-
Soolomatkaajan Lontoo – Harry Potterin jäljissä halki kaupungin, ja enemmänkin!
HELPPO KOHDE SOOLOMATKALLE
Tämän vuoden ensimmäiseksi ulkomaan matkakohteeksi valikoitui kaunis Englanti ja sen monipuolinen pääkaupunki Lontoo. Tämä niin monen ihmisen suosima reissukohde oli erinomainen valinta lähteä tutkimaan maailmaa toisen soolomatkanI muodossa ja kaupunki tarjosi paljon mielekästä nähtävää ja koettavaa sekä unohtumattomia hetkiä. Julkisilla kulkeminen oli helppoa ja kaupungin karttakin oli kohtalaisen nopeasti omaksuttu. Innostus uuteen oli niin kova, että jännitykselle ei jäänyt tilaa. Lontoo, sinä jätit lähtemättömän vaikutuksen.Pieni ja kotoisa majapaikkani sijaitsi aivan Harry Potteristakin tutuksi tulleen King’s Crossin juna-aseman sekä Regent’s Parkin välimaastossa, kävelymatkan päässä lähestulkoon kaikesta näkemisen arvoisesta Lontoossa. Nappasin mukaani läheisestä Sainsbury’sin kaupasta evästä ja aamiaistarpeita huoneeni jääkaappiin ja kevyen iltapalan jälkeen olikin aika mennä nukkumaan, sillä aamulla olisi aikainen herätys Harry Potter ja Lontoo -kävelykierrokselle.
LONTOO ON PARHAIMMILLAAN AAMULLA
Rakastan matkoillani aamuja. On ihana herätä aikaisin ja lähteä nauttimaan aamu-auringosta kaduille paikallisten joukkoon, nautiskella aamukahvia ihanassa kahvilassa ja katsella, kun kaupunki hiljalleen heräilee uuteen päivään. Tämä on erityisen ihanaa aikaa myös silloin, kun olet turistien suuresti suosimassa paikassa ja haluat nauttia edes hieman rauhallisemmasta tunnelmasta nähtävyyksillä. Tosin rauhallinen ei ehkä ole osuva sana mihinkään kellonaikaan, kun Lontoosta puhutaan. Tunnelma on silti aivan eri aamuisin ja iltapäivisin, se on varma.
HARRY POTTER NÄKYY KAIKKIALLA LONTOOSSA
Innolla kävelen läpi keskustan työmatkalaisista vilisevien katujen, suuntana Piccadilly Circus -aukio, josta kävelykierroksemme olisi määrä alkaa. Matkalla ehdin ihastella kauniita rakennuksia ja viktoriaanista arkkitehtuuria, toinen toistaan upeampia pubeja ja ohi huristelevia ikonisia punaisia kaksikerrosbusseja.Piccadilly Circus on vilkas aukio, joka on keskeinen paikka niin monessa elokuvassa muun muassa siksi, että siitä on erinomaisen helppo katsojan tunnistaa, että nyt ollaan Lontoossa. Potter -aiheinen kävelykierroksemme kulkee läpi keskustan monumenttien ja mielenkiintoisten sivukujien kautta käsittelemään Lontoon salaisia helmiä, eli Harry Potter -elokuvamaailmaa inspiroineita lokaatioita, joita ei muuten kaupungissa ollessaan välttämättä edes tajuaisi kiertää. Nämä historialliset ja kauniit pienet sivukujat olivat juuri sellaisia, joita yleensä hämäryytensä vuoksi välttelisi matkoilla, mutta tällä kertaa ne tarjosivatkin ne ehkä kaupungin mielenkiintoisimmat tarinat ja nähtävyydet.
Siinä missä kaunis ja rauhallinen, antiikkikauppoja ja vanhoja kirjakauppoja täynnä oleva Cecil’s Court toimi yhtenä inspiraation lähteenä Viistokujalle, ihastuin itse vielä enemmän toiseen hyvänä inspiraation lähteenä toimineeseen paikkaan, Goodwin’s Courtiin, eli pieneen ja synkeään kävelykatuun kaarevine isoine ikkunaruudukoineen, josta voi suorastaan aistia vanhaa Lontoota ja Potterin velhomaailmaa yhdessä. Viistokujafanin kannattaa käydä myös tutustumassa Leadenhall Marketiin, jossa sijaitsee esimerkiksi Vuotavan Noidankattilan sisäänkäynti.
Kierroksemme kulki Millenium Bridgen yli Thames -joen toiselle puolelle kohti Borough Marketia. Millenium Bridge on tunnettu myös nimellä “Wobbly Bridge”, eli heiluva silta, sillä avajaistensa aikaan silta ehti olla avoinna vain kaksi päivää epävakautensa vuoksi. Tämän jälkeen silta suljettiin jälleen korjattavaksi kahden vuoden ajaksi. Silta näkyy myös Potter -elokuvissa ja taustalla siintää sekä näyttelijä Daniel Radcliffen vanha koulurakennus että myös suuri ja historiallinen St. Paul’s Cathedral, joka kuvastaa elokuvissa sisältä ennustustornin portaikkoa ja on myös kuuluisa paikka Englannin kuninkaallisen hovin kirkonmenoille.
Thames -joen rantaa pitkin kävellessä oli ihana nautiskella auringosta ja ihastella edessä siintävää HMS Belfastia sekä taustalla kohoavaa Tower Bridgeä. Kierroksemme päättyi sopivasti Borough Marketille, joka on monipuolinen kauppahallialue houkuttelevine raivntoloineen ja myyntikojuineen ja jossa on toki myös Potter -elokuvissa esimerkiksi ajeltu venyvällä yölinjabussilla. Kiertelin hetken aluetta vielä itsekseni, ennen kuin jatkoin matkaani kohti Tower Bridgeä. Silta oli kaunis ja sen vaaleansiniset yksityiskohdat olivat erityisesti mieleeni.
KAUNIITA KAUPPAHALLEJA JA KIIREINEN KESKUSTA
Lontoo on täynnä idyllistä ja kuvankaunista nähtävää ja ulkokuoresta todella pidetään huolta. Talojen maalipinnat loistavat kirkkaina ja värikkäinä, kasvit ovat vehreitä ja keskusta on täynnä erilaisia upeita kauppahalleja ja kukkatoreja. Leadenhall Market on täynnä putiikkeja ja ravintoloita, mutta jos kukkaloistoa haluaa, kannattaa hypätä täältä kaksikerrosbussiin ja suunnata kohti Trafalgar Square -aukiota ja sen läheltä löytyvää Covent Gardenia. Covent Garden on myös putiikkeja ja ravintoloita täynnä, mutta jos haluat napata kuvan kukkia pulloillaan olevista puukärryistä viulumusiikin vieläpä soidessa taustalla, on tämä paikkasi. Itse sanoisin kuitenkin, että kulinaristille paras paikka on ehdottomasti näistä edelleen toispuol jokkee sijaitseva Borough Market. Kauppahalleista tulen kirjoittamaan erillisen postauksen myöhemmin.
Illan hämärtyessä kuljen läpi värikkään Carnaby Streetin ja vilkkaan Oxford Streetin ostoskadun kaupungin iltavalaistusta ja ihmisvilinää katsellen. Tämän päivän aikana olen ymmärtänyt, miksi niin moni tätä kaupunkia rakastaa ja tänne aina uudelleen palaa ja vaikka olenkin reissussa yksin, ei täällä ole hetkeäkään tuntunut yksinäiseltä.
PETTYMYKSIÄ NÄHTÄVYYKSILLÄ
Olen aina ollut tunnelmasta nauttiva tutkiskelija, enkä niinkään suurissa nähtävyyksissä viihtyvä ihminen. Tästä en poikennut Lontoossakaan. Halusin saada päähäni hyvän kokonaiskuvan kaupungista ja samalla imettyä itseeni rauhassa palan sieltä ja toisen täältä, nautiskellen ja ihastellen. Lontoo on kuitenkin tässä suhteessa siitä poikkeava, että täällä on esimerkiksi Natural History Museum, joka kiehtoo minua kovastikin ja harmittaa, etten tällä matkalla sinne ehtinyt. Kaikkea ei voi kuitenkaan mahduttaa pariin päivään, joten se jääköön ensi kerralle. Sky Garden jäi myös odottamaan ensi kertaa, sillä tuntui mahdottomalta lyödä sisäänpääsyaikataulua lukkoon muutenkin hieman tiukkaan matka-aikatauluun. Ensi kerralle jäi myös Harry Potter Studioilla vierailu sekä London Eye, mutta ai että kun on ihanaa voida palata näiden pariin!Tärkeäksi ja helpoksi koin kuitenkin käydä katsastamassa Buckinghamin Palatsin, joka kuitenkin oli itselleni jokseenkin pettymys. Se oli jokseenkin tylsähkön näköinen enkä kyllä taatusti kokenut sitä suurta wow-efektiä. Mielestäni esimerkiksi Madridin kuninkaallinen palatsi on kauniimpi, mutta se on vain minun mielipiteeni. Vahdinvaihtoa en ehtinyt näkemään, mutta ehkä ensi kerralla, jos siltä tuntuu.
Westminster Abbey sen sijaan oli kaunis goottilainen rakennus, josta pidin kovastikin ja jossa oli mukava viettää aikaa yksityiskohtia katsellen. Kirkon takaa kiersin katsastamaan myös ikonisen Lontoon symbolin, Big Benin kellotornin, mutta koinkin vain karvaan muistutuksen kellotornin remontista. Tämä todella jäi harmittamaan, varsinkin kun vastarannalta yritin katsella sitä kuvauksellista iltanäkymää kohti kellotornia ja parlamenttitaloa. Talon iltavalaistus oli olematon eikä kellotornia remonttihupun vuoksi tietenkään näkynyt ollenkaan, joten suosittelen kohdetta pikemminkin päiväsaikaan katseltavaksi mikäli jotakin haluaa nähdä edes hieman.
JOS ET LÖYDÄ SITÄ LONTOOSTA, ET TARVITSE SITÄ
Lontoo ruokkii kulinaristeja, shoppailijoita, taiteilijoita ja kulttuurinnälkäisiä. Kaupunki tarjoaa runsain määrin ravintoloita, kahviloita, museoita, kirjastoja, kirjakauppoja, putiikkeja, ostospaikkoja, historiallisia nähtävyyksiä ja tapahtumia. Lontoo ei ole vain sen ydinkeskusta shoppailukatuineen, vaan ydintä ympäröi myös toinen toistaan mielenkiintoisemmat asuinalueet, kuten Notting Hill, Camden Town, Kensington.. Kaikille löytyy varmasti se oma “juttunsa”. Ensimmäinen päiväni kaupungissa oli vasta pieni, mutta sitäkin ytimekkäämpi pintaraapaisu Lontoon vilinään ja elämään.Seuraavassa artikkelissa tutustutaan muun muassa Notting Hillin upeaan väriloistoon ja kauniisiin rakennuksiin sekä Camden Townin mielenkiintoiseen ja punk-henkiseen maailmaan. Pysy siis kuulolla!
<3: Tiina JohannaMuista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla