Lissabon,  Portugali

Bairro Alto – Lissabonin boheemi kaupunginosa ja yöelämän mekka


*sisältää affiliatelinkkejä


Bairro Alto on boheemi ja värikäs kaupunginosa Lissabonin keskustan toisella puolella, vastapäätä São Jorgen linnaa. Bairro Alto tarkoittaa korkeaa kaupunginosaa ja sitä se todella onkin jyrkkine mukulakivikatuineen ja kävijöitään ylös kuljettavine funikulaareineen. Bairro Alto on kaupunginosa, joka jakaa mielipiteitä, mutta itse pidän Altosta kovasti ja koska alue on kohtalaisen lähellä omaa kotiani, kävelen sen mielenkiintoisilla kaduilla usein.

Bairro Alto on nykyisin suosittu alue vilkkaaseen illanviettoon, mutta sen historia siintää 1500-luvulle saakka. Bairro Alto oli alkujaan ensimmäinen suunniteltu asuinalue keskiaikaisen muurin ulkopuolella ja se oli aristokraattien ja monenlaisten kauppamiesten suosiossa. Bairro Altossa ovat sittemmin viihtyneet myös kirjailijat, taiteilijat ja 1800-luvulla myös suuret sanomalehtitalot. Tarina kertookin, että myöhään työskennelleiden journalistien venyneet illanvietot johtivat bordellien tuloon alueelle ja näistä ajoista seuranneena Bairro Alto säilyttää edelleen asemansa suosittuna paikkana juhlijoiden ja baarihyppelijöiden keskuudessa, vaikka bordellien sijaan Altossa voikin nykyään nauttia enemminkin hauskoista ja erilaisista persoonallisista baareista monipuolisen musiikki- ja juomatarjonnan siivittämänä. Tarjontaa löytyy niin paikallistyylisistä ravintoloista irkkupubeihin sekä Karibian rytmejä soittaviin iloisiin pieniin kuubalaisbaareihin. Vanhojen vuosien boheemit katujuhlat jatkuvat siis edelleen, vaikkakin hieman nykyaikaisemmassa muodossa.

Alton vilinä on jo pariin otteeseen vienyt tämänkin vaaleaverikön mennessään ja omat suosikkipaikkani ovat ehdottomasti reggaetonia soittavat pienet lattaribaarit herkullisine cocktaileineen ja iloisine meininkeineen. Näin korona-aikana kannattaa ottaa huomioon ajankohtaiset rajoitukset aukioloaikojen sekä asiakasmäärien suhteen, sillä nämä päivittyvät tasaiseen tahtiin ja viikonloppumääräykset päivitetään esimerkiksi uudelleen joka viikko.


HISTORIALLISET JA IKONISET FUNIKULAARIT SEKÄ VÄRIKÄS KATUTAIDE

Bairro Alto on kuitenkin paljon muutakin, kuin vain yökukkujien paikka. Kun edellisillan juhlijat nukkuvat illan tumuja pois, kannattaa suunnata ihastelemaan Alton värikkäitä rakennuksia ja katutaidetta, joka on löytänyt tiensä myös ikonisten keltaisten funikulaarien kylkeen.

Korkeuserojensa vuoksi pääsee Bairro Altoon nousemaan keskustasta Restauradores -aukiolta myös 1885 vuonna valmistuneella Elevador da Gloria -funikulaarilla, joka tuo matkustajansa aivan Miradouro de São Pedro de Alcantara – näköalatasanteen vierelle. Tämä näköalatasanne on yksi Lissabonin suosituimmista ja tarjoaa kauniit näkymät kaupungin ylle.

Miradouro de São Pedro de Alcantara –näköalatasanne sekä Glorian funikulaari osuvat matkalleni joka kerta, kun kävelen vaikkapa syömään Chiadon nurkille tai Cais do Sodren juna-asemalle seuraavaan Cascaisin junaan rantapäivän viettoa varten, tai muuten vain tutkimaan katuja pitkin keskustaa ja Bairro Altoa. Tämä näköalatasanne oli myös ensimmäinen Miradouro, jossa kuvasin ensimmäiset Lissabonin näköalani kaupunkiin muutettuani.


Elevador da Glorian lisäksi Bairro Alton alueelta löytyy myös varmasti kaupungin kuvatuin funikulaari, vuonna 1892 valmistunut Elevador da Bica. Bica löytyy hieman alempaa tätä viihtyisää kaupunginosaa ja sen tarkoitus on ollut kuljettaa matkustajia joenrannan läheisyydestä ylemmäs Altoon. Mikäli olet törmännyt kuviin keltaisesta funikulaarista idyllisten ja värikkäiden rakennusten keskellä, jossa taustalla siintää sininen Tejojoki, ovat ne kuvat Bicasta.

Bica kuhisee usein kuvaajista ja turisteista, mutta näin koronan tuomien poikkeusolosuhteiden johdosta pääsin itse nautiskelemaan rauhassa Bican funikulaarin kulusta ilman suurempia tungoksia kadulla. Hetken valitsemassani kadunkulmassa odoteltuani kuulin funikulaarin kellon kilahtavan ja innostus nousi taivaisiin, kun vaunut alkoivat vihdoinkin liikkua toinen toisiaan kohti, kohdaten keskivaiheilla – juuri minun kohdallani. Turistikuvaushetkeni oli onnistunut ja pönötykseni palkittiin, jes!


MUUTA NÄHTÄVÄÄ

Bairro Alto ei varsinaisesti kylve nähtävyyksissään, mutta pari sellaista löytyy kuitenkin. Koristeellinen, barokkilaistyylinen São Roquen kirkko sekä Santa Catarinan kirkko eivät varmasti jätä kävijäänsä kylmäksi ja nämä paljon kehutut kirkot ovat suosittuja nähtävyyksiä niin paikallisten kuin matkailijoidenkin keskuudessa.


VIEHÄTTÄVÄ CHIADO JA VÄRIKÄS PINK STREET

Viettäessäsi aikaa Bairro Alton sykkeessä, tutustu ihmeessä myös eleganttiin ja kauniiseen Chiadon alueeseen, aivan Bairro Alton kupeessa. Chiadossa löytyy ravintoloita, putiikkeja, kahviloita ja paikallisia aarteita. Chiadosta suuri osa tuhoutui vuoden 1988 tulipalossa, mutta on sittemmin syntynyt uudelleen eloon ja jaksaa viehättää edelleen. Bairro Alton ja Chiadon kiertelyyn kannattaa ehdottomasti sisällyttää myös visiitti Pink Streetillä, joka on nimensä mukaisesti vaaleanpunaiseksi maalattu katu, jonka varrella on useita erilaisia baareja ja kahviloita. Tällä hetkellä, näin Priden aikaan, on Pink Street koristeltu sateenkaarenvärisin sateenvarjoin.


Näe ja koe Lissabonin huikeimmat kaupunginosat Bairro Altosta aina keskustan läpi Alfaman vanhaankaupunkiin paikallisbussien, metron sekä tietysti ihanien keltaisten raitiovaunujen kyydissä kätevästi tällä Lisboa Cardilla*, joka kattaa kaiken yhdellä hinnalla ja tekee matkapäivistä Lissabonin auringossa rennompia ja vaivattomampia!


TUTUSTU MYÖS MUUHUN AKTIVITEETTITARJONTAAN BAIRRO ALTOSSA JA LISSABONISSA:


Lue myös edellinen artikkelini Alfaman kuvankauniista vanhasta kaupungista sekä muut artikkelit Lissabonin komeuksista:

OLETKO SINÄ KÄYNYT TUTUSTUMASSA BAIRRO ALTOON? SAAKO KAUPUNGINOSA SINULTA JEI VAI NEI? JAA KOKEMUKSESI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂

<3: Tiina Johanna

Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla

16 Comments

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Ei käytty omalla lyhyellä visiitillämme Bairro Altossa, mutta kiinnostavalta kuulostava kaupunginosa. Seuraavalla kertaa Lissabonissa käydessämme voisimme pyrkiä käymään myös tuolla. Kuulostaa paikalta, joka on hyvin erilainen päivällä ja toisaalta illalla, joten tuolla pitäisi varmaan käydä eri vuorokaudenaikoina saadakseen kunnollisen käsityksen paikasta.

    • Tiina Johanna

      Ehdottomasti samaa mieltä, suosittelen kokeilemaan. Nyt korona-aikana aukiolot ovat aika suppeat baareilla ja ravintoloilla, mutta tilanne elää ja muuttuu lähes viikottain, joten varmasti aukiolot jossain kohtaa taas palaavat myös paremmaksi ja alue pääsee loistamaan enemmän myös iltaisin/öisin. Toki nytkin jonkinlaisen käsityksen pääsee jo saamaan, kuten itsekin! 🙂

  • Anna K. - Kaukaa haettua

    Lissabon on ihana, samoin Cascais ja koko tuo seutu. Värejä, elämää, boheemia fiilistä, ihanaa viiniä. Mulla on monia hyviä muistoja Lissabonista, mutta kaupunginosien nimiä en enää muista. Kaunista siellä on melkein joka puolella. Onpa kiva, että asut nyt siellä! 🙂

    • Tiina Johanna

      Kuulostaa niin hyvältä ja toden totta sitähän täällä nämä asiat onkin. 🙂 On myös mukavaa, kun saa ajan kanssa rauhassa ottaa haltuun uusia paikkoja ja tutustua kaupungin elämään omaan tahtiin, ilman lomamatkojen tuomia aikataulurajoitteita. Viime kuussa reissasin joka viikonlopuksi Cascaisin rannoille, nyt tämä kuukausi on tullut tutustuttua Setubalin seutuun aina viikonloppuisin. Mitäpä seuraavaksi, heh. 🙂

  • FinInTirol

    En ole käynyt Bairro Altossa. Lissabonissakin vain lentokentällä ja seuraavaan päivään siirretyn jatkolennon vuoksi jossakin hotellissa. Kivan näköisiä ja värikkäitä kortteleita tuolla Bairro Altossa. Portugali on paikka, joka on ikuisella matkustuslistalla, mutta vielä ei ole tullut käytyä.

  • Anne | Elämää Nomadina

    Olipa kiva postaus, ja Bairro Altolle ehdottomasti jei! 🙂 Tulee kyllä ikävä Lissaboniin ja Portugaliin ylipäätään. Bairro Alton kaduilla tuli ohimennen haahuiltua kun kaupungissa muutama päivä vietettiin, mutta tuokin alue vaatisi vähän perusteellisempaa tutkimista, ja myös siihen iltaelämämään tutustumista!

    • Tiina Johanna

      Kiitos 🙂 Kiva että alue tuli hieman tutuksi reissun aikana, tänne pääsee aina takaisin tutkimaan myös lisää! 🙂 Iltaelämä toki aukeaa ehkä paremmin vasta myöhemmin koronarajoitusten lievennyttyä, mutta kyllä siellä edelleen meininkiä pääsee fiilistelemään jollain tavalla. Toivottavasti tulee uusi tilaisuus tulla täällä käymään vielä ja pääset näkemään Alton aluetta lisää. 🙂

    • Tiina Johanna

      Kiitos kovasti! 🙂 Bairro Alto on kyllä ihana todellakin, kiva että tykkäät myös! Toivottavasti tulee vielä uusi reissumahdollisuus eteen joskus 🙂

    • Tiina Johanna

      Ehdottomasti voin suositella lähempääkin tutustumista alueeseen sitten kun joskus sen hetki eteen tupsahtaa. 🙂 Sintra on kyllä aivan upea, siitä olen tekemässä myös postauksia lähiaikoina, kun sielläkin tullut jo käytyä pariinkin otteeseen! Kaunista seutua. 🙂

  • Aila ja Juha

    Kiinnostava postaus. Lissabon ympäristöineen oli hieno käyntikohde, vaikkakin meidän siellä käynnistä on jo valtavasti aikaa. Ja muistelisin, että Bairro Alto jäi välistä, vaikka kokonaisessa viikossa paljon ehdimmekin. Luin ihan siinä mielessä tämän, että olemme kuvitelleet poikkeavamme Lissaboniin lähitulevaisuudessa jollain automatkallamme, mutta näyttää nyt pahasti siltä, että lähitulevaisuus siirtyy aina vain kauemmas. Aila

    • Tiina Johanna

      Kiitos kommentista! Toivottavasti pääsette uudelleen lähitulevaisuudessa vielä kaupunkiin käymään ja tutustumaan lisää entisestään paikkoihin, ettei se lähitulevaisuus liian kauaksi pääsisi karkaamaan. 🙂 Korona-tilanne elää jatkuvasti, toivotaan että ei pahenisi ainakaan. Tällä hetkellä ei kyllä tavallisessa arjessa rajoitukset eikä tilastot mitenkään näy sen erikoisemmin, mutta täytyy pitää peukut pystyssä että sellaisena tämä nyt pysyisikin sitten. Toivotaan myös Suomen päähän parempia aikoja!

Vastaa käyttäjälle Tiina Johanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *