Norja,  Pohjois-Norja,  Roadtrip,  Vesterålen,  Whale Watching,  Yhteistyö

Miekkavalaita, ryhävalaita, kaskelotteja – Ikimuistoinen Valassafari Pohjois-Norjassa


Kaupallinen yhteistyö: Arctic Whale Tours

Valassafari Pohjois-Norjassa oli ehdottomasti yksi matkamme kohokohdista. Pohjois-Norja on yksi Euroopan parhaita paikkoja valaiden näkemiseen omassa elinympäristössään ja mikäli aikataulut vain antavat myöden, kannattaa valassafari ammattitaitoisten oppaiden johdolla ehdottomasti sisällyttää matkaohjelmaan. Valassafari on myös erittäin helppo yhdistää Lofoottien ja/tai Senjan matkaan, samalla tutustuen Vesterålenin kauniiseen luontoon ja selvästi esimerkiksi Lofootteja rauhallisempiin saariin.

Viime artikkelissa kerroinkin jo Senjan upeasta luonnosta ja parhaista näköalapaikoista. Matkasimme seuraavaksi Senjan ihanista maisemista autolautalla Andøyan saaren pohjoispäähän, Andenesiin, josta ajelimme maisemareittiä pitkin saaren läpi aina viereiselle Langøyan saarelle asti majapaikkaamme. Andøyan helppo ja hieman Senjaa tasaisempi maisemareitti kulkee saaren rannikkoa pitkin aina Andenesista Bjørnskinniin asti ja on pituudeltaan yhteensä 58km. Selvitimme reitin pysähdyksineen alle parissa tunnissa, samalla rauhassa maisemista nauttien.


Kaunis ja perinteikäs Vesterålen

Majapaikkamme oli Langøyan saaren itärannikolla sijaitseva viehättävä Toftenes Camping -leirintä-alueen mökki. Alue oli rauhallinen ja tilaa oli niin mökkeilijöille kuin karavaanareillekin. Alueella on myös viihtyisä ravintola, jonka catfish on paikallisten mukaan erinomaista. Majapaikasta oli alle puolen tunnin ajomatka saaren pohjoispäähän, jossa seuraavat kaksi päivää oli määrä viettää valasretkien parissa.

Valassafarijärjestäjämme Arctic Whale Tours sijaitsee Stø:ssa, Vesterålenissa. Stø on 200 asukkaan pieni ja perinteinen pitkäsiimakalastuskylä ja lähimmät kaupat ja palvelut löytyvät läheisestä Myrestä. Vesterålenin saaristo on ihastuttavaa seutua kristallinkirkkaine merivesineen ja tiellä käyskentelevine lampaineen.


Koko päivän valassafari Arctic Whale Toursin kyydissä

Arctic Whale Tours järjestää koko päivän valassafareita, jonka aikana on mahdollista nähdä useita erilaisia valaita, pyöriäisiä, hylkeitä sekä mielenkiintoisia lintulajeja. Valassafarin määränpäänä on Bleikin kanjoni, jonne on Stø:sta matkaa noin kaksi tuntia. Bleikin kanjoni on noin 600-1000m syvä kanjoni, jonne uroskaskelotit tulevat ruokailemaan ja alue on siksi erinomainen paikka kaskelottien bongaamiseen. Naaraskaskelotit viihtyvät trooppisemmissa vesistöissä, joten niitä ei täällä pohjoisessa yleensä näe.

Valassafarin kesto vaihtelee kuudesta tunnista kahdeksaan tuntiin, riippuen säästä, valaista ja muista matkalla nähtävistä eläimistä. Laiva on isohko katamaraani, jossa on hyvät sisätilat aina saatavilla olevine kahvi- ja teetarjoiluineen sekä tilava kansi valaiden katselemiseen. Myös nelijalkaiset karvakamut ovat safarille tervetulleita, mutta vain takakannelle turvallisuus- ja allergiasyistä.


Unohtumattomia valaskohtaamisia ja unelmien toteuttamista

Saavuimme Stø:n satamaan aamuvarhaisella, valmiina valaita bongailemaan. Ilmassa oli jännityksen ja innostuksen tunnetta, sillä tiesin valmiiksi, että matkan aikana olisi mahdollista nähdä itselleni erityisen rakkaita miekkavalaita (Orcinus orca). Miekkavalaita olen rakastanut pienestä lapsesta asti ja vaikka kesä ei olekaan miekkavalaiden sesonkiaikaa Norjassa, niin pieni varovainen toive eleli silti sisälläni näiden näkemisestä. Se olisi ensimmäinen kerta.

Sateinen ja viileä sää oli vaikuttanut ihmisten halukkuuteen saapua viettämään koko päivä merillä, joten meitä oli paikalla vain kourallinen vannoutuneimpia valokuvaajia ja valasbongareita. Tämä sopi minulle erinomaisesti emmekä me antaneet huonon sään haitata (vettä satoi lopulta lähes koko päivän). Menomatkalla näimme seudulle ominaisia lintuja sekä lopulta näimme kuin näimmekin miekkavalaita! En voinut uskoa silmiäni ja tulihan siinä pieni itkukin, onnesta tietenkin. Keskityin enimmäkseen nauttimaan kokemuksesta, mutta muutamia kohtalaisia kuviakin onnistuin onneksi saamaan muistoksi.

Onni oli matkassa mukana ja tässä päivässä oli selvästi jotakin erityistä, sillä näimme miekkavalaita vielä kahdesti lisää tämän saman safarin aikana. Saimme myös todistaa kesä-aikaan erittäin harvinaista näkyä, kun miekkavalaat ja ryhävalaat etsivät ruokaa yhdessä. Tätä ei yleensä kesäisin näe ja vastaavia päiviä on safarioppaamme mukaan ollut keskimäärin yksi tai kaksi vuodessa. Onneksi me saimme olla mukana kokemassa tätä päivää.

Kaskelotit pysyttelivät meiltä visusti piilossa valitettavasti. Oppaamme Hannaleena myös kertoi, että kaskelotit ovat viime päivät käyttäytyneet hieman oudosti. Lieneekö Natolla osuutta asiaan, sitä voi vain spekuloida, mutta kaskelottien suosima Bleikin kanjoni on myös kuulemma Naton harjoitusaluetta. Sukellusveneiden kaikuluotain myös häiritsee valaita ja vaikka tätä asiayhteyttä ei ehkä tarkemmin pääsekään tutkimaan, niin maalaisjärjellä ajateltuna tässä voisi olla syy kaskelottien ajoittaiseen katoamiseen kanjonista.


Paikallista lähiruokaa ja villiyrttejä

Paluumatkalla on mahdollista nauttia safarin hintaan sisältyvä herkullinen kala- tai kasviskeitto, joka on henkilökunnan itse rakkaudella ja taidolla valmistama paikallisista raaka-aineista, tietysti makunystyröitä hiveleviä villiyrttejä hyödyntäen. Laurin kalakeitto oli kuulemma matkakumppanini mukaan parasta kalakeittoa, mitä on koskaan syönyt ja itse olin haltioissani Laurin maukkaasta vegaanikeitosta. Pelkästään tämän herkullisen keiton vuoksi voisin palata heti takaisin!


Suloiset lunnit valloittavat

Paluumatkan varrella pysähdytään joka kerta ihastelemaan myös Andan saarella pesiviä lunneja, jotka ovatkin mitä suloisimpia lintuja. Lunnit pesivät Andalla joka kesä huhtikuun puolestavälistä elokuun puoleenväliin ja niitä voi olla jopa 30 000 yksilöä. Saarella on mahdollista silloin tällöin nähdä myös kirjohylkeitä köllöttelemässä kivikoilla, mutta me emme tällä kertaa hylkeitä nähneet. Lunnit sen sijaan ilostuttivat kovasti.


Ikimuistoinen valassafari koostui kahdesta täysin erilaisesta retkestä

Kuten sanottu, ensimmäinen valassafarimme oli todella unohtumaton ja huikea kokemus, jonka aikana saimme nauttia useista hienoista valaskohtaamisista eri lajien kanssa. Tärkeimpänä itselle tästä jäi käteen miekkavalaat, joita en uskonut näkeväni, mutta onneksi näin. Tunnelma päivän päätteeksi ei olisi voinut olla onnellisempi, olihan siinä elämän suurin ja pitkäaikaisin unelma toteutunut.

Toinen valassafaripäivämme oli sään puolesta upean aurinkoinen, mutta valaat pysyttelivät visusti piilossa. Toisen päivän alkupuoli kului lähinnä etsiskellen, kunnes lopulta keittolounaan jälkeen onnistuimme muutaman pyöriäisen näkemään. Tämän päivän kruunasi kuitenkin paluumatkan aikana näkemämme suuret sillivalaat (Balaenoptera physalus), jotka ovatkin harvinaisempi näky. Näin se luonto toimii, koskaan ei voi tietää mitä näkee ja milloin.

Valaita, joit on mahdollista nähdä valassafarin aikana:

  • Pitkäevä pallopäävalas (Globicephala melas)
  • Lahtivalas (Balaenoptera acutorostrata)
  • Miekkavalas (Orcinus orca)
  • Ryhävalas (Megaptera novaeangliae)
  • Valkokuvedelfiini (Lagenorhynchus acutus)
  • Pyöriäinen (Phocoena phocoena)
  • Kaskelotti, eli maailman suurin hammasvalas (Physeter macrocephalus)


Varustaudu kunnolla matkalle

Varustaudu safarille lämpimin vaattein, mielellään tuulta ja vettä hylkiviin päällysvaatteisiin sekä hyvin jalkinein. Retkellä ollaan koko päivä avomerellä ja sää voi olla paahtavan aurinkoinen tai tuulinen ja sateinen. Varaudu halutessasi myös kiikarein sekä hyvällä kameralla ja vara-akulla. Tarkkoja ja laadukkaita lähikuvia varten en voi tarpeeksi suositella panostamaan hyvään kameraan ja objektiiviin, sillä meidän erinomaiset puhelinkamerat x2, digikamera sekä puolijärkkäri ok-tasoisella zoomilla eivät riittäneet tarpeeksi laadukkaisiin kuviin (ainakaan omasta mielestäni).

Mikäli luulet, että matkapahoinvointia voisi ilmetä, kannattaa ottaa noin tunti ennen lähtöä pahoinvointilääke, joita saa myös safarin toimistolta. Avomerellä merenkäynti voi olla aikamoista aika ajoin.

Tärkeimpänä kuitenkin seikkailumieli ja positiivinen asenne, sillä tämä saattaa hyvinkin olla elämäsi paras päivä!


Valassafarien ehdoton ykkönen

Arctic Whale Tours koostuu ammattitaitoisista ja asialleen omistautuneista luonto-oppaista, joille valaat ja luonto ovat sydämen asia. Lauri, Hannaleena sekä Tarja ovat suomalaisia ja laivan muu henkilökunta englantia puhuvia norjalaisia, joten ei tarvitse jännittää kielimuuria (tai muutenkaan). Arctic Whale Tours noudattaa tarkoin eettisen valaidentarkkailun säädöksiä ja eläinten hyvinvointi on aina etusijalla. Oppaat kertovat mielellään alueen luonnosta ja eläimistä lisää kiinnostuneille ja antavat matkailijoille myös hyviä paikallisvinkkejä.


Kiinnostuitko valassafarista? Tutustu lisää safariin hintatietoineen Arctic Whale Toursin nettisivuilla ja varaa oma retkesi, lisäkysymyksiä voi minulle myös laittaa kommenttikenttään!

Lue myös:

<3: Tiina Johanna

Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla

20 Comments

  • Marika / Matkalla Missä Milloinkin

    Todella kivalta kuulostava valasretki teillä! Miekkavalaat ovat meidänkin suosikkeja, vaikka toistaiseksi emme ole niitä päässeet näkemään. Meidän oli tarkoitus matkustaa kuluvana kesänä Pohjois-Amerikaan länsirannikolle, jossa niiden näkemin kesäaikaan on lähes varmaa. Toivottavasti meillä kävisi Norjassa yhtä hyvä tuuri kuin teille ja pääsisimme näkemään miekkavalaita näin kesäaikaan, vaikka kaskelottienkin näkeminen olisi varmasti upea kokemus.

    • Tiina Johanna

      Itsekin olen suunnitellut Pohjois-Amerikan matkaa juurikin miekkavalaita katselemaan, mutta ajankohta on tosiaan auki tämän koronatilanteen vuoksi nyt. Toivottavasti saamme molemmat tämän reissun lähivuosina tehtyä! 🙂 Lähes joka kesä miekkavalaita on nähty enemmän tai vähemmän Norjassa, mutta sitähän ei koskaan voi tietää. Itse kävimme viime vuonna Montereyssä Kaliforniassa kesken miekkavalaiden sesonkikauden, emmekä nähneet yhtäkään valasretkellämme. Nyt taas sitten näimme. 🙂 Pidän peukkuja, että näkisitte myös!

  • Liisa

    Hienot eläinretket! Jotenkin eläinkohtaamiset ovat matkan suola, jotain mikä jää erityisesti mieleen. Lunnit ovat niin söpöjä. Pieni haaste on ehkä tuo paatti aalloilla; vähäsen jännittää, alanko voida huonosti, tai saattaa myös jännittää, pysyykö vene edes pystyssä jos vähän enemmän myrskyää… muistan eräänkin hyvin kylmän lunninkatselureissun Islannissa. Totesin, etten todellakaan ole mikään merisankari, vaan pupu menee pöksyyn hyvin pian. Mutta selvitty on kaikista.

    • Tiina Johanna

      Kiitos kommentista! Toden totta, eläinkohtaamiset tuovat aina niin paljon iloa. 🙂 Oudokseltaan näin pitkät merellä olot tuntuvat kummalliselta ja varsinkin jos on merenkäyntiä.. Onneksi pahoinvointilääke auttaa hieman matkapahoinvointiin ja raittiissa ilmassa pysyminen on paras siinä kohtaa. 🙂 Ja kaikkeenhan tottuu, jos tarpeeksi paljon paatilla aikaa viettäisi. Luulisin ainakin.

  • Maarit - niceMatkaaja

    Varmastikin upea kokemus! Valaat ovat niin majesteettisia ja suuria, että sen tajuaa vasta niitä lähietäisyydeltä nähdessä. Itse olen ollut valassafarilla Azoreilla sekä Meksikossa ja molemmilla kerroilla onni oli myötäinen. Näimme paljon ryhävalaita, vauvoista laumaa johtaviin isoäiteihin. Bonuksena valaiden perässä pomppi parvi delfiinejä. Ilon kyyneleitä tiristin itsekin…

    • Tiina Johanna

      Todellakin, ovat ne mahtavia! Ne kohtaamiset jää ikuisesti mieleen, eikä niistä saa kameralle ikuistettua kuin pienen pintaraapaisun kokemuksesta. On myös ihana aina innostaa muita katsomaan valaita ja delfiinejä luonnossa, sillä siellä ne kuuluukin nähdä ja kokemus on paras juuri luonnossa, ei altaassa! 🙂 Voin vain kuvitella, kuinka upeita hetkiä nuo ovat olleet sinulla!

      • Sini matkakuumeessa

        Minullakin on ollut haaveena valasretki. Tosin paikka olisi ollut eri, Uuden Seelannin Kaikoura. Tuo haave siirtyy johonkin hamaan tulevaisuuteen, koska korona.
        Kiva tietää, että valasretkille pääsee lähempääkin. 😊

        • Tiina Johanna

          Uusi-Seelanti on itselläkin haaveissa, toivottavasti joskus vielä onnistuu. On kuitenkin ihana tietää, että ihan tässä lähelläkin on mahdollista valaita nähdä ja onhan Eurooppa täynnä hyviä paikkoja valaiden ja delfiinien näkemiseen. 🙂 Uusi-Seelanti on kyllä ihan oma elämyksensä, joten ymmärrän hyvin miksi se kiinnostaa! 🙂

  • Ne Tammelat

    Ihan huikean hieno kokemus varmasti! Valassafari olisi todennäköisesti yksi top-listan jutuista meillekin tuolla suunnalla. Huippuvuorien risteilyllä näimme sinivalaan ja muutamia muita. Kiva kuulla, että koirakaveri pääsee myös mukaan lautalle 🙂

  • Sari / matkalla lähelle tai kauas

    Olen ollut valassafarilla Islannissa. Siksi kai Norjassa jätimme väliin. Mutta siis nähdä valaita ja lunneja samalla reissulla on melkein niin siistiä, että Norjan reissu pitää vielä uusia. Hienoja kuvia ja melkoisen mielenkiintoinen retki varmasti.

  • Anna K. - Kaukaa haettua

    Voi vitsi, olette todellakin olleet onnekkaita! Olen itse ollut pari kertaa valassafarilla, Islannissa ja Kanadassa, maksanut itseni kipeäksi ja nähnyt vain harmaata merta. 🙁 Varmasti sitä itkeekin onnesta, jos näkee noin upeita eläimiä!
    Minä kyllä tykkään myös noista lampaista tosi paljon!

    • Tiina Johanna

      Voi että, kurjaa kuulla, ettei mitään ole päässyt näkemään. Antoivatko he rahat takaisin tai korvasivatko uudella retkellä edes? Eihän sille aina kuitenkaan mitään voi, kun kyse on villieläimistä. Todella huonoa tuuria kyllä 🙁 Toivottavasti pääset vielä nämä ihanat valaat näkemään ja kokemaan! Lampaat oli todellakin suloisia, välillä niitä jopa säikähdimme kun olivat ihan autotien vieressä, heh.

    • Tiina Johanna

      Tulihan kuvia toki hieman enemmän, mutta tähän valikoitui vain parhaat päältä. 🙂 Mutta kyllä olennaisinta oli keskittyä itse kokemukseen, sehän se aina tärkeintä ja parasta on. <3 Jopas, no ihan ei mennyt samalla kaavalla sinun valasretkesi, huh. 😮

  • Annemaria/Samppanjaa muovimukista

    Olisipa hienoa päästä näkemään valaita noin läheltä. Itse olimme veneretkellä Pohjois-Norjassa, mutta emme onnistuneet näkemään valaita. Sen sijaan noita ihastuttavia ja lystikkäitä lunneja näin elämäni ensimmäistä kertaa ja ihastuin ikihyviksi.

    • Tiina Johanna

      Kesä-aikaan erityisesti miekkavalaat ovatkin hieman harvinaisempi näky eikä niitä voi täysin taata. Tai no, eihän mitään luontoon ja villieläimiin voi koskaan täysin taata, mutta todennäköisempää nähdä miekkavalaita talvella kuin kesällä esimerkiksi. Huikeaa oli! Lunnit olivst kyllä hauskoja 🙂

Vastaa käyttäjälle Anna K. - Kaukaa haettua Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *