-
Uusi maa, uudet kuviot – Ensitunnelmia Portugalista
Olá!
Portugaliin päästy vihdoin! Viime torstai oli monien tunteiden päivä, kun koitti lähdön aika kohti Portugalia. Tunteikkaat heipat juna-asemalla aloittivat paljon matkustamista sisältäneen rankan päivän kohti uutta tulevaa asuinmaata ja uusia työkuvioita. Junassa tunnelma oli siis vähintäänkin jännittynyt.Muutto ulkomaille on ajatuksena aina itselleni ollut houkutteleva ja innostava ja sitä on ollut myös kokemuksena, mutta se sisältää myös paljon haasteita ja uusien tilanteiden kohtaamisia. Korona-aikana matkailu on myös hieman erilaista, kuin normaalisti, sillä toimenpiteistä, koronatesteistä ja muista maahanpääsyvaatimuksista täytyy ottaa entistä tarkemmin selvää etukäteen ja tilanteet voivat muuttua äkistikin. Maskia täytyy käyttää koko matkustamisen ajan ja tämän vuoksi maskeja täytyy varata myös mukaan tarpeeksi, sillä yhdellä maskilla ei ole kovin mukavaa eikä hygieenistä kulkea kokonaista päivää. Maski tekee matkasta myös varmasti epämukavamman. Maskipakko saattaa olla voimassa myös kohdemaassa ja tämäkin kannattaa selvittää etukäteen.
KORONA-AJAN HAASTEET NÄKYIVÄT MATKALLAKoronan aiheuttamia haasteita kohtasin jo Suomen päässä, kun ikäväkseni sain huomata, ettei kotikaupungistani Tampereelta kulje enää suoria bussiyhteyksiä lentoasemalle (tai ainakin niitä on harvennettu todella radikaalisti). Onneksi löysin kuitenkin hyvän junayhteyden vain yhdellä vaihdolla, joka toimi erinomaisesti ja helposti. Uskon tämän bussiyhteyksien puutteen kyllä muuttuvan kesän edetessä ja kysynnän mahdollisesti lisääntyessä, joten pysyvästä linjojen olemattomuudesta tuskin on kyse. Myös suorat lentoyhteydet loistivat poissaolollaan, jonka vuoksi lentoni oli vaihtolento Amsterdamin kautta. En yleensä suosi vaihtolentoja Euroopan sisällä muutenkin lyhyiden lentojen vuoksi, mutta tässä tapauksessa oli pakko tehdä poikkeus sääntöön, sillä vaihtoehtoja ei ollut. Kesä-heinäkuun vaihteessa on informoitu sekä Finnairin että TAP Air Portugalin toimesta suorien lentoyhteyksien alkavan, joten jippii tälle!
Lentokentillä (Helsinki, Amsterdam, Lissabon) koronan vaikutukset näkyivät lähinnä negatiivisen testituloksen tarkassa tarkistuksessa ja korostetuissa hygieniatoimissa. Maski on pakollinen niin kentällä kuin koneessa ja vain syödessä ja juodessa saa maskin poistaa kasvoilta. Myös turvavälit ovat suositeltavia säilyttää niin hyvin, kuin mahdollista.
Lennot sujui mutkitta ja KLM tarjoili ilmaiset välipalat molemmilla lennoillani, vaikka lennot olivatkin kestoltaan lyhyitä. Itse välipala oli kumilta maistuva leipä kasvistäytteellä, mutta jokainen mahdollisuus hengitellä hetki ilman maskia kannattaa käyttää hyödyksi pitkän matkapäivän aikana, joten tämän vuoksi välipala kannattaa ottaa. Voin myös lämpimästi suositella KLM:n vaihtolentoja, sillä kaikki toimi ajallaan ja sujuvasti.
Amsterdamissa vietin 5,5h vaihtopysähdykseni lentokentän yläkerran rauhallisessa kahviossa omassa nurkkapöydässä lentokoneita katsellen ja tietokonetöitä tehden, mutta kyseinen aika oli silti aivan liian pitkä odotella tällä kentällä. Lyhyempi olisi riittänyt, mutta ei auta valittaa, määränpää oli tässä tapauksessa tärkein.
UUSI KOTI, UUSI TYÖ, UUSI KAUNIS KAUPUNKILissabonissa minua odotti maahantulotarkastuksen jälkeen vielä lyhyt matka yhdeksi yöksi hotellimajoitukseen. Seuraavana päivänä pääsin tutustumaan työpaikkani toimistotiloihin ja sain tarvittavat työvälineet. Minut tuotiin uuteen kimppa-asuntooni aivan kaupungin keskustan kupeeseen ja ensivaikutelma asunnosta oli oikein positiivinen ja viihtyisä. En ole asunut kimppa-asunnossa sitten teiniaikojen, mutta tähän mennessä kaikki kämppäkaverit ovat olleet oikein mukavia ja avuliaita. Nyt on alkanut myös perehdytykseni uuteen työhön ja mielenkiinnolla odotan jatkoa.
Viikonloppu on mennyt aamusta iltaan Lissaboniin tutustuen ja kaupunkia ahkerasti kierrellen. Lissabon on kaikin puolin kaunis ja vaikuttaa paikalta, jossa voisi viihtyä. Keskustassa pystyy välimatkoja kulkemaan kävellen, mutta nyt koko viikonlopun kävelyiden jälkeen sanoisin, että kannattaa kuitenkin suosia myös julkisia välillä, sillä muutoin käveltävää kertyy todella paljon. Lissabon on todellä mäkinen ja korkeuseroja riittää, joten hikeä ei ole vaikea saada virtaamaan lyhyelläkään matkalla kuuman kesäpäivän keskellä.
Tähän mennessä olen kierrellyt eläväisessä Bairro Altossa, suomeksi korkeassa kaupunginosassa, sekä katsellut ikonisia keltaisia raitiovaunuja, nautiskellut Alfaman vanhan kaupungin aurinkoisessa tunnelmassa ja tietysti istuskellut ihastelemassa ihmisvilinää Plaza de Comerciolla. Lissabonin eri kaupunginosat ovat jokainen omanlaisiaan ja hyviä kahviloita ja ravintoloita löytyy kaikkialta, jokaiseen makuun ja tarpeeseen. Vegaanina voin ilolla todeta, että kaupunki hemmottelee myös vegaaniruoan ystäviä herkullisilla vaihtoehdoilla ja hyviä vegaaniravintoloita (tai vegaaniystävällisiä) löytyy ympäri kaupunkia.
Tulen kertomaan Lissabonin ihanuuksista vielä paljon lisää, kunhan vain ensin tutustun kaupunkiin paremmin. Näin pienellä parin päivän pintaraapaisulla en voi sanoa muuta, kuin että kaupungilla on paljon annettavaa ja siitä kannattaa nauttia täysin siemauksin!Seuraavassa postauksessa tulen pureutumaan enemmän ja syvemmin Lissaboniin ja katsotaan, kuinka kotiutuminen kaupunkiin ja kimppä-asuntoon edistyy ja miten uuden työn kanssa sujuu. Ajankohtaisia tunnelmia voi seurailla myös reaaliajassa Instagramissani @tiinajohannaaa. Pysy kuulolla tulevia kuulumisia varten, ihanaa uutta viikkoa!
MITÄ HALUAISIT MINUN KERTOVAN LISSABONISTA? JAA MYÖS OMAT KIVAT VINKKISI KAUPUNKIIN KOMMENTTIKENTÄSSÄ! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla -
Viking Grace – Rauhallisen viihtyisä merimatka Itämerellä
*Kaupallinen yhteistyö: Viking Line Suomi
Kaunista saaristomaisemaa Itämeren laineilla
Saimme mahdollisuuden lähteä nauttimaan pienestä arjen irtiotosta upeiden Itämeren saaristomaisemien keskelle ja tutustumaan ensimmäistä kertaa myös Viking Linen paljon kehuttuun ja kovin viihtyisään Viking Grace -laivaan. Vaikka emme yleensä risteilymatkailijoita suuremmin olekaan, tuli tämä tilaisuus tähän hetkeen juuri sopivasti ja päätimme siihen tarttua kaksin käsin.Viking Grace seilaa Turku – Tukholma välillä ja matkalla voi nautiskella ihastuttavien luontomaisemien lisäksi myös laivan hyvästä tarjonnasta niin viihteen, ostosmahdollisuuksien kuin ravintoloidenkin parissa. Oman kotoisan hyttimme merinäköala suoraan risteilijän keulassa kruunasi omalta osaltamme meidän risteilytunnelman.
RAUHALLINEN ARKILÄHTÖ VARMISTI TURVAVÄLIT JA OMAN TILANLähdimme kevyelle budjetille uskollisena bussilla Tampereelta kohti Turun satamaa, jonne on helposti suorat yhteydet sekä bussilla että junalla Tampereelta. Kieltämättä tunne oli kutkuttava, sillä korona-aikojen keskellä pienikin matkantunne saa meikämatkailijan ihokarvat tanssahtelemaan onnesta. Vastuullisuus huomioiden meillä oli kasvomaskit sekä käsidesit mukana, enkä muista nähneeni yhtäkään maskitonta kasvoa bussin kyydissä.
Turun satamassa oli hiljaista ja terminaalissa oli vain muutamia ihmisiä, joten omaa tilaa ei ollut vaikea löytää eikä turvavälejä näin ollen ollut hankala pitää. Mietimme, että voiko todella olla mahdollista, ettei laivaan tämän enempää ihmisiä tule, mutta kyllä se oli. En olekaan koskaan näin väljällä risteilyllä ollut.
MERINÄKÖALOJA JA MONIPUOLISET OSTOSMAHDOLLISUUDETViking Grace oli miellyttävä kokemus jo heti laivaan noustessamme ja innolla lähdimme omaa hyttiämme hakemaan käytäväsokkeloista. Hyttimme oli nimeltään Seaside Double ja se sijaitsi aivan laivan keulassa mahtavien merinäköalojen kera. Leveä parisänky ja iso ikkuna, sekä pieni loungetila antoivat ripauksen luksusta ja kylpyhuoneessa oli kuluneen suihkuverhon sijaan kiiltävät lasiovet ja puhdas tuoksu. Ai että kyllä kelpasi!
Ensimmäisenä halusimme ehdottomasti käydä tutustumassa Merimyymälän tarjontaan ja alkuvuoden huikeisiin alennuksiin. Merimyymälän tarjontaan kuuluu perinteisesti kosmetiikkaa, vaatteita ja asusteita, tuliaisia sekä runsas ja laadukas alkoholijuomatarjonta jokaiseen makuun sopivaksi. Olemme nykyään aika huonoja shoppailemaan, sillä käytämme rahaa mieluummin matkailuun ja elämyksiin, mutta pitihän meidän muutamia tarpeellisiä kosmetiikkatuotteita ja kotiintuomisia hankkia. Katsastimme myös Merimyymälän vierestä löytyvän pienen Victoria’s Secret -pisteen sekä kiersimme uteliaisuuttamme vaatteiden outlet -myymälän, joka olikin tarjonnaltaan aikas hyvä ja laaja, joten sinne suosittelenkin ehdottomasti poikkeamaan jos mahdollisuus tulee.
HYVÄÄ RUOKAA JA SAARISTOMAISEMIA HILJAISESSA LAIVASSARisteilyajankohtamme oli tiistai, joten tämä osaltaan myös vaikutti laivamatkan rauhallisuuteen. Tiistai kun ei yleensä ole se suosituin menopäivä. Meitä oltiin jo etukäteen informoitu siitä, että kaikki laivan palvelut ei olisi avoinna meidän lähdöllämme ja yksi näistä oli laivan buffet dinner, mutta sen sijaan pääsimme nauttimaan illallista tyylikkään Oscar á la carte -ravintolan ikkunapöytään. Maisemia emme nähneet, sillä ulkona oli jo pimeää, mutta ruoka oli maittavaa ja ravintolassa oli mukava tunnelma ja todella ystävällinen henkilökunta. Mika tykkäsi kovasti vasikan kyljyksestä ja ja minätyttö vegaanina söin vegehampurilaisen.
Hyvän ja rentouttavan illallisen jälkeen oli sopivaa käydä vielä tutustumassa vähän laivaan ja kiertelimme hieman ympäriinsä ennen kuin suuntasimme nauttimaan vielä lasilliset viiniä ainoaan avoinna olevaan paikkaan, eli Rockmore Bariin. Olemme rokkijuttujen ystäviä, joten paikkavalinta oli osuva ja paikan päällä esiintyi myös erinomainen irlantilainen rocktrubaduuri, jonka kanssa tutustuimmekin vielä hieman lisää keikan jälkeen. Rockmore oli ainoa avoinna oleva ravintola illalla, joten luonnollisesti suurin osa matkustajista oli täällä, mutta jokainen huolehti omalta osaltaan hyvin turvaväleistä ja tilaa oli riittämiin levittäytyä. Illallisen lisäksi tämä oli ainoa paikka jossa itseasiassa muita ihmisiä näimme, sillä matkustajia oli todella vähän.
Palveluiden sulkeutuessa aikaisin vetäydyimme myös me ajoissa hyttiin. Seuraavana aamuna aamiainen odotti ja syötyämme mahat täyteen kävimme kannella ihastelemassa auringonpaistetta ja ympärillä siintäviä saaristomaisemia. Pohdimme menevämme spa :han, mutta pari muuta samaa ajatellutta matkailijaa ilmoittivat, että spa oli harmiksemme kiinni. Niinpä otimme rennosti ja pyörimme laivan myymälöissä ja nautiskelimme olostamme ikkunoista näkyvissä kauniissa luontomaisemissa. Kävimme lounaalla jälleen Oscarissa ja tällä kertaa ikkunapöydästämme oli aurinkoisemmat näkymätkin kuin edellisiltana.
Normaaliaikoina ja matkustajamäärän ollessa hieman isompi laivan ravintolapalveluihin kuuluu:- Oscar á la Carte – tyylikäs ravintola
- Seamore Champagne Lounge
- Frank’s Casual Dining – rennompaan ateriointiin
- The Buffet – buffetissa on kaikkea kaikille
- Café Sweet & Salty
- Retro Bar
- Rockmore Bar
- Club Vogue
Ravintolapalveluiden lisäksi Viking Grace tarjoaa matkailijoille mahdollisuuden rentoutua Sauna & Spa -osastolla porealtaiden, hierontojen ja saunomisen muodossa.
Vaikka moni näistä palveluista ja ravintoloista oli meidän aikanamme kiinni, saimme kuitenkin oikein mieluisan ja tarpeellisen irtioton arjesta laineilla. Halusimme rentoutta ja tilaa kulkea rauhassa niin hyvin kuin mahdollista ja tätä saimmekin. Laivalla piti suorastaan etsimällä etsiä muita ihmisiä. Sen sijaan henkilökunnan kanssa kävimme mukavia keskusteluita ja kaikki olivat niin ystävällisiä, että ei tarpeeksi tätä asiaa voi edes kehua. Mikäli siis menevämpää risteilyä haluat, suosittelen valitsemaan ajankohdaksi viikonlopun, jolloin todennäköisesti myös palveluita on enemmän auki ja ihmisiäkin hieman enemmän. Jos taas rauhaa ja väljyyttä kaipailet ja minimaaliset palvelut riittävät, valitse alkuviikon arkilähtö.
MIKÄ VIKING GRACE?
Viking Grace on ahvenanmaalaisen merenkulkuyhtiö Viking Linen ympäristöystävällisin laiva ja laivayhtiölle on myönnetty Visit Finlandin toimesta myös vastuullisesta matkailupalvelusta kertova Sustainable Travel Finland -merkki. Viking Line panostaa kierrätykseen, muovin vähentämiseen sekä vihreiden arvojen noudattamiseen ja Viking Grace on edelläkävijä tässä. Grace käyttää ympäristöystävällistä polttoainetta, alus on yksi maailman hiljaisimmista risteilijöistä ja sen runko on optimoitu hydrodynaamisesti aaltojen muodostumisen minimoimiseksi. Viking Grace käyttää myös ensimmäisenä aluksena maailmassa energiankierrätysjärjestelmä Ocean Marinea. Lue lisää laivayhtiön ja Gracen ympäristöpolitiikasta ja arvoista täältä.Matkusta turvallisesti ja vastuullisesti noudattaen suosituksia myös Itämeren aalloilla. Laivoilla on erittäin hyvin otettu suositukset, hygienia ja rajoitukset huomioon ja matkailijan omalla panostuksella matkasta varmistetaan onnistunut. Varmista esimerkiksi väljemmät turvavälit valitsemalla rauhallisempi arkilähtö. Viking Gracen vuorokauden risteily ei sisällä lainkaan maihinnousua, joten koronatestiä eikä karanteenia vaadita. Lisää koronaohjeistuksesta täältä.
OLETKO KÄYNYT VIKING GRACELLA? MIKÄ OLI LEMPIJUTTUSI LAIVALLA JA MIKSI? JAA VINKKISI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla