikin. Vihkiseremonia tapahtui rannalla ravintolan edessä, joten emme tarvinneet erillisiä lupia tai erillistä tahoa koristelemaan seremoniapaikkaa vihkimistä varten. Mikäli haluaa virallisen vihkimisen valitsemassaan seremoniapaikassa, eikä maistraatissa, täytyy tästä maksaa hieman ekstraa. On myös mahdollista hoitaa virallinen osuus maistraatissa ilman lisäkuluja, jonka jälkeen vain siunaus haluamassaan seremoniapaikassa, kuten esimerkiksi rannalla. Me itse halusimme kaiken alusta loppuun tapahtuvan rantaseremoniassamme virallisia osuuksia myöten.
HÄÄPÄIVÄ TÄYNNÄ ILOA JA RAKKAUTTAMeidän häät oli meidän näköiset. Asteltuani hääpaikalle näin ensimmäistä kertaa suloisen pienen valkoisen avoautomme sinivalkoisin nauhoin ja ilmapalloin koristeltuna, näin ystävämme ja hääpaikan omistajan ja kaikki tuntui todella todelta. Sisällä komeili mahtava kolmekerroksinen, sinivalkoinen, merityylinen hääkakkumme salin keskiössä ja ensimmäistä kertaa pääsin näkemään kuinka kaikki koristelut olivat toteutuneet. Kaikki oli todella kaunista.
Se tunne, mikä valtasi minut, kun aloin astella kohti rantahiekkaa ja seremoniaa oli jotain ennenkokematonta. Kun näin mieheni rannalla komeana sinisessä puvussaan odottamassa, itkin enkä ole koskaan hymyillyt niin paljon kuin sinä hetkenä ja sinä päivänä.
Seremonia oli ihana ja jännittävä, paikalla oli meille tärkeitä ihmisiä. Äitini saattoi minut alttarille ja mieheni siskontytär oli sormustyttömme.Seremonia videoitiin myös paikallistelevisioon ja virallisen osuuden jälkeen oli aika ottaa valokuvia rannalla, sekä siirtyä juhlapaikalle. Juhlat koostuivat hauskanpidosta, jutustelusta, herkullisista paikallisista ruoista ja juomista ja hyvästä musiikista. Emme halunneet erikoisempia aktiviteetteja, mutta toki kukkakimpunheitto sekä sukkanauhaperinne oli otettava haltuun. Sukkanauha ei kuulu täällä paikallisiin perinteisiin ja mieheni tätä myös alkuun hieman vierasti, mutta hoiti homman tyylillä kotiin. Täällä paikalliseen tapaan sen sijaan kuuluu lähteä ajelulle koko hääseurueen kera kaupunkia autoilla kiertäen ja samalla tööttäillen niin lujasti, että kaikki varmasti kuulevat ja huomioivat hääseurueen ja käynnissä olevat häät, sekä ennen kaikkea hääparin. Tämä oli hauskaa!
En olisi parempia häitä voinut toivoa ja olen ikuisesti kiitollinen kaikesta avusta ja kaikista järjestelyistä sekä kaikista ihmisistä, jotka olivat osallisena tässä päivässä (myös etänä).
NAIMISIIN ULKOMAILLA – MUISTILISTA:- Selvitä maan vaaditut viralliset asiakirjat avioliittoa varten
- Selvitä oman maasi vaaditut viralliset asiakirjat avioliittoa varten ulkomailla
- Hoida kaikki tarvittavat asiakirjat ja niihin vaaditut viralliset käännökset
- Hääjärjestelyt: Paikka, aika, vihkiseremonia, koristelut, ruoka ja juoma, kakku, aktiviteetit, hääauto, vieraslista, kutsut, kukat…
- Hääpuvut (esimerkiksi Kap Verde ei tarjoa kovinkaan runsasta ja laadukasta valikoimaa mekkoihin, joten jos mahdollista hanki puvut etukäteen muualta)
- Kärsivällisyys ja positiivinen asenne, sillä kaikki ei aina ulkomailla toimi niin, kuten ehkä Suomessa tottunut
- Varaudu uteliaisiin kuokkavieraisiin..
KAP VERDE PARHAAT RETKET JA AKTIVITEETIT:
ONKO SINULLA HAAVEISSA RANTAHÄÄT ULKOMAILLA? OLETKO KENTIES AIKEISSA MENNÄ NAIMISIIN KAP VERDELLÄ? MINKÄLAISET OVAT SINUN UNELMAHÄÄT? KERRO JA JAA AJATUKSESI JA UNELMASI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
*Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu!