San Francisco,  Yhdysvallat

San Franciscon parhaat palat – ja vähän enemmänkin

7 Painted Ladies at the Alamo Square, San Francisco.


Kokonaisuudessaan matkamme San Franciscoon on ollut unelma. Olemme päässeet tekemään näiden yhdeksän matkapäivämme aikana todella paljon ja näkemään lähes kaiken, mitä toivoa voisi.

Voin edelleen tuntea itseni kävelemässä pitkin keskustan katuja ja ihastelemassa kaupungin rakennuksia ja tunnelmaa, jota rytmittää kolisevat vanhat kaapeliraitiovaunut ja iloinen puheensorina. Ajanvietto ei ole San Franciscossa vaikeaa, sillä kokemista riittää. Kaupungissa on upeita nähtävyyksiä, mutta myös erittäin värikästä kulttuuria ja pelkkä aamuinen ylämäkilenkki johonkin kaupungin puistoista on itsessään elämys.

Ajattelinkin nyt listata omia kohokohtiani San Franciscon matkaltamme. Yksikään ei ole ylitse muiden, vaan järjestys on satunnainen. Yksi ylitse muiden olisi vaikea edes valita, kaikissa asioissa ja paikoissa kun on se oma juttunsa.

Downtown

Union Square, San Francisco.


Lista on helppo aloittaa suoraan kaiken keskiöstä, eli keskustasta. Tämä on se paikka, missä onnistuu shoppailut, kattoterassivierailut, ilta- ja ravintolaelämä, sekä tietenkin nautiskelu näiden ikonisten cable carien kyydeistä. Vaunujen keskustan päätepysäkit luonnollisesti ovat juurikin täällä, keskustassa.

Fisherman’s Wharf & Pier 39

Pier 39, San Francisco, California, Usa.


San Franciscon satama-alue on täynnä monenlaista puuhaa ja kulkijaa. Paikka toimii kalastajasatamana, lähtöpaikkana Alcatrazin retkille, yhtenä päätepysäkkinä cable careille, sekä tunnettujen Pier 39:n merileijonien kotina. Tykästyin paikkaan niin, että kirjoitin siitä ihan oman blogipostauksenkin.

Castro District

Castro District, San Francisco, California, Usa 📍


The Castro on tunnettu seksuaalivähemmistöjen keskus ja täältä löytyy myös ne monissa valokuvissa värikkäinä säteilevät sateenkaaren väriset suojatiet. Castrossa saa kokea ihania ja ystävällisiä ihmiskohtaamisia, olit sitten baarissa tai kirjakaupassa tai missä vaan. Castron alueesta voi lukea lisää omasta blogipostauksestaan.

Haight-Ashbury

Haight-Ashbury, San Francisco


Haight-Ashbury on tunnelmallinen hippiliikkeen synnyinsija ja jos haluaa päästä tunnelmoimaan rakkauden kesän jalanjäljissä, tämä on se the paikka. Haight-Ashbury on toiminut kotina monille artisteille ja rauhan, rakkauden ja psykedeelien rakastajille. Haight Streetiltä löytyy myös ihanimmat putiikit, kahvilat, kirpputorit ja vanhat levykaupat. Ihastuin alueeseen ikihyviksi ja kirjoitin tästäkin oman blogipostauksen!

Lombard Street

Lombard Street, San Francisco.


Se kiemurteleva jahauska katu, josta varmasti jokainen on ainakin kuvia ehtinyt näkemään. Lombard Street on kaunis kiemurainen kadunpätkä, jota ympäröi hienot asuintalot ja värikkäät kukkaistutukset. Katua koristaa myös suuret määrät turisteja, joten suosittelen varautumaan asiaan henkisesti. Valokuvaamisen suhteen vinkkivitosena, että nopeus voittaa tarkkuuden, jos haluaa kuvia ilman muita turisteja. Lombardin yläpäästä voi ihastella myös komeita näkymiä alas kohti SF – Oakland Bay Bridgeä, joka sekin vaikuttavan näköinen silta.

Buena Vista & Alamo Square

San Francisco, California, Usa 📍


San Franciscosta löytyy paljon erilaisia kaupunkipuistoja. Itse rakastin käydä aamulenkeillä tutustumassa näihin puistoihin itsekseni ja erityisesti Buena Vista Parkin huipulle kiipeäminen oli oma elämyksensä. Pelkkä jyrkkä ylämäki sai takapuolen tanassa kulkemaan ja alastulo olikin hyvää reisijumppaa samalla maisemia ihastellen.

Alamo Square Park on pieni ja yksinkertainen puisto, mutta sitäkin tunnetumpi. Suosio johtuu puiston vieressä olevista nähtävyyksistä, nimittäin 7 Painted Ladies -taloista. Nämä ovat viktoriaanisia asuintaloja, jotka ovat saaneet nimensä siitä, että ne on maalattu yli kolmella eri värillä ja sellaisia alettiin aikoinaan kutsua maalatuiksi leideiksi. Nämä kyseiset ovat ne tunnetuimmat ja ensimmäiset, ja siksi niin suositut. Myös hieno kaupunkinäkymä niiden takana tuo oman viehätyksensä.

Golden Gate Park on suuri puisto-alue, joka pitää sisällään paljon kaikkea ja jota en valitettavasti ehtinyt tällä kertaa sen suuremmin tutkia. Tämä puisto jää siis odottelemaan ensikertaa. Olen kuitenkin kuullut, että näkemisen arvoinen on.

Golden Gate Bridge

San Francisco, California, Usa 📍


Ikoninen punainen Golden Gate silta on todella mahtava näky. Sillasta on todella vaikea edes yrittää saada huonoa kuvaa, sillä jokainen kuvakulma tuntuu olevan sopiva. Kävely sillalla on oma kokemuksensa, mutta eipä olisi tullut mieleen sen olevan niin tuulinen ja epämukava kokemus korkeanpaikankammoiselle. Vaikka nyt en uskaltautunut loppuun saakka kävelemään, niin ensi kerralla se on tehtävä! Omat lempinäkymäni sillasta on kuitenkin Baker Beachilta, missä voi samalla nautiskella rantatunnelmasta ja meren kohinasta.

Alcatraz Island

Alcatraz Island, San Francisco, California, Usa


Se pahamaineinen Alcatrazin vankilasaari, josta pakeneminen oli mahdotonta ja sisään kätkeytyi kaikki vaarallisimmat rikolliset. Historia on paikassa todella läsnä ja turisti-arvostaan huolimatta paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Paikalla saattaa myös törmätä mielenkiintoisiin henkilöihin, kuten meillekin kävi. Lue lisää omista ajatuksistani ja kokemuksestani Alcatrazin saarelta täältä.

Takaisin toivelistalle..


Takaisin toivelistalle jäi vielä nähtävää. Kaikkea emme todellakaan ehtineet nähdä kerralla, vaikka toki paljon näimmekin. Mission Districtin latinokulttuurin täyteinen alue suurine seinämuraaleineen, illanvietto Dolores Parkissa, Chinatown, Sausaliton kylä ja Muir Woods.. Vain muutama vielä uupuva kohde nimetäkseni.

Vaikka tekemistä ja näkemistä riittää, niin kannattaa muistaa myös pysähtyä nauttimaan tästä kaikesta. Kiirettä ei kannata pitää, vaan suosittelenkin todella imemään itseensä tämän upean ja värikkään kaupungin elämää ja tunnelmaa.

Kuinka paljon nähtävää ja koettavaa onkaan San Franciscossa, saati koko Kaliforniassa. Me raapaisimme vain pintaa, mutta aika hyvän raapaisun kuitenkin onnistuimme tekemään. Ensi kerralla lisää, sillä tähän kaupunkiin on pakko palata!

San Francisco, California, Usa 📍


To be continued..

San Franciscosta reissumme jatkui rannikkoa hieman alaspäin kohti Kalifornian entistä pääkaupunkia, Montereytä. Montereyssä koimme pienen kaupungin rauhaa ja hauskoja ihmiskohtaamisia, sekä tietenkin elämyksellisen valasretken. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin. 🙂

<3: Tiina Johanna

Seuraa matkassa mukana:
Instagram: @tiinajohannaaa
Facebook: Kookospalmun alla
Blogit.fi: Kookospalmun alla


12 Comments

  • Sofia / Project Forever

    San Franciscossa riittää kyllä nähtävää! Itse olin kaupungissa vain muutaman päivän, ja lähinnä ehdin kierrellä keskustaa, Chinatownia, Haight-Ashburya, Fisherman’s Wharfia, käydä rannalla katsomassa Golden Gate Bridgea sekä Muir Woodsissa. Mielelläni vielä palaan tänne uudelleen paremmalla ajalla!

    • Tiina Johanna

      Onhan tuossakin jo hyvän mittainen lista nähtävää! 🙂 Paljon kaikkea on ja löytyy koko ajan lisääkin. Millään ei voi ehtiä kaikkea kerralla, mutta onneksi jää sitten hyvä syy palata takaisin! Tuosta Muir Woodsista haaveilen itse vieläkin..

      Tiina

    • Tiina Johanna

      Suosittelen kyllä ehdottomasti! San Francisco on niin mahtava kaupunki ja Pohjois-kalifornian seutu on todella kaunista. Itselläkin vielä eteläinen puolisko odottelee seuraavaan kertaan ja Nykiin odottelen myös pääseväni! Nälkä kasvaa syödessä, eikö? 😉

      Tiina

  • Pirkko / Meriharakka

    Pari kertaa San Franciscossa takana enkä yhtään panisi pahakseni kolmattakaan kertaa!
    Tosin viime aikoina tuoltakin suunnalta on kuulunut uutisia, että turisteja on niin paljon, että me haittaamme kaupunkilaisten normaalia elämää, mm. Lombard Street ja tuo otsikkokuvasi alue ovat miettimässä rajoituksia.

    • Tiina Johanna

      Olen kuullut samaa, tosin vain Lombard Streetin suhteen. Itse kävin Painted Ladies -talot katsastamassa aamulenkin yhteydessä ja paikalla puistossa oli ainoastaan lenkkeilijöitä ja alueen asukkaita. Yksi turistiseurue saapui paikalle, kun olin lähdössä. Siihen en siis voi sanoa omasta kokemuksesta mitään, koska suuria turistimassoja ei paikalla ollut tällöin, mutta Lombardin ymmärrän enemmän kuin hyvin! Kyseessä on kuitenkin todella pieni kadunpätkä, jossa ihmiset oikeasti asuvat ja voin kuvitella kuinka turistimäärät todella haittaavat heidän elämää, varmasti. Turisteja oli nyt paikalla todella paljon ja heitä (meitä) on paikalla varmasti pitkin päivää jatkuvasti liian paljon. Toista kertaa Lombardia tuskin itse menisin katsomaan, en saanut siitä mitenkään suuria väristyksiä vaikka ihan kiva olikin.

      Onneksi San Francisossa on niin paljon muutakin koettavaa, että varmasti ajan saa kulumaan ongelmitta joka tapauksessa! Menkää ihmeessä kolmannenkin kerran, jos vain mahdollisuus tulee! 🙂

      Tiina

  • Merja / Merjan matkassa

    San Franciscoon olisi kiva palata. Meidän reissusta on nyt noin vuosi aikaa ja viime kesän muistot hyvin mielessä. Näitä aikoja oltiin aika täpinöissään matkalle lähdössä. Kattobaarit meiltä jäi väliin, vaikka yleensä pyrin poikkeamaan ainakin yhdessä sellaisessa reissun aikana. Mikäpä sen mukavampaa kun ottaa drinksu ja katsella hienoja maisemia. SF:ssa oli vaan niin paljon kaikkea, ettei sitä saanut millään mahdutettua yhteen kertaan – eikä se toki ollut tarkoituskaan 🙂

    • Tiina Johanna

      Nimenomaan, ihana vain nautiskella hyvää ruokaa tai juomaa kattoterassilla ja katsella kaupungin menoa. Paljon on kaikkea, on hyväkin jättää syy palata, koska San Francisco on todellakin sellainen paikka minne palaaminen kannattaa. Ensi kerralla sitten lisää! 🙂

      Tiina

    • Tiina Johanna

      Meillä oli kyllä todella mahtavat ilmat, saimme lähes koko matkan aurinkoa ja välillä oli pakko pysähtyä viilentymään terassille syömään jäätelöä. Lämpötilat olivat vaihtelevat, mutta enimmäkseen 20 asteen nurkilla. Tuuli piti kyllä kuitenkin huolen, että takki pysyy mukana matkassa! 😉

      Tiina

Vastaa käyttäjälle Susanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *