-
Santa Cruz – Teneriffan kaunis pääkaupunki yhdistää kaupunki- ja rantaloman
Kaksiviikkoisen Teneriffan yhdistetyn omatoimi- ja vapaaehtoistyömatkan viimeinen etappi oli lähteä muutamaksi päiväksi tutustumaan saaren pohjoispuoleen ja erityisesti sen pääkaupunkiin, Santa Cruz de Tenerifeen.Mietin pitkään ennen matkalle lähtöä, että mikä olisi itselleni se paras kaupunkikohde vapaaehtoistyön jälkeen, koska vapaaehtoistyöjakson aikana tuli jo erittäin tutuksi saaren eteläiset lomakylät, kuten Los Cristianos ja Los Gigantes (jossa olen ollut myös vuonna 2012). Halusin kunnollisen kaupunkikohteen, joka ei olisi pelkästään turisteilla kyllästetty ja ilmassa olisi mielellään ihan kunnollista paikallistakin tunnelmaa. Vaihtoehtoja tutkittuani tulin siihen tulokseen, että paras kohde näillä kriteereillä olisi tietenkin saaren pääkaupunki.
Santa Cruz on Kanariansaarten toiseksi suurin kaupunki ja Kanariansaarten pääkaupunki yhdessä Gran Canarialla sijaitsevan Las Palmasin kaupungin kanssa. Espanjalaiset perustivat kaupungin vuonna 1494 ja nykyisin alueella asustaa noin 225 000 ihmistä. Tätä ennen alueella ovat asustaneet jo noin 2000 vuotta sitten Kanariansaarten alkuperäisasukkaat, eli guanchet. Santa Cruz ei ole yleensä se ensimmäinen turistien valitsema lomakohde, joten kaupungissa on helppo nauttia paikallisestakin tunnelmasta. Sen sijaan päiväretkikohteena saaren lomakylistä tämä kaupunki on suosittu ja suurin turistien suosima loma-aika on talvikuukausien aikaan.
Matkasin Los Cristianoksesta bussilla tunnin ajomatkan verran Santa Cruziin ja bussireitti kulki upeita rannikkomaisemia pitkin etelän kuivista ja karun kauniista maisemista pohjoisen hieman vehreämpiä kaupunkinäkymiä kohti. Päästyäni perille lähdin heti lompsimaan kohti AirBnb -kotiani, joka sijaitsi aivan bussiaseman ja keskustan välissä, kävelymatkan päässä kaikesta. Kuljin ihastuttavien terassikahviloiden välistä aamuauringon lämmittäessä mukavasti ja ympärillä kuului ihanan tuttu ja kaivattu espanjankielinen puheensorina ja kahvikuppien kilinä.Asuntoni oli mukava yksiö kaikilla mukavuuksilla ja isolla kattoterassilla varustettuna. Terassilta oli loistavat näkymät aina merelle saakka ja aurinkokin paistoi siihen sopivasti koko päivän. Välimatkat joka paikkaan olivat lyhyet, joka sopi minulle enemmän kuin hyvin ja mikä parasta, kaupungin upea kauppahalli Mercado de Nuestra Señora de África sijaitsi aivan nurkan takana. Saavuin perille jo aamupäivästä, joten lähdinkin tietenkin heti tutustumaan paikkoihin!
Terassini Mercado de Nuestra Señora de África Mercado de Nuestra Señora de África
Santa Cruzissa on shoppailijoille hyvät ostosmahdollisuudet ja putiikit, runsain määrin erilaista ravintola- ja baaritarjontaa hyvän ruoan ja juoman ystäville ja upeita nähtävyyksiä kierreltäväksi. Nähtävyyksistä tärkein on varmasti Auditorio de Tenerife, eli saaren pääkonserttisali. Konserttisali muistuttaa ulkokuoreltaan hieman Sydneyn oopperataloa ja rakennuksen ympäristössä on mukava esimerkiksi kävellä ja nautiskella meren kohinasta ja ilta-auringosta. Auditorion vieressä sijaitsee myös Castillo de San Juan -linnake, josta kaupunkia on suojeltu 1600 -luvulta lähtien. Lisäksi Auditorion ja linnakkeen vieressä sijaitsee Parque Marítimo César Manrique -puistoalue, joka on pääsymaksullinen viheralue uima-altaine ja ravintoloineen.Auditorio de Tenerife Castillo de San Juan
Santa Cruzin keskustan helmi on Plaza de España -aukio, jonka keskellä on suuri vuonna 2008 valmistunut tekojärvi suihkulähteineen ja kukka-asetelmineen. Aukion reunalla komeilee myös ristiriitaa herättänyt muistomerkki Espanjan vuoden 1930 sisällissodan uhreille. Aukion ympärillä on luonnollisesti kasapäin erilaisia terasseja ja kahviloita, johon on mukava istahtaa rentoutumaan kaupunkikiertelyn lomassa.Plaza de España
Museoiden ja historian ystäville kaupunki tarjoaa myös herkkua, sillä pääkaupungissa sijaitsee mielenkiintoinen luonnonhistoriallinen ja arkeologinen museo Museo de la Naturaleza y el Hombre. Museo on suosittu vierailukohde turistien sekä saarten asukkaiden keskuudessa, sillä täällä voi nähdä Kanariansaarten alkuperäisasukkaitten eli guanchejen muumioita ja pääkalloja. Muumiot sekä museon meribiologinen osasto herättivät kiinnostukseni ja kävinkin katsastamassa nämä omin silmin, vaikka en yleensä museoista niin kiinnostunut olekaan. Vierailu oli kyllä opiskelijalippuhinnan (n. 3e) arvoinen, vaikka jokaikistä tekstinjyvää en jaksanutkaan jäädä lukemaan. Sen sijaan tutkailin mielenkiinnolla eri luontolajien ja merinisäkkäiden täysikokoisia replikoita ja sain kuin sainkin ihokarvani värisemään muumio-osastolla.Yksi kaupungin suosituista nähtävyyksistä on myös kaupungin pääkirkko Iglesia de Nuestra Señora de la Concepción, jonka kellotorni komeilee kaupungin joka suuntaan ja on ulkokuoreltaan valkoinen ja yksinkertaisen kaunis. Nykyinen kirkko on rakennettu 1600-1700-luvuilla paikkaa aiemmin koristaneen kirkon tilalle. Kirkossa sisällä näkee muun muassa islamilaistyylisesti koristellun katon ja muuta pienempää nähtävää. Itse tyydyin katsastamaan kirkon tällä kertaa vain ulkopuolelta.
Iglesia de Nuestra Señora de la Concepción
Suuri nähtävyyksien mekka tämä saaren pääkaupunki ei ehkä ole, mutta itse nautiskelinkin enemmän paikallistunnelmasta ja kaupunkikulmien kiertelystä. Mikäli aika kaupungissa käy pitkäksi tai muutoin haluaa lähteä myös muita mantuja koluamaan, niin kaupungista on erittäin helppo lähteä bussilla saarta tutkimaan. Teneriffan bussiyhteyksiä hoitaa Titsa -bussi-yhtiö, jonka tunnistaa vihreistä linja-autoistaan. Yhteydet ovat erittäin kattavat ja ne toimivat todella näppärästi, joten tämä tekeekin matkailun ilman omaakin autoa saarella hyväksi vaihtoehdoksi. Etäisyydet saaren puolelta toiselle ovat vain alle 1,5h kestoisia ja hinnassakin selviää halvalla.
Playa de las Teresitas – Auringonpalvojille lähes unelmien uimarantaHieman kaupungin ulkopuolella sijaitsee pieni San Andrésin kylä sekä kylän vieressä komeileva kaunis kultahiekkainen uimaranta Playa de las Teresitas. Ranta on yksi Teneriffan kauneimpia ja erityisesti paikallisten suosiossa. Teresitakselle pääsee suoraan Santa Cruzin bussiasemalta noin kymmenen minuutin välein kulkevalla suoralla linjalla 910, jonka päätepysäkki sijaitsee heti uimarannan edessä.
Rannalla voit valita joko aurinkotuolit varjoineen tai levittää pyyhkeesi vaikka suoraan vesilinjan tuntumaan pehmeälle rantahiekalle. Hiekka on vaaleaa ja poikkeaakin siksi muista saaren laavahiekkarannoista. Omalla autolla kuljettaessa kannattaa poiketa myös viereisen vuoren päällä näköalapaikalla ihastelemassa rantamaisemia. Ainoa suuri miinus tässä ihanassa palmupuiden koristamassa uimarannassa on aivan vierestä kulkevat tankkerilaivat.
Kaikki reissut loppuvat aikanaan ja niin myös tämäkin Teneriffan seikkailu. Matka oli hauska ja aurinkoinen kokemus, joka piti sisällään omatoimista saarikiertelyä, tulivuorimaisemia Teidellä, kauniita vuoristomaisemia Mascan kylässä, sekä rantalomailua ja nähtävyyksien kiertelyä Santa Cruzin pääkaupungissa ja sen ympäristössä. Matkan pääkohta kuitenkin oli ikuisesti mieleeni jäänyt vapaaehtoistyö valaiden ja delfiinien parissa, jonka ympärille tämä koko kiertomatka rakentui. Tästä pääset lukemaan kaikki aiemmat postaukset matkalta:- Masca – Teneriffan luonnonkaunis vuoristokylä
- San Cristóbal de La Laguna – Pohjois-Teneriffan historiallinen helmi
- Teide – Teneriffan kuvankaunis tulivuori
- Vapaaehtoistyö valaiden ja delfiinien parissa – Unohtumaton kokemus!
- Vapaaehtoistyö delfiinien ja valaiden parissa – Teneriffan parhautta
- Reppu selässä kohti Teneriffaa – ensimmäinen soolomatka
Oletko sinä käynyt Teneriffalla? Koetko saaren täysin turistirysäksi vai tunnetko saaren olevan ihan liian aliarvostettu luonto- ja aktiivimatkailijan paratiisi? Jaa mielipiteesi ja kokemuksesi kommenttikenttään! 🙂<3: Tiina Johanna
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla -
Vapaaehtoistyö valaiden ja delfiinien parissa – Unohtumaton kokemus!
Yhteistyössä: Ekomatkaajat.fi
Viikon kestävä vapaaehtoistyöni Teneriffalla on ohi ja on aika siirtyä jatkamaan soolomatkailua saaren pohjoispuolelle kohti pääkaupunkia, Santa Cruzia. Sitä ennen haluaisin kuitenkin palata käymään läpi vapaaehtoisviikkoni sisältöä vielä hieman tarkemmin. Ensimmäisessä postauksessani pohjustin jo työnkuvaa ja elämää vapaaehtoistalolla, joten postauksen aiheesta voit lukea täältä.
Mitä vapaaehtoistyö pitää sisällään?Vapaaehtoistyö pitää sisällään valaiden ja delfiinien sekä muiden merinisäkkäiden tarkkailua ja tutkimista, lyhykäisyydessään. Niin kutsuttuina venepäivinä etukäteen määrätyt vapaaehtoiset lähtevät joko ryhmissä tai pareittain veneille tekemään tutkimustyötä ja tarkkailemaan alueen valaita ja delfiinejä. Tällä hetkellä projektiorganisaatiolla ei ole omaa venettä, joten vapaaehtoiset hyödyntävät paikallisia Whale watching -retkiveneitä ja auttavat laivojen henkilökuntaa tarvittaessa vastineeksi ”ilmaisesta” venekyydistä. Veneet ovat kyllin isoja kaikille, henkilökunta erittäin mukavaa ja suuri osa turisteista ovat hyvin kiinnostuneita vapaaehtoisten työstä sekä läsnäolosta. Olemme toisin sanoen aina valmiita kertomaan työstämme lisää ja valaisemaan kysyjiä heitä askarruttavissa asioissa merten suojeluun liittyen (oman tietotaidon rajoissa tietysti).
Veneellä työskentelyyn kuuluu eläinten valokuvausta ja tiedon keruuta. Yksi ottaa kameralla kuvia, tarkoituksena tallentaa mahdollisimman hyviä kuvia selkäevistä, jotta myöhemmin pystymme seuraamaan mikä yksilö oli kyseessä tietokantamme perusteella. Selkäevät ovat kuin näiden eläinten sormenjäljet, joiden perusteella heitä pystyy tunnistamaan.
Valokuvauksen lisäksi yksi vapaaehtoinen kirjaa ylös tietoja delfiini- ja valaskohtaamisista (kuinka monta yksilöä, kuinka monta on aikuisia/lapsia, miten eläimet käyttäytyvät ja kuinka veneiden läsnäolo vaikuttaa käytökseen jne.). Päivän päätteeksi kaikki data käsitellään organisaation talolla tietokoneella ja kirjataan tiedot tietokantaan. Tehtävät oppii todella nopeasti ja ovat ihan hauskaakin puuhaa. Paras osio on tietysti aina itse kohtaamiset valaiden ja delfiinien kanssa!
Vapaaehtoiset pyrkivät myös opettamaan kiinnostuneita merten suojeluun liittyvissä asioissa sekä tietysti myös muoviroskan haitoista ja sen vähentämisestä. Merten muoviongelma on todella vakava ja suuri osa tästä muoviroskasta valitettavasti päätyy näiden ihastuttavien merten asukkien ruoaksi. Kannattaa myös muistaa, että se mitä kalat syövät, sitä syövät myös ne ihmiset, jotka sitä kalaa syövät.Ruoasta kun puhutaan, niin ruokailu vapaaehtoisten talolla tapahtuu omien eväiden pohjalta ja lähellä on ruokakauppoja tätä varten (eivät ole auki sunnuntaisin!). Arki-iltaisin vapaaehtoiset kokkaavat yhdessä illallista, joka on yleensä jotakin yksinkertaista ja vegaanipainotteista ruokaa. Tämä sopi minulle oikein hyvin. Lihansyöjätkin talolla huomioidaan kyllä, joten sellaisen ei kannata antaa jäädä esteeksi lähdölle, jos se mieltä askarruttaa.
Vegeburgereita illalliseksi
Merten suojelusta on tärkeä puhua siinä, missä ilmastonmuutoksestakin. Itse olen sitä mieltä, että suuria muutoksia saavat aikaan suuret tahot, eli esimerkiksi yritykset. Mikäli kuluttajille tarjotaan ekologisia tuotteita, on heidän jo lähtökohtaisesti helpompi toteuttaa elämää ekologisemmin. Me ”pienet kuluttajat” voimme kuitenkin tehdä tästäkin huolimatta osuutemme esimerkiksi pyrkimällä kierrättämään mahdollisimman hyvin ja tekemään mahdollisimman ekologisia hankintoja ja valintoja. Tässä siis pari vinkkiä ekologisempaan elämään:
Valaat ja delfiinit vankeudessa – Älä tue toimintaa!Yksi paljon puhuttava aihe on delfiinit ja valaat vankina. Sanoinkin vapaaehtoistyöni alkuvaiheessa, kuinka ristiriitaiselta tuntuu olla täällä Teneriffalla juurikin näiden aiheiden parissa työssä, kun samalla saarella sijaitsee yksi pahamaineisimmista valasvankiloista, Loro Parque. Fakta on, että on luonnotonta pitää merinisäkkäitä altaissa vankina ja että sellaisen olisi pitänyt loppua jo ennen kuin alkoikaan.
On todella hienoa, että monet suuret matkatoimistot, lentoyhtiöt sekä viimeisimpänä esimerkiksi TripAdvisor ovat lopettaneet SeaWorldin ja sen tytäryhtiöiden mainostamisen sekä lippujen myynnin. Itse toivon myös, että ihmiset tajuaisivat lopettaa käymästä kyseisissä paikoissa, koska jokainen sentti on liikaa vastaavaan toiminnan tukemiseen. Suuri osa kyseisten paikkojen kävijöistä on lapsiperheitä ja minusta se on surullista, koska lapsille pitäisi päinvastoin opettaa, että valaat ja delfiinit kuuluvat luontoon eikä altaisiin. Kuten jo viime postauksessa kerroinkin, niin mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääsee näkemään näitä merten ihanuuksia omassa elementissään ja vapaana luonnossa.
Mikäli olet kiinnostunut saamaan lisää taustatietoa valaista ja delfiineistä vankeudessa (sekä historiaa vankeuden takana), niin suosittelen katsomaan dokumentit Blackfish ja The Cove. Dokumentit eivät ole heikkohermoisille, mutta ne ovat erittäin hyviä ja pureutuvat aiheeseen. Vapaaehtoiset viettävät lähes joka ilta elokuva-iltoja yhdessä ja satunnaisia kauhuleffahetkiä lukuunottamatta suurimmaksi osaksi katsotaan erilaisia merten suojeluun liittyviä dokumentteja.Pullokuonodelfiini Pallopäävalas
Rescuekoiria ulkoiluttamassaMerten suojelun, muoviroskakeskustelun, sekä valaiden ja delfiinien tutkimisen lisäksi vapaaehtoiset pääsevät auttamaan paikalliselle rescuekoirakeskukselle. Kävimme tervehtimässä koiria ja ulkoiluttamassa näitä nappisilmiä muutaman vapaaehtoisen voimin yhtenä päivänä työviikkoni aikana ja se oli todella palkitseva kokemus. Jokainen koira oli oma tapauksensa ja jokaisella on oma tarinansa. Siinä missä yksi arkailee kaikkea ympärillä tapahtuvaa, toinen suukottelee pienestäkin huomiosta kiitokseksi. Keskuksella on todella paljon koiria sekä myös kissoja ja kaikki apu on aina tervetullutta. Vaikka kodin löytäminen jokaiselle olisi se ihanteellisin vaihtoehto, niin jokainen ulkoilutusapu sekä huomion antaminen koirille on tärkeää. Itse rakastuin koiraan nimeltä ”Lucky”, joka on mitä kiltein pusuttelija. Voi kun sinut voisinkin mukaani ottaa.
Viimeisenä päivänäni kävimme joukolla melomassa kajakeilla katsomaan delfiinejä merelle. Oli ihana vain nautiskella merituulesta, ihastella kauniita delfiinejä uiskentelemassa ympärillämme ja allamme ja rentoutua vapaapäivän merkeissä. Itse kajakilla liikkuminen sen sijaan ei ollut niin helppoa, koska takana istuva parini nukahteli vähän väliä ja sain yksin tehdä kaiken työn. Heh.
Kokonaisuudessaan vapaaehtoistyö valaiden ja delfiinien parissa Teneriffalla on ollut hieno kokemus, jota en koskaan unohda. Tämä on ollut erilainen ja mahtava tapa kokea Teneriffaa matkakohteena ja kokemus opetti paljon monella eri tavalla. Mukaani sain tärkeitä oppeja ekologisempaan elämään, hyviä uusia vegereseptejä, upeita kohtaamisia valaiden ja delfiinien kanssa, suloisia hetkiä rescuekoirien kanssa ja kipeät käsilihakset liiallisesta melomisesta. Pelkän lomailun sijaan pääsi oikeasti tekemään jotakin mielekästä ja tärkeää. Sain myös uusia, ihania ja varmasti elinikäisiä ystäviä, joita en odottanut tapaavani ja joita tälläkin hetkellä jo ikävöin suuresti.Jos sinä kiinnostuit vapaaehtoistyöstä valaiden, delfiinien ja rescuekoirien parissa Teneriffalla, niin hyödynnä koodini ”Kookospalmun Alla” saadaksesi 50€ alennusta matkavarauksestasi osoitteessa Ekomatkaajat.fi! Ekomatkaajat on ainoa yritys Suomessa, joka järjestää tätä mahdollisuutta ja tätä kokemusta voin todellakin erittäin lämpimästi suositella kaikille halukkaille!
Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin ja mieltä askarruttaviin asioihin. Hintatietoja sekä lisäinfoa kannattaa käydä lukemassa suoraan Ekomatkaajien sivuilta halutessaan! 🙂
<3: Tiina JohannaInstagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla