-
Porto – Täydellinen viikonloppukohde
*Artikkeli sisältää kumppanuuslinkkejä
Porto, tuo monien suosiossa oleva Portugalin pohjoisosassa sijaitseva rosoisen kaunis kaupunki on täynnä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Porto on Portugalin toiseksi suurin kaupunki ja se sijaitsee rannikolla, Douro-joen varrella. Vietimme ystäväni kanssa Portossa viihtyisän viikonlopun vuoden 2022 alkupuolella ja vaikka ilma oli paikoin viileämpi, saimme nauttia myös lämpimästä auringonpaisteesta ja herkullisista terassikahveista joen rannalla, jopa ihan ilman takkia.Portossa parasta on ehdottomasti kaupunkielämä ja päämäärättömästi paikkojen kiertely oman maun mukaan, mutta jotta viikonloppureissu ei ihan haahuiluksi menisi, niin ajattelin silti koota vinkiksi omasta mielestäni kaupungin kivoimmat nähtävyydet ja puuhat.
BAIRRO RIBEIRARibeira on kaupungin historiallinen keskusta ja se ylettyy aina Douro-joen rantaan saakka. Tämä mutkittelevia ja mielenkiintoisia kujia täynnä oleva vanha kaupunginosa on ehdottomasti oma suosikkini Portossa. Värikkäitä, kauniita ja rosoisia rakennuksia, kiinnostavia yksityiskohtia, upeat jokinäkymät ja alueen pirteä tunnelma saivat meidät heti vakuuttuneeksi siitä, että olimme valinneet majapaikkamme Porto River Aparthotelin* juuri oikeasta paikasta. Mikä olisikaan ollut ihanampaa, kuin herätä aamuisin nautiskelemaan aamukahvit katsellen ikkunasta avautuvia jokinäkymiä auringon noustessa taustalla?
TUTUSTU TÄSTÄ RIBEIRAN JA PORTON PARHAISIIN MAJOITUKSIIN BOOKING.COMISSA!
Ribeira kuuluu myös UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle ja kätkee itseensä kaunista arkkitehtuuria ja väriloistoa, sekä historiallisia nähtävyyksiä aina barokkilaistyylisistä kirkoista erilaisiin museoihin ja ravintolakulttuuriin. Suosituimpia nähtävyyksiä ovat ehdottomasti Torre dos Clérigos, Clérigosin kirkon 76 metriä korkea kellotorni, sekä Sao Benton vanha rautatieasema.
Moni nappaa itselleen myös viihdykkeeksi risteilyn pitkin Douro-jokea sekä pyörähtää näyttävän, 1886 ranskalaisen Gustave Eiffelin kädenjälkeä mukailevan harmaan Ponte Luis I -sillan yli joen toiselle puolelle Vila Nova De Gaiaan ihastelemaan näkyviä vastarannalta sekä tutustumaan esimerkiksi vanhoihin portviinikellareihin. Me hyppäsimme täällä myös kaapelihissin kyytiin katselemaan maisemia hieman korkeammalta!
PORTON KATEDRAALI JA KIRKOTPorton katedraali Sé on yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä, vaikkei kuitenkaan omasta mielestäni ehkä ulkoisesti se kaunein. 1100-luvulla rakennettu katedraali on kuitenkin suosittu kohde eikä sitä kannata vierailullaan jättää väliin. Muita näkemisen arvoisia katedraalin lisäksi on kaupungin lukuisat eri barokkilaistyyliset kirkot, joista osa on koristeltu kauniisti sinivalkoisilla laatoilla, eli azulejoseilla. Näistä ehdottomasti tunnetuin on varmasti Igreja Do Carmo ja heti sen kyljessä oleva Carmelitas, jonka seinustalla käy päivittäin kasoittain ihmisiä nappaamassa itselleen sen “the” instagram kuvan.
Sinivalkoisia laattoja voi Igreja Do Carmon lisäksi ihastella myös muun muassa Chapel of Souls -kappelissa ja Igreja De Santo Ildefonso -barokkikirkon julkisivussa, sekä Igreja de Santa Claran ulkoseinustoilla, näin muutama mainitakseni. Me emme kirkoissa sisällä käyneet pyörimässä, sillä itse en ole näistä hirveän kiinnostunut ja nykyään koen jopa eräänlaista kirkkoähkyä, mutta ulkopuolelta näistä tuli kuitenkin useat katsastettua. Mikäli kirkot kiinnostaa, niin Portossa näitä riittää ja jokainen on varmasti näkemisen arvoinen myös sisältä, joten en voi olla suosittelemattakaan!
MIRADOURO DA VITÓRIAErinomainen tapa saada kokonaisvaltainen kuva kaupungista on kiivetä jollekin sen hyvistä näköalapaikoista, joista ehkä suosituin on Miradouro da Vitória näköalatasanne. Täältä avautuu mahtavat näkymät kaupungin ylle kohti Douro-jokea ja Dom Luis I siltaa ja täältä on hyvä bongailla eri paikkoja ja rakennuksia ympärillä.
LIVRARIA LELLOEn ole mikään lukutoukka, mutta Harry Potter -kirjasarjan olen lukenut ja vieläpä moneen kertaan. Kirjasarjan suurena fanina oli tämä viikonloppu Portossa myös erittäin mielekäs siksi, että Portossa on muun upeutensa lisäksi myös Harry Potterin luojaa, kirjailija J.K Rowlingia inspiroineita paikkoja. Livraria Lello on Portugalin yksi vanhimpia kirjakauppoja ja myös suosittu vierailukohde sekä yleisesti turistien keskuudessa että myös erityisesti Harry Potter -fanien kesken.
Kirjakauppaan on 5 euron suuruinen pääsymaksu voucherin muodossa, mutta tämä summa hyvitetään sinulle tehdessäsi ostoksia vähintään kyseisellä summalla kirjakaupassa. Itselleni mukaan tarttui Harry Potter and The Deathly Hallows -kirja englanninkielisenä versiona, mutta olisin maksanut vitosen ihan vaikka muuten vain, sillä kirjakauppa on todella ihastuttava sisältä ja sen kiemurtelevassa punaisessa portaikossa oli hauska pyöriä edes takaisin. Tämä kyseinen portaikko toimi myös inspiraation lähteenä kirjojen Tylypahkan velhokoulun muuntautuville portaille.
TUTUSTU TÄSTÄ PORTON OPASTETTUIHIN KIERROKSIIN MYÖS SISÄLTÄEN PÄÄSYN LIVRARIA LELLOON!
Livraria Lello Official Website
MUUTA KOETTAVAA JA NÄHTÄVÄÄPortossa on paljon koettavaa ja nähtävää ja tässä oli vain omat suosikkini, eli kermat kakun päältä. Historiallisten nähtävyyksien, kirkkojen sekä museoiden jälkeen parasta antia on vain rentoutua hyvän ruoan ja juoman parissa ja tutustua kaupungin maittavaan ravintolatarjontaan sekä ihastella rauhassa upeaa auringonlaskua Dom Luis I sillalta.
Portossa on tarjolla useita hyviä ja mielenkiintoisia opastettuja kävelykierroksia, josta saa irti niin tietoa kaupunginosista ja kaupungin historiasta kuin myös hieman tärppejä liittyen Harry Potteriin ja kirjasarjaa inspiroineisiin paikkoihin. Kannattaa poiketa myös kupposella kuumaa sekä Pasteis de Natalla Majestic Caféssa, jossa myös J.K Rowlingin kerrotaan viettäneen paljon aikaa kirjoittaen kirjasarjan ensimmäistä osaa.
TUTUSTU PORTON OPASTETTUIHIN KIERROKSIIN JA NÄHTÄVYYKSIIN!ONKO MAJOITUS HAKUSESSA? NAPPAA PARAS MAJAPAIKKA BOOKING.COMISTA!
Meidän viikonloppumme Portossa oli erittäin onnistunut kaupunkia kierrellen, nähtävyyksiin tutustuen, hyvää ruokaa nauttien ja putiikeissa pörräten. Vaikka Porto kaikessa komeudessaan viihtyisä onkin, en silti vaihtaisi Lissabonia siihen. Portossa ei vain ole minulle henkilökohtaisesti “sitä jotain”, mikä taas Lissabonista löytyy. Voisin silti ehdottomasti matkata Portoon koska tahansa uudelleen viikonloppua viettämään ja jäihän sinne vielä tutkittavaakin!PINNAA VINKIT PORTOON TALTEEN PINTERESTISSÄ!
OLETKO SINÄ KÄYNYT PORTOSSA? JAA OMAT VINKKISI, KOKEMUKSESI JA AJATUKSESI KOMMENTTIKENTTÄÄN! 🙂<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinaunderthecoconut
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Kaikki artikkelin kuvat: Tiina Johanna, bloggaaja
*Kuvien editointi: Loov.fi “Tropical blues” presets – tutustu! -
Monipuolinen Englanti – Suurkaupungin tunnelmaa, rannikkomaisemaa ja maaseutua
*sisältää affiliatelinkkejäHelmikuinen yhdistetty soolomatkani ja konserttimatkani Englantiin oli uusia ja ihania kokemuksia täynnä ja jätti ison ilontäyteisen muiston jälkeensä. Sain kokea omatoimisesti ja itsekseni Lontoon kaupunkihulinat ja upeat nähtävyydet, sekä fiilistellä Harry Potter -kävelykierroksen merkeissä elokuvien ja kirjojen tunnelmaa, jonka jälkeen sain nauttia räväkästä rockmeiningistä vielä Steel Pantherin konsertin merkeissä. Kaiken kruunasi vierailu ystävieni luokse Portsmouthiin ja ihaniin Englannin rannikkomaisemiin.
MONIPUOLINEN JA UNOHTUMATON LONTOOLontoo on monipuolinen suurkaupunki upeine nähtävyyksineen ja osa näistä nähtävyyksistä onkin paikallisille pala jokapäiväistä arkea. Punaiset kaksikerrosbussit eivät ole pelkästään turistien huvitukseksi ja Notting Hillissä asutaan ihan oikeasti (vaikka tämä monilta joskus unohtuukin, valitettavasti). Oma muutaman päivän vierailuni Lontoossa jäi kutkuttamaan mieleeni niin kovasti, että tätä pientä pintaraapaisua syvemmälle on vielä päästävä ja kaupunkiin on ehdottomasti matkattava toistekin.
Sain Lontoosta sen, mitä tältä muutamalta päivältä halusinkin. Sain kokonaiskäsityksen kaupungista ja sen nähtävyyksistä ja pääsin monipuolisesti kiertelemään kaupunkia. Löysin suosikkeja ja inhokkeja, mutta vain pintapuolisesti, sillä syvempään tutkiskeluun ei nyt jäänyt aikaa. Omia suosikkeja oli ehdottomasti Portobello Road ja Notting Hill -asuinalue sekä räväkkä Camden Town. Näiden alueiden pintaa aion ensimmäisenä lähteä raapimaan seuraavalla Lontoon matkallani, joka toivottavasti koittaisi mahdollisimman pian.
Lontoon keskustassa on helppo liikkua kävellen ja julkiset kulkuvälineet toimivat moitteettomasti, kokemista ja jotakin uutta nähtävää löytyy joka kulman takaa. Lontoon katumarkkinat ovat varmasti yksi kaupungin suurimmista vetonauloista ja nekin ovat toki yhtä lailla iso osa paikallisten arkielämää. Näistä markkinapaikoista pääsin kokemaan muutamia, mutta vielä niin moni jäi myös kokematta. Ajatuksiani ja tunnelmia Lontoon katumarkkinoista voit lukea täältä.
JULKISILLA KULKEMISEN HELPPOUSKuten jo mainitsin, julkisilla kulkuneuvoilla on kaupungissa ja sen laitamilla helppo kulkea. Bussi- ja metroverkosto on kattava ja helppo ymmärtää, edes minä en onnistunut täällä eksymään. Julkisissa kannattaa suosia joko pankkikortin lähimaksua tai paikallista Oyster Card -matkakorttia, joita saa hankittua esimerkiksi juna-asemilta. Itse hankin Oysterin, sillä pelkäsin lähimaksun pettävän minut jossakin vaiheessa, mutta moni taas puhuu enemmän lähimaksun puolesta. Molemmat lienevät siis ok.
ENGLANNIN JUNAT YLLÄTTIVÄTKoskaan ei voi tietää etukäteen, kuinka paikalliset junat pelittävät maailmalla. Espanjassa junat toimivat paremmin kuin Suomessa omasta mielestäni, mutta junien vessat ovat kohtalaisen luotaantyöntäviä kopperoita (no, missäpä ei?). Kuljin Briteissä pariin otteeseen junalla paikasta a paikkaan b ja yllätyin. Siinä missä Gatwickin lentokentältä maksoi matka sikahintaa Lontooseen, oli junamatka etelärannikolta, Portsmouthista, Gatwickin lentokentälle alle kymmenen puntaa, eli puolet halvempi. Lentokentiltä kulkee omat Express* -junat Lontoon keskustaan, mutta on mahdollista kulkea myös muilla junilla nämä matkat. Englannin junaverkosto on kattava ja etäisyydetkin hyvät.
RETKIÄ LONTOON ULKOPUOLELLELontoosta kannattaa suunnata myös tutkimaan muuta Brittein maata, jos aika sen sallii. Kaupungista on helppoa tehdä erilaisia päiväretkiä tai useammankin päivän retkiä ja voihan Lontoota hyödyntää vain läpikulkumatkaankin. Lontoosta hurauttaa junalla alle kahdessa tunnissa etelärannikolle, jossa pääsee nauttimaan Portsmouthin satamakaupungista, Brightonin rantakaupunkitunnelmasta tai esimerkiksi Doverin valkoisista kallioista. Kahdesta jälkimmäisestä ei vielä ole omakohtaista kokemusta, joten suosittelen vain kuulopuheiden perusteella.
Suosituimpia retkikohteita Lontoosta ovat varmasti historiallinen Oxfordin yliopistokaupunki sekä Cotswaldsin idylliset maalaistalot. Myös Cambridge sekä Stonehenge kiinnostavat ihmisiä ympäri maailman ja näitä kaikkia edellä mainittuja on mahdollista tutkia joko omatoimisesti tai retkijärjestäjien mukana, itse suosin GetYourGuide* -sivuston retkijärjestäjiä.
Nähtävyyksien, kaupunkivilinän sekä katumarkkinoiden ja kauppahallien lisäksi Lontoo tarjoaa myös kulttuuria ja kauniita kaupunkipuistoja. Lontoossa kannattaa ehdottomasti suunnata tutustumaan erilaisiin museoihin ja käydä vaikkapa teatterissa tai musikaalissa viettämässä iltaa, sillä vaihtoehtoja ja mielekästä tarjontaa kyllä kaupungista löytyy. Aurinkoisena päivänä voi myös tutustua Lontoon tarjoamiin puistoihin, kuten esimerkiksi suosittuun Hyde Parkiin.
SEURAAVALTA ENGLANNIN MATKALTA TOIVON..Ehdottomasti lisää Lontoota! Kaupungissa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei yksi kerta riitä. Erilaiset musikaalit, London Eye, The Shard sekä esimerkiksi luonnontieteellinen museo odottavat yhä kävijäänsä, afternoon tea -teehetkestä puhumattakaan.
Toivon myös pääseväni tutkimaan lisää kaunista maaseutua ja kokemaan ystävieni kotikaupungin, Portsmouthin, kesä-aikaan. Ehdottomasti olisi toiveena tutustua myös lisää etelärannikon ihastuttavaan tarjontaan sekä hypätä syvemmälle Harry Potterin maailmaan niin Oxfordin vierailun kuin HP Studiosin merkeissä, ja muutoinkin.
KUINKA PALJON SINÄ OLET KIERTÄNYT ENGLANTIA JA MITKÄ PAIKAT OVAT OMIA LEMPIKOHTEITASI?<3: Tiina Johanna
Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla*Artikkeli sisältää GetYourGuide affiliatelinkkejä. Linkkien klikkaaminen ei velvoita sinua mihinkään, mutta sivustolla tekemistäsi varauksista blogini saa pienen komission ja täten autat tukemaan blogini toimintaa.