Cullera,  Espanja,  Valencia

Rantalomaa ja maalaismaisemaa, mikä Cullera?


Parin päivän jälkeen suuntasimme Alicanten karnevaalitunnelmista kohti hieman rauhallisempia maisemia ystäviemme luokse heidän uuteen kotiinsa Valencian Culleraan.

Cullera on pieni kaupunki Valencian maakunnassa, alle puolen tunnin junamatkan ja 40km päässä Valencian keskustasta. Oli ihana ajatus päästä tutustumaan hieman lähemmin espanjalaiseen maaseutuun, yleensä kun matkamme osuvat vain kaupunkialueisiin julkisten kulkuneuvojen suosimisen vuoksi.

Alicantesta otimme junan Valencian pääjuna-asema Estacio del Nordille, jossa vaihdoimme lähijunaan kohti Culleraa. Matkan aikana tietysti tajusin kuinka hölmöä tämä oli, sillä olisimmehan voineet tehdä saman vaihdon jo Gandiassa, joka olisi ollut matkan varrella Alicantesta lähtiessä. Lähijunia Culleraan tulee siis sekä Gandiasta että Valenciasta ja junia kulkee noin 20 minuutin välein.


Asemalla Cullerassa meitä oli autolla vastassa ystävämme ja jälleennäkeminen oli iloinen. Automatkalla asemalta kohti heidän uutta taloaan saimme jo ihastella hieman tämän pikkukaupungin keskustaa ja taustalla siintävää vuoren seinämää, jossa tyylikkäästi kuuluisan Hollywood -kyltin tapaan lukee isolla maalattuna Cullera.

Hollywoodiin en ehkä tätä pientä kaupunkia vertaisi, mutta Cullera on omalla tavallaan silti oikein viehättävä. Pieniä kauppoja muutama, asuintaloja ja muutama ravintola siellä täällä, joiden tasosta ei tullut otettua selvää vielä. Cullera on suosittua loma-aluetta myös paikallisten keskuudessa ja suuri osa asunnoista on lomakoteja.

Culleran taika tässä piileekin enemmänkin maisemissa ja luonnossa, sillä vuorten, maaseudun ja pitkän rantaviivan lisäksi täältä löytyy myös vanhaa kalastajakulttuuria ja kaunis Júcar -niminen joki.


Culleran keskustasta poistuttaessa pääsee hengittämään ei-niin-raikasta ja kanankakan hajuista maalaisilmaa höystettynä kuitenkin kauniisiin merenrantamaisemiin, peltoihin ja taustalla edelleen siintäviin vuorimaisemiin. Keskellä tätä uudisrakennuksen partaalla olevaa maalaismaisemaa asuvat nyt myös ystävämme ihanassa kaksikerroksisessa rivitalotyylisessä taloyhtiössä.

Pistin heti merkille, että jos etsii halpaa asumista ja omistaa oman auton, niin täällä olisi nyt markkinarakoa. Maalaistalojen keskellä on alettu kunnostaa taloyhtiöitä ja asuinalueita hieman uudempaan uskoon ja mitään suuria ihmisryntäyksiä alueella ei ole, ainakaan vielä. Osa taloista näyttävät hyvinkin mukavilta ja ainakin ystäviemme koti oli todella viihtyisä. Juna-asema ja Culleran keskusta lähikauppoineen on kuitenkin sen verran kaukana, että ilman omaa autoa voi elämästä muodostua aika hankalaa.


Ihastelimme aluetta, sen paikallisuutta ja rauhallisuutta. Aamulenkillä taustalla kohisi meri ja toisaalla kuului kukon kiekumista. Aurinko lämmitti, pitkällä rantaviivalla ei ollut kuin yksi koiranulkoiluttaja lisäksemme. Ajattelinkin, että kesän lähestyessä tänne on päästävä uudelleen, kun rantakelit kunnolla alkavat!

Yhtenä päivänä ajelimme Culleran keskustan läpi näiden alati taustalla siintävien vuorien päälle ihastelemaan maisemia. Upeat ne todella olivatkin ja ylhäältä pystyi hienosti hahmottamaan, miltä tämä pieni keskus todella näyttää. Keskustan vieressä on myös pitkää rantaviivaa, jota reunustaa isot hotellikompleksit sekä kerrostalot. Rantalomailijoita ja turisteja hellitään täälläkin. Voisin siis kuvitella, että jos Valencian alueelle rantalomalle halajaa, niin tämä toimii monelle hyvänä vaihtoehtona ja ehkä jopa joidenkin matkatoimistojenkin listalta jo löytyy. No, siis varmasti löytyy!


Koska junalla pääsee erittäin kätevästi Cullerasta Valenciaan ja takaisin, niin päätimme parina päivänä tietenkin retken Valenciaan tehdä. Otimme varaslähdön ihastelemaan viimevuotista kotikaupunkiamme ja sen Las Fallas -nimellä kulkevaa maaliskuista karnevaalifiestaa. Ihmisiä on kaupungissa koko festivaalin ajan todella paljon, sekä paikallisia, turisteja että espanjalaisia turisteja muualta Espanjasta. Rauhaa on siis turha hakea Valenciasta näin maaliskuun alkupuoliskolla.

Tuttujen kotikulmien ja vanhojen työkavereiden näkeminen oli ihanaa, pitihän sitä myös käydä nauttimassa hyvää ruokaa omissa lempiravintoloissa. Oli kuitenkin ihana palata takaisin Culleran rentoon ilmapiiriin kaupunkihulinoiden jälkeen ja nauttia tästä puolesta Espanjaa, vielä niin kauan kuin voimme tämän reissun aikana.


Valenciasta ja Las Fallas -hulinoista kerron lisää seuraavassa artikkelissani, mutta tässä vielä muutama tärppi Culleraan suuntaaville, sillä vaikka nähtävää ei kauheasti ole, niin muutama yllätys täältä kuitenkin löytyy kiinnostuneille:

  • Vuoren päällä sijaitsee ikivanha historiallinen linnoitus, jonka sisältä löytyy myös Virgen del Castillon pyhättö
  • Saint John’s kirkko ja kellotorni
  • Torre del Marenyet -vahtitorni
  • Dragut -piraatin luola
  • Kauppahallin alle rakennettu Espanjan sisällissodan aikainen pommisuoja

Cullerasta löytyy myös matkavinkkejä ja lisätietoa erilaisilta matkailusivustoilta googlettamalla.


Espanja on täynnä pienempiä kaupunkeja isojen keskittymien rinnalla, jotka ovat yhtä lailla kiinnostavia vierailun kohteita ja viime vuonna Valenciassa asuessamme kolusimmekin näistä muutamia. Käy ihmeessä lukemassa retkistämme Xativaan, Saguntoon, Peniscolaan, Guadalest Valleyyn ja Port SaPlayaan. Nyt listalle voimme ylpeänä lisätä myös Culleran, jonne tulemme palaamaan toistekkin (koska ystävämme asuvat siellä).

Hyvää viikonloppua!


<3: Tiina Johanna

Seuraa instagramissa: @tiinajohannaaa
Seuraa blogia facebookissa:
Kookospalmun alla

 

2 Comments

  • Marttiina | Onioni.fi

    Sympaattisen oloinen paikka! Joskaan en ollut tästä aiemmin kuullut. Pienemmistä kaupungeista löytää usein matkoilla helmiä, ja itse viihdyn niissä lähtökohtaisesti paremmin kuin suurissa miljoonakaupungeissa. Espanjaa olisi kiva kiertää ajan kanssa roadtripin muodossa. 🙂

    • Tiina Johanna

      Cullera on todella mukava ja pieni kalastajakaupunki. Siellä on ihanan helppo myös yhdistää kaupunkilomailu kylkeen, kun lähijuna Valencian kaupunkiin kestää vain noin 20 minuuttia. Mutta Valencian kaupunkisykkeestä pääsee todella helposti “karkuun” takaisin Culleraan, koska niitä junia kulkee todella usein ja jo junamatkan aikana pääsee näkemään ja aistimaan, kuinka maisemat ja tunnelma vaihtuu ihan toisenlaiseksi ja rennommaksi. 🙂 Ja tämäkin on vain yksi paikka, näitä tosiaan on niin paljon kuten sanoit! 🙂 Onneksi lähijunilla ja paikallisbusseillakin pääsee tekemään “roadtripiä”, kun yhteydet ovat Espanjassa niin tiiviit ja hyvät pieniinkin paikkoihin. Seikkailuun vaan! 🙂

      Tiina

Vastaa käyttäjälle Tiina Johanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *