• Espanja,  Kanariansaaret,  Reppureissut,  Teneriffa

    Santa Cruz – Teneriffan kaunis pääkaupunki yhdistää kaupunki- ja rantaloman


    Kaksiviikkoisen Teneriffan yhdistetyn omatoimi- ja vapaaehtoistyömatkan viimeinen etappi oli lähteä muutamaksi päiväksi tutustumaan saaren pohjoispuoleen ja erityisesti sen pääkaupunkiin, Santa Cruz de Tenerifeen.

    Mietin pitkään ennen matkalle lähtöä, että mikä olisi itselleni se paras kaupunkikohde vapaaehtoistyön jälkeen, koska vapaaehtoistyöjakson aikana tuli jo erittäin tutuksi saaren eteläiset lomakylät, kuten Los Cristianos ja Los Gigantes (jossa olen ollut myös vuonna 2012). Halusin kunnollisen kaupunkikohteen, joka ei olisi pelkästään turisteilla kyllästetty ja ilmassa olisi mielellään ihan kunnollista paikallistakin tunnelmaa. Vaihtoehtoja tutkittuani tulin siihen tulokseen, että paras kohde näillä kriteereillä olisi tietenkin saaren pääkaupunki.

    Santa Cruz on Kanariansaarten toiseksi suurin kaupunki ja Kanariansaarten pääkaupunki yhdessä Gran Canarialla sijaitsevan Las Palmasin kaupungin kanssa. Espanjalaiset perustivat kaupungin vuonna 1494 ja nykyisin alueella asustaa noin 225 000 ihmistä. Tätä ennen alueella ovat asustaneet jo noin 2000 vuotta sitten Kanariansaarten alkuperäisasukkaat, eli guanchet. Santa Cruz ei ole yleensä se ensimmäinen turistien valitsema lomakohde, joten kaupungissa on helppo nauttia paikallisestakin tunnelmasta. Sen sijaan päiväretkikohteena saaren lomakylistä tämä kaupunki on suosittu ja suurin turistien suosima loma-aika on talvikuukausien aikaan.


    Matkasin Los Cristianoksesta bussilla tunnin ajomatkan verran Santa Cruziin ja bussireitti kulki upeita rannikkomaisemia pitkin etelän kuivista ja karun kauniista maisemista pohjoisen hieman vehreämpiä kaupunkinäkymiä kohti. Päästyäni perille lähdin heti lompsimaan kohti AirBnb -kotiani, joka sijaitsi aivan bussiaseman ja keskustan välissä, kävelymatkan päässä kaikesta. Kuljin ihastuttavien terassikahviloiden välistä aamuauringon lämmittäessä mukavasti ja ympärillä kuului ihanan tuttu ja kaivattu espanjankielinen puheensorina ja kahvikuppien kilinä.

    Asuntoni oli mukava yksiö kaikilla mukavuuksilla ja isolla kattoterassilla varustettuna. Terassilta oli loistavat näkymät aina merelle saakka ja aurinkokin paistoi siihen sopivasti koko päivän. Välimatkat joka paikkaan olivat lyhyet, joka sopi minulle enemmän kuin hyvin ja mikä parasta, kaupungin upea kauppahalli Mercado de Nuestra Señora de África sijaitsi aivan nurkan takana. Saavuin perille jo aamupäivästä, joten lähdinkin tietenkin heti tutustumaan paikkoihin!

    Terassini
    Mercado de Nuestra Señora de África
    Mercado de Nuestra Señora de África


    Santa Cruzissa on shoppailijoille hyvät ostosmahdollisuudet ja putiikit, runsain määrin erilaista ravintola- ja baaritarjontaa hyvän ruoan ja juoman ystäville ja upeita nähtävyyksiä kierreltäväksi. Nähtävyyksistä tärkein on varmasti Auditorio de Tenerife, eli saaren pääkonserttisali. Konserttisali muistuttaa ulkokuoreltaan hieman Sydneyn oopperataloa ja rakennuksen ympäristössä on mukava esimerkiksi kävellä ja nautiskella meren kohinasta ja ilta-auringosta. Auditorion vieressä sijaitsee myös Castillo de San Juan -linnake, josta kaupunkia on suojeltu 1600 -luvulta lähtien. Lisäksi Auditorion ja linnakkeen vieressä sijaitsee Parque Marítimo César Manrique -puistoalue, joka on pääsymaksullinen viheralue uima-altaine ja ravintoloineen.

    Auditorio de Tenerife
    Castillo de San Juan


    Santa Cruzin keskustan helmi on Plaza de España -aukio, jonka keskellä on suuri vuonna 2008 valmistunut tekojärvi suihkulähteineen ja kukka-asetelmineen. Aukion reunalla komeilee myös ristiriitaa herättänyt muistomerkki Espanjan vuoden 1930 sisällissodan uhreille. Aukion ympärillä on luonnollisesti kasapäin erilaisia terasseja ja kahviloita, johon on mukava istahtaa rentoutumaan kaupunkikiertelyn lomassa.

    Plaza de España


    Museoiden ja historian ystäville kaupunki tarjoaa myös herkkua, sillä pääkaupungissa sijaitsee mielenkiintoinen luonnonhistoriallinen ja arkeologinen museo Museo de la Naturaleza y el Hombre. Museo on suosittu vierailukohde turistien sekä saarten asukkaiden keskuudessa, sillä täällä voi nähdä Kanariansaarten alkuperäisasukkaitten eli guanchejen muumioita ja pääkalloja. Muumiot sekä museon meribiologinen osasto herättivät kiinnostukseni ja kävinkin katsastamassa nämä omin silmin, vaikka en yleensä museoista niin kiinnostunut olekaan. Vierailu oli kyllä opiskelijalippuhinnan (n. 3e) arvoinen, vaikka jokaikistä tekstinjyvää en jaksanutkaan jäädä lukemaan. Sen sijaan tutkailin mielenkiinnolla eri luontolajien ja merinisäkkäiden täysikokoisia replikoita ja sain kuin sainkin ihokarvani värisemään muumio-osastolla.

    Yksi kaupungin suosituista nähtävyyksistä on myös kaupungin pääkirkko Iglesia de Nuestra Señora de la Concepción, jonka kellotorni komeilee kaupungin joka suuntaan ja on ulkokuoreltaan valkoinen ja yksinkertaisen kaunis. Nykyinen kirkko on rakennettu 1600-1700-luvuilla paikkaa aiemmin koristaneen kirkon tilalle. Kirkossa sisällä näkee muun muassa islamilaistyylisesti koristellun katon ja muuta pienempää nähtävää. Itse tyydyin katsastamaan kirkon tällä kertaa vain ulkopuolelta.

    Iglesia de Nuestra Señora de la Concepción


    Suuri nähtävyyksien mekka tämä saaren pääkaupunki ei ehkä ole, mutta itse nautiskelinkin enemmän paikallistunnelmasta ja kaupunkikulmien kiertelystä. Mikäli aika kaupungissa käy pitkäksi tai muutoin haluaa lähteä myös muita mantuja koluamaan, niin kaupungista on erittäin helppo lähteä bussilla saarta tutkimaan. Teneriffan bussiyhteyksiä hoitaa Titsa -bussi-yhtiö, jonka tunnistaa vihreistä linja-autoistaan. Yhteydet ovat erittäin kattavat ja ne toimivat todella näppärästi, joten tämä tekeekin matkailun ilman omaakin autoa saarella hyväksi vaihtoehdoksi. Etäisyydet saaren puolelta toiselle ovat vain alle 1,5h kestoisia ja hinnassakin selviää halvalla.


    Playa de las Teresitas – Auringonpalvojille lähes unelmien uimaranta

    Hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsee pieni San Andrésin kylä sekä kylän vieressä komeileva kaunis kultahiekkainen uimaranta Playa de las Teresitas. Ranta on yksi Teneriffan kauneimpia ja erityisesti paikallisten suosiossa. Teresitakselle pääsee suoraan Santa Cruzin bussiasemalta noin kymmenen minuutin välein kulkevalla suoralla linjalla 910, jonka päätepysäkki sijaitsee heti uimarannan edessä.

    Rannalla voit valita joko aurinkotuolit varjoineen tai levittää pyyhkeesi vaikka suoraan vesilinjan tuntumaan pehmeälle rantahiekalle. Hiekka on vaaleaa ja poikkeaakin siksi muista saaren laavahiekkarannoista. Omalla autolla kuljettaessa kannattaa poiketa myös viereisen vuoren päällä näköalapaikalla ihastelemassa rantamaisemia. Ainoa suuri miinus tässä ihanassa palmupuiden koristamassa uimarannassa on aivan vierestä kulkevat tankkerilaivat.


    Kaikki reissut loppuvat aikanaan ja niin myös tämäkin Teneriffan seikkailu. Matka oli hauska ja aurinkoinen kokemus, joka piti sisällään omatoimista saarikiertelyä, tulivuorimaisemia Teidellä, kauniita vuoristomaisemia Mascan kylässä, sekä rantalomailua ja nähtävyyksien kiertelyä Santa Cruzin pääkaupungissa ja sen ympäristössä. Matkan pääkohta kuitenkin oli ikuisesti mieleeni jäänyt vapaaehtoistyö valaiden ja delfiinien parissa, jonka ympärille tämä koko kiertomatka rakentui. Tästä pääset lukemaan kaikki aiemmat postaukset matkalta:



    Oletko sinä käynyt Teneriffalla? Koetko saaren täysin turistirysäksi vai tunnetko saaren olevan ihan liian aliarvostettu luonto- ja aktiivimatkailijan paratiisi? Jaa mielipiteesi ja kokemuksesi kommenttikenttään! 🙂

    <3: Tiina Johanna

    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Espanja,  Kanariansaaret,  Teneriffa

    Masca – Teneriffan luonnonkaunis vuoristokylä


    Edellisessä artikkelissani jaoin kokemuksia Teneriffan suosituimmasta matkailuvaltista, tulivuori Teidestä, joka kuului kansallispuistoineen osaksi isompaa jeeppisafariretkeäni. Aiemman postauksen Teidestä ja Teiden kansallispuistosta voit lukea täältä.

    Seuraavaksi safarimme suuntasi pitkin kiemurtelevia ja kapean kauniita serpentiiniteitä ja vuorten rinteitä kohti Mascan kuvankaunista vuoristokylää, joka sijaitsee vuorten kätköissä Tenon kansallispuistossa.

    Masca on pieni ja idyllinen alle 100 asukkaan vuoristokylä, jossa voi nautiskella jylhistä maisemista niin ympäröiviin vuoristoihin, rotkoihin kuin alas merellekin. Maisemat kylästä ovat todellakin vertaansa vailla ja kylää ympäröi kauniin vehreät rinteet taatelipalmuineen. Masca on kaukana Teneriffan saaren turismikeskittymistä ja on suosiostaan huolimatta onnistunut säilyttämään luonnollisen kauneutensa ja koskemattoman tunnelmansa.


    Masca on helpoiten saavutettavissa omatoimisesti Santiago del Teiden kautta, joko omalla autolla tai julkisilla linja-autoilla, jotka kulkevat väliä Santiago del Teide – Masca – Buenavista. Lisätietoa Teneriffan bussiyhteyksistä saat täältä. Reitti alas kohti kylää on rakennettu vasta vuonna 1991 ja tie on todella kapoinen ja mutkitteleva, jossa varmasti voi tuntea pienen muljahduksen vatsassa jokaisen vastaantulevan auton kohdalla, isommista busseista puhumattakaan. On siis ehkä suositeltavaa pitää nämä vuorenrinteet mielessä omaa autoa vuokratessa.

    Parkkipaikoilta kuljetaan kylään alas vielä jalkaisin jonkun matkaa ja parkkipaikkoja on vain rajoitetusti, joten tähän kannattaa varautua liikkeelle lähtiessä. Vaikka Masca onkin suosittu nähtävyys, on kylässä mahdollista nauttia täysin rauhallisesta tunnelmasta ja omasta tilasta. Kylässä näkyy aito kanarialainen maalaistalojen kirjo ja matkailijoita varten kylään on rakennettu muutama ravintola ja matkamuistomyymälä. Näköalapaikkoja maisemien ihasteluun löytyy runsain määrin ja välillä tuntui, kuin olisin ihan yksin koko kylässä. Älä siis jää heti ensimmäiselle tasanteelle muiden joukossa vaan suuntaa tutkimaan omia reittejäsi, sillä ihme kyllä, täällä on mahdollisuus nauttia omastakin rauhasta.


    Mascasta pyörii monia tarinoita, kuten se, että legendan mukaan tämä suojaisa kylä olisi aikoinaan toiminut merirosvojen piilopaikkana. Tämä on joidenkin paikallisten mielestä täyttä puppua, mutta käyhän se tavallaan järkeenkin, sillä Masca on aina ollut täysin saavuttamattomissa ja näkymättömissä mereltä käsin ja tiereittikin on ollut olemassa vasta alle kolmekymmentä vuotta. Mascassa on uskottu harjoitettavan myös useita noituuksia ja paikallisilla riittää varmasti enemmänkin uskomuksia ja tarinoita kerrottavaksi kiinnostuneille kuulijoille.

    Mikäli patikointi alas kohti Mascan rantaa kiinnostaa, kannattaa siihen varata hyvät jalkineet ja noin kolmisen tuntia aikaa. Vuorenrinnettä alas kulkee pieni polku, jota pitkin rannalle pääsee. Ranta on suojaisa ja varmasti koko saaren rauhallisin ja matkalla pääsee nauttimaan kauniista kasvillisuudesta ja ihastuttavista maisemista. Takaisin ylös kapuaminen onkin sitten kuulemma haastavampi juttu, joten tämä vaihtoehto lienee sopiva vain erittäin hyväkuntoisille patikoijille.


    Mascan rannikkoa on mahdollista ihastella myös mereltä päin, mutta itse kylä ei rannalle näy. Etelä-Teneriffalla on useita eri retkijärjestäjiä, joiden kyydissä pääsee nauttimaan päivästä tai puolikkaasta merillä. Tämä lysti ei ole kovin kallista ja merimaisemat ovatkin mielestäni ihan sitä parasta Teneriffaa. Suurin osa näistä muutaman tunnin veneretkistä lipuu läpi suosituimpien eteläisten lomakylien aina Los Gigantesin jylhien kalliomaisemien ohi Mascaan saakka. Veneistä pääsee hyppäämään uimaan kristallinkirkkaaseen meriveteen ja matkalla hyvin todennäköisesti pääsee näkemään myös iloisia delfiinejä ja pallopäävalaita.

    Veneretkien järjestäjät ovat suurin osa myös ympäristöä hyvin kunnioittavia turistisuudestaan huolimatta ja paikalla veneellä on monesti myös Atlantin mertensuojeluun perehtyneitä vapaaehtoisia, joiden kanssa voi halutessaan jutella mieltä askarruttavista asioista. Itse voin lämpimästi oman vapaaehtoistyöjaksoni innoittamana suositella lähtemään katsastamaan Teneriffaa sekä Mascan laaksoa myös meriltä käsin, delfiinejä unohtamatta!

    Lisää vapaaehtoistyöstäni valaiden ja delfiinien parissa Teneriffalla voit lukea täältä.


    Kaiken kaikkiaan olin hyvin tyytyväinen koko jeeppisafariin, sillä tiukan aikatauluni vuoksi en olisi bussilla ehtinyt kulkea kaikkia haluamiani paikkoja ja samalla sain kuitenkin sitä oman auton tuntua matkalle. Oman auton vuokraus ei olisi tullut kuuloonkaan, sillä en omista edes ajokorttia ja olisihan se yksin ollut vähän tylsääkin. Tämä retki oli hyvin mutta rennosti suunniteltu ja omaa aikaa oli sopivan runsaasti, kuitenkin niin että aikataulut toimivat ja kuskitkin olivat hauskaa seuraa. Tilanteeseeni tämä vaihtoehto sopi oikein hyvin ja vaikka en yleensä valmiita retkijärjestäjiä tykkääkään hyödyntää, niin tämä oli positiivinen yllätys.


    Oletko sinä käynyt Mascassa? Teitkö retken omatoimisesti autolla, julkisilla kulkuvälineillä vaiko kenties retkijärjestäjän kyydissä? 🙂

    Seuraavassa postauksessa suunnataan kohti Teneriffan saaren pohjoispuolta ja pääkaupunkiseutua. Pysy siis kuulolla!

    <3: Tiina Johanna

    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Espanja,  Kanariansaaret,  Teneriffa,  Whale Watching

    Vapaaehtoistyö valaiden ja delfiinien parissa – Unohtumaton kokemus!


    Yhteistyössä: Ekomatkaajat.fi


    Viikon kestävä vapaaehtoistyöni Teneriffalla on ohi ja on aika siirtyä jatkamaan soolomatkailua saaren pohjoispuolelle kohti pääkaupunkia, Santa Cruzia. Sitä ennen haluaisin kuitenkin palata käymään läpi vapaaehtoisviikkoni sisältöä vielä hieman tarkemmin. Ensimmäisessä postauksessani pohjustin jo työnkuvaa ja elämää vapaaehtoistalolla, joten postauksen aiheesta voit lukea täältä.


    Mitä vapaaehtoistyö pitää sisällään?

    Vapaaehtoistyö pitää sisällään valaiden ja delfiinien sekä muiden merinisäkkäiden tarkkailua ja tutkimista, lyhykäisyydessään. Niin kutsuttuina venepäivinä etukäteen määrätyt vapaaehtoiset lähtevät joko ryhmissä tai pareittain veneille tekemään tutkimustyötä ja tarkkailemaan alueen valaita ja delfiinejä. Tällä hetkellä projektiorganisaatiolla ei ole omaa venettä, joten vapaaehtoiset hyödyntävät paikallisia Whale watching -retkiveneitä ja auttavat laivojen henkilökuntaa tarvittaessa vastineeksi “ilmaisesta” venekyydistä. Veneet ovat kyllin isoja kaikille, henkilökunta erittäin mukavaa ja suuri osa turisteista ovat hyvin kiinnostuneita vapaaehtoisten työstä sekä läsnäolosta. Olemme toisin sanoen aina valmiita kertomaan työstämme lisää ja valaisemaan kysyjiä heitä askarruttavissa asioissa merten suojeluun liittyen (oman tietotaidon rajoissa tietysti).


    Veneellä työskentelyyn kuuluu eläinten valokuvausta ja tiedon keruuta. Yksi ottaa kameralla kuvia, tarkoituksena tallentaa mahdollisimman hyviä kuvia selkäevistä, jotta myöhemmin pystymme seuraamaan mikä yksilö oli kyseessä tietokantamme perusteella. Selkäevät ovat kuin näiden eläinten sormenjäljet, joiden perusteella heitä pystyy tunnistamaan.

    Valokuvauksen lisäksi yksi vapaaehtoinen kirjaa ylös tietoja delfiini- ja valaskohtaamisista (kuinka monta yksilöä, kuinka monta on aikuisia/lapsia, miten eläimet käyttäytyvät ja kuinka veneiden läsnäolo vaikuttaa käytökseen jne.). Päivän päätteeksi kaikki data käsitellään organisaation talolla tietokoneella ja kirjataan tiedot tietokantaan. Tehtävät oppii todella nopeasti ja ovat ihan hauskaakin puuhaa. Paras osio on tietysti aina itse kohtaamiset valaiden ja delfiinien kanssa!


    Vapaaehtoiset pyrkivät myös opettamaan kiinnostuneita merten suojeluun liittyvissä asioissa sekä tietysti myös muoviroskan haitoista ja sen vähentämisestä. Merten muoviongelma on todella vakava ja suuri osa tästä muoviroskasta valitettavasti päätyy näiden ihastuttavien merten asukkien ruoaksi. Kannattaa myös muistaa, että se mitä kalat syövät, sitä syövät myös ne ihmiset, jotka sitä kalaa syövät.

    Ruoasta kun puhutaan, niin ruokailu vapaaehtoisten talolla tapahtuu omien eväiden pohjalta ja lähellä on ruokakauppoja tätä varten (eivät ole auki sunnuntaisin!). Arki-iltaisin vapaaehtoiset kokkaavat yhdessä illallista, joka on yleensä jotakin yksinkertaista ja vegaanipainotteista ruokaa. Tämä sopi minulle oikein hyvin. Lihansyöjätkin talolla huomioidaan kyllä, joten sellaisen ei kannata antaa jäädä esteeksi lähdölle, jos se mieltä askarruttaa.

    Vegeburgereita illalliseksi


    Merten suojelusta on tärkeä puhua siinä, missä ilmastonmuutoksestakin. Itse olen sitä mieltä, että suuria muutoksia saavat aikaan suuret tahot, eli esimerkiksi yritykset. Mikäli kuluttajille tarjotaan ekologisia tuotteita, on heidän jo lähtökohtaisesti helpompi toteuttaa elämää ekologisemmin. Me “pienet kuluttajat” voimme kuitenkin tehdä tästäkin huolimatta osuutemme esimerkiksi pyrkimällä kierrättämään mahdollisimman hyvin ja tekemään mahdollisimman ekologisia hankintoja ja valintoja. Tässä siis pari vinkkiä ekologisempaan elämään:


    Valaat ja delfiinit vankeudessa – Älä tue toimintaa!

    Yksi paljon puhuttava aihe on delfiinit ja valaat vankina. Sanoinkin vapaaehtoistyöni alkuvaiheessa, kuinka ristiriitaiselta tuntuu olla täällä Teneriffalla juurikin näiden aiheiden parissa työssä, kun samalla saarella sijaitsee yksi pahamaineisimmista valasvankiloista, Loro Parque. Fakta on, että on luonnotonta pitää merinisäkkäitä altaissa vankina ja että sellaisen olisi pitänyt loppua jo ennen kuin alkoikaan.

    On todella hienoa, että monet suuret matkatoimistot, lentoyhtiöt sekä viimeisimpänä esimerkiksi TripAdvisor ovat lopettaneet SeaWorldin ja sen tytäryhtiöiden mainostamisen sekä lippujen myynnin. Itse toivon myös, että ihmiset tajuaisivat lopettaa käymästä kyseisissä paikoissa, koska jokainen sentti on liikaa vastaavaan toiminnan tukemiseen. Suuri osa kyseisten paikkojen kävijöistä on lapsiperheitä ja minusta se on surullista, koska lapsille pitäisi päinvastoin opettaa, että valaat ja delfiinit kuuluvat luontoon eikä altaisiin. Kuten jo viime postauksessa kerroinkin, niin mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääsee näkemään näitä merten ihanuuksia omassa elementissään ja vapaana luonnossa.

    Mikäli olet kiinnostunut saamaan lisää taustatietoa valaista ja delfiineistä vankeudessa (sekä historiaa vankeuden takana), niin suosittelen katsomaan dokumentit Blackfish ja The Cove. Dokumentit eivät ole heikkohermoisille, mutta ne ovat erittäin hyviä ja pureutuvat aiheeseen. Vapaaehtoiset viettävät lähes joka ilta elokuva-iltoja yhdessä ja satunnaisia kauhuleffahetkiä lukuunottamatta suurimmaksi osaksi katsotaan erilaisia merten suojeluun liittyviä dokumentteja.

    Pullokuonodelfiini
    Pallopäävalas


    Rescuekoiria ulkoiluttamassa

    Merten suojelun, muoviroskakeskustelun, sekä valaiden ja delfiinien tutkimisen lisäksi vapaaehtoiset pääsevät auttamaan paikalliselle rescuekoirakeskukselle. Kävimme tervehtimässä koiria ja ulkoiluttamassa näitä nappisilmiä muutaman vapaaehtoisen voimin yhtenä päivänä työviikkoni aikana ja se oli todella palkitseva kokemus. Jokainen koira oli oma tapauksensa ja jokaisella on oma tarinansa. Siinä missä yksi arkailee kaikkea ympärillä tapahtuvaa, toinen suukottelee pienestäkin huomiosta kiitokseksi. Keskuksella on todella paljon koiria sekä myös kissoja ja kaikki apu on aina tervetullutta. Vaikka kodin löytäminen jokaiselle olisi se ihanteellisin vaihtoehto, niin jokainen ulkoilutusapu sekä huomion antaminen koirille on tärkeää. Itse rakastuin koiraan nimeltä “Lucky”, joka on mitä kiltein pusuttelija. Voi kun sinut voisinkin mukaani ottaa.


    Viimeisenä päivänäni kävimme joukolla melomassa kajakeilla katsomaan delfiinejä merelle. Oli ihana vain nautiskella merituulesta, ihastella kauniita delfiinejä uiskentelemassa ympärillämme ja allamme ja rentoutua vapaapäivän merkeissä. Itse kajakilla liikkuminen sen sijaan ei ollut niin helppoa, koska takana istuva parini nukahteli vähän väliä ja sain yksin tehdä kaiken työn. Heh.


    Kokonaisuudessaan vapaaehtoistyö valaiden ja delfiinien parissa Teneriffalla on ollut hieno kokemus, jota en koskaan unohda. Tämä on ollut erilainen ja mahtava tapa kokea Teneriffaa matkakohteena ja kokemus opetti paljon monella eri tavalla. Mukaani sain tärkeitä oppeja ekologisempaan elämään, hyviä uusia vegereseptejä, upeita kohtaamisia valaiden ja delfiinien kanssa, suloisia hetkiä rescuekoirien kanssa ja kipeät käsilihakset liiallisesta melomisesta. Pelkän lomailun sijaan pääsi oikeasti tekemään jotakin mielekästä ja tärkeää. Sain myös uusia, ihania ja varmasti elinikäisiä ystäviä, joita en odottanut tapaavani ja joita tälläkin hetkellä jo ikävöin suuresti.

    Jos sinä kiinnostuit vapaaehtoistyöstä valaiden, delfiinien ja rescuekoirien parissa Teneriffalla, niin hyödynnä koodini Kookospalmun Alla saadaksesi 50€ alennusta matkavarauksestasi osoitteessa Ekomatkaajat.fi! Ekomatkaajat on ainoa yritys Suomessa, joka järjestää tätä mahdollisuutta ja tätä kokemusta voin todellakin erittäin lämpimästi suositella kaikille halukkaille!

    Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin ja mieltä askarruttaviin asioihin. Hintatietoja sekä lisäinfoa kannattaa käydä lukemassa suoraan Ekomatkaajien sivuilta halutessaan! 🙂


    <3: Tiina Johanna

    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla

  • Espanja,  Kanariansaaret,  Teneriffa

    Vapaaehtoistyö delfiinien ja valaiden parissa – Teneriffan parhautta


    Yhteistyössä: Ekomatkaajat.fi

    Matka Teneriffalle sujui mallikkaasti ja menolennon ensimmäisen osion myöhästyminen ei onneksi päässyt haittaamaan, kun jatkolento odotti meitä aurinkosaaren matkailijoita kiltisti. Lensin ensimmäistä kertaa yksin pelkillä käsimatkatavaroilla ja halvimmalla mahdollisella lipputyypillä, johon ei kuulunut edes istumapaikkavarausta, joten jännitystä oli ilmassa, mutta onnekseni kaikki meni mukavasti.

    Kuten jo aiemmassa postauksessa avasinkin, niin matkan tarkoituksena on tutustua Teneriffan saareen monipuolisemmin ja perusteellisemmin kuin aiemmin ja reissata sekä etelää että pohjoista puoliskoa. Ensimmäisenä kohteenani toimi idyllinen Los Cristianos, brittien suosima lomakylä etelä-Teneriffalla. Turistisen ulkokuoren alla Los Cristianos on itseasiassa ihan mukava paikka, mutta jos autenttista Kanariaa halajaa, niin ei ehkä se oivallisin vaihtoehto.

    Los Cristianokseen tulen kuitenkin palaamaan vielä myöhemmin lisää, sillä tässä postauksessa käsittelen tämän Teneriffan matkani oikeaa ja alkuperäistä tarkoitusta, eli yhteistyössä Ekomatkaajien kanssa toteuttamaani vapaaehtoistyötä valaiden ja delfiinien parissa!


    Teneriffalla voi tehdä monenlaista asiaa ja aktiviteettia, joista valaiden ja delfiinien bongailu on ehdottomasti yksi parhaimpia. Teneriffalla asustaa vakituiseen sekä pullokuonodelfiinejä että pallopäävalaita, mutta alueella on kausittain mahdollista nähdä myös muita valaita. Saarella toimii parikin järjestöä, jotka tekevät tutkimustyötä ja vapaaehtoistyötä merten suojelun sekä valaiden ja delfiinien parissa aktiivisesti. Ekomatkaajat.fi on ainoa yritys, joka tarjoaa mahdollisuutta lähteä vapaaehtoistyöhön kohteeseen Suomesta käsin.

    Vapaaehtoiskeskus ja projektiorganisaation talo sijaitsevat Aronan kylässä, hieman Los Cristianoksesta sisämaata kohti vuoristossa. Talossa hoidetaan kaikki työhön liittyvät toimenpiteet ja majoittuminen tapahtuu yhtä lailla samassa pihapiirissä. Vapaaehtoisten työt ovat vaihtelevia ja vuorottelevat pitkälti talopäivien ja meripäivien välillä. Meripäivinä lähdetään työvuoroihin veneille keräämään informaatiota alueen delfiineistä ja valaista, sekä tallentamaan niiden käyttäytymistä ja keräämään valokuvamateriaalia tunnistamista varten. Talopäivinä tätä tietoa käydään läpi tutkimushuoneessa ja tallennetaan löydökset tietokantaan. Vapaaehtoiset hoitavat itse talon siivouksen, joten siivousvuorot hoituvat myös talopäivien aikana kätevästi.

    Organisaatio tarjoaa kunnon kamerat valokuvaamista varten meripäivien ajaksi, mutta tiedonkeruupapereiden kanssa voi mennä hetki, ennen kuin oppii ne oikein täyttämään. Oppia kuitenkin ikä kaikki, joten ahkerasti työtä tekemällä oppii laskemaan tarkkailtavien delfiinien/valaiden lukumääriä sekä erottamaan aikuiset poikasista ja poikaset teini-ikäisistä. On tärkeää muistaa myös nauttia näkemästään ja kokemastaan liikaa itseään ruoskimatta, sillä näiden upeiden eläinten läsnäolo on aina ainutlaatuista!


    Muut vapaaehtoiset auttavat uudet tekijät aina reippaasti alkuun työssä ja vapaaehtoiset ovat todellakin paikan sydän. Mikäli vastaava työ siis kiinnostaa, mutta lähtö jännittää, niin suosittelen ehdottomasti tarttumaan tuumasta toimeen ja unohtamaan jännityksen. Ihmiset täällä ovat todella sydämellisiä ja kaikilla on upeita ajatuksia ja ideoita merten suojelun edistämiseksi. Suuri osa vapaaehtoisista sekä koordinaattoreista ovat keskimäärin parikymppisiä, joten meno voi käydä välillä villiksi ja tähän kannattaa myös varautua. Mikäli hostellityyppinen majoitus organisaation tiloissa muiden vapaaehtoisten kanssa arveluttaa omaa “rauhaa” ajatellen, niin lähistöllä on myös maksullisia pieniä paikallishotelleja enemmän omaa tilaa kaipaaville vapaaehtoisille.


    Vapaaehtoisten on mahdollista kokeilla myös monenlaisia aktiviteetteja oman matkansa aikana ja näin upealla saarella tekemistä todellakin riittää. Aktiviteetteja kannattaakin kokeilla nimenomaan projektiorganisaation kautta, sillä heidän kautta saa vapaa-ajan puuhista voi saada huimiakin alennuksia. Teneriffalla on mahdollisuus kokeilla esimerkiksi sukeltamista, surffausta, snorklausta, vaeltamista ja monenlaista muuta. Tulivuori Teidelle kiipeäminen on varmasti yksi suosituimpia asioita saarella. Uimarantaa auringonpalvojille riittää myös enemmän kuin tarpeeksi ja pulahdus Atlantin lempeisiin aaltoihin virkistää kuumassa helteessä mukavasti.


    Oma vapaaehtoistyöviikkoni on nyt puolessa välissä ja kokemus on ollut erittäin hauska. Vaikka moni vapaa-ajan aktiviteetti ja ihanat vapaaehtoiset ovatkin mieluinen lisä tällä matkalla, niin mikään ei voita työpäivää upeita ja leikkisiä pullokuonodelfiinejä ja pilottivalasperheitä katsellen!


    Mikäli kiinnostuit vapaaehtoistyöstä Teneriffan upeissa tulivuorimaisemissa ihastuttavien delfiinien sekä valaiden parissa, voit hakea mukaan Ekomatkaajat.fi kautta vapaamuotoisen hakemuksen muodossa. Minulla on myös ilo ja kunnia tarjota lukijoilleni 50€ alennus koodilla “Kookospalmun Alla“, joten muista ilmoittaa koodi vapaaehtoiseksi hakiessasi! Alennus on voimassa vain 2019 loppuun, joten ole nopea!


    Teneriffa kiittää ja kuittaa tältä erää, seuraavassa postauksessa pureudutaan lähemmin merten suojeluun ja sen edistämiseen sekä työtehtäviin täällä vapaaehtoistyössä! Pysy siis kuulolla ja muista ottaa kaikki somekanavat seurantaan, jotta saat heti reaaliajassa kuulumiset ensimmäisten joukossa!

    <3: Tiina Johanna

    Instagram:@tiinajohannaaa
    Facebook:Kookospalmun alla
    Blogit.fi:Kookospalmun alla